Jokavuotinen kirjamessujen rumba alkoi mukavalla ryminällä Turussa
viime viikonloppuna. Kävijät yllätettiin heti sisään tullessa, kun kaikille oli
jaossa Volter Kilven, maagisen kirjastomiehen, tiiliskiven paksuinen Alastalon salissa. Varsin moni teki
perustavaa laatua olevan suomalaiskansallisen erehdyksen ja nappasi himokkaasti
sen heti mukaansa. Näin Volter Kilven pitkää lausetta joutuikin sitten
kantamaan koko päivän ajan, vaikka kirjaa olisi ollut laatikoittain jäljellä
vielä messujen päätyttyäkin.
Oli mukavaa pyörähdellä niin
esiintymislavojen liepeillä kuin standeillakin tutkailemassa kirjaa ja siihen
liittyvää rekvisiittaa. Korviin sattui muun muassa kestojulkkisten eli Timo
Parvelan ja Mauri Kunnaksen jutustelu. Mauri siinä lopussa mietiskeli, pitäisikö
sittenkin vääntää vielä Suomen historia kansien väliin.
Kalevalaahan sekä Timo että Koiramäki ovat jo
uusineet omalla tavallaan. Toki odottaisin innolla Kunnaksen näkemystä vaikkapa
eri kansainvaelluksista ja erityisesti nykyisestä pakolaistulvasta.
Hulvattominta saattaisi olla koirien rotukirjo rajojen ylityksissä. Toisaalta
Maurillekin voisi muistuttaa, että Tatu ja Patu ovat kyllä Finlandia-palkinnon
arvoisesti jo saattaneet historiamme kaiken lapsikansan tietoisuuteen
Suomi-kirjallaan.
Parvelalta ilmestyi kovasti hehkutettu dystopiasarjan alku, Kepler62/Kirja yksi:Kutsu (WSOY 2015), jonka jatko-osan puolestaan väsää norjalainen Björn Sortland (jos nimi on väärin, syynä on takakannen mahdoton fontti). Eräänlainen mainosjippo tämäkin, saapa nähdä mitä lisäarvoa hyppy öljymaahan tuottaa. Timo Parvela joka tapauksessa pistää norjalaisen kollegansa tiukoille: tarinan alku on kivaa ja mukavasti tempaisevaa maailmanlopun uhkaa. Henkilökohtaisesti kuitenkin Pasi Pitkäsen kuvitus näyttää minusta sankarihahmoineen aivan toisesta ikäkuvagalleriasta repäistyltä kuin Parvelan tekstin mitat antavat ymmärtää.
Parvelalta ilmestyi kovasti hehkutettu dystopiasarjan alku, Kepler62/Kirja yksi:Kutsu (WSOY 2015), jonka jatko-osan puolestaan väsää norjalainen Björn Sortland (jos nimi on väärin, syynä on takakannen mahdoton fontti). Eräänlainen mainosjippo tämäkin, saapa nähdä mitä lisäarvoa hyppy öljymaahan tuottaa. Timo Parvela joka tapauksessa pistää norjalaisen kollegansa tiukoille: tarinan alku on kivaa ja mukavasti tempaisevaa maailmanlopun uhkaa. Henkilökohtaisesti kuitenkin Pasi Pitkäsen kuvitus näyttää minusta sankarihahmoineen aivan toisesta ikäkuvagalleriasta repäistyltä kuin Parvelan tekstin mitat antavat ymmärtää.
Mauri Kunnaksen Kesä Koiramäessä (Otava 2015) on
puolestaan jopa ällistyttävän nostalgista, leppoisaa ja hauskoja autenttisia
pikkuisia yksityiskohtia täynnä. Ainakin meikäläinen tunnisti omien kesiensä
kohokohtia lähes jokaiselta sivulta. Jopa ukkosenkin järisyttävän, sopivan
vaarallisen tunnelman, joka Kunnaksella on jo aivan tavaramerkki.
Toden teolla tietoa!
Toden teolla tietoa!
Itse olin puhumassa lasten
tietokirjallisuudesta Turun kirjamessujen ex-primusmoottorin, Kari J. Kettulan
kanssa. Karilta ilmestyi jo neljäs muistelmateoskin messuilla eli Outo hohto IV (Turbator 2015), missä
tämä entinen yöportieri, ammusräjäyttäjän apupoika, Suomenlinnan kirjastonhoitaja
ja messumies avautuu. Mukana on niin lukuisten
kirjallisten yhteyksien mielialoja kuin lapsuudesta ja nuoruudesta
vasemmistolaisen äidin ja oikeistodemari-isän kanssa, jota kutsuttiin
Hiljaiseksi Jimiksi. Kari J:n oivaltavat facebook-tulkinnat ovat kuin pieniä
esseitä, tarinoita tai tiukkoja kommentteja ajankohtaisiin
kulttuuripoliittisiin tapauksiin. Aina niissä on lisäetuna kuivaa huumoria tai
nokkelia yhdistelemisiä kummallisiin kuvioihin.
Kari J. muuten hoiti Turun kirjamessuille
kaksikin kertaa venäläisen kirjallisuuden kokonaisuudet, mutta ei suostu
antamaan Helsingin messujen Nalle Nybergille ohjeita – muuta kuin vanhan
sanonnan: ”Jumala taivaassa, kapteeni laivassa ja ohjelmajohtaja messuilla. Aja
tapahtumaa kuin vikuroivaa hevosta, välillä suitset kireällä ja välillä vähän
hölläten niin hyvä siitä tulee.” Tietysti olisi etua, jos Turun tapaan löytyisi
miehiä, jotka olivat olleet usein saunassa Putinin kanssa Turussa hänen
ollessaan Pietarin kaupungin palveluksessa.
Kuisti-lavalla puhuimme Kari
J:n kanssa lasten tietokirjallisuudesta. Sitä esittelevästä kirjasta Totta tosiaan – suomalaisia lasten ja
nuorten tietokirjailijoita (Avain 2015) Kari J. totesi, että se on kyllä
osiensa summaa isompi juttu ja tuo samalla lukijalle pitkän aikavälin trendejä
ja historiaa. Sykleistä ja yhteisöllisyydestä pääsimme miettimään mm. tämän
hetken lasten tietokirjallisuutta. Esiin nousivat toki median hybridisoima
koodaaminen, yhä enemmän esiintyvät monen median kokonaisuudet – kirjaa, peliä,
nettiä ja osallistuvuutta – tunnetason puolustuskirjat ja itsetunnon kehittäjät
– mutta olimme kyllä liikuttavankin yksimielisiä vanhojen tiedon alueiden
pysymisestä pinnalla. Tekijöitä saattaa tulla enemmän harvemmilla
kirjatitteleillä, mutta kenties näin saadaan lisää myös vaikeampia ja
harvinaisempia tiedonalueita.
Keskusteluun tulivat
mukavasti mukaan yleisön joukosta vielä mm. tietokirjallisuuden professori
Pirjo Hiidenmaa (joka muuten veti heti perään kivan keskustelun
tietokirjallisuuden narratiivisuudesta!) tai kirjamessujen päätoimikunnan pj
Reetta Kettunen, joka heitti mukaan sarjakuvan keinot ja niiden kautta tiedon
jakamisen. Kari J. otti kiinni heitosta ja muistutti, miten juuri pakolaisten
tilannetta, kulttuuria ja vastavuoroon kotimaista olisi juuri nyt tärkeää
välittää tietokirjallisuuden ja mm. sarjakuvan avulla. Mutta missä ovat
tekijät?
Täytyy sanoa, että ainakin toistaiseksi Turun kirjamessujen ilme oli Hesaa järkevämmin hahmotettavissa. Vauhdista ja äänistä muuten taisivat parhaiten vastata saamelaiset, joiden elämä ja kulttuuri oli yksi messujen pääteemoista. Aamuisin railakas meno ja heleästi kaikuneet joiut ja laulut saivat heräämään toden teolla opuksien antiin. Sen sijaan Helsingin Kirjamessujen ruoka- ja viinimessut ovat vielä jonkun valovuoden edellä…
Täytyy sanoa, että ainakin toistaiseksi Turun kirjamessujen ilme oli Hesaa järkevämmin hahmotettavissa. Vauhdista ja äänistä muuten taisivat parhaiten vastata saamelaiset, joiden elämä ja kulttuuri oli yksi messujen pääteemoista. Aamuisin railakas meno ja heleästi kaikuneet joiut ja laulut saivat heräämään toden teolla opuksien antiin. Sen sijaan Helsingin Kirjamessujen ruoka- ja viinimessut ovat vielä jonkun valovuoden edellä…
Muuten, onnittelut vielä
Kari J. Kettulalle. Hän vastaanotti Suomen nuorisokirjailijat ry:n Pääskynen
palkinnon Turun kirjamessuille yhdessä Jenni Haukion kanssa
lastenkirjallisuuden hyväksi tehdystä työstä. Toisin kuin Helsingin kirjamessut,
Turku onkin pitänyt hyvää huolta nuorisokirjailijoista omalla standillaan ja
ohjelma-apuineen. Kiitospuheessaan Kari J. totesi, että Turun messut ovat
tuoneet esimerkiksi yli 75 000 koululaista mukaan kirjojen maailmaan.
Hiukan hän pahoitteli sitä, että komean kunniakirjan mukana ei seurannut
lounaskuponkia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti