Uuslukutaidoton hörhö?

Tänään on sitten vapaan, häiritsemättömän ja ikioman lukemisen päivä – pois kaikesta sähköisestä ja muusta hörhöilystä. Mitä sitä lukisi?

Olikohan tuo Karo Hämäläinen joka päivän Hesarissa suositti jäämistä sänkyyn ja lukemaan kaikkea minkä on jättänyt joulun aikana odottelemaan. Onkohan sarjakuva sopivaa materiaalia Lukemisen päivänä? Ehkäpä ihan uhalla kahlaan läpi Petteri Tikkasen seitsemän albumin sarjan, viimeisenä kuin päätepisteenä lapsen, nuoren ja aikuistuvan miehen tarinalle ytimekkäästi Armeija (Like 2014). Kun on toisaalta lueskellut näitä kotimaisten nuortenkirjailijoiden nuorisokuvauksia, niin Tikkanen yltää ihan hyvään suoritukseen jonkun Finlandia Junior –ehdokkaan Kalajoen hiekkojen rinnalle. 

Mitenkähän tämä nyt olikaan, sarjakuvat siis jäävät Finlandioiden ulkopuolelle? Onhan niillä toki oma palkintonsakin, mutta monet varsinkin pienemmille tarkoitetut albumit/kirjat lähestyvät kuvakirjaa kuin veteen piirretty viiva. Olihan siellä juuri tällainen rajanveto eli Tietäväisen Vain pahaa unta, mutta joskus jää miettimään miten toisaalta kustantajat, toisaalta raadit tietävät asioista. Hämmästyksekseni nopea kysely tuotti vastaukseksi ”ei tietoa” tuki- ja palkintomahdollisuuksista. Jos ja kun raadeille ei tule pohtimaan panevia ehdokkaita, niin turha kai on niitä kaivatakaan? Tikkasen kohdalla kysymys on tietenkin myös kokonaisesta varttumisen sukupolvien kierrosta ja perinteistä, jotka Eero - albumeissa tulevat lakonisen oivaltavasti esille. Pelkistetty, mutta samalla varman mustan viivan selkeys on iholla ja herättää tunteita, jopa nostalgisia tuntemuksia sittenkin kaiken kasvamisen samankaltaisuudesta.

Muistatko enää kuka voitti Finlandia Juniorin 1997?

Jos oikein hyvin olisi valmistautunut tähän oman elämänsä vuoden kohokohtaan, kirjan lukemiseen, olisi hankkinut sängyn viereen pinon palkittuja, mutta unohdettuja? kirjoja. Alexis Kouras nostatti jo tunteita Gondwanan lapsilla (Lasten Keskus) ensimmäisenä Juniorin saajana. Voiko maahanmuuttaja muka osata käyttää näin hyvin suomen kieltä? Varmaan on ollut joku haamukirjoittaja? Hauska on tunnistaa uudelleen kuvittajajia: Kourosilla oli Alexander Reichstein, Kari Hotakaisen Ritvassa eestiläinen Priit Pärn, Jukka Itkosella Erika Kovanen ja Eppu Nuotiolla Liisa Kallio, kaikki tälläkin hetkellä mukana olevia tunnustettuja taiteilijoita. Vuonna 1998 mukana olikin sitten harvinaisuus, lasten tietokirja, jonka tässä päivän mittaan aionkin uudelleen nautiskella: Marjatta Levannon Nykytaide suurin piirtein (Otava), jonka veikeistä sivupersoonakuvakommenteista vastasi Julia Vuori, nykyään yksi omaleimaisista kuvataiteilijoistamme. Ja Juniorin vei Leena Laulajaisen Kultamarja ja metsän salaisuudet (Tammi) kuvittajanaan Anna-Liisa Hakkarainen.

Pelkästään Finlandia Juniorin historiaa selaamalla joutuu oudon nostalgian, surumielisyyden ja kaiken maineen katoavaisuuden hämähäkin verkkoon. Ravistavia, tärkeitä, erikoisia, kantaaottavia, aikaansa kuvastavia – mutta onko näillä enää mitään merkitystä muille kuin säntillisille kirjallisuuden tutkijoille ja bibliografisteille? Ja jollekin hurahtaneelle blogistille Lukemisen Omaehtoisen Päivän aamuna?

Jotta vielä oikein rypisi vanhoissa teemoissa ja yrityksissä, niin muistanpa vuodelta 1987 silloisen Suomen Kirjakaupan säätiön lanseeraaman Kirjaviisas –palkinnon, 10 000 markkaa. Enpä kyllä ihan tarkkaan tiedä kuinka siinä sitten kävi (veikkaan että Arto Paasilinna oli tämä lukijoiden suosikki), mutta hienosti palkinto saatettiin myöntää kauno- tai tietokirjailijalle. Oikein lämpimästi suhtaudun vieläkin muun muassa OP-Kiinteistökeskuksen asuntorekisteriä mainostavan jutun yhteydessä asiakaslehdessä olleeseen Opetusministerin koko sivun ilmoitukseen ytimekkäällä otsikolla ”Ajattele sitä. Sillä osaako sinun lapsesi lukea muutakin kuin sarjakuvalehtien puhekuplia ja televisiofilmien sähkösanomatekstejä? Haluaako hän edes lukea muuta?”

Siellä kolmisenkymmentä vuotta vanhasta valistuksesta tunnistan sen ajan iskulauseita, joihin tunnustan itsekin joskus langenneeni. Mutta nyt voikin hyvin laajentaa opetusministeriön tekstiä koskemaan medialukutaitoa  – mutta ehkä sen voisi laajentaa koskemaan vanhempiakin kasvatuspiirejä: ”Uuslukutaidottomasta lapsesta kasvaa avuton aikuinen. Täysi-ikäisenäkään hän ei pysty vaikuttamaan ympäristöönsä eikä ajamaan omia asioitaan. Hän jää helposti syrjään ja osattomaksi, koska ei pysty käyttämään hyväkseen yhteiskunnan vaikutuskanavia eikä vaatimaan oikeuksiaan. Hänellä ei ole muuta mahdollisuutta kuin sanoa juu tai ei.”

Vaalit lähestyvät. Hyvää Lukupäivää!