Kieku, Kaiku ja tablettisulkeiset

Enpä tiedä, mistä Kuvittajat ry:n palkintojen nimet oikein ovat peräisin. Niitä googlaamalla nimittäin tulee aika hauskoja tuloksia. Joka tapauksessa viikolla oli taas tämän joka toinen vuosi jaettavan palkintoryppään gaala Virkagalleriassa Helsingin kaupungintalolla. Kieku, Kaiku ja Kukko löysivät omistajansa eli viidentuhannen euron sekin haltijan.  Niistä ensimmäinen, Kieku, on kunnianosoitus elämäntyöstä. Ja taitaa olla yksi niitä harvoja palkintoja, jota Mauri Kunnas ei ole vielä pokannut.

Aino ja Tomppa välittävät tunteita tutkittaviksi.

    Listassa on vuodesta 2005 lähtien arvoisia nimiä Aleksander Lindebergistä Pekka Vuoreen ja Hannu Tainaan, Oili Tannisesta Seppo Polamereen ja nyt Kristiina Louhi. Ja niinhän se on kuten raati huomioitsee: ”Kristiina humaani kuvamaailma on ollut erottamaton osa suomalaista lapsuutta jo usean sukupolven ajan. Hänen lämpimät ja lempeät kuvituksensa ovat koskettavuudessaan vertaa vailla. Lapsikatsoja eläytyy vahvasti hänen kuviinsa, mutta myös aikuinen lukija löytää niistä aina oman tasonsa, joka voi joskus olla riipaisevakin.”

Tieto kuvassa, kuva kertoo

    Mieluisaa on, että alan vireä järjestö on erityisesti ottanut suojiinsa myös oppikirjojen ja tietokirjojen kuvitukset. Tämä ei ole mitenkään itsestään selvää, vaan moiset kuvakulmat tuppaavat jäädä useimmiten vähille maininnoille arvosteluissakin, jos niin pitkälle edes päästään. Oppikirjojen kuvituksista olisi syytä enemmänkin taittaa peistä hyvistä ja huonoista puolista, työskentelyedellytyksistä ja korvauksista, kiireestä ja työn laadusta ylipäätään. Tietokuvituksissa on myös omat jännittävät lainalaisuutensa ja monitasoiset vaikutusmahdollisuudet tekstin tukena. Laila Nevakivi Kukko -palkinnon saajana on kunnostautunut luontoa käsittelevien satutietokirjojen kuvantekijänä. Akvarellitekniikalla saadaan aikaan värimaailma, ”jossa kirkkaat värit loistavat murrettujen sävyjen keskeltä.” Näinkin on, ja henkilökohtaisena suosikkinani voisin mainostaa tasapainoista ja soljuvaa Suvi Vehmasen luontokirjaa Miksi leppäkertulla on pilkut – siinä mennään mukavasti vanhan sadun raamien kautta lapsenomaisten ihmettelyjen ääreen – ja vastausten.

Missä suomeksi?

  Kaiku -tulokaspalkinto ojennettiin puolestaan Anna Emilia Laitiselle, joka myönnettäköön suoraan on tuntemattomampi tapaus. No, hän onkin lyhyessä ajassa eri aloilla työskentelevä, kansainvälisesti verkostoitunut kuvittaja, jonka töitä näkyy maalauksissa, tekstiileissä, paperituotesarjoissa, levynkansissa, astioissa, lehtikuvituksissa ja  lastenkirjoissa Italiassa, Ranskassa, Ruotsissa, Etelä-Koreassa, Venäjällä, Yhdysvalloissa ja Japanissa. Kuvitustyyli näyttää ensin romanttiselta ja epäsuomalaisen koristeelliselta, tuumaa valitsija Leena Virtanen, mutta pienistä yksityiskohdista syntyy tasapainoinen ja moderni kokonaisuus.

Lukuinto loppuu

   mutta toivottavasti ei kokonaan. Lukuinto –teemavuoden päätöstapahtumassa hehkutettiin hyvin naisvoittoisen auditooriumin kanssa saavutettuja edistysaskelia eri toimijoiden yhteistyössä. Lukuintohan oli opetusministeriön rahoittama hanke, jonka tavoitteena oli edistää 6-16-vuotiaiden lasten ja nuorten lukutaitoja luomalla erilaisia toimintamalleja luku- ja kirjoitustaidon kehittämiseksi. Uusiin opetussuunnitelman perusteisiin ja monilukutaitoon kapsahdettiin tässäkin seminaarissa. Yhteinen kirjaston ja koulun opetussuunnitelmatyö on vauhdissa Lappeenrannassa, mutta Turussa ovat tainneet panna ilman lukuintoakin tehokkaammin toimeksi. Kysymyksessä taitaa olla kuten ennekin henkilökemiat ja tuttuudet – ja totta kai resurssit ja ajankäyttö, tuttu virsi.

Mitä on oppimateriaali?

     Tasavallan presidentintervehdyksen esitti Siri Kolu ja tuntui vähän siltä, että kannattaisi käyttää esilukijaa muulloinkin, kun saa näin sävykästä tulkintaa. Kivasti haasteeseen tarttui Agneta Möller-Salmela miettiessään ”Om det är din livsdröm att bli Finlands president”. Ei pidä kätkeä unelmiaan ja tavoitteitaan vakan alle, vaan porskuttaa eteenpäin. Todella inspiroivan toimintakentän esittelijä on Läslust-ambassadör ja läseinspiratör ja sen huomasi. Mitenkähän suomenkieliset vastaavat voisivat tituleerata itseään? Lukuhingun lähettiläs ja Lukuhimon herättäjä?

    Helsingin yliopiston professori Kirsti Lonka oli hiukan väsynyt, kun piti rustata EU:lle erinäisiä lukuinto-digiversioita. Tuttuun tuttavalliseen tapaansa hän kuitenkin herätytti yleisöä vauhdilla, josta LYIJYKYNÄLLÄ PAPERILLE jäi minulle pari ranskalaista viivaa ja kerettiläistä jälkiajatusta. Oppimiseen liittyy tiedon hankkimisen lisäksi sosiaalisia ja tietokäytäntöjä. Eri sukupolvilla on erilaisia tietolaajennuksia (vrt. lyijykynä). 

Uudenlaista oppimisympäristöä Minerva-toria hehkutettiin. Miellyttävää oli tulla vakuuttuneeksi taas kerran, miten kirjoittamisen ja lukemisen suhde on läheinen; kirjoittaminen on luova prosessi, johon lukeminen nivoutuu – kirjoittamalla ajatuksiaan voi nähdä mitä itse oikeastaan ajattelee. Käteen jäi siis muutakin kuin jaossa olleet ihan kiva näyttöjen ja linssien puhdistaja ”Tarinassa maailma on sun” ja Lue, älä luule! -senttimetriviivoitin.

Mutta kun juuri ollaan sovittu karttakepin kuolemasta ja päästy pulpettien rivistöistä, niin odottaako meitä seuraavaksi tablettisulkeisten autuaaksitekevä hipaisutekniikka ja bulimia-opiskelu?