Allergia Vanhan kirjallisuuden päivillä

Vanhan kirjallisuuden päivät lähestyvät jo ensi viikonloppuna. Sastamalaan, Kirjan museoon ja Herra Hakkaraisen kotukonnuille on tulossa taas melkoinen määrä kirjallisuuden ja lukemisen ystäviä. Oikeastaan päivät ovat sopivasti kesällä ikään kuin johdattelemassa alkavaan hektiseen syksyyn, kirjamessujen ja palkintojen ankaraan taistoon. Suomen tietokirjailijat jakavat myös päivillä kunnianarvoiset Warelius –palkintonsa, niin tiedon välittäjälle kuin oppikirjojen ansioituneelle valistajalle. Jakopaikka on varsin looginen, onhan Warelius antanut Sastamalalle ja Vammalalle aikoinaan kunnon tiedollisen pläjäyksen kirjoissaan – ja Mauri Kunnakselle intoa murteen hienouksien viljelemiseen.

Elmeri osaa syödä oikein matkallakin.

    Traditionaalisesti Vanhan kirjallisuuden päivien jälkeen on hyvä suunnata ristiinrastiin suomalaista maisemaa. Kun omasta identiteetistään on vaikea päästä irti, tulee samalla katsastettua kirjastojen kesäkuntoa. Nehän ovat mainioita keitaita matkan varrella niin sähköisen maailman kuin puukstaavienkin hallinnassa. Matkakirjakin on valmiina suositeltavaksi muille matkaajille, varsinkin perheellisille, joiden jälkikasvu tarvitsee painavampaakin opastusta.

Sairaan siistiä tietoa

    Erilaisista pienen lapsen sairauksista on toki olemassa useampiakin kuvakirjoja ja tiedollisempaa opastusta. Muun muassa Maijaliisa Dieckmannin mainio kuvaus Lasten lääkärikirja 3:ssa, Pikku-Paulan diabetes. Markus Majaluoman sairaalassa käynti Sairaan ihana kipsi tai Jenni Tuomelan&Salla Savolaisen luustoa käsittelevä Elmerin löytö puhumattakaan sitten Pentti Huovisen mainiosta Heippa, täällä bakteeri!

    Mutta kokoavaa, selkeää ja lapsen kautta erilaisia sairastumisia käsittelevää tietokirjaa saa hakea. Stiina Kiiverin Pienen kulkijan sairauskirja (Pieni Karhu 2016) on tässä mielessä sekä löytö että tarpeeseen tuleva opas. Lähtiessään nimetystä, henkilökohtaisesta lapsen sairaudesta se myös tuo asiat kuin suoraan eteen ja jopa koskettavan  läheiseksi.

    Kirjassa ei vähätellä sairauksien vaikutuksia, mutta hienosti kertomisen punaisena lankana on selviytyminen, sairauksien ottaminen haltuun niin, etteivät ne välttämättä estä nauttimasta elämästä ja puuhailusta tai koulunkäynnistä. Tekijä sanoo fiksusti esipuheessaan aikuisille erilaisesta näkökulmastaan verrattuna muihin: ”Aina ei tarina mene niin, että lapsi sairastuu, menee lääkäriin ja sitten lapsi on taas terve. Valitettavasti lapsillakin on monia sairauksia, jotka kestävät pitkään – mahdollisesti loppuiän. Lapsen vaikeat kysymykset seuraavat kotiin: Miksi juuri minulla pitää olla tämä sairaus? Miksi taas tutkitaan? En halunnut myöskään vahvistaa mielikuvaa, että sairaat lapset olisivat aina lääkärissä tai sairaalassa. Kirjan pienet kulkijat juhlivat syntymäpäiviä, kevätretkeilevät, pelaavat futista, käyvät huvipuistossa ja nauttivat talvitouhuista.”

Miksi minä olen erilainen?

Kirjassa tulee lapsien elämän kautta esiin monia tärkeitä kysymyksiä, jotka muuten helposti jäävät taustalle. Joka viidennellä lapsella on vähintään yksi pitkäaikaissairaus. Pienetkin lapset pystyvät miettimään erilaisuuttaan esimerkiksi päiväkodissa ja koulussa: erilaiset ruokaan liittyvät poikkeamat herättävät kiinnostusta muissa, miksi joku mittaa vähän väliä verensokeriaan tai käy lääkärissä. Tekijä keskittyy kirjassa yleisimpiin pitkäaikaissairauksiin flunssan ja muiden tartuntatautien lisäksi esitellään allergia, astma, diabetes, sydänvika ja lastenreuma. Seuraavan kirjan aiheiksi voisivat hyvinkin nousta sitten lapsen mielen sairastuminen ja lasten kehitysvammat, neurologiset sairaudet tai syövät – näistäkin toki on olemassa jo yksittäisiä ansiokkaita selvityksiä ao. liittojen ja yhdistysten toimesta.

    Kirjan rakenne on selkeä ja toimiva. Lähes selkoteksti johdattaa ensin kyseisen ongelman juurille. Sitten seuraa sivun kokoinen valokuva lapsesta, joka esittelee itsensä. Otsikossa kerrotaan, mistä nyt puhutaan. Vanha rakas pehmonalle vie eteenpäin kommentoiden ja hiukan huumoriakin viljellen. Alussa on myös lukuvinkit. Pienemmille kirjaa voi lukea selaillen ja keskustellen kuvista, isommat lapset löytävät sairauksista pitemmälle menevää tietoa. Aikuisen kannalta on kätevää etsiä ja esitellä kulloinkin ajankohtaista asiaa etsimällä hakusanoista vaikka verenpaineen mittauksen tai verikokeen, röntgenin tai muun ehkä tulossa olevan tapahtuman.

    Iloiset lapset päähenkilöinä ovat eri-ikäisiä kahdesta vuodesta alkaen ja sopivasti molempaa sukupuolta: on Oona, seitsemän vuotta lähdössä lääkäriin. Eri vaiheet esitellään selkeästi valokuvin: odotusaulassa, mitataan kasvua ja vastaillaan lääkärin kysymyksiin. Mikä on refleksivasara? Tunnustellaan ihoa ja vatsaa ja kurkataan suuhun, kuunnellaan stetoskoopilla ja katsotaan korviin. Lisätietoiskuina on vielä laboratoriokokeiden ottamista ja sairaalahoidosta puhumista. Sairauksille uhrataan rauhallisesti tilaa ja selvitystä, kuvia ja kommentointia.

Myös liikunta ja uni käsitellään!

     Osioiden väliin on sijoitettu runonmuotoistakin tarinaa ja runoa, joka saattaa olla paikallaan lepohetken tapaan – koelukijat eivät niistä tosin välittäneet ja pitivät jopa vähän tylsinä, koska muut asiat kiinnostivat paljon enemmän. Sen sijaan pienempiä lukijoita huvittivat pehmonallen puhekuplat, ja nallea haluttiin etsiä sivuilta. Mitä nalle nyt on keksinyt tai tehnyt? Mukavasti aina yhden kokonaisuuden lopussa on vielä valokuvakooste asioista, joita voi tehdä sairaudesta huolimatta.

    Tekijä toivoo esipuheen lopussa hyvää matkaa pienten kulkijoiden kanssa. ”Toivottavasti kirjani voi osaltaan helpottaa pienten kulkijoiden ja heidän hoivaajiensa taivalta edes yhden kukonaskeleen verran.” Näin voi varmasti luvata. Taidanpa kesämatkallani  tarkistaa kirjastoista, että Pienen kulkijan sairauskirja on varmasti hankittu – ja mielellään sekä aikuisten että lasten puolelle. Pieni karhu –kustantamo on taas kerran saanut pykäistyä painosta ulos tarpeellisen matkapakkauksen.