tiistai 21. tammikuuta 2020

Koira nimeltä Mutsi tapaa Mollin ja Kuunvalon


Pian kirmaavat opetusalan ammattilaiset ja muut kiinnostuneet EDUCA-messuilla. Sieltä saattaa tulla jotakin raportoitavaakin, ainakin Suomen tietokirjailijat ovat julkistamassa uutta lähinnä alakouluun tarkoitettua esittelevää tietokirjaluetteloaan. Sitä on mielenkiintoista selailla ja etsiskellä löytöjä, jotka ehkä ovat omalta osalta jääneet väliin.

Sillä valin olen HS:n koko sivun lastenmusiikkiarviointien innoittamana kuunnellut uusimpia ja toden totta ihastellut rytmin lisäksi runoilun tasoa. Mari Koppisen artikkelissa (15.1.2020) ylistetään mm. Mutaveijareita, joiden aikaisempi Ympäri ämpäri-levy on sekin mukavaa ilottelua – uusin julkistetaan vasta helmikuussa. Mutta vanhat starat ovat edelleen mukana: Orffit, Liikkuva laulureppu, jonka uusin Haaveiden maa viime vuodelta on sentään tulossa aika moneen pääkaupunkiseudun kirjastoon.
Viimeisten tietojen mukaan ei enää kuitenkaan Espooseen, joka on kertonut lopettavansa kokonaan levyjen hankinnan. Juuri lastenmusiikin kohdalla päätös oudoksuttaa: näitä lauluja ja kappaleita tarvittaisiin kyllä rikastuttamaan lähikirjastoissakin eikä vain tilausjonossa muita kirjastoja rokottamalla. Voi jos olisin väärässä…

Mitä on jäänyt pinosta poimittaviksi?

Varmasti monia mielenkiintoisia kirjallisia elämyksiä. Mutta kun on sopiva pieni hengähdysaika ennen kuin seuraava kustantajien kevätryntäys alkaa, poimin pinostani muutaman erilailla mielestäni onnistuneen työn.
Lasten kanssa totesin Katri Kirkkopellon Mollin ja maailman äären (Lasten Keskus 2019) toimivan mainiosti. Komeankokoinen kuvakirja on ehkä hiukan kömpelö käsitellä, mutta isomman kuulijajoukon kanssa sillä on etunsa. Kirkkopellon kuvat ovat lisäksi useimmiten koko aukeaman toisen sivun täyttämiä, niin että perushahmosta voi mukavasti osoittaa viereisen sivun pienempiä tilanteita. Tarina on yhtä viehättävä kuin sankarinsakin. Laiskanpulskea mietiskelijä Molli tuntee olonsa omituiseksi. Vilkkaampi toimija Sisu selvittää mistä on kyse: matkakuumeesta! Molli siis lähtee metsää kohti, joskin nälkä yllättää jo muutaman metrin päässä ja eväät on syötävä. Luonnossa on monenmoista ihanaa nähtävää – ja vähän hankalampaakin. Hirveän puhelias pitkänokkainen mikä lie Höpönassu ei häivy ilman pientä lahjaa, joten huokaisten Molli luopuu kauniista kivestään.
 
Matkakuumetta, selvästi!
Laukussa ei olekaan enää jäljellä kuin Sisun kuva, joten nyt iskee koti-ikävä. Mutta onko Sisu jaksanut enää odottaa? Jälleennäkeminen on ratkiriemukas, ja onhan matkalta paljon kerrottavaa. Matkakuumeesta seuraa siis puheripuli, Sisu toteaa nauraen. Hyvänmielen matka, totta tosiaan – myös kielellisesti: selkeydestä metsän eläimen pajatukseen, runosta onnenhyrinään. Ja paneehan tarina myös lasten mielikuvituksen liikkeelle – Höpönassu saa montakin arvailua nokkasiilistä kontiaiseen. Kyllä lapset tietävät!


Erilainen lapsi ja ystävyys


Erilaiset yhdistykset ovat julkaisseet koko ajan omista lähtökohdistaan sairauksia käsitteleviä lastenkirjoja. Näin myös Epilepsialiitto Aapossa ja Emmassa: ystävyyttä ja avaruusoloa (2019) Asiantuntijoiden avustuksella alakoululaisen Aapon epilepsiaan liittyvät oireet ja kohtaukset ovat varmasti oikeita, mutta Tittamari Marttinen saa niihin uskottavuutta ja lomittaa ne normaalin arjen ja koulun tilanteisiin liikaa korostamatta, lämpöisesti, mutta ei aliarvioi taudin hankaluutta. Luonteeltaan erilaiset ystävykset ja heidän kaveruutensa tulee esille monissa tapahtumissa, toistensa auttaminen ja arvostaminen samaten. Mukana ovat kivasti myös koko luokka, opettaja ja vanhemmat – kaikilla on roolinsa. Sairaudesta kertominen kavereille on tärkeää – silloin siihen suhtaudutaan normaalisti ja voidaan auttaa tarvittaessa. Ammattikirjailijan käyttäminen tässä yhteydessä on ollut hyvä valinta. Marjo Nyqård on tällä kertaa kuvissaan kovin punaposkinen ja pyöreänaamainen – kenties aihetta näin on haluttu reipastaa ja pitäytyä iloisissa väreissä.
Epilepsiakohtaus huimaa
Merirosvojen roolit ympäri

Niinpä, tämän tyylin kirjoihin kuuluu toki tietty raamitus, mutta nyt on J.P. Koskinen tainnut saada omalle merirosvosaagalleen Benjamin Hawkista varteenotettavan kilpialun, jollei jopa kiinnostavampaakin materiaalia.  Hilkka Liitsolan kirjassa Kajo, Kuunvalo ja Kolmikolkka (Mäkelä 2019) selkein temppu taitaa olla vaihtaa merirosvojen pääroolit ympäri. Laivoja johtavat naiset, ja melkoinen osa merirosvoistakin näyttää olevan riuskoja naisenpuolia. Tämä on arvostuksella sanottu, sillä Liitsola saa tyyppeihinsä mainiota rosoisuutta ja huumoriakin. Tosin merirosvonaisparin Arrian ja Rikin Ohukainen ja Paksukainen - tyylisessä sanailussa hihittelystä ei ole tulla loppua. Piti oikein tarkistaa uudelleen alkupuolelta, naisiako nämä ronskit tyypit todella olivat.
Sarja taitaa jatkua ja hyvä niin. Nyt tulee juonipaljastusta, mutta mehukas teksti kestää kyllä sen. Orpotyttö Kajo karkaa – tai oikeastaan joutuu Arrian ja Rikin kidnappaamaksi – ja pääsee naiskapteeni Kolmikolkan komentamaan laivaan joka paikan apulaiseksi.  Kajon oudot eriväriset silmät paljastavat lopulta hänen alkuperänsä juontuvan Pääsaaria uhanneiden pohjoisen merirosvojen puolelta. 
Kajo paljastuu lopulta pohjoisen merirosvon ja kapteeni Kolmikolkan sisaren lapseksi. Kun lopussa vihjaistaan pohjoisen julman päällikön Matriarkan jahtaavan edelleen sekä sisarta että Kajoa, ympyrä ei ole siis vielä sulkeutunut.  Liitsola kuljettaa tarinaa lyhyissä luvuissaan elävästi eteenpäin, vaihdellen ja sopivasti vinkkejä annostellen. Kieli on vivahteikasta, ja sitä lueskelee mieluusti. Mäkelältä tässä on hyvä valinta uudeksi kotimaisen sarjan tekijäksi.

Omaksi iloksi nojatuolissa

Varmaan varttuneet lukemaan tottuneet koululaisetkin saavat iloa irti Jukka Itkosen Koirasta nimeltä mutsi (Kuv. Virpi Penna, Lasten Keskus 2019). Minä vietin ihan itsekkäästi illan nojatuolissa Mutsin seurassa. Nimikin jo viehättää, kun muistaa Finlandia-ehdokkaanakin olleen Tomi Kontion laitapuolisen version Koira nimeltään Kissa tapaa kissan.
Armoitetun sanataiturin Itkosen Mutsi on toista maata mottoaan myöten: Tämä sopii minulle aivan hyvin. Myös silloin, kun merirosvot sieppaavat hänet, koska koirat ovat hyviä vainuamaan aarteita.
 
Merirosvo a la Virpi Penna
Mutsi – jonka piti olla Musti, mutta nimivirasto sotki yhden kirjaimen – on pätevä ja neuvokas ja onnekas koira. Se rakentaa upean talon, hankkii sukutukijalta oivan kuusipuun, joutuu jänissulkeisiin, mutta ystävystyykin takaa-ajettavan kanssa. Mutsi soittaa bändissä, auttaa köyhää naista, saa mainetta yksityisetsivänä ja tapaa vuorten viisaan vanhuksen. Tällä on verryttelypuku, jonka rinnuksessa lukee ”Siilinjärven Pesä-Veikot”: ”- Mikä on elämän tarkoitus? – Se elämä. Ruoho ja norsu.”

Useamman luvun verran Mutsi seikkailee oikomassa kuuta ja erilaisilla planeetoilla. Lukija saa oivaltaa yhtymäkohtia Pikku Prinssiin tai Peltosen Elmoon muista vinkeistä puhumattakaan. Taitavaa pientä hämäystä pilke silmäkulmassa. Sukututkijan luona selviää, että Mutsin äiti oli suvultaan sansibarin hilpeä laputtaja ja isä kerimäen leukava metsänakki – erittäin harvinaisia sukuja molemmat.

Itkosen runsaudesta voisi poimia roppakaupalla kommentoitavaa, mutta olkoon vain muutama meikäläistä ilahduttavaa.  Salapoliisina hän löytää monin tavoin palkitun tiedemiehen Leonid Kemppaisen ruohoa nuuhkimassa. Vaimo arvaa, että mies tulee kyllä kotiin nähtyään tarpeeksi perhosia. Vihdantuoksuinen nainen suutelee miestään iloisesti, ja pariskunta siirtyy makuuhuoneen puolelle. Yhdeksän kuukauden kuluttua Mutsi saa kirjeen ja kuvan pikkuisesta vauvasta. Niin sitä pitää opettaa terveysoppia.
Kun lastenmusiikilla aloitettiin, niin lopetetaan Itkos-Mutsin keikalla. Hän soittaa yhtyeessä Eri veljet – kukaan jäsenistä ei ole kenenkään yhtyeen jäsenen veli – ja on parhaimmillaan Stadion-keikalla. Siellä  soitettiin muun muassa kappaleet Putkimiehen pojanpoika, Jussi P. Nuudeli ja Jonkun takana on toinen.
Puhumattakaan siitä, että jokaisen luvun alussa on jonkinlainen versio ns. perhos-efektistä. Mutta tämähän sopii Mutslle aivan hyvin.
Joskus tulee kirjan lukemisesta höntin iloinenhöpömäinen olo.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti