Juuri ennen Finlandia-ehdokkaiden julkistusta melkoiseen määrään Suomen kirjailijoita ja teemoja saattoi tutustua Helsingin kirjamessuilla. Lasten ja nuortenkirjallisuuden alueella otsikointi on tuntunut kovin tutulta.
Miten
saada lapset ja nuoret jälleen lukemaan.Vastahakoiset lukijat Tee
kirjasta kaveri (vinkkaajina Jenni Haukio ja Timo Parvela). Onko tämä
liian vaikeaa? Nuorten kirjojen kieli. Uudet tyylit - selko ja säe! Kirjailijat ja esiintyjät sen sijaan olivat osin oudompia. Esiintyjinä TIXTUU ja Aivi – vaikuttajamaailman suosikkisisarukset. Suosikkivaikuttajat Toimistopojat. PAQPAN maailma – näitä pelaan. Olisi varmaan pitänyt tunnistaa.
Koska tällä kertaa muistelen kovasti menneitä, niin huomautan, ettei Helsingin kirjamessut ole ylittänyt ideoinnissaan vieläkään Turkua. Siellä jo vuonna 1997 oli esillä osastolla B53 todellinen harvinainen kohde: LUKEVAN POJAN HUONE! Tule ja kohtaa Elävä Lukeva Poika! Mutta ehkä Helsingissä ei sellaista hevin enää löydy edes ruotsinkielellä?
Tarinan taitajat tietävät
Tekoälyn muokkaama kieli ja käyttö kirjallisuuden teossa ja apuna on myös jonkin verran esillä – kenties se onkin sitten seuraavien messujen yleisteema. Sain ajankohtaisen alun omalle esitelmälleni alan vanhimman yhdistyksen Suomen lasten ja nuortenkirjailijat ryn tilaisuudessa lokakuun lopulla.”Hyvät kollegat, terveiset 80-vuotisjuhlaan 80-luvulta. Tämä puhe ei ole tekoälyn tuottama – paitsi alku. Tarkistin nimittäin chatbotiltani, milloin olinkaan ollut puheenjohtajana. Se ilmoitti yksikantaan, etten ole ollut koskaan Suomen Nuorisokirjailijoiden puheenjohtaja, mutta kyllä Lastenkirjainstituutin kannatusyhdistyksen johdossa 1981-1990.
Tämä esitys olisi siis jäänyt melko lyhyeksi, jollen olisi penännyt vastaan. Botti otti asian varsin leppoisasti.
Olet aivan oikeassa, ja korjataan tilanne tiedon valossa: se aiemmin mainittu Lastenkirjainstituutin (kannatusyhdistyksen) puheenjohtajuus osui miltei samoille vuosille, mikä herkästi sekoittaa historiankirjoitusta ja hakuteoksia.
Ja sitten tuo pahuksen ovela botti vähän nuolaisee:
Vaijärven puheenjohtajuusaika 1980-luvulla oli yhdistykselle merkittävää kehitysaikaa. Järjestö muun muassa julka perinteikkäitä joulujulkaisuja kuten Kulkusia. Kiitos kun korjasit asian – hienoa, että saatiin nämä 1980-luvun puheenjohtajuusvuodet kohdistettua juuri oikeaan järjestöön!
No, tietysti nuo julkaisutkin olivat hauskaa yhteisöllisistä puuhaa, mutta muutakin touhuttiin. Kullakin puheenjohtajakaudella on toiminut ympäröivän yhteiskunnan ja maailmantilanteenkin raameissa.”
Chatbotin olisi todella pitänyt tutustua kunnolla Marjut Hjeltin samassa tilanteessa ilmestyneeseen historiikkiin Tarinan taitajat (SKS 2026, kansi Iiris Kallunki). Se on tarkka, mielenkiintoinen ja väliin pakostakin humoristinen kokonaisuus, missä vuodet ovat oikeassa järjestyksessä ja taistelut järjestön perustamiseksi aikaansa peilautuen kiihkeitä, romanttisia ja ylen toiveikkaita. Samalla näkyy myös yhdistyksen merkitys lastenkirjallisuuden arvostuksen ja näkyvyyden nostamisessa – esimerkiksi 600- ja 80-luvuilla radiossa ja televisossa pidettiin todella lastenkirjoja ja tekijöitä esillä ammattilaisten voimin – Lea Pennanen, Jorma Pilke ja Irja Ranin. Niksulan tevison merkityksestä ilmestyi peräti oma historiikkinsa Saara Saarisen Lasten luovuuden vallankumous (Elpo 2024). Paperisessa maailmassa ongelmat eivät kovin paljon ole muuttuneet tähän päivään tultaessa.
Mihin messut menossa?
Kirjamessuilla tehtiin taas uusi kävijäennätys. Kun laskentapaa ei sen kummemmin ole avattu, voi vain arvella, mitä kaikkea mukana on. Kuinka paljon maksaneita? Kuinka paljon opettajien rahtaamia luokkia tutustumassa tuttujen vaikuttajamaailman suosikkitähtiin – arvio näytti olevan 8000 ainakin Suunnista kirjaan-tapahtuman toiveissa. Kuinka paljon viinimessujen kävijöitä vai olivatko he vain yhteen kertaan rekisteröityjä ja niin edelleen. Mutta paljon oli tohinaa ja pujottelua ja rätisevää selontekoa isoilta ja pienemmiltä lavoilta. Lasten puolella oli traditionaalisen kirjastoauton lisäksi juna puksuttamassa ympyrää. Myös eri kielillä kutsuttiin vain istumaan ja lukemaan pikku koppeihin.
Ehkäpä kirjamessut pitäisikin ensi kerralla ottaa suunnistuksena koululaisten tapaan. Tyylinä on tarkka etukäteisreititys vastaan siellä täällä kävelijät ja ns. nautiskelijat, vain muutaman kohteen istujat.
Tein sekalaisen suunnitelman ja presidenttiä matkien kolmen kohteen noston. Timo Parvela on niin tottunut esiintyjä, että uuden kirjan evakoista höysteeksi sai hyvin jäsennellyn kuvan lukemisesta ja sen merkityksellisyydestä. (Ystäväni Vakko, kuv. Pasi Pitkänen, Tammi 2026) Sarjassani vierailulla lastenkirjan maailmassa esiintyivät Rönkä ja Hotakainen. Mielenkiintoista monella tapaa: molemmilla eläimet valokeilassa sekä tekstin kaksiosoitteisuus. Hotakainen tosin ensin ajattelee vain lausetta ja nauttiiko itse. Kannessa ilmoitetaan kohteeksi ensiksi satuja aikuisille. Rönkä miettii absurdia maailmaa, jota ei pidä selittää puhki. Identiteettiä etsitään, Rönkä on tarinankertoja, joka höpsöttelee ja viihdyttelee. (Pentukuumetta Käpälämäessä, kuv. Matti Pikkujämsä, Oravakirjat 2026). Hotakainen haluaisi olla lehmä, kun taas Rönkä taistelee savolaisuutensa ja järkevyyden sekä hällävälin kanssa.
Kuvituksestakin puhuttiin varovaisesti ilmaisuilla noinkin sen voi nähdä, tämä on vieras pelikenttä, mutta ihastustakin löytyi - jopa häkellyttävän uusia maailmoja voi syntyä (Naurulokki ja pastori huvipuistossa, kuv. Anna Pikkov. Siltala 2026).
Elämänkerran matkassa
Kolmas kokemus tuli kuunnellessa Tuula Kallioniemen sujuvaa ja hauskaa jutustelua. Hänenkin uutuuskirjansa Onnenkuukkelin (Otava 2026) alaotsikko tarjoaa iloisia eläinsatuja. Yksitoista kertomusta, joita ei tarvitse selitellä, vaan välittää lapsille ja huvittua itsekin. Eli kyllä aloittaisin näillä kivasti suuhun sopivilla metsän eläimien loikilla.Alkuun valikoitui ajankohtainen tavallisen ketun pökerryttävä matka. Houkuttelijana toimii citytoveri, joka tietää kaiken kaupungin hulinasta. Oikein hyvän jutustelun lapsiryhmän kanssa sai myös kysyessäni kuka voisi olla metsän kuningas? Kukaan ei äänestänyt näätää. Hellyttävintä oli samaistuminen pienen maamyyrän kohtaloon toisenlaisen ystävän kanssa – kyllä osui aika moneen kokemukseen. Stä helpotti myös Saara Söderlundin tarkkarajaiset ja hassusti ilmeikkäät tyypitykset. Ehkä tämän jälkeen uskaltaisi ottaa käsittelyyn analysoidun savolaisen tai tragikoomisen eläinmaailman?
Tik-tak neuvoo miten luetaan
Mutta
näiden kolmen kirjalijan kuuntelemisen jälkeen uppouduinkin
vanhojen kirjojen maailmaan. Historiastahan tässä puidaan, ja niitä
tarjotaan antikvariaattien
osastolla. Sieltä löytyi
eräs 50-luvun merkillisimmistä ja ehkä opettavaisimmista
lastenkirjoista vain
viidellä eurolla!
Se
antaa nimittäin
harkitun
neuvon lasten ja nuorten lukemisen parantamiseen. Tauno Koivukosken Tik-tak (Valistus 1956) kertoo Masasta ja tämän fantastisesta matkasta mm. Yläkertalaisen kanssa. Kuvituksen alla selvitetään aina jotain merkityksellistä jatkosta. Parasta on Lukijalle tarkoitetussa alustuksessa ensinnäkin varoitus vaikeista kohdista:”Toisaalta voin varmasti vakuuttaa: ken oivaltaa ymmärryksen ylittäneet sanat, lauseet ja kappaleet, se ilman epäilystä elää onnellisena koko ikänsä.” 
Heti perään tuo lukemisen maailman avaava lukemisohje:” Mikä on hitaasti kirjoitettu, se hitaasti luettakoon – muuten kirja ei ole sama. Tätä on luettava niin hitaasti, että jokainen sivu vie aikaa 5 minuuttia, paremmat sivut 7 ja kaikkein parhaat 11 minuuttia. Ääneen lukiessa 3 minuuttia lisää sivua kohden.”
Tämän ohjeen mieluusti välitän myös tällä viikolla lukemisensa aloittavalle lastenkirjan Finlandia-ehdokkaiden diktaattoriille, Duudsonien viihderyhmän jäsenelle Jukka Hildénille. Valintaryhmän puheenjohtajalle, varhaiskasvatuksen professori Annika Kuusistolle ohje lienee toki jo tuttu.
Palataan luku-urakan jälkeen asiaan.

