Muumit kuiskivat, Me Leijonat karjutaan

Nyt kun ollaan päästy laskiaiseen ja päivän päähän Minna Canthin ei-niin-tasan-vuosijuhlasta on todettava, että kaikkien näiden urheiden tyttöjen ja poikien sankaritarinoiden lisäksi löytää helposti esille nostettavia pitkän työn uranuurtajia, mielenkiintoisia monitaitajia ja niin, tietysti, Muumien uudelleen tulemisen piirroshahmoina.

Muumilaakson keittokirja on aarreaitta - mutta minkälaisia ääniä hillon tekemisestä syntyykään?

Muutaman jakson nähtyään ei varmaankaan pitäisi vielä kovin hanakasti ryhtyä miettimään hahmojen oikeellisuutta tai äänenmuodostusta – varsinkaan kun on aivopesty Toven omiin kirjoihin ja tyyliin. Silti huomasin nyökytteleväni lukiessani HS:n mielipidepalstalla (2.3.2019) Jukka O. Mattilan hauskasti satiirisia ajatuksia äänimaailmasta. Hän sanoo suoraan sen olevan päälle liimatun tuntuista: ”Ihmishahmoiselta Mymmeliltä voi odottaa ihmisääntä, mutta muiden kohdalla toivoo enemmän mielikuvitusta ja fysiikan lakien tuntemusta. Äänielinten koosta johtuen luonnossa hiiret vikisevät korkealla äänellä ja norsut matalalla..--- Muumit sijoittunevat kooltaan jonnekin hiiren ja norsun väliin, mutta muumikuonon turpea muoto viittaa selvästi ihmisääntä matalampaan äänenkorkeuteen. Muumikuonoa jäljittelevällä solumuovi-keinopäällä voisi etsiä lähtökohtia todentuntuiseen ääntelyyn ja kehittää ihmisäänistä teknisesti muokaten luontevat loppu­tulokset.”

Ymmärrän tekijöiden vaikeudet, mutta Mymmeliä, Myytä ja Hemulia lukuun ottamatta  J.O.Mattila taitaa olla oikeilla nuoteilla. Voi ehkä sanoa, että kyllä lapset nauttivat mainiosta animaatiosta ja puhelusta, mutta mutta… Sarja kuuluu myös aikuisille nostalgisoiville fanaatikoille, jotka mittailevat pian kuonon pyöreyttä ja Nuuskamuikkusen hatun silmille valahtavaa tasoa.

Solomon Ruusukorva lähti Piilomaahan

Jos Ismo Loivamaan mainion hakuteoksen Kuka kukin on lastenkirjoissa jatkoksi tekisi Kuka eläin on missäkin –version, niin sieltä varmasti löytyisivät Mukkelis Muuli, Roar ja Solomon Ruusukorva puhumattakaan Kettu Keikurasta..Pitkän uraauurtavan työn tehnyt Lea Pennanen poistui Piilomaahansa 89 vuoden iässä tammikuussa.

Harvemmin muistetaan, että Lea teki merkittävän uran Yleisradion lastenradion toimittajana, tuottajana ja toimituspäällikkönä vuosina 1957-1992. Hän loi aivan uuden konseptin vanhojen muottien jälkeen ja päästi lapset itse ääneen, toi lastenkirjallisuuden mukaan ja tilasi ennakkoluulottomasti tekstejä Asko Martinheimosta Rauha S. Virtaseen ja Lasse Raustelaan. Ääninä kuultiin vaikkapa Pentti Siimestä tai Elina Saloa tai Elina Pohjanpäätä. Lean mainiona työparina toimi nuortenohjelmien puolella Jorma Pilke, joka toi puolestaan erilaisia kokeileviakin ohjelmatyyppejä eetteriin.

Sain ilon olla tekemässä lasten kirjaohjelmia monen vuoden ajan Fabianinkadun vahoissa studioissa. Lapset olivat silloinkin pääosissa kertomassa tuntemuksiaan kirjoista tai haastattelemassa kirjailijoita. Lealta sai aina vinkkejä, palautetta ja rakentavaa kritiikkiä – vaikkapa äänenkäytöstä. Lea Pennanen toimi lisäksi täydet kolme kautta Suomen nuorisokirjailijat ry:n luotsaajana.  

Eläimet kansista mediaan

Hänen spekulatiivista fantasiaa (alan yhdistyksen Lean kirjoista käyttämä lajityyppi) edustava eläinmaailmansa oli 1960-80-luvuilla suosittu ja tuttu radiokuunnelmista ja –luennoista. Niiden aikaa kestävästä tarinoinnista todistaa myös viime vuosina otetut uudet painokset.

 Lea Pennasen yhteistyö loistavan kuvittajan, Maija Karman kanssa tuotti klassisia hahmoja. Poikaleijona Roarilta ei puutu oman arvonsa tunnistamista Me leijonat -perheen toilauksissa – mieleen muistuvat niin Kummituseläin kuin Simpanssi Merenkulkija sekä Tohtori Tiikeri.

Piilomaan pikku aasi taisi jossain perheissä tuottaa jopa kauhun väristyksiä: jännitys kohoaa taitavasti kun velho Mukkelis Muuli luihujen kettupalvelijoiden kanssa uhkaa iloisten eläinten elämää. Pikkusiili puolestaan hellyttää koko perheen ja tuo samalla tarinaan tiukempaa luonnonsuojelullista näkökulmaa. Pikkusiili rakasti sieniä yli kaiken. Ihmisten rakentaessa tiensä yhä lähemmäksi sen kotia, sieniä ei läheltä niin vain löytynytkään. Matkoillaan pikku siili löytää Eläinten Metsään ja sen sopuisan yhteisön: Hiiri Hiin, Kissa Kiisselin, Nippeli Kulkurirotan ja Aukusti Huuhkajan. Lea Pennasen viekas perushahmo pulpahtaa esille täälläkin, kun Kettu Keikura punoo häijyjä juoniaan.

 Jättimetsästä ja herkkäviivaisen Elina Vannisen kuvittamasta Kettusaaresta tehtiin myös tv-sovitukset. Kettusaaressa on siinäkin pohjavireenä luonnon ja elämän säilyttäminen sopusoinnussa. Pikku kettu Solomon Ruusukorvan on löydettävä yhteisölle uusi asuinpaikka ihmisten tuhovimman takia. Hiiri Hiirilinin ja pienen Hukkahännän kanssa kettu lähtee kohti Kettusaarta, jossa kaikki eläimet voivat elää ystävinä. Solomon Ruusukorva onnistuu lukijoiden ja kuuntelijoiden helpotukseksi. Lea Pennanen maalaa loppuun upean kuvan taivaasta, ruusunpunaisia pilviä kultaisen kaislikon yllä. Siellä on pilvikettujen ikiaikainen heimo. Ja taitavat siellä tarinoitaan sorvata myös satujen, seikkailujen ja mielikuvituksen taitajat!  

Kiitos Lea yhteisistä hetkistä.