Muumi of Finland ja Timo Parvelan teesit

Ei kyllä kriitikko Ismo Loivamaa tainnut tietää, miten oikeassa onkaan, kun mietiskeli muumibuumia Lapsen Maailma-lehden nelosnumerossa kirjakolumnissaan. Hän mietiskelee ”voiko muumeja olla liikaa? Mukeja, vateja, vaatteita, tilpehööriä – ja kirjoja! Kysymystä ei voi kiertää, kun perehtyy kevään muumikirjojen kasaan. Esim. kuvakirjat Viesti Nuuskamuikkuselta sekä Muumilaakson rallikisat on julkaistu kaikkiaan jo kolmena eri laitoksena.”

   Tosiaan. Täytyy oikein miettiä, mikä on enää originaalia muumia ja muumifilosofiaa. Tätä hyötyajattelua vastaan löytäisi alkuperäisten muumikirjojen ja sarjakuvien puolelta vaikka kuinka paljon vasta-argumentteja. Mutta tuottavathan nämä uudet versiot pikkuriikkisen verran tuloa ja työtä kotimaisille kirjoittajille ja kuvittajille, jotka matkivat Toven tyyliä näissä väliin aika heppoisissa pikkuseikkailuissa.  Paremmin mielestäni onnistutaan tietoakin välittävissä tuotteissa kuten Muumipeikon retket –sarjassa. Viimeisin taitaa olla Kevätretki Muumimamman kanssa, jonka mukana saa retkivihkon. Idea on hyvä, ja kun erillisessä nidotussa vihkossa on kätevää aktivointia ja tietoa kevään riemuista, puuhaa ja pohdittavaa, kokonaisuus kestää pitkään.

   No, Riina ja Sami Kaarla ovat luoneet oikean muumispesialistisen kuvittajatyylin – joskus jää miettimään, miten he itse suhtautuvat näin hyvään jäljentämiseen. Vai kokevatko he olevansa uudestisyntyneitä figuristeja, joille Moomin Characters on suopeasti hyväksynyt diplomin? Varsinkin retkivihkon hahmoissa on kuitenkin nähtävissä vain peruspiirteiden nopeaa hahmotusta siellä täällä.

   Oireellista olikin, että kaiken maailman muumituotteiden joukkoon eivät sitten kitisemättä mahtuneetkaan Sami Saramäen Image-lehden kannessa muhevasti toisiaan läimäyttelevät Tom of Finland –muumit. Asiasta nousi häly, koska asiasta ei ollutkaan sovittu oikeuksia valvovan yhtiön kanssa. Saattaa olla, että jossakin Aasian maassa valmistettavat uudet muuminuket joudutaan siis salakuljettamaan pohjoismaihin. Kun jokin massatrendi kulkee ympäri maailman, sen hyväksikäyttö näyttää olevan kovin tavallista.

Kuvakaappaus Imagen Facebookista

Mutta meidän muumit ja Ellat!

 

Image –lehden menekki on varmaan kasvanut, ja irtonumeroiden myynti räjähtänyt nousuun. Tämä numero on saatava historialliseksi todisteeksi. Niin mistä? Onko Muumi muuttunut kaikkien kohteeksi vai Tom of Finland koko kansan maskotiksi? Imagen päätoimittajan pohdiskelu on sekin mielenkiintoinen. Kansikuvassa kun kysymys on kuitenkin omasta teoksesta, joka yhdistää kaksi eri asiaa. Miten voidaan tehdä satiiria vaikkapa pääministeristä, jos lupaa joudutaan pyytämään soittelemalla? Luultavasti Tovea asia olisi riemastuttanut…

   Ismo Loivamaa ihmettelee edelleen, miksi Suomessa ei ole laadittu vielä ensimmäistäkään muumi-ilmiöstä ja Janssonista kertovaa lasten tietokirjaa. No, ehkä tekstin ja kuvien käyttäminen entisten aikojen tapaisessa oppikirjojen kouluhallituksen tarkastusrumbassa ei ole niin houkutteleva.

Mervi Lindman ja taistelu koulukirjastosta

   Timo Parvela on kunnostautunut lastenkirjan, -kulttuurin ja lukemisen puolestapuhujana. Hän on ovelasti sujuttanut koulun merkityksen ja myönteisten puolien korostamisen Ella-kirjoihinsa. Satiiri taitaa olla enemmänkin aikuisten lukijoiden saavutettavissa, mutta kuten joskus olen sanonut, Ella-kirjojen pitää kuulua myös poliittisten päättäjien, opettajakoulutuksen eri toimijoiden ja opetushallituksen virkailijoiden pakolliseen kaanoniin. Opetusministeriöstä en tiedä. Jotkut ovat sitä mieltä, että nykyisellään siellä ei lastenkulttuurista puhuta kun korulausein.

Satiiria  ja aitoa huolta

Tärkeimpiä julistuksia löytää pamfleteista Ella ja kaverit salaisessa palveluksessa ja Ella ja kaverit rakentavat ihmekoneen. Koulun kuristuksen ja digiloikan kummallisuudet, lyhytnäköisyys ja perinteiden romuttaminen saavat humoristisen viiltävän käsittelyn. Jos Tom of Finland-muumit ovat satiiria, niin Parvelan porukka panee paremmaksi. Ella ja kaverit hevosen selässä (2017) onkin sitten laukannut jo hiukan rauhallisemmille poluille – varsinkin kun opettaja on saanut alennuksen, eikä ole enää rehtori. Parvelan silmä koomisille tilanteille on iskussaan. ”Varoitus: Tarina sisältää hevosen. Voi aiheuttaa hirnuntaa.”

   Parvela kuitenkin jatkaa myös valistusta ottaessaan kantaa Helsingin Sanomissa 24.3. olleeseen ruotsalaisen kirjailijan Martin Widmarkin haastatteluun. Siinä Martin totesi mm. että meidän kirjailijoiden on kirjoitettava niin hyviä kirjoja, että päihitämme tietokoneet. Parvelan kommentti 25.3.  on sen verran jykevä ja perusteinen, että se on hyvä tässä toistaa kertaalleen: ” Ainakin me suomalaiset lastenkirjailijat kirjoitamme jo ­sellaisia kirjoja. Maassamme julkaistaan väestön kokoon nähden valtava määrä kotimaista, kiinnostavaa, vetävää, hauskaa, koukuttavaa ja laadukasta lasten- ja nuortenkirjallisuutta, jonka ainoa ongelma on se, että se ei näy missään. Erään opettajan sanoin: ’Näkymätöntä on mahdoton suositella lapsille.
   Kun jopa alan sisällä toimivat kriitikot ja toimittajat säännöllisin väliajoin huutelevat esimerkiksi poikia kiinnostavan lukemisen perään, kertoo se vain siitä, että tieto lastenkirjoista ei yksinkertaisesti kulje tai se ohitetaan. Kyllä poikia kiinnostavia kirjoja on. Kyllä tyttöjä kiinnostavia kirjoja on. Ja kyllä lapset niitä yhä lukevatkin, kun kirja ja lapsi vain saadaan kohtaamaan.
   Koulujen, perheiden, kirjastolaitoksen, median ja koko muunkin yhteiskunnan tulisi viimeistään nyt herätä ja kantaa vastuuta jälkikasvumme lukutaidosta levittämällä ja jakamalla tietoa lastenkirjoista mitään lajia tai tyyliä vähättelemättä. Ei se paljon vaadi – ainoastaan kirjan ja silmien avaamisen.”

Allekirjoitan ja hyväksyn c Lastenkulttuurin vinkkari