Lettuja Egyptistä: resepti Maijaliisa Dieckmann

Lastenkirjailijan muistelmiin ei kovin usein törmää. Heistä on pikemminkin tehty erilaisia kunnioittavia kokonaisvartalokuvia muiden toimesta. Silti varmaan moni lastenkirjailijakin on vuosien varrella säilönyt erilaisiin pahvilaatikoihin sitä ja tätä aanelosta, valokuvaa, lappuja ja muuta sattunutta. Tietokoneen syövereihin on säilööntynyt sinnekin viestejä, merkintöjä, ajatuksia, joita ei ole ehtinyt, jaksanut tai viitsinyt poistaa. Vai olisiko niin, että joku meistä oikein tiedostetusti kerää materiaalia tuota kaiken kattavaa analyysia varten?

    Maijaliisa Dieckmannin muistelmat ovat lukijalle kuin spontaania vertaispuhetta. Mummo Mutikaisenakin lehtien pakinoitsijana tunnettu lastenkirjailija kirjoittaa vetävästi, hauskasti ja itseironisestikin. Kirjan nimi taitaa osua sekin tekijänsä ytimeen. Kirja ja lettupannu (Cultura 2015) on paitsi lastenkirjallisuuden myös suomalaista opetustyön, radio- ja tv-toiminnan, teatterin ja yliopiston historiaa.

    ”Toinen merkittävä peräkamarivieraamme on Rostislav Holthoer. Tämä Venäjän vallankumousta paenneiden emigranttien jälkeläinen on mustan partansa ja rehevän olemuksensa kanssa kuin luonnonvoima. Istuimme iltakaudet keittiön pöydän ääressä ja kuuntelimme hänen tarinoitaan. Hän on juuri osallistunut Egyptin kaivauksiin. Assuanin padon rakentamisen tieltä oli kaivettava maasta esiin tuhansienvuosien takaiset temppelien jäännökset, linnat ja pylväskäytävät uskomattomine aarteineen, ja Rosti oli mukana joukossa.

   Egyptin muinaisuus täyttää tajuntamme. Elämme uudelleen kaikkialta sivistyneestä maailmasta tulleen kaivausporukan ihmeelliset seikkailut, ja erämaan kuuma hiekka tunkeutuu vaatteittemme alle ja silmiin ja suuhun. Hirvittelemme Niilin vedessä piileskeleviä bilhartsiamatoja, jotka ihmiseen päästyään hakeutuvat maksaan ja tuhoavat sen. Pelkäämme pahinta, kun kaivajat hautautuvat petolliseen juoksuhiekkaan. Mutta ei hätää, tulee väkivahva egyptiläinen lapiomies ja kiskaisee uponneet hiuksista ylös. Mikä onni, että egyptiläinen tukkalaatu kestää riskinkin miehen painon.”

   Pienessä välähdyksessä näkyy Dieckmannin omankin kirjailijanlaadun tunnusmerkkejä: tilannetajua, jännittäviä yksityiskohtia, sujuvaa etenemistä ja huumoria. Toki kirjassa puhutaan paljon kirjailijantyöstä, suhteista kustantamoihin, historiaan sukeltamisesta nuortenkirjoissa, työn lähtökohdista ja tavoitteista. Mutta kokonaisuus on vivahteikkaan monipuolinen Liedosta Turkuun ja Porvooseen, ihmisiä, kohtaloita, perhettä ja lapsien kautta maailman hahmottamista. Kirjan lopussa on mukavasti henkilöhakemisto – viimeistään siitä voi todeta, miten laajalle Dieckmannin ympyrät ovat ulottuneet. Sivumennen sanoen, liekö Maijaliisa valinnut saksalaisen miehensä lopultakin etunimien takia: Hans Christian kun on aika enteellinen?

    Muistelmat on mukavasti jaoteltu lyhyehköihin ja vähän pitempiin lukuihin. Yksi lasten paras tawara on lyhyemmästä päästä -  ja ehkä hiukan surumielinen ja nostalginen todetessaan, miten kaupallisuus laatii omat sääntönsä ja palkinnot jaetaan niin kuin markkinat määräävät. Mutta lukemisen hurma ja hinku ovat kuitenkin aina läsnä: ”Niinä samoina vanhoina hyvinä aikoina koulut ostivat myös muita kuin oppikirjoja. Niitä oli jo Mellilän Metsänkulman koulun peräkaapissa, kun menin äitini opetettavaksi ensimmäiselle luokalle. Pian opin lukemaan ja sain lainata kaapista ruskealla voimapaperilla päällystettyjä Aarresaaria ja Tapani Löfvingin päiväkirjoja.”

Historiaa ja tietoa

Päivi Heikkilä-Halttunen on tarttunut tuohon Maijaliisankin kaipaamaan lasten vanhempien aktivoimiseen kirjallaan Lue lapselle! (Atena 2015). Perheen yhteistä lukuharrastusta yritetään virittää ja kannustaa niin tutkimustuloksilla kuin omakohtaisilla vinkeillä. Oppaaseen on syytä palata myöhemminkin, mutta nyt pinossa on mielenkiintoinen opas myös meren toiselta puolelta, missä Eesti Lastekirjanduse keskus on saanut aikaan melkoisen järkäleen, yli kolmesataasivuisen Eesti laste- ja noortekirjandus 1991-2012 (2014), mukavasti uusia näyttelyjäkin tukemaan. 

Kirjassa alan tuntijat esittelevät yleiskuvaa, pikkulasten kirjoja, historian teemoja, fantasiaa, nuortenkirjoja ja eestiläisille niin tärkeää kansanrunouden ja tarinoinnin vaikutusta. Tyyris Tylleröönkin eestiläisestä lastenkulttuuri- ja kirjamaailmasta kirjoittanut tutkija Jaanika Palm kertoo realistisesta kertomakirjallisuudesta sekä runoista. Mukana on myös ilahduttavasti katsaus tietokirjoihin ja lasten sekä nuorten lehtiin.

    Äkkisältään kirjaa selaillessaan jopa säikkyy tiedon ja tekijöiden tuotannon määrää – ilman kuvia. Onneksi tajuaa, miten kirjaa pitää lukea: loppuun on liitetty laaja kirjojen värillinen esittelyosio. Näin voi saada myös jonkinlaisen kuvan eestiläisestä kuvitusmaailmasta ja mielenkiintoisen erilaisista graafisista ratkaisuista.

   Eestiläisten teos on kunnianhimoisen tarkka ja taitaa sisältää säntillisesti kahdenkymmenen vuoden koko kuvan. Kollegani Ismo Loivamaa on moneen kertaan huokaissut, miten meillä puuttuu sitä ja tätä. Muun muassa tätä.