maanantai 20. maaliskuuta 2023

Tekoälytön tietokirja

 Pitääkö tietokirjoissa piakkoin mainita lisämääreitä tekoälyn osuudesta? ”Tämä on tekoälytön kirja.” ”Tässä kirjassa vain 30 % tekoälyä!”

Tuo tuli mieleen, kun kääntelin Usborne-kustantamon sarjan kirjoja ja niiden avattavia luukkuja. Rakenne perustuu erilaisiin kysymyksiin, joihin vastataan luukun alla. Chattaava tekoäly näyttää pystyvän tarjoamaan nopeasti yhtä hyviä tai laajempiakin vastauksia vaikeisiinkin pulmiin.

Sarjassa käsitellään tärkeitä ongelmia. Jordan Akpojaron Mitä rasismi on? (kuv. Asgley Evans, suom. Sari Kumpulainen. WS 2022) lisäksi selvitellään roskaamista ja kierrätystä, avaruutta, ihmistä, tietokoneita, hyvää vai pahaa muovia ja sään ongelmia.

Kirjoissa on samanlainen rakenne, joka alkaa sisällysluettelosta ja päättyy neuvoihin korjata ja muuttaa käsiteltyä aihetta. Mitä? Mikä? Miltä? osiossa pureudutaan peruskäsitteisiin, rodusta puhumiseen ja etnisiin ryhmiin. Miksi? johdattaa ihonväriin, muuttoliikkeeseen, periytymiseen. Voiko olla rasisti huomaamattaan? Onko rasistista matkia muita? Miten? vie rasismin alkulähteille, orjuuteen ja leviämiseen. Mitä voin tehdä? puolestaan selvittää mielenosoituksia, kenelle voi puhua ja tiedon hankinnan tärkeyttä.

Jokaisella on oma tarinansa ja näin tutustutaan lapsiin ympäri maailmaa. Tiesitkö? nostaa vielä esille tietoisikumaisesti asioita historiasta ja nykyhetkestä – rasismi ei ole menneisyyttä. Rasismia vastaan antaa vinkkejä asian käsittelemiseen sekä tunteiden että puolustamisen kannalta.

Varttuneemmille toisenlaisen mallin antaa jo aikaisemmin esittelemän norjalaiseni Tinashe Williamsonin Antirasistin käsikirja (Otava 2022). Rakenne lähtee keskusteluista ja kommenteista, joita kertovat eri sukujuuria omaavat 12-13-vuotiaat nuoret.

 Käsin kosketelltavat asiat

Kun vertaa rasismi-kirjaa vaikkapa Hyvään vai pahaan muoviin, huomaa, kuinka selkeämmin pystytään käsittelemään konkreettisia asioita merkinnöistä haitallisuusasteisiin ja käyttötarkoituksista, onko pakko pakata kaikki muoviin, mistä meren muovit ovat peräisin tai antamaan selkeitä ohjeita omaan vaikuttamiseen. Samalla lailla vaikkapa Sää-kirjassa saadaan aikaan mielenkiintoisia, jokaista kiinnostavia asioita sateenkaarista pyörremyrskyihin, sään merkitykseen tai satelliitteihin. Ilmastonmuutokset eivät sitten kuulukaan enää tähän kokonaisuuteen.

Sarja alaotsikko on Kysy ja kurkista. Kirjat sisältävät ja niitä mainostetaankin ”sisältää yli 60 avattavaa luukkua”. Kun ajattelee juuri rasismia, niin vastaukset ovat kovin suppeita ja yleisiä. Luukkujen alle ei paljon tekstiä mahdu, ja niiden avaaminen on tietysti aluksi hauskaa. Pitemmän päälle luukkuja repeytyy irti, ja ne aukenevat eri tahtiin itsestäänkin. Luukkusysteemi yleensäkin viittaa nuorempiin käyttäjiin. Asiat ovat kuitenkin sen verran laajahkoja, että kunnollisessa käytössä vanhemmat joutuvat tekemään paljon lisää taustatyötä – muista tietokirjoista vai ChatGPTn kanssa? Varttuneemmille luukkuhoukutus ei enää samalla tavalla toimi ja kirjoihin jää jonkinlainen kertakäyttövaikutelma. Kuvituskin on mainostyyppistä ja varsinaiset tietokuvat ovat harvemmassa.

Eri kustantajille on alkanut syntyä kiitettävästi eri-ikäisille tarkoitettuja tietokirjasarjoja. Tuorein lienee National Geographic-julkaisun laajaa materiaalia hyväkseen käyttävä Lue itse-sarja. Siinä tarjoillaan kolmiasteista vaikeutta: lukemaan opetteleville, lukemaan oppineille ja sujuvasti lukeville. Ykköstaso aloitetaan raflaavasti – Pyramidit (suom. Sari Kumpulainen, Tammi 2023) on vuodelta 2017, mutta liekö useiden vuosien aikaan tapahtunut kovin merkittävää faaraoiden haudoilla? Ykköstasossa tavutetaan tekstiä, ja tämä sujuu kyllä. Ongelmaksi tulee fontin muutos Sanat tutuiksi-puhekuplissa, joissa täyteen ahdettuina ohut ja kapea versaali on sotkuista. 

Ykkösen saa myös Ponit, kakkoseen mahtuvat Muumiot ja Panda, kolmoseen Eläinarkkitehdit ja Vesi. Lisää varmaan tulee sujuvasti, mutta saako sarjasta ammennettua jotain todella hetkauttavaa olemassa olevien tarjokkaiden joukkoon? Kovin samanlaisilta kohteet alkavat tuntua.

Paloja ja pikkutietoa

Tietopöllö-palkinnon voittanut Laura Ertimo on jatkanut työtään vauhdikkaasti ja niinpä Pikkutieto-sarjassa jatketaan tutkija Plopin kanssa puiden kera miettimään niiden  elämää. Kiivetään puuhun (kuv. Sanna Pelliccioni, Karisto 2022) alkaa kätevästi ihmeteltäessä omenapuun yksinäisyyttä. Näinhän ei ole, ja heti aluksi puu opettaa Plopille, ettei kiirehtiminen kannata. Otetaan rauhassa ja verkkaiseen tahtiin! Ja aloitetaan jännästi lisääntymisestä! Ennen kuin on taimia, tarvitaan vanhemmat, eikö niin? Tuuli järjestää esimerkiksi männylle treffit, koivullakin on siitepöly.

Ertimo on jaksottanut etenemisen loogisesti, ja Pelliccionin hauskat kuvakulmat ja oleelliset asiat isoilla kirjaimilla vievät tarinaa eteenpäin. On apulaisia kuten kimalaisia, mutta myös vihollisia. No, linnut auttavat, kun saavat pesäkolojakin. Juurissa on omat salaisuutensa, jonka sienet paljastavat syksyllä. Maa kuhisee elämää. Mutta miten puu muka matkustaa? Kauris nappaa kypsän omenan, ja mitä sitten? Oho, kauris kakkaa ja siemenillä on valmis lannoite. Ensimmäinen siemen itää! Takiaisella on omat jännät siemenensä, ja kookospähkinä se vasta matkaakin. Ilman kasveja ei olisi elämää! ”Ihana, vihreä, vilinän ja äänten täyttämä maailma syntyy yhteistyöllä.” 
Ripeästi edenneessä Tietopaloissa tieto eritellään ulkoasun värieroilla. Vihreässä sarjassa eläimet ja luonto kohtaavat. Johanna Venho on aikaisemminkin vieraillut kirjoissaan luonnossa, ja nyt tarjoillaan Seikkailijan retkikirja (kuv. Elina Ovaskainen, WS 2022). Otsikointi tuntuu raflaavalta, sillä eikö luonnossa ollessa pikemminkin korosteta ennakointia ja tarkkaavaisuutta? Toki voidaan hurjastellakin, kunhan muistaa etiketin. Hyvin Venho kirjaa alkulähtökohdat eli varustautumisen ja perään niin kansallispuistojen kuin retkeilyalueiden mahdollisuudet, päivä- ja yöretket, muonituksen, kompassin ja tulenkäytön sekä haaverit. Omien havaintojen kirjaaminen muistiin on mukava vinkki. Kuvitus on aika suurpiirteistä, mutta ajaa asiaansa. Kannattaa myös muistaa aikaisemmin esittelemäni Marjo Nygårdin Reppuressulle! (Lasten Keskus 2022). Siilin retki alkaa keittiöstä, minne kaverukset kokoontuvat. Ollaan lähdössä metsäretkelle ja on tarvikkeiden tutkimisen aika. Tässä mennään yhtäjalkaa porukan kanssa kokemaan luontoa.
Jade Haapasalon (kuv. Aaro Ravantti) Suloinen kani antaa tietoa niin historiasta, kommunikointitavoista kuin kanin hankkimisen ydinkohdista. Suhteet hamsteriinkin selvitetään ja elintavat ja hoito ja muut kommervenkit selviävät tarkemmin kuvituksen avulla. Marika Riikosen (kuv. Jasmi Ritola) Uljas hevonen taas on samaan tapaan mainio alkulähtökohta tutustumisessa niin hevosen hoitoon, vuorovaikutukseen, elekieleen, rotuihin ja jopa myyttisten tarinoiden rooleihin. Salaperäinen kissa ja sen hoito kuuluu lisukkeena tähän värisarjaan.

 Tarua ja totta 

Tietopala-sarja ei ole kaikissa kirjoissaan käyttänyt hyväkseen lisälumisen vinkkien jakamista.  Oikeastaan jokaiseen kirjaan olisi löytynyt vähällä vaivalla muutamia kivoja vertaisteoksia tai laajempia näkökulmia innostuneille. Tai sitten käytäntö on kirjavaa; Kani ja hevonen vinkkaavat lähteitä ja jopa nettisivustoja ja niin tekevät myös Vuokko Hurmeen Karmeat taruolennot ja Ihanat taruolennot (kuv. Julia Savtchenko, WS 2022-2023). Niissä on myös muista Lukupaloista uupuvat sisällysluettelot. Voisi ajatella, etttä tästä olisi hyötyä alussa tai lopussa esimerkiksi sisällön ennakoinnissa ja kokonaisuuden hahmottamisessa ja jälkikäytössä tarkistuksissa. Myös Tietopöllö-palkinnon saanut tuottelias Vuokko Hurme on koonnut mainiosti (vertailepa esimerkiksi Marjut Hjeltin ja Mervi Kosken kirjoja) taruolennoista oman kokonaisuuden Aarnikorkasta Yksisarviseen. Varsinkin karmeissa olennoissa löytyy kooste laajemmista opuksista Frankensteinin hirviöstä zombien joukkovoimaan. Jaotteluitakin löytyy esimerkiksi ihmissuden sukulaisiin, lisähuomioita taustoista ja historiasta. Kuvituksen tyypeistä voidaan olla montaa mieltä, mutta eihän selkeitä näköhavaintoja taida löytyä. Karmeus kirjan nimestä siirtyy kyllä tehokkaasti sisäsivuille. Näkkiä en haluaisi tavata unissani. 

Tietopalat -nimi kuvaa oivasti Jade Haapasalon Pieniä suuria keksintöjä (kuv. Kaisu Sandberg. Se kuljettaa lukijansa vanhimmista suurista keksinnöistä sekavammin halki erilaisten kummallistenkin keksintöjen maailman. Hattara ja mehujää, jouluvalot ja korvaläpät, jäätelökone ja lakritsi puhumattakaan coca colasta kenties ovat lasten mielestä tärkeitä keksintöjä, mutta onneksi päästään myös pistekirjoitukseen tai laastariin. No, keksinnöt loppuvat uimaräpylöihin. Mukana on sentään tietoutta patentista ja vähän keksijän ominaispiirteistäkin. Tässäkin on hyvä ottaa rinnalle vaikkapa Tapani Baggen runsas Keksintöjen maailma (Karisto 2021), jonka lopussa on hyvä yhteenveto keksintöjen maailmasta vuosilukuineen.   

Laura Ertimo on mukana tässäkin sarjassa luotauksellaan Mikä on robotti (kuv. Aaro Ravantti). Tieto välitetään taas tottuneen tekijän toimesta hyvin jäsennellyllä kokonaisuudella. Johdattelijana on kukapa muukaan kuin pienehkö ystävällisen näköinen robotti, joka puhekuplissaan jakaa lisätietoa ja osoittelee ydinkohtia. Tosiaan, kuka keksi robotin ja missä niitä piileksii? Puhutaan myös hienomotoriikasta ja liikkeestä, ohjaamisesta ja kamerasilmästä.

Ertimon nokkela oivallus on välistä verrata robotin kykyjä luontoon, vaikkapa gekkon varpaisiin. Mielenkiintoisia lisätiedon hankintaan houkuttelevia polkuja tarjoavat vaikka robotin aivot ja hei, täällähän on tekoälyn mahdollisuudetkin! Entä kommunikointi ja sen vaikeudet robotin kanssa? Millainen on juttutuokio? Hoivaroboteista on luontevaa siirtyä ihmisen ja koneen yhteistyöhön ja pohtia milloin robotti on kuin ihminen. Lisäbonuksina Ertimo tarjoaa vielä robotin tunnistuskilvan, robottigallerian ja hyvän sanaston. Eräs alakoululainen jäi muuten pohtimaan robottien tunnistamisvisassa kysymystä ”Minulla ei ole tunteita kuten ihmisellä, mutta olen iloinen, kun ihmiset katsovat töitäni.” No, vastaus on tietysti Ai-Da, kuvataiteilija-androidi. ”Mutta miten se voi sitten olla iloinen. Eikö se ole tunne?”

Kunnon tietokuvitusta

Tietokirjan kuvitus varsin nuoremmille on oma maailmansa. Varsin usein törmää sinnepäin esittäviin hahmotelmiin, taiteellisiin ns tunnelman tuojiin tai kömpelömpiin yritelmiin. Myös lasten ja nuorten tietokirjan graafiseen kokonaisuuteen täytyisi harkiten keskittyä.

Roope Lipastin Ihmeellisen jääkauden kuvittanut Juha Harju (WS 2022) on lanseerannut johdattelijaksi ja vitsikkääksi jääkausioppaaksi sapelihammaskissan. Vaikka kissassa taitaa olla mahdollisuuksia vaikka jääkausileffojen animaatiosankariksi, se tuntuu toimivan ehkä juuri siksi hyvin alakoululaisten kanssa. Tuollaisia ns. johdattelijoita on muuten käytetty kautta historian Suomessa vuodesta 1845 saakka, joten sapelihammaskin ikänsä puolesta solahtaa luontevasti mukaan.

Jääkaudessa päästään kyllä selventävään ja erinomaisesti erilaisia kehityskulkuja ymmärrettävämmiksi tekeviin aukeamiin. Lipasti osaa tottuneena lasten ja nuortenkirjailijana ottaa myös hyvin huomioon kohdeyleisönsä tietovaraston ja mielenkiinnon kohteetkin. Jääkauden historia, syyt ja eläimistö tulevat notkeasti käsiteltyä. Alkukin nitoo mukavasti nykyhetken historiaan - aloitetaan jättiläisistä ja siirtolohkareista sekä päädytään lopuksi suomalaisiin jääkauden merkkeihin.

Mutta milloin seuraava jääkausi voisi tulla? Hyvän tietokirjan ominaisuuksiin kuuluu ihmettelyn herättäminen, epäilyksen siemen, tarkistukset ja innostuminen. Näitä löytyy kotimaisilta tekijöiltämme.

 

 

 

 

 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti