Markus-setä
- Suomen ensimmäinen radiopersoona (YLE 2015) – ja onneksi tuo omaperäisyys
tulee esille Paavo Oinosen muutoin säntillisessä elämänkerrassa nimenomaan
tapahtumien myötä. Markus Rautiota tituleerataan myös aikansa lastenkulttuurin
edistäjäksi ja tukijaksi.
Tarkemmin Oinonen paneutuu lastenkulttuurin
ilmiöihin osiossaan ”Lasten setä ja kasvattaja”, missä selvitellään Raution
mediapersoonallisuuden ja ohjelman kehityslinjoja, sisältöjä ja
kasvatustavoitteita. Pääkuuluttajan lapsiradion monipuolistajana oli opintomatka
Ruotsiin 1927 ja tapaaminen sikäläisen Farbror Sveninä tunnetun Sven Jerringin
kanssa. Tämän Barnens brevlåda oli suosittu ja perustui yksinkertaisesti lasten
eri puolilta Ruotsia lähettämiin kirjeisiin. Vuoden 1927 alusta Rautio veti
sekä suomen- että ruotsinkielistä Lastentunnit -ohjelmaa kerran viikossa.
Pohjois-Savon kuva-arkistosta |
Lastentunnit oli Yleisradion ensimmäinen käsikirjoituksesta irrotettu lähetys.
”Rautio muuntui lähetyksissä Markus-sedäksi, joka kehotti lapsia syömään
kiltisti kaurapuuronsa ja tottelemaan vanhempiaan. Näyttelijäkokemus lienee
auttanut sedän osan läpiviemisessä. Rautio valmisteli ohjelmalle rungon
esiintyjineen, mutta kaikki tapahtui hänen selostaessaan vapaasti. Setä puheli
lasten kanssa, piti tietokilpailuja ja kutsui heitä vuorollaan mikrofonin
eteen. Lapsiesiintyjät olivat opetelleet osuutensa, eivätkä he Raution mukaan
monien aikuisten tavoin poteneet mikrofonikammoa.”
Missä
ovat tallenteet?
Radioarkistossa on säilynyt vain seitsemän
Lastentuntien tallennetta – määrä on omituinen, koska lähetyksiähän oli
valtavasti. Rautio osasi myös käyttää hyväkseen suurten tilaisuuksien
mahdollisuudet: Helsingin Messuhallissa Lastentuntia seurasi yli
seitsemäntuhatta katsojaa. Lastentunnit olivat myös ensiponkaisuja useille
myöhemmin menestyneille esiintyjille: näyttelijä keijo Kompan ura alkoi
Lastentunnilla vuonna 1933 laulunumerolla. Orvo Kontio puolestaan istuskeli
sedän vieressä lukemassa saapuneita kirjeitä. Kontiohan toimi myöhemmin mm.
Sirkus Papukaijan tirehtöörinä. Suomisen perheen Pipsa, Maire Suvanto, oli myös
Markus-sedän löytöjä kuten Lasse Pöystikin.
Maakuntakiertueet olivat hulppeita
tapahtumia. Markus-setä saattoi vihjaista, missä seuraava tapahtuma on, ja
lehdet selvittivät loput. Paikan päällä junan saapuessa esimerkiksi Ouluun
asemalla odotti 3000-päinen lapsijoukko eläköön-huutoja virittelemässä. Raution
sanoilla ja teoilla oli siis melkoinen painoarvo tuon ajan lasten elämässä ja
kasvatuksessa.
Kykyjenetsinnästä
mediapersoonaksi
Kirjan sivuilta löysin itsellenikin muistoja
viritteleviä asioita. 1950-luvun alussa Rautio käytti mm. Turun
Kaupunginteatterin lapsiteatteria kuvaelmiinsa. Johtaja Kerttu Hämerannan
kanssa Rautio oli tehnyt paljonkin yhteistyötä, ja tämä päätyi myöhemmin
Yleisradioon toimistosihteeriksi. Kertun tytär Irja innostui myös
lastenteatterista ja alkoi puolisonsa Matti Raninin kanssa tehdä suosittua
Kasper-teatteria. Irjan kanssa alkoi myös oma lastentv-urani erilaisissa kirjaohjelmissa
ja dramatisoinneissa.
Rautio oli siis melkoinen kykyjenetsijä
työnsä ohessa. Siihen auttoi varmasti vähemmän tunnettu alkuaikojen ura
näyttelijänä ja jopa laulajana. Paavo Oinonen toteaa hienosti, miten
Markus-sedän ohjelmien lukuisten yksittäisesiintyjien kautta välittyi vielä
laajemmalle yhtenäinen lastenkulttuuri: ”Vaikkei näistä yhden runon taio
laulunsäkeen esittäjistä tullut koskaan esiintyviä taiteilijoita, he saivat
muiston osallistumisesta ainutlaatuiseen tilaisuuteen. Äänet katosivat
eetteriin, mutta esittäjien ohella vastaanotinten ääressä jännittävälle suvulle
syntyi vahva osallisuuden kokemus. Aina näihin muistoihin liittyy jännitys ja
tuntu jostakin erityisestä. Jälkikäteen vaikuttaa siltä, että radion sedän
läsnäolo ulottui miltei kaikkialle.”
Lastentunnilla ohjelmaa riitti monelle
alueelle. Rautio käytti apuvoimia niin sadun kertojina kuin omien tekstien
tulkitsijoina. Muun muassa Arvid Lydecken kävi esittämässä omia satujaan ja
laulujaan. Satujen kerronnasta tulikin Ylen ohjelmiin keskeinen muoto. Omilla
ja muiden tarinoilla oli lamavuosina oma lohdullinen roolinsa, joista
syntyi myös Raution omia lastenkirjoja. Raution työskentelyssä oli todella
modernia halu vuorovaikutukseen, jonka turvin toki jaettiin myös opettavaista
ja varottavaa kasvatusta. Markus-sedän myötä julkisuus ja massatapahtumat
tulivat osaksi suomalaisten arkea.
Toinen
sukupolvia yhdistänyt persoona
Entä kuka oikeastaan oli Yrjö
Karilas? Yllättävää kyllä Yrjö Karilaasta ei ole tehty varsinaista elämänkertaa,
eikä oikeastaan laajempaakaan historiallista esitystä – kuten ei myöskään
veljestään Tauno Karilaasta, joka sentään hänkin teki merkittävän tukityön
kotimaisen lasten- ja nuortenkirjallisuuden saralla. Vuonna 1968 Yrjö tosin
huomioitiin 77-vuotiaana tiedonjulkistamisen valtionpalkintoa edeltäneen
lautakunnan tunnustuksella laajasta tietokirjatuotannostaan.
Oulun Hailuodosta
lähtöisin ollut Karilas yllättää, kun hajanaisia tietoja yrittää yhdistellä.
Rovastin poika opiskeli mm. Pietarissa, suoritti venäjänkielen tutkintoja
yliopistossa ja aloitteli kirjoittamalla Luutnantti Jergunovin seikkailun, joka
sai jatkokseen venäjänkielen ääntämisoppaita ja kertauskirjoja. Sen jälkeen
Karilas siirtyikin suurmiesten seuraan ja koululaisen käsikirjan tekijäksi. Hän
nosti esiin Wallinin, kaukaisten maitten miehen, jota Karilaan jälkeen ovat
maineeseen nostaneet mm. Raili Mikkanen ja Markku Löytönen. Ehkäpä myös
Karilaan vaikutusta oli Joka poika -lehdessä ilmestynyt G.A.Wallinia käsitellyt
seikkailusarjakuva Rohkea kuin leijona, Risto Mäkisen lennokasta jälkeä?
Nuorten tietokirjallisuuden suunnannäyttäjä?
Blogeista löytyy niistäkin mielenkiintoisia
viitteitä. Jukka Kemppinen toteaa: ”Isälleni
tuollainen elämys oli historian unohtama Yrjö Karilas, joka siis toimi NMKY:n piirissä
ja osasi innostaa nuoria löytämään ominaisuuksia itsestään. Karilaan Pikku
Jättiläinen, josta kirjoitan erikseen, oli merkillinen kirja – oikeastaan
hölynpölyä leikattuna ja liimattuna lukuisista lähteistä, mutta monille sen
ajan nuorille iso elämys, jota luettiin ja luettiin.” Yrjö Karilaan uraa
seuratessaan löytyykin harppauksia Kallion yhteiskoulun opettajasta WSOY:n
kustannusvirkailijaksi, Kuvan ja Sanan kirjallisesta johtajasta Poikien
keskuksen toiminnanjohtajaksi ja Kansan Raamattuseuran perustajaksi. Mutta hän
mainosti myös Jules Vernen utopioita ja seikkailuja puhuessaan sankareista:
“miehekkäitä, sankarillisia ja jalosydämisiä, Jumalaansa luottavia
retkeilijöitä.”
Eräänlainen
odotettavissa ollut piirre on uskonnollisten kirjojen määrä, jotka kuitenkin
näyttäisivät liittyvän enemmänkin kasvatukseen, luonteenlujuuden kasvattamiseen
ja vaikeuksien kautta voittoon -filosofiaan. Näistä teemoista Karilas puhuu pitkäänkin
Mieleni minun tekevi -teoksensa esipuheessa. “Nykyisenä aikana on päivänpolttavaksi
asiaksi tullut nuorten ohjaaminen kehittävien harrasteiden pariin. ---Ajassamme
on eräs vakava vaara. Se on samalla kotiemme vamma. Yhä kiihtyvä ajan virta
tempaa vanhemmat pois kodin piiristä. Saattaa olla kysymys hyvistäkin asioista,
joita pitäisi ajaa, mutta mikään ei korvaa, että koteja uhkaa hajaantumisen
vaara ja lapsia kasvatuksen puute.”
Ja tämän
siis Karilas kirjoitti vuonna 1957.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti