sunnuntai 15. huhtikuuta 2018

Lukuklaani unohti tiedon hingun



Lukupiiriajattelua ujutetaan nyt kouluihin kautta Suomenmaan. Muistan aikaisempiakin yrityksiä, joissa koulut saivat minimaalisella panostuksella hankkia kirjalistoilta toivomiaan kirjoja koulukirjastoihin ja luokkatyöskentelyyn. Pari kustantajaa on noukkinut medianäkyvyyttä lahjoittamalla esimerkiksi Helsingin tietyille luokka-asteille kirjojaan.
Nyt Suomen kulttuurirahasto kumppaneineen on päättänyt yrittää massiivisempaa korjausliikettä. Jokainen Suomen ala- ja yhtenäiskoulu saa Lukuklaaniksi kutsutulta systeemiltä lahjoituksena 50 kirjan paketin syksyllä 2018. Lukuklaani on tilannut yli 100 000 kirjaa lahjoitettavaksi kouluille. Lastenkirjallisuuden alueella toimivan raadin (?) avulla valitut teokset on kohdennettu erityisesti 3-4. luokkalaisille, jotka ovat hankkeen kohderyhmää. Kulut voivat tilata huhtikuun aikana yhden paketin.

Tytöille ja pojille löytyy pureskeltavaa
Mitä lasten halutaan lukevan?

Nyt siis nähdään, millaisia kirjoja hankkeen valintaryhmän asiantuntijat ovat ajatelleet sopiviksi 9-10 -vuotiaille ilmeisesti riskiryhmien kuumimmaksi haitariksi arvellulle luokka-asteelle. Tehtävähän ei missään nimessä ole kovin helppo. Melkoisen laajan tarjonnan lisäksi listoja kyyläävät laskutikku kädessään myös kustantajat – ken on kaunehin ja saavatko pienkustantajat mukaan muuta kuin armopalan?
Kirjapaketit on sijoitettu enemmän tai vähemmän osuviin klaaniyhteisöihin. Kuka nyt haluaisi kuulua Klaanin narreihin? Kaikki ilmeisesti ovat innostuneet Klaanin vaeltajista, koska paketti on jo lopussa. Siinä kahdeksan kappaleen kokonaisuuteen kuuluvatkin kelpo jännitystä tarjoava helppolukuinen Parvelan Kepler ja muita fantasian meneviä esimerkkejä Kiepauksesta Sisarlaan ja Taivazalan joutseneen. Muista paketeista poiketen mukana on jopa tietokirja, tietysti Kunnaksen Koiramäen Suomen historia ja hiukan yllättäen faktio Väläys pimeässä, Maijaliisa Dieckmanin luotettava henkilökuva sokeainkirjoituksen historiasta
Mutta missä on tämä ylistetty opus?
.
Palkitut, suositut kirjat ovat tietysti mukana Timo Parvelasta Tatuun ja Patuun, Risto Räppääjästä Supermarsuun, väliin useampanakin valintana. Hiukan jää miettimään, kuinka hyvin nämä kirjat tuttuina monen mutkan ja joululahjapaketin kautta jatkavat lukemisinnon ylläpitämistä? Tai sitten valitsijat ovat veikanneet, että kautta Suomen on vielä riittävä määrä näitä hahmoja tuntemattomia potentiaalisia lukijoita.



Tiedon hinkua edistetään – varovasti

Kun tutkimuksissa varovaisesti huomautettu, että varsinkin pojat saattavat olla tietokirjojen koviakin hyödyntäjiä, niin miten tämä on otettu huomioon Lukuklaanin kokonaisuudessa? Ilmeisesti tietokirjallisuuden edustajat ovat saaneet äänensä ainakin jotenkuten esille, sillä ei tuo kokonaisuus ihan tyhjänä ole tällä saralla. Perusvalikoimien (a 8 kpl) eli 40 kirjan joukossa on tietokirjoja peräti kaksi kappaletta. Jokaiseen sarjaan kuuluu lisäksi sama kymmenen kirjan lista, joista voi poimia peräti neljä tietokirjaa. Sen verran tietoa siis joutuu jokainen koulu tilaamaan. Mukana on palkittua Pörriäisagenttia, Suomen historiaa kaksin tein, mainio Selvityspakki, tärkeä keskustelunavaus Nakki lautasella. Ja onhan siellä pienemmän kustantajankin löytö, omalaatuisen viehättävä Yö – kirja unesta ja pimeän salaisuuksista. Mutta voi miten kiinnostavia ja haastavia tietokirjoja on jäänyt rannalle selkotietoa, erilaisuutta, tietokoneita, vieraiden kohtaamista, robotteja, arkeologiaa ja niin edelleen.
Carlos da Cruz ja Vesikirja

Sama hiukan miettimään paneva asenne muuten vaivaa sellaisiakin peruskirjoiksi tehtyjä oppaita kuin Suuri lukuseikkailu ja vaikkapa Marika Helovuon 100 syytä lukea. Eipä löydy mainintoja tietokirjallisuuden mahdollisuuksista tukea muuta lukemista ja jopa nousta poikien kohdalla suosituksi vaihtoehdoksi. Mistäpä kiikastaa?

Aina on vaihtoehtoja

Mutta päällisin puolin valikoimat näyttävät muuten mukavastikin parin vuoden tarjontaa ajatellen poimituilta. Tietysti mainiosta Johanna Hulkon Geoetsivät –sarjasta olisi voinut valita monipuolisemmin koulukäyttöön innostavan Kadonneen muinaispurkan, Sakun ja Joonaksen sarjakuvakirjan tukijaksi olisi voinut nostaa vaikkapa Anne Muhosen moniulotteisen Universumin avaimen ja muutenkin siis tarkkailla nousevaa lasten ja nuorten sarjakuvaa – onhan siellä vaikkapa juuri Puupäähatulla palkittu Martti Sirola.
Tietysti Lukupaloista olisi voinut poimia Tapani Baggen hienon seikkailun heikommin lukeville ja niin edelleen. Tietysti muutamien käännöskirjojen kavalkadia olisi voinut miettiä kotimaisten parempienkin vaihtoehtojen kannalta – klassikot ovatkin eri asia.. 

Puhuvat koirat jylläävät
 Mutta kun on kohtuullisen monipuolinen taso ja mistä valita, kokonaisuudelle toivottaa kulumista lasten käsissä ympäri Suomea. Hankalimpia ovat varmaankin olleet mukaan otetut kuvakirjat ajatellen kohderyhmää. Sillä alueella olisi myös ollut eniten toisenlaisia vaihtoehtoja tarjolla. Niin hauska ja mainio kuin Apo Apponen onkin, niin kohderyhmä on vaativa – ja jokaiseen pakettiin kuuluva minua kyllä miellyttänyt Tuhat ja yksi otusta saa tehdä kaikkensa antaakseen musteläikistään intoa 8-9 -vuotiaille jännityksen hakijoille. 

Mutta olisi mukava kuulla, ketkä kaikki ovat osallistuneet listojen hankalaan punomiseen. Olisipa hauska saada aikanaan tietoja pakettien todellisesta perillemenosta – ja miten niitä on tilattu? Erilaisten aktioiden jälkitarkastuksia toki tehdään, mutta tulokset taitavat helposti hautautua ties minne.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti