Kusiaiset, viholaiset ja muita kesän herkkuja

Hengissä on selvitty kuumankylmän suomalaisen luonnon kynsistä. Suuri apu oli tietysti alan kirjallisuudesta, joka meillä on perinteisesti monilukuista ja -alaista. Valokeilaan näyttävät nyt nousseen muurahaiset, mauriaiset, kusiaiset, keltiäiset, paperimuurahaiset, kaljukekomuurahaiset, loviniskamuurahaiset, verimuurahaiset, mustahaiset, hevosmuurahaiset, viholaiset, suurpäämuurahaiset ja miekkapistiäiset – valitse toki oma suosikkisi!

Nuorempien kanssa voi tähän avainlajin tutustua vaikkapa hauskan kerroskirjan Petra Bartikovan Muurahaispesän avulla (kuvitus Magdalena Takacova,  Tammi 2019). Keon muotoon leikatut sivut sukeltavat samalla yhä syvemmälle rakennelman uumeniin. Lisää tietoa tarjotaan läpikulkevien aukkojen kautta. Kätevästi samalla paljastuu syvemmältä tärkeitä asioita kuten kasvatuskammio. Lapsille on motorista iloa sormeilla aukkoja ja käännellä kerroksia. Lopussa on vielä perustietoa muurahaisista ja keon tekemisestä ja rakentamisesta.

Seuraavaksi voikin tarttua Maia Raitasen Suomen viehättävimpään ötökkäkirjaan (etukannen toteamus) Muurahainen lypsyllä (Into  2019). Sitä esittelinkin jo aikaisemmassa blogissani, mutta muurahaisten perusrotuja ja filosofisia keskusteluja Maia Raitasen esitystyyliin voi uudelleenkin kerrata muiden ötököiden rinnalla.

Vaikka klassisin muurahaisfilosofia onkin iskostunut muurahaisen ja heinäsirkan kohtaamisessa jo omassa lapsuudessani äidin kettomana, sokerina pohjalla tämän kesän kekohommissa on ehdottomasti Katja Bargumin ja Heikki Helanterän Suuri suomalainen muurahaiskirja (Minerva 2019). Edellisten opusten herättämiä lasten ja varttuneempienkin kysymyksiä on nimittäin vastaamatta runsaasti. Katja Bargum vastaa kaikkiin - ja millä tavalla: joustavaa, selkeää ja koukuttavaa kertomista, selkeät jaottelut, loistavat värikuvat, kattavat hakemistot, Suomessa esiintyvät muurahaiset – vieraslajeista kiinnostaa Aavemuurahainen! -, lajihakemisto, yleinen hakemisto. Tietokirjan tekoa parhaimmillaan.

Suomen muurahaisten elämästä edetään merkitykseen ja maailmanvalloitukseen, sosiaalisiin suhteisiin ja pohditaan miltä ympäristö näyttää muurahaisen näkökentästä – erittäin pohdituttava asia nuoremmille. Joukkoälystä on puhuttu paljon julkisuudessakin, ja muurahaisten rakennuspalikat ovat todella hyvin tuntosarvissa. Heillä toimii myös terveydenhuolto mallikelpoisesti, joskin raa’ahkosti. Maailmalla lajit erikoistuvat, mutta maailmanvalloitus on tosiasia – mutta tarvitsevatko muurahaiset suojelua?

Kirjan koko on maltillinen, kyllä sen jaksaa kantaa pihalle ja metsäänkin kenttätyötä varten. Kaksipalstaisuus helpottaa lukemista, vaikka tekstikoko pienehkö onkin. Aukeamilla on lisäksi suurella I:llä ja väritaustoituksella eroteltu tietoiskuja, jotka usein pysähdyttävät ihmettelyyn – mitä ne kiitomuurahaiset oikein olivatkaan, salamannopeat leuat, miten isoja pesät ovat ja salaperäinen otsikko ”mestaus vai valtaistuin”! Pystyin myös briljeeraamaan ja vastaamaan ovelasti esitettyyn kysymykseen ”Mikä muurahainen puree kipeimmin?”  Tietysti eteläamerikkalainen luotimuurahainen, jonka pistoa tutkija kuvaa kuin viiniä: ”Puhdas, intensiivinen, loistava kipu. Kuin kävelisi tulisten hiilien päällä kantapäässään kolmen tuuman naula.” Huolestuneeseen jatkoihmettelyyn voi myös rauhoittaen todeta, ettei suomalaisten, lähinnä viholaisten pisto yllä edes ampiaisen tasolle.

Olisiko tässä varteenotettava ehdokas niin tiedonjulkistamisen tai tietokirjallisuuden palkinnoille?

Agenteista luonnonsuojelijoihin

Kun metsään haluat mennä nyt, niin takuulla hämmästyt. On siis paras varustautua monipuolisilla nykyajan oppailla, sillä dinosauruksia ei ole viime aikoina nähty. Valinnanvaraa on Lintu- ja pörriäisagenteista Hemulin mainioon kasvioon ja erilaisiin virike- ja tutkimuspläjäyksiin.

Pienempien lintuharrastajien iloksi kuvittaja Karoliina Pertamon Lintunaapurini (S&S 2019) katsauksessa  lähdetään lintujen pariin, tosin varsin perinteiseen tyyliin. Alussa on peruskäsitteitä ja –merkkejä, jonka jälkeen ollaan järvellä, merellä, pihlajassa, käydään läpi pöllöt, muuttolinnut , kolopesijät sekä petolinnut. Mitä lintuja tapaamme lintulaudalla ja puutarhassa, entä puistossa? Pelto ja metsä seuraavat, kunnes joudutaan satamaan ja taivaalle! Lopussa on isätietoa netistä, radiosta ja muista kirjoista – viimeistään siitä selviää, kuinka paljon samanlaista materiaali löytyy. Pertamo on valinnut aina yhden aukeaman yhdelle kokonaisuudelle. Mukana ovat selkeät värimaalaukset kohteista, lyhyet luonnehdinnat ja yleisjohdatus. Kuvien yhteydessä on kätevästi lintujen mittoja.

Joskus tulee miettineeksi, miten nopeasti näinkin suositun tietokirja-alueen hiukan vanhemmat oppaat unohtuvat. Samoja asioita kerrataan kuitenkin hiukan erilasilla mausteilla.

Grethe Rottböll in Luontopartio pelastaa eläimiä (kuvat Anna-Karin Garham. Otava 2019) alkaa, kun Leena ja Olli pelastavat myrskyssä pudonneen linnunpesän kissalta. Kätevästi lähiympäristöstä löytyy realistisia kohteita, joiden kautta opitaan tärkeitä hoitomalleja. Ullakolla voi olla lepakoita, pääskyset likaavat pesänsä alapuolen, miten suojella nokkosperhosen toukkia tai pelastaa sammakot tai siilit tieltä. Harmillisempiakin tehtäviä löytyy, kun lipastosta löytyy hiirenpesä tai naapurista tappajaetanoita. Esitysrunko on samanlainen ja toimiva: ensin realistinen tilanne, sitten toimintatapa tai jopa apuvälineen rakennepiirustuksia ja vielä perustietoja kohteista. Mukana on myös haastavaa pohdintaa, milloin voi vahingollisen elävän tapaa. Kuvitus on kaavamaisen humoristipitoista, mutta samalla sopivan tarkkaa toimintojen kuvaamista.

Karin Runessonin ruotsalaista alkuperää oleva opas Villin luonnon puuhakirja (kuv. Emielie Bergman. Calazo 2019) lähtee monien samanlaisten oppaiden tapaan vuoden ajoista talvesta syksyyn.  Ideana on esitellä, mitä kaikkea voidaan valmistella ja puuhata luonnon antamilla materiaaleilla. Talvella vaikkapa jääpalloja ja lumilyhtyä, tutkitaan papanoita, joihin kiinnitetäänkin paljon huomiota tai syödään nuotiolla. Näin jatketaan nauttimalla sateesta ja etsimällä nuijapäitä tai auttamalla mehiläisiä. Kesällä on muurahaiskutsuja, syödään puuta tai ennustetaan säätä ja kylvetään papanoita, syksyllä vaikkapa maalataan mustikalla, hiivitään hiljaa metsässä ja tehdään puolukkaherkkuja. Kuvitustyylin ihmiset ja muut kohteet ovat mainosmaisen jäykkiä ja samanlaisia, mutta ohjeet ja ideat tulevat kyllä selviksi.

Pierufilosofia ei petä

Tämän aihealueen siis luullaan kiinnostavan erityisesti?  Nick Caruson ja Dani Rabaiottin Piereskeleekö se? (Aula&co 2919)  onkin mielenkiintoisempi kuin ikuisuushauskuus antaa olettaa. Kirjassa mennään säntillisesti läpi noin 80 eläinlajia ja selvitetään tieteellisen todistusaineiston perusteella piereskeleekö kohde vai ei. Kaikki alkoi viattomasta lapsen kysymyksestä: Piereskeleekö käärme? Kyllä, ja niin teki moni muukin, vaikka ei uskoisi. Mielenkiintoista on lisäksi, miten aivan kaikkiin ei varmasti tiedetä vastausta: lepakko piereskelee ehkä, mutta Portugalin sotalaiva ei taatusti. Aukeamalla on vasemmalla humoristinen kohteen piirros ja oikealla perustiedot ja pohdinta kysymyksestä sekä perustelut. Täältähän saa aikaan vaikka minkälaisia tietokilpailuja ties mihin tilaisuuksiin. Piereskeleekö papukaija? Ei muuten tee kuten eivät muutkaan linnut. Se on vain taitava matkija, joten…

Mutta hei – piereskeleekö muurahainen? Täytyypä tarkistaa vielä Suuresta suomalaisesta muurahaiskirjasta. Vai ovatko tekijät unohtaneet tämän perustavaa laatua olevan ongelman?

Lukeminen - vinkkejä hengissä pysymiseen

Kerrankin iso artikkeli täyttä asiaa selkeästi esiteltynä ja mainioin väliotsikoin ihmelääkkeestä, jolla on ällistyttävän paljon vaikutuksia ihmisen elinikään, muistiin, stressin sietoon, syrjäytymisen välttämiseen, tunne-elämään ja hyvän olon tunteeseen.

 

Foorumi on ehkä hiukan oudompi: Print&Median kesänumero 4/2019. Tai ei ehkä sittenkään. Kirjat tehdään paperista, ja ihmelääke on yksinkertaisesti lukeminen. Väliotsikko sen todistaa: tutkimuksen tulos oli, että mitä enemmän henkilö luki kirjoja, sitä kauemmin hän säilyi hengissä.

Kirjastoissahan tämä on tiedetty jo kauan. Siellä on tehty pyyteetöntä tukityötä kaupunkien ja kuntien sosiaali- ja teveyspuolelle tosi halvalla yksikköhinnalla per elämä.

Näyttää siltä, että poliitikotkin alkavat olla vähitellen ajan tasalla. Uusi hallitusohjelma julkistettiin ihmelääkkeiden keskellä keskuskirjasto Oodissa Helsingissä.

Kesälomalle siis sanojen kera

Vaikka olen välillä rutissut muumien sumeilemattoman monistamisen syövereistä, pakkohan sieltä on löytyä myös oivallista kesätavaraa. Kun Hemulin kasvion (WS 2019) vihreät sulkijanauhat saa vihdoin irti solmusta, aukeaa eteen hieno kokonaisuus. Me vanhemmat muistamme ehkä vieläkin puistatusta tuntien, miten kesän kasvit saatiin prässättyä osin omin voimin, osin veljien vanhoista kokoelmista. Minun aikanani piti vielä osata latinankieliset nimet kun opettaja osoitti. 

Hemulin kasvio esittelee alussa kaikki tekniikat keräämiseen ja sitten kasvien esittelyyn niin vuodenajan kuin kasvupaikkojenkin mukaan.  Tuossa se on, Calluna vulgaris, jota änkyttäen tapailin aikoinani. Juuri kasvupaikan kohteiden esittelyt avaavat ihan uusiakin näkökulmia vaikkapa kaupungistuneisiin luontokohteisiin.

Toki, voihan sitä kesällä harjoitella perusenglantiakin muumien kanssa. Toven autenttiset hahmot näyttävät sopivan mitä hauskimpiin tilanteisiin ja sanontoihin. Muumien iso kuvasanakirja suomi-english (WS 2019) toimii hauskasti sekä sanojen tapailuna ja oppimisenakin, mutta myös tuttujen hahmojen tunnistamisena ja niiden englanninkielien versioiden hämmästelemisenä.

Vaan ei ole Muumilaakson keittokirjan (WS 2018)voittanutta vieläkään. Senkin riemukkaat ohjeet jakautuvat kätevästi hakupaikan mukaan kasvimaalta ja puutarhasta aina juhlahetkien lepytyskakkuun. Tänä kesänä kokeilen ainakin Viuhtin sämpylöitä ja Tuu-tikin sienitahnaa. Vai olisiko Seikkailijan sienisoppa sittenkin se juttu?

Kuvien salaiset retket

Tuohon ihmelääkkeen vierelle pitää kyllä lisätä kuvien ja katsomisen tehokkaat vaikutukset. Kesällä on varmasti mahdollisuuksia käydä erilaisissa taidenäyttelyissä ja kokea silmillään.

Valtaajat - akryyli ja simpukat kankaalle 2013

Minulla oli ilo ja yllätys päästä oikeastaan aika suunnittelematta tutustumaan Järvenpäässä asuvan  Netta Tiitisen näyttelyyn, jutella taiteilijan kanssa ja kuunnella taulujen taustoista.

Lastenkirjailijana minuun Netan lapsiaiheisten maalausten sisältö vaikutti kuin vitamiiniruiske, ainakin yhtä tehokkaasti kuin täyteläisen kirjan lukeminen. Jokaisen taulun kohdalla ajatteli ensinnäkin, miten taitavasti taiteilija keskitti huomion päähenkilöön, mutta ohjasi samalla katsomaan eteenpäin, mitä oli tapahtunut, mitä oli tulossa, miksi tilanne on juuri nyt näin.

Samalla tuntui siltä, että lastenkirjojemme kuvituksissa on paljonkin tilaa erilaisille taitaville uusille tulkinnoille. Paria kuvaa Netan hienosta kokoomateoksesta 10 vuotta paletilla  näytin lapsiryhmälle. Oivallukset olivat mainioita – oli samastumista, oli tarinankertojaa, pohtijoita. Kuvat pakottavat kertomaan ja miettimään. Yksi kuva riitti uuteen kertomukseen ja kokemiseen.

Skannatut kuvat eivät tietenkään tuo kuin aavistuksen isojen maalausten tehosta. SIlti ne tulevat lähelle.

Netta sanoo näin kirjastaan: ”Ajattelin koota kuvia, urapolkuja ja ajatuksia eräänlaiseksi visuaalis-verbaaliseksi installaatioksi, jonka fyysistä olomuotoa myös kirjaksi niin ikään kutsutaan.” Ja näyttää siltä, että Netta Tiitisellä pysyy myös kynä – ja kriittisyys – hallinnassa taiteen ja kaupallisuuden murisevassa, sihisevässä ja tirisevässä hiekkalaatikossa. 

 

My moment - akryyli kankaalle 2016

”valon hehku luodaan varjoilla. Molempia tarvitaan, jotta syntyy mielenkiintoista kontrastia. Silmä ja ihmismieli hakevat tiedostamattaankin aina jonkinlaista, sopivan konsistenttia vertailukohdetta – kontrastia, myös elämässä yleensäkin. Kuulostaa lähes maanis-depressiiviseltä. mutta päivänvalon, ilon ja energian vastapainoksi tarvitaan yön pimeys, viileys ja lepo.”

Itseoppineena taiteilijana Netta  Tiitinen on pärjännyt hyvin: paljon yksityisnäyttelyitä, taidekeskus Salmelan nuoria taiteilijoita  ja niin edelleen.

”Maailma on ikään kuin vaikutteiden maalikauppa, jossa jokainen valitsee sekä sekoittaa oman väripalettinsa ja maalaa niistä omanlaisensa taulun – omanlaisensa elämän.”

Hitaasti kuljemme kerran

Ihmelääkkeiden kirjo ei ole täydellinen, jos kesämatkakassiin ei tule mukaan runoja. Minulle nyt vanhana kirjavinkkarina puolestaan kolahti alan konkarin Marja-Leena Mäkelän toinen runokokoelma Hitaasti huomiseen (Cultura 2019). Ei pelkästään runoproosamaisesti kulkevien koomisten ja sydämellisten sattumusten parissa – kirjavinkkauksen lisäedut ovat moninaiset ja sosiaalisesti yllättävät.

Ei, Hitaasti huomiseen on runsas kavalkadi toki kirjoista, mutta myös rakkaudesta, menettämisestä, luopumisesta, muuttamisesta ja muuttumisesta.

Grafiikka Kari Ripatti - Kansi Pirre Vaijärvi

Itse koin Marleemumman viestit kuin musiikiksi, monet kääntyvät minusta kuin itsestään räpiksi tai tangoksi. Pitäisiköhän tarjota alan naisille? Itse tekijä luonnehtii tunnelmiaan leskenehden vilkutuksiksi, enkelin lentämiksi aukoiksi, tyynemmiksi ja myrskymmiksi.

Hautausmaalla  tapahtuu: ” Edesmenneitä, poisnukkuneita, henkensäheittäneitä, / surmansasaaneita, poispäässeitä, taivaaseenlentäneitä, / mananmajoillematkanneita, ajastaiäisyyteensiirtyneitä, / koipensaoikaisseita, tuonelaanjoutuneita.” Mutta tuttuja paikkoja ovat myös Koskenkorva, Isokyrö, Isoon kirkon portaat ja Urjalan tori. On miehenkipeyttä, kärttyä ja rouva Valkea Kuulas, sillä ”minussa on monta naista”.

Marja-Leena toteaa: ”Pidän runojen kirjoittamista myös sanan säilömisenä ja kielen tuoreuttajana. Muuttuvassa maailmassa myös kielen on muututtava, eikä se ole paha juttu, jos se muutos on luontevaa, omaehtoista eikä ulkomailta tyrkytettyä. Kielellä leikkiminen on hauskaa ja kehittävää. Toivon hartaasti ettei meidän tarvitse kirjoittaa: RIP äidinkieli, suomi.”

Nimirunon loppu olkoon tässä kesätoivotuksena kaikille meille iloisille lääkkeen nauttijoille: ”Niin kasvavat sanat, ajatukset ja tunteet / virkkeitten, runojen ja tarinoitten radoiksi / asemalta toiselle, / joilta lukijat löytävät / mielen matkaevästä.”

Pojat rannalla - akryyli ja hiekka kankaalla 2008