Henkisesti valmistuessaan Helsingin kirjamessujen kakofoniaan saattaa
olla hermoja lepuuttavaa selailla lokakuun kulttuurilehtien antia. Varsinkin
kun ensi vuonna saattaa lehtien kirjo olla melkoista harvempaa.
Opetusministeriö ja kulttuurilehtien tukilautakunta ovat kiristäneet – vai
pitäisikö arvata että ovat joutuneet karsimaan – avun saannin ehtoja.
Esimerkiksi levikin pitää olla nyt vähintään 800 kappaletta – aikaisemmin ei
levikkiin puututtu. Kun ennen voitiin avustaa korkeintaan 70 % kuluista, tuo prosentti
on pudonnut viiteenkymmeneen.
Jos nämä vaateet pitävät
kutinsa, lastenkulttuurin ja –kirjallisuuden alueen lehdet ovat todellisissa
vaikeuksissa. Mikseivät oikeastaan muutkin ns. marginaalilehdet. Oikein
inhottavasti ajatellen voisi ounastella, että näin valtio leikkaa pois
turhanaikaiset pilipalilehdet, jotka eivät kykene levittämään sanomaansa
laajalle ja lunastamaan näin olemassaolonsa oikeutuksen.
Sopii todella toivoa, ettei
näin giljotiinimielistä porukkaa lautakunnassa istu. Muuten esimerkiksi
lastenkulttuurijulkaisu Tyyris Tyllerö voi pakata kampsunsa ja kimpsunsa ja
todeta, että vuodesta 1978 alkanut työ tapettiin Kirjan ja lukemisen
juhlavuonna 2015. Pienellä tekstillähän tiedotteessa lukee, miten erityisistä
syistä näistä ohjeistuksista voidaan poiketa. Toisaalta voidaan sitten
huokaista ja miettiä, onko Suomessa ylipäätään enää järkevää ja mahdollista
tehdä lastenkulttuurin ja –kasvatuksen ja kirjallisuuden puolesta töitä, kun
kerran perillemeno takkuilee.
Onneksi ovat kirjastot, jotka
moninkertaistavat Tyyris Tyllerönkin painoksen ja lukijamäärät. Kirjastolehden 4/2015 kannessa hymyilee
silmät sirrillään monen muunkin lehden kansityttö Linda Liukas, koodin
lähettiläs. Vaikka koodaamisen ilosanomaan onkin jo vähän turtunut,
Kirjastolehti näyttää monipuolisen kirjastotyön merkityksen monelta kantilta.
Ira Koivu toteaa pääkirjoituksessaan, ”Joten heti, kun lähikirjastossa alkaa
lasten koodauskurssi, ilmoitan sinne tyttäreni. Sitten hän voi alkaa koodata,
tubettaa ja blogata kaikkea hienoa ja omaperäistä. Minä seuraan sivusta ja
kannustan. Sitä ennen käymme lainaamassa kirjoja ja kartuttamassa henkistä
pääomaamme.” Olenko kuulevinani ironista sävyä?
Hienoa, että mukana on kirjan muovituksen
kuvallinen kurssi. Sitä tarvitaan koulutyön kestäessä ja muutenkin. Itselläni
on varmaan monen muun kirjastolaisen tapaan useamman tuhannen kirjan kokemus
kirjastotyön alkuajoilta, joten voin suositella. Kuplat muovissa ovat kyllä
ainainen riesa… Kirjastolehdessä on nyt uutisia, vähemmistöjen asiaa – miten
mm. mobiilikotipalvelu tavottaa liikuntarajoitteiset asiakkaat – asiakkaan
myönteistä yllätettävyyttä, kirjastonjohtajan työn esittelyä,
kirjastojärjestelmien puintia, kirjastolain uudistamista. Ja toki myös
verkkokirjaston käytön opastusta mobiilitehtävien avulla. Tässä muuten olisikin
yksi mainio vinkki vaikka kirjamessuille, kun mietitään miten innostetaan
tiedon ja tietokirjojen äärelle. Ehkä Kirjastolehti joutuu taiteilemaan
liiaksikin ammattiväen ja kirjastonkäyttäjien mieltymysten viidakossa, mutta
monipuolista materiaalia etsivä varmasti löytää.
Vähän pettyneempi olin taas Parnasson 5/2015 antiin. Ehkä sielläkin
mietiskellään erilaisten kohderyhmien tarpeita: Salla Simukan reissupäiväkirja
Lumikki-sarjan menestyksestä on kai nuortenkirjallisuuden osuus, Venäjä on
mukana tietenkin messujenkin takia, runoja ja arvuuttajagrafiikkaa sekä
afrikkalaisen kirjallisuuden oikein lukemisen opastusta. Vitsaillaankin:
kannessa on lööpin tapaisesti otsikkona ”Mitä F.E. Sillinpäälle tapahtui?”
Riemua kirjoitusvirheestä latistaa sisällä olevan artikkeli kustantajien
pahimmista mokista. Kriitikin uutiset
3/2015 puolestaan herättelee kriitikon vallankaipuuta ja bloggareiden
itsetuntoa. Hyvä! Mutta keitä kriitikot oikein ovat, ja miten hallitus
suhtautuu kulttuurin arvovalintoihin? Ja taitaa olla niin, että Kritiikin
uutisissa on hienoin juttu tanssista eli Alvin Aileyn tanssiesityksistä, vaikka
seuraavana pinossa onkin Teatteri&Tanssi+Sirkus
6-2015. Levoton taitto taitaa kuvastaa monen alueen sisältöä, joskin
ainakaan tänä vuonna ei hirveästi ole lasten teatteriin tai tanssiin panostettu,
sirkuslapset ovat olleet näkyvämmin esillä. Mutta isokokoinen julkaisu on
mukavaa selailtavaa – ja saahan sieltä trimmattua kritiikkiä laajasti
suomalaisista teatteriesityksistä.
Aina yhtä mieluusti tartun
myös Ursan Tähdet ja avaruus –lehden
numeroihin. Numero 7/2015 on yhtä komea kuin edeltäjänsäkin. Loistavaa paperia
tietenkin tarvitaan ensiluokkaisiin valokuviin: nyt on vuorossa
kuumme värjäytyminen punaiseksi. Mutta myös paljon muuta vaikkapa Marsin
uusista havainnoista – ja ekstrana mainio artikkeli elokuvan Yksin Marsissa
todenmukaisuuksista tai melkein mahdollisista ratkaisuista. Kuvapainotteinen on
tietenkin myös Kuvittaja 3/2015,
joka melko suppeana mutta komein värillisin aukeamin esittelee nyt rajojen
ylittämisiä mm. Santtu Mustosen mielenkiintoisen vellovia aaltomaisen
väreileviä töitä. Björn&Olof Landström peilaavat isän ja pojan
kuvitusretkiä – ja onhan mukana aina muutama kiva lastenkuvakirjan
arviointikin.
Kulttuurivihot 4-5-2015 satsaa ovelasti kaksoisnumeroon – mutta on
sisällä kanttiakin eli 82 suurikokoista sivua. Teemana on todella ajankohtaisen
kytevä saamelaisten tilanne – Kenelle Lappi kuuluu? Toisena punaisena lankana
on sosiaalidemokratian suuntaus alaspäin. Mihin demarien tulisi suuntautua?
Vastaus tuli aika äkkiä lehden ilmestymisen jälkeen hiukan paradoksaalisesti:
ylöspäin. Lehdessä joka tapauksessa liikkeen vaikuttajat ja tutkija penäävät
taustoja yhä edelleen.
Lastenkulttuurin puolella Lastentarha 4/15 on toki ilmiasultaan
vanhahtava, mutta ei sisällöltään. Lehtihän on selkeästi varhaiskasvatuksen
ammatti- ja järjestölehti, mutta aiheista saisivat monet muutkin
kasvatusinnokkaat osviittoja. Kuten Kirjastolehden johtaja-analyysissa
täälläkin painitaan päiväkodinjohtajien liiallisen työmäärän kanssa ja
johtajuuden muutosongelmissa. Mukana on jopa irrotettava huoneentaulu hyvän
johtamisen avaimista. Mukava poimia sieltä muutama iskulause itselleenkin: Oma
osaaminen ajan tasalle. Työyhteisö on voimavara. Lapsen ja lapsuuden
puolestapuhuja. Saamen kielestäkin puhutaan ja Lastentarha taitaa olla niitä
aktiivisimpia lastenmusiikin arvioijia.
Tiukkana pysyy Lapsen maailma 10/2015 edelleen
lapsuuden eri puolien esiinnostajana. Ainakin kirjastossa lehti kannattaa aina
selailla läpi. Monista artikkeleista voi löytää omaan tilanteeseen sopivia
oivalluksia ja malleja. Annan anteeksi, että lehdessä on jälleen Linda Liukas
koodivallankumouksensa kera – no, tarvitseehan lapsen maailmakin tämän. Mutta
löytyy sieltä laaja teema ympäristöstä, ystävästämme, maahanmuuttajien
tilanteista, sijaisperheen työstä tai nuorten arkirytmistä. On kivat
vakiopalstat Tietotulvasta lastenkulttuureineen ja tietysti Ismo Loivamaan
Kuukauden kirjat. Ismo miettii vaikeiden aiheiden nykyistä vetovoimaa ja toteaa
minullekin selvinneen koulumaailman tilanteen kirjoissa: ”Koulu on kirjoissa
helvetillinen paikka.” ”Ällistyttävää, miten lukkiintunut käsitys opettajista
ja rehtoreista nykyisessä kirjallisuudessa vallitsee.” Ja Loivamaa perää taas
kerran lisää lastenkirjailijalegendojen elämänkertoja – Marjatta Kurenniemen
syntymästä tulee kohta kuluneeksi sata vuotta.
Monet järjestölehdet pystyvät
jatkamaan toimintaansa avustuksista huolimatta. Tästäkin lehtipinosta löytyy
kuitenkin ongelmiin joutuvia. Millainen on vuoden 2016 kulttuurilehti-ilmastomme?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti