EDUCA: interaktiivinen liitutaulu, robotin kestävyys ja tietokirja!

Hortoilu Educan tämän vuotisilla messuilla oli vaisuhko kokemus verrattuna edelliseen. Silloin hurmosta oli selvästi enemmän digiloikkien ja älytaulujen keskellä. Nytkin interaktiiviset liitutaulun korvaajat näkyivät käytävillä, mutta olivatko opettajien sormet kohmeessa? Neliön tai ympyrän piirtäminen ei sujunut ihan toivotulla tavalla. Jokseenkin arkirealismia puolestaan oli Alpha-robottien myyntipuheessa: nämä itse rakennettavat ja ohjelmoitavat ukot kestävät varmasti luokkakäyttöä!

   Viime vuonna varsinainen hitti oli Kamerakynä-ohjelmat ja omien elokuvien teko vaikka kännykällä opetuksen liittyvien ongelmien havainnollistamisessa. Nyt muutenkin opetuskorttipakettien teossa kunnostautunut SanomaPro esitteli Arttu-sovelluksensa, jonka avulla voi tunnistaa puhelimellaan kirjan sivun ja siihen ympätyn videon.

   Viitisentoistatuhatta opettajaa, kirjantekijää ja tuotteistajaa osallistui järjestäjien mukaan messuille. Pääteema oli kuten arvata saattaa Suomi 100-vuotta, ja senkö kunniaksi esimerkiksi kaikkien puolueiden edustajat vannoivat koulutuksen ja sivistyksen nimiin – leikkaukset tältä alalta olivat valitettava virhe. Itse ohjelmistossa näyttivät nyt painottuvan opetuksen arvot, yleissivistyksen mahdollinen rapautuminen ja kiusaamisen ongelmat. Jonkinlainen Hippokrateen valan tapainen opettajien uskontunnustuskin kuultiin.

 Oppikirjailijan työn arvostusta

 Suomen tietokirjailijat ry:n tilaisuudessa iso sali oli täpösen täynnä, kun jaettiin oppikirjailijapalkintoja. Nämä muistuttivat kätevästi oppikirjan yhä edelleen tärkeästä roolista. Yhteenvedon tehnyt äidinkielen ja kirjallisuuden lehtori Inkeri Hellström totesi mm. yksiselitteisen tylysti: oppikirjasta luopumisesta puhuvat eivät joko ymmärrä opetuksesta mitään tai eivät koskaan ole kunnolla opettaneet.

   Kuin historialliseksi todisteeksi tilaisuudessa julkistettiin myös paksu ja painava opus Oppikirja Suomea rakentamassa. Sen laajoissa artikkeleissa käsitellään monipuolisesti – ja poleemisesti – oppikirjan pitkiä perinteitä aapisen ja lukutaidon opetuksen alkuajoista eri aineiden materiaalien muotoutumiseen ja nykytilanteeseen. Helena Ruuska tarttuu mielenkiintoiseen alalajiin eli lukukirjojen merkitykseen: nykyisin unohdettu laji on kasvattanut monta sukupolvea lukemaan ja myös rakastamaan kirjallisuutta. Keskikoulun lukukirjan eri vaiheiden myötä rakentuu kuva moderneista kirjavalinnoista oppilaiden käyttöön. 

    Kun itse olin aikoinani mukana WS:n kunnianhimoisessa lukukirjaprojektissa Werneri, jäin miettimään erillisten tekstien tenhovoimaa. Silloin mukaan valittujen tekstikatkelmien lisäksi kolmikkomme Arvi Arjatsalon ja Elina Karjalainen kirjoitti teemojen ympärille omia tarinoitaan ja kertomuksiaan. Voi varmasti sanoa, että oppikirjojen liitännäisinä lukukirjoilla oli sekä hengähdystauon että lisäviitteiden rooli. Ruuska tiivistää lopuksi PISA-tulosten herkistämänä: ”Ehkä lukukirjakonseptille ei kannatakaan jättää hyvästejä, sillä vielä saatetaan kaivata kompaktia lukutaidon oppikirjaa – tietenkin päivitettynä2010-luvun ja sitä seuraavien vuosikymmenien tarpeisiin.”

   Kun silmäilin paria nykyistä kuudennen luokan äidinkielen oppikirjaa, päällimmäiseksi havainnoksi jäi jopa hajanaisen tylsän graafisen ulkoasun lisäksi suppeat lisälukemisen mahdollisuudet. Tuntuu kuin mentäisiin joko/ja suositummuuden ja tunnettavuuden kautta Tolkienista Simukkaan, myydyimpien kirjojen listaa läpi. Vivahteikkaat, yllättävät moniaalle suuntautuvat vaihtoehdot jäävät helposti uupumaan. Liekö sitten syy kokonaisuuden hallinnan puutteesta vai kiireestä…

Missä tietokirja luuraa?

Liekö ollut myös opetussuunnitelman uutuuden syytä, että tiedonhankinta ja –kirjoittaminen ovat kyllä eri tavoin pyritty ottamaan mukaan, mutta tietokirjat ovat jääneet esittelyissä kovin piiloon, useimmiten vain jonkin kirjalistan varaan. Onneksi Suomen tietokirjailijoilla on tähänkin tarjolla apua. Jo aikaisemmin esiteltiin yläkouluun ja lukioon tarkoitettu luettelo Tietokirjoja kouluun! ja nyt saatiin käsiin uunituote Lukuvinkkejä alakouluun ja esiopetukseen.

   Kun mukana on 75 tietokirjaa, kokonaisuuden koonti on vaikea ja lopultakin aina kompromissi. Tämä myös esikoulun ja ensimmäisten luokkien kohdalla, jotka jäävät vähemmälle. Valintoja on turha sen kummemmin suurennuslasilla tarkastella, koska luettelon hieno ykköstavoite on saada valokeila koulussa kohdistumaan pitkästä aikaa nimenomaan tietoon ja tietokirjan mahdollisuuksiin eri kouluaineiden tukena.

Aukeama Tietokirjoja kouluun -luettelosta historian ja kulttuurihistorian osastosta.

    Tästä puhuu myös professori Pirjo Hiidenmaa omassa valaisevassa johdannossaan. On oikeastaan mukava havaita, että omassa kotimaisia lasten tietokirjailijoita esittelevässä duetossani Totta tosiaan (2015) ja Toden teolla (2016) lähes kaikki mukana olevat tietokirjat ovat myös esiteltyinä. Sieltä ehkä voisi kaivaakin luetteloiden tueksi vielä monia mielenkiintoisia tiedon kohteita vaikkapa Katariina Heilalalta Päivä Kansallismuseossa tai Liisa Lauermalta mainio Sukuseikkailu. Suomen sotien tilanteistakin löytyy keskusteluja herättäviä luotauksia. Ehkäpä joidenkin alueiden tärkeyttä ja suositeltavaa soveltuvuutta on ilmassa, kun Jenni Pääskysaaren ihanat poika ja tyttö komeilevat molemmissa luetteloissa. Ja lasten keittokirjoja on enemmän kuin koodausoppaita!

   Mutta oikeastaan ainoa varsinainen kommentti päätyykin uuden luettelon viimeiselle sivulle.  Taittaja tai joku lienee väsähtänyt, kun sivulla komeilee autojen tunnistusopas. Lisäksi kirjan mukana on myös yli 100 tarraa, joten askartelua ja liimaamista riittänee kuitenkin aika monelle oppilaalle. Jotkut merkit taitavat jäädä käyttämättä. Runsaalle tyhjälle valkoiselle pinnalle olisi kyllä voinut ottaa vaikka huumorimielessä Rohilan pariskunnan niin nostalgisen ihanan Mummolan koneet…