Helsingin kaduilla kävellessään on yllättäen
törmännyt outoon ilmiöön: kaupunginkirjasto mainostaa itseään isoissa
julisteissa liikenteen pysäkeillä. Törmäsin lupaukseen, että lähikirjastossasi
on vaikkapa Putinin trollit. Kirja
oli tietysti valittu hyvin, koska tekijäkin on ollut esillä julkisuudessa.
Valitettavasti kaupunginkirjasto syyllistyi ainakin valkoiseen valheeseen. Saat
toki kirjan lähikirjastoosi, mutta et todellakaan heti. Tilausnumerosi olisi nyt
1205, ja lukijoilla ympäri pääkaupunkiseutua on kierrossa hankitut 72
kappaletta. Voit laskea, kuinka kauan kestää lähikirjastoon tulo - varsinkin
kun tietokirjaa keskimäärin luettaneen kauemmin.
Vertailun vuoksi toista hittiä eli Ensimmäistä naista on kierrossa 157
kappaletta ja jonotusnumero 1553. Tämä on luokiteltavissa romaaniksi, ja tästä
näkyykin kaunon ja tiedon hankinnan raja: noin puolet vähemmän suosiosta
riippumatta.
Vielä selvemmin hankinnan erot näkyvät lasten
ja nuorten tietokirjallisuuden saatavuudessa. Eittämättä viime vuodesta lähtenyt
selkein lasten ja nuorten tietokirjabuumi on lisännyt tyttöjen, poikien,
naisten ja miesten lyhyiden elämänkertojen määrää melkoisesti. Julkisuus on
vaikuttanut hankintaan - Sankaritarinoita kaikille, pojille ja eläimille vajaat
80 kpl, tytöille jo yli sata. E-kirjojakin on tarjolla. Tilausjonoja ei enää
ole, ja tässäkin yksi kirjavalinnan ongelmia: kuinka nopeasti buumit ja
julkisuus hiipuvat ja kirjat jäävät täyttämään hyllyjä.
Sankaritarinoiden kirjo ja samat kuviot
 |
| Ville Tietäväisen ja Leo-Pekka Tähti |
Julkisuus heräsi Elena Favillin ja Fransesca
Cavallon Iltasaduista kapinallisille
tytöille (2017) myötä. Markkinoille ryöpsähti erilaisia sadan kohteen yhdistelmiä,
kun kustantajat alkoivat kilvan koota omia tarjokkaitaan. Niinpä tästä
sukelluksesta sankareiden nahkoihin taitaa tulla ennätyspitkä blogikatsaus…
Ben Brooksin kaksi Rohkeiden poikien kirjaa (2018-2019) toivat tietenkin toisen
näkemyksen rinnalle. Sitä seurasi nopsasti Emmi Jäkön ja Aleksis Salusjärven Sankaritarinoita pojille (2019) Galleria
on vähintään kirjava, kun 45 sankarin joukkoon tungetaan Agricola ja Artemis
Kelosaari, Aleksis Kivi ja Prinssi Jusuf, Kalle Päätalo ja Syksy Räsänen.
Itsensä kehittäjien jengi on yllättävän mielenkiintoinen. Tosin varsin
kosiskelevan rennot ja sivun mittaiset esittelyt eivät aina kolahda yhteen
tiedonhalun kanssa. Sen sijaan henkilöiden esittelykuvat ovat mielestäni
kiinnostavammat kuin tyttöjen vastaavat – mukana on tuttuja taitajia kuten
vaikkapa Ville Tietäväinen tai Jussi Kaakinen, mutta tuntemattomammatkin tekevät
kirjasta kuvamaailman kautta mielenkiintoisen selattavan.
Kotimaiset versiot operoivat siis kaikilla
rintamilla. Tuli prinsessakirjoja, joista Satu Erran Todellisten prinsessojen kirja (2018) taitaa olla monipuolisin.
Tuli Elina Tuomen Itsenäisiä naisia
(2018), joka hiukan poikkesi yhteisestä muotista keskittyessään tiukasti
faktoihin ja haastatteluihin. Tuli Finlandia-ehdokkaaksi ilmeisesti ilmiön
edustajana Taru Anttosen ja Milla Karppisen toimittama Sankaritarinoita tytöille (ja kaikille muille) (2018), jonka jatko
on varmuuden vuoksi yleisempi: Sankaritarinoita
kaikille (2019). Siis edelleen kokoelma erilaisia ihmisiä, joiden
sankaruudesta voi olla montaa mieltä. Kun teksti kohdistuu sävyltään tuonne
alakoulun keskivälille, aikuiselle jää lähinnä mielenkiintoa ketkä nyt ovat
päässeet mukaan. Takakansi väittää, että kirja kertoo ihan tavallisista
ihmisistä. On tähtitieteilijää, näyttelijää, poliitikkoa, luontokuvaajaa,
kirurgia, rap-muusikkoa ja niin edelleen. Valinnoilla on merkitystä: 41
esimerkkiä ovat tietenkin kannustavia ja mukaanoton ideakin selviää viimeistään
viimeisistä lauseista. ”Joskus puuttuminen vaatii vain kirkasta huulipunaa.”
Samaan linjaan sukeltaa myös huolellisesti tehty Iisa ja Riikka Salmisen Tarinoita suomalaisista tytöistä, jotka
muuttivat maailmaa (2018).
Hyllyssä pölyttymässä vai…?
Liekö tässä hauskin yritys? Ainakin Sankaritarinoita eläimistä, jotka muuttivat
maailmaa (Aula&co 2019) tuntuivat uppoavan ala-asteen ensimmäisten
luokkien oppilaille helposti. Leena Parkkinen on varmaan valinnut mukaan alkuun
esimerkit suomalaisista kohteista. Näitä ovat Ruuna Reipas, norppa Pullervo
(lasten suosikki), Rokka-koira, joka paljasti norsunluun salakuljettajat ja
Juuso-karhu, kuvataiteilija ja hunaja-ahmatti. Mutta muutenkin selailemalla
löytää paljon esimerkkejä niin keskusteluun kuin pohdintaankin eläinten
kyvyistä. On niin Laika, Belka ja Strelka kuin älykäs simpanssi David tai
puhetta ymmärtävä papukaija Alex. Esittelyt onkin kätevästi jaettu otsikoihin
tiedettä edistäneisiin tai ihmisiä pelastaneisiin, elokuvissakin esiintyneisiin
”tähtiin” tai vaikkapa eläimiin toisista maailmoista merenneidoista
yksisarvisiin. Petteri Punakuono taitaa
olla kuitenkin marginaalinen sankari? Kuvitus on kovin lapsenomainen, joskin
selkeä.
Mutta mitenkähän näitä koosteita oikein
käyttäisi? Opettajat varmaan etsivät sopivasti meneillään olevaan teemaan tai
ilmiöön soveltuvia kiinnostuksen herättäjiä ja teettävät lisätutkimuksia.
Muutoin täytyy selailla ja etsiä väliin oudosti aakkostetuista sisällysluettelosta
tärppejä. Kuvienkaan selailu ei oikein innosta – ne ovat lähes kaikki erilailla
onnistuneita kasvotulkintoja.
Löysin kyllä yhden lukutavan eli selaillaanpa
ruotsalaisten vastaavaa opusta Svenska
hjältinnor (2019). Äkkiä huomaa miettivänsä, kuinka kätevästi saa
jonkinlaisen läpileikkauksen myös yhteiskunnasta, arvostuksista ja kulttuurin
eri muodoista lahden takaa. Loppujen lopuksi valinnat ainakin ammattien
puolelta osoittautuvat aika samanlaisiksi: on kirjailijoita, poliitikkoja,
urheilijoita, tieteentekijöitä, mielipidevaikuttajia, tubettajia ja useampia
keksijöitä, mutta myös äitejä ja hotellinjohtajia, opettajia ja sairaanhoitajia
– ehkäpä hiukan enemmän tavallisempien ammattien puolelta. Kirjaa voi kätevästi
selailla aloittamalla vaikka kirjailijoista ja mietiskelemällä niiden kautta
annettuaja taustoja – Astrid Lindgrenistä keittokirjailija Cajsa Wargiin.
Kannessa toki itseoikeutettuna esiintyy Beata Bouchtin tulkinta Alice Babsista.
Muita muotteja tarjolla?
Pidän Vilja
Huotarisen kurkistuksista 12 naistaiteilijan elämään ja yksittäisiin, tärkeisiin
hetkiin. Sillä niistä kirja Heistä tuli
taiteilijoita (kuv. Riikka Sormunen WS 2019)koostuu, ei elämänkerroista.
No, sen verran, että tiukat faktat ovat muutamilla riveillä kuvan jälkeen ennen
välähdyksiä. Nämä taas poimivat oleellisia oivallisia merkintöjä kaunokirjallisesti
vaihdellen suorasanaisesta näyttämölliseen ja runolliseen. Nimet Isa
Aalbergista Ellen thesleffiin ovat monet tuttuja muista sankaritarinoista,
mutta jokunen tuntemattomampi löytyy kuten Ida Moberg. Huotarisen esitystapa vie
pitemmälle kuin vaikkapa sadulliseen kerrontaan ympätyt lyhyet esittelyt. Nyt
kun materiaalia alkaa olla melkoisesti, voi ja kannattaakin vertailla eri
opuksien antamia vihjeitä vaikkapa Minna Canthin tai Fredrika Runebergin
kohdalla. Kurkistus Anni Swanin hetkeen pikkusiskoa kaitsiessa on hieno
oivallus vaikkapa Iris-rukan varhaisesta alusta: ”Anni laskeutuu istumaan
lattialle Nelman viereen. Olet oikeassa, Anni sanoo, tytöllä on lahja. Hän osaa
laulaa. Mikä sellainen paketti on! Nelma huutaa. Hän on niin innostunut, että
räpyttelee silmiään. Se on lahja, joka on ihmisen sisällä, sanoo Anni. Ahaa,
Nelma vastaa, kerro lisää tästä Iriksestä. Onko hänen nimensä Iris, Anni
nauraa. Nelma käy makuulla ja painaa päänsä Annin polvia vasten. Anni siirtää
katseensa ikkunasta Nelman tummiin hiuksiin. Tytöllä on musta tukka, Anni sanoo
ja laskee kätensä lempeästi sisarensa pään päälle. Niin kuin minulla, Nelma
vastaa tyytyväisenä. Niin kuin sinulla, Anni kuiskaa ja alkaa kertoa.”
Ellen Thesleffin tiivistelmä kuvan kohdalla on iskevä: ”Olen
tyttö, olen poika, ihminen ellen olento, joka ylittää kaikki rajat.”.
Huotarinen on tutkinut kohteitaan tarkasti: ”Maisema muuttuu sään värien
mukaan. Sellaisena minä näen myös ihmisen. ja sellaisena minä hänet maisemaan
istutan. Hän on koko ajan muuttuva, pehmeä läikkä sateessa, varjossa, lumessa,
joka on tuskin milloinkaan täysin valkoinen. On turhaa olla niin kiinnostunut
ääriviivoista, kun meidän tehtävämme maailmassa on päästä yhteyteen ympäristömme
kanssa.”
Riikka Sormusen kuvat eivät jää
kasvotulkinnoiksi, vaan leikittelevät kohteensa erikoisalalla, muuntelevat
kuvakulmia tai näyttävät taiteilijattaren tunteita. Mainio lisä ja tuki
Huotarisen kerronnalle.
Ellen on Ellen ja jumala
Ellen Thesleff on saanut varsin paljon
huomiota. Parastaikaa on Helsingin taidemuseo HAMissa hänen näyttelynsä ”Minä
maalaan kuin jumala” 25.1.2020 saakka. Vertailla voi nyt Huotarista ja
kuvakirjan muotoon pakattua Leena Virtasen versiota Ellen! (Teos 2019).
Tuo muistiin kirjattu toteamus näkyy myös Sanna
Pelliccionin valintana maalaustelineen tyhjässä taulunpohjassa, kun arvostelut
ovat kiukuttaneet. Virtanen kertoo elämäntarinaa lyhyin, selkein tekstein
Muroleen kesäpaikasta Italian kaupunkien kautta takaisin sotia pakoon Suomeen.
Loppuajat jäävät vähemmälle ja kirjassa tyydytään loppulausahdukseen: ”Ellen
elää vanhaksi ja maalaa aina vain. Hänen kotonaan tuoksuu öljyväri ja tärpätti.
Jokin maalaus on valmistumassa taas. Siinä on pelkkää väriä ja liikettä.” Näin
jää tilaa kuvitukselle, ja se onkin hyvä ratkaisu. Pelliccioni nimittäin on
selvästi innostunut kohteestaan ja luo hienoja aukeamia.
Esimerkiksi
loppulausahduksen kuvituksena oleva paletti panee ikään kuin värit liikkeeseen
ja työn prosessi alkaa. Viimeisissä kuvissa muun muassa Muroleen koskesta
kuvittaja osoittaa hienosti liikkeen, luonnon ja eräänlaisen arkkitehtuurin
aineksien sulautumisen kuvaksi. Loppuvuosien maalausten tekemisen muutoksista
ei kerrota, mutta ehkäpä juuri Pelliccioni näyttää eräänlaisessa omakuvassa
harsomaisia pensselinvetoja, kun Thesleffin todellisuus sirpaloituu?
Viimeisellä sivulla on toki myös tunnettu valokuva Ellenistä lyhyttukkaisena ja
poikamaisena ja kenties siteeratuin muistiinmerkintäkin: ”Painaudun sydämeni
syvyyttä myöten hiekkaan kuullakseni maapallon sydämenlyönnit, ja niiden
lyöntien rytmin mukaan tartun väreihin varmana ja vapaana…Mitä siitä tulee, en
tiedä, joka tapauksessa jotain ihmeellistä.”
Hei, kukas on tämä sankari?
Kylmiltään Hetki ennen kuin maailma muuttui -kirjan (Otava 2019) alkua
tarkasteleva saattaa erehtyä jatkosta. Tunnistan kyllä alkupuheesta jenni
pääskysaarimaisen suoraan sinulle -puhetavan. ”Sinä olet siinä. Juuri nyt.
Tässä hetkessä. Lukemassa tätä kirjaa. Maailma ympärilläsi muuttuu koko ajan.
Joissakin asioissa muutos on nopea, toissa hitaampi. On kiehtovaa miettiä,
minkälainen maailma oli 5. 10. 50, 500 vuotta sitten. Entä minkälainen on
yhteinen tulevaisuutemme? Mikä kaikki muuttuu, mikä pysyy ennallaan? Miten
voimme yksin ja yhdessä vaikuttaa tulevaisuuteen?” Ja lukija heitetään hetkeen
ennen kuin maailma syntyi 13,8 miljardia vuotta sitten. Pääskysaari vielä huipentaa: ”Tuletko joskus
olemaan jollain toisella planeetalla, matkustatko avaruuteen? Selvitätkö sinä
alkuräjähdyksen mysteerin? Sitäkään emme voi varmuudella tietää. Vielä.” On
taitavaa tarinan jatkamista lähteä seuraavaksi seuraamaan aikajanaa hirmuliskon
muodonmuutoksista. Se tehdään kätevästi seuraamalla löytöjä, niiden esillepanoa
ja tutkimuksen edistymistä. Mutta edelleenkin 2000-luvulla Tyrannosaurus Rexin
ympärillä on paljon ratkaisemattomia kysymyksiä.
 |
| Matti Pikkujämsällä on kiire |
Ja yllätys yllätys! Seuraavaksi esitelläänkin
liuta kysymysten ratkaisijoita, joista ensimmäinen on virkistävästi
maailmanhistorian tuntemattomin kuuluisuus Zirvah (789-857). Oman aikansa
supertähti ja monitaituri kokosi yhteen erilaisia ihmisiä. omaksui uusia tapoja
ja levitti ne muillekin. No, totta puhuen vaikutukset elämäämme eivät kirjan
esimerkkien valossa tunnu kovin kummoisilta, mutta ainakin trendikkäiltä:
tankoparsaa pidetään herkkuna, otsatukasta tuli muotia, miehet ajavat itse
partansa ja peseydymme päivittäin. Ainakin kaveri alkaa kiinnostaa, ja
lisätietoa on kiva hakea.
Pääskysaari on varmasti tehnyt töitä
etsiessään kiinnostavia arvoitusten selvittäjiä tai ilmiöitä. Tarantulan
puremasta ja hoidosta alkanut tanssi yhteisön yhdistäjänä. Entäpä rokotuksen
historiaa: lehmän utareista siirrettiin lehmärokkoa suojaamaan isorokolta?
Sushin tai nigirizushin alkutaival maailman herkuksi? On tarinaa Melvillestä ja
valkoisesta valaasta, Marie Curiesta, Monopoli-pelin keksimisestä
änkytyksenparantamiseen tai Elvis Presleystä ja Hey Juden synnystä,
rotusorrosta ja gorillojen suojelijasta Dian Fosseystä kollegoineen. Pääskysaaren pienet sattumukset johtavat
melkoisiin saavutuksiin, siinä punainen lanka jota voi seurata ensimmäiseltä
sivulta lähtien. Kiehtovia yhteensattumia: on George Lucas, sateenkaarilipun
suunnittelija Harvey Milk, kahvinhimoisten koodaajien ensimmäinen nettikamera
tai ihan omaan aikaamme tunkeutuvat emoji-muuntelijat ja nerokkaat
romusankarit. Viimeisellä sivulla on lukija, tyttö, punainen lanka kädessään.
Vaikka Jenniä voisi pitää kaunosieluisena optimistina, kirja vie haastavasti
kohti sinua: ”Tartutko lankaan? Tahdotko, jaksatko, uskallatko? Jos tahdot ja
uskallat, juuri nyt on se hetki. Hetki ennen kuin maailma muuttuu.”
Matti Pikkujämsä on varmaan saanut vapaat
kädet kuvitukseen ja taittoon. Isokokoisen kirjan sivuja ei ole tällätty
täyteen, värikkäät otsikot houkuttelevat lukemaan ja kuvitus on tunnistettavaa
ja omintakeista. Kirjan henkeen ei kuulukaan faktapitoinen aikaan sijoittelu,
vaan vapaasti etenevä ahaa-elämyksiä tarjoava seikkailu.
Eli on meillä todella vaihtoehtoisiakin
tapoja tutustua maailmaamme muuttaneisiin ihmisiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti