Kulttuurilehdet ja road tripin kehitys

Sarjainfo porskuttaa vahvasti

Loppuvuoden lehdet ovat hyviä luukkuja samalla ilmiöihin eri puolella kulttuurikenttää. Yhä edelleen ihastelen esimerkiksi Sarjainfon arvostelijoiden ammattitaitoa: kotimaiset uudet albumit ja pienlehdet saavat kerta toisensa jälkeen monipuolista palautetta ja sillä oikealla asenteella. Ei lytätä vaan haetaan ne hyvät puolet ja mahdolliset karikot parannusehdotuksineen. Ainakin Sarjainfon hotkaistuaan on vakuuttunut kotimaisen puolen vahvuuksista.

Tämä on siinäkin mielessä mielenkiintoista, että kotimaisella kuvakirjapuolella näyttää olevan yhä ahtaampaa. Kuvittajamme valittavat töiden vähyyttä, kilpailua ja tietysti korvausten määriä. Kun maailmanluokan kuvittaja ei tule töillään toimeen, jossakin on ongelmia. Mutta sarjakuvapuolella lehtiä ja omakustannealbumeja muista puhumattakaan näyttää riittävän. Tehdäänkö niitä sitten työn ilosta ja painorahoja jostakin kaapien, vai onko sillä puolella jotain ihmelääkkeitä?

Sarjainfon kannessa ei ole numeroa, ja syyn ymmärtää sisäsivuilta - tämä on kolmonen ja nelonen ilmestyy tammikuussa 2015, viimeisenä mahdollisena aikana ajatellen silloin jo Postin nimellä kulkevan liikelaitoksen määräyksiä. Mieluusti luin tästä numerosta myös vihdoinkin Martti Sirolasta tehdyn jutun. Mieshän on tehnyt todella pitkän ja uraauurtavankin työn lasten sarjakuvan puolella ja saanut jonkinlaisen tunnustuksen eli taiteilijaeläkkeen.

Sanottakoon, ettei sellainen tule kuin manulle illallinen, vaan vaatii pärjäämisen aika isossa ehdokasjoukossa. Pitääpä taas kaivaa kätköistä Hölmöläiset ja varsinkin Martin faktio-sarjakuvat ennen kuin termiä edes osasin ajatella: Apassit, Erämaaseikkailu ja Rautaparta (1974-) ovat täynnä seikkailua tukevia konkreettisia ratkaisuja, keksintöjä, rakennelmia ja näkyvän taakse meneviä paljastuksia. Itsekin olen niistä saanut nauttia, kun teimme Martin kanssa Jukka Vihi-salapoliisiseikkailuja sarjakuviksi ja kirjoiksi. Uusin albumi näyttää tulevan jo keväällä Kustannus-Mäkelältä eli Kippo, Nappo ja Kuuppa seikkailevat jälleen Irvileuassa - kalavaleita tietysti.

Portti on skifin aatelia

Samalla tavalla on nostettava hattua tamperelaiselle Raimo Nikkoselle, jota pitäisi kyllä joskus muistaa harvinaisen innostavasta ja tulisieluisesta skifin puolesta taistelusta. Ties kuinka monta vuotta Portti onkaan ilmestynyt - kolmas numero on näköjään 132. julkaisu ja 33. vuosikerta! Tyyris Tyllerö laittaa hiukan paremmaksi, kun menossa on 38. vsk, mutta suomalaisessa kulttuurilehtikentässä Portti on sitkeä outoja maailmoja tutkaileva lehti. Ja samoin kuin Sarjainfossa, Portista saa mainion yleiskuvan ilmestyneestä alan kirjallisuudesta ja muustakin: meikäläiselle on mannaa, kun voi lukea keskitetysti asiantuntevien arvostelijoiden lausumat myös lasten ja nuorten kirjallisuudesta. Portti on tässä numerossaan myös antanut panostaan juhlavuodelle: Anni Nupponen luo katsauksen Muumilaaksosta Suomenlahdelle eli Tove Janssonin kirjojen kartoille - niitähän myös Niklas Bengtsson on käsitellyt mainiossa opuksessaan Kummat kirjat - lastenkirjan muodon ja kuvituksen historiaa (Cultura 2014).

Lapsen maailmassa 11/2014 puolestaan on kätevä tarkistaa kriitikko Ismo Loivamaan high pointit, koska artikkelin loppuun on koottu sopivasti lihavoituina ydinharmistuksen kohteet: nyt vaikkapa miten lasten ja nuortenkirjoja suomennetaan entistään harvemmista kielistä tai pakolaisista, siirtolaisista ja adaptiolapsista tehtyjen kirjojen samanlaiset taustat - missä ovat somalilasten tarinat? Maahanmuuttajien oma kirjallisuus varttuu toivottavasti aikanaan - sitä ennen kotimaisen lastenkirjallisuuden olisi kajottava arkoihin ja vaikeisiin teemoihinkin.

Kuvittaja-lehti näyttää yhdistyneen ainakin tällä kertaa Grafiaan. Olisikohan syynä vähentyneet rahat vai mikä? Nyt nimittäin Kuvittajat eivät ole lehdessä paljoakaan esillä - pari lyhyttä tapausselostetta. Aikaisemminhan Kuvittaja on esitellyt mukavasti ja persoonallisesti alan taitajia ja ongelmia. Christer Nuutinen näyttää olevan tällä hetkellä ns. kameralude hallitusten jäsenyyden ym ominaisuuksiensa takia - hän esiintyy myös omakuvallaan Sarjainfo-lehdessä puhumassa kertovasta kuvittajasta. Muistettakoon myös Christerin mainio kuvitus Marjut Hjeltin palkittuun opukseen Maanväki! Ainakaan tällaisena kombinaationa yhteisnumero ei minua hetkauttanut - pikemminkin alkoi ajatella että rahkeet/rahat taitavat olla loppu?

Miehet nuorten sieluja aukomassa

Jyri Paretskoin Shell's angels ja Kalajoen hiekat (Karisto 2014) on Finlandia Junior -ehdokkaaksikin päätynyt 413 sivuinen road trip. Kolmen kaverin nokkelien ja vähemmän fiksujen kommellusten, huulenheiton ja surkeiden sattumusten sarja yltää huippuunsa Kalajoen hiekoilla. 

Kysymyksessä on siis toisaalta klassinen pojat mopedilla läpi Suomen -tarina, toisaalta Nolojen tilanteiden mies -parodioiden kasapäinen kavalkadi. Neljäsataa sivua on aika uuvuttava kokemus, sillä pienellä tiivistyksellä sekä huulenheitosta että rakastumisen ja toisen löytämisen vaikeudesta olisi saanut tehokkaampia vaihteluita. Ja jokseenkin tyly loppuhuipennus ei tunnu vitsiltä: Milla, tuo Rudia vanhempi, mutta ei näköjään kokeneempi, kirjoittaa ensi yön jälkeen:"Mä olen raskaana". No, ainakin tuntuu siltä, että Shell's Angels ratsastaa kolmanteen osaan. Täytyy tarkistaa, kuinka monta uutta huulenheittoa löytyy.

Sitä nimittäin löytyy myös Jukka-Pekka Palviaisen road tripistä Perjantai on hyvä päivä lähteä (Karisto 2014). Näyttää siltä, että Karistolla on ollut todella hyviä nuorisokuvausten löytäjiä, sillä minusta Lotalla ja Ronilla on ensinnäkin naljailussaan selkeä linja ja idea, joka kivasti varioituu läpi matkan lukujen lopussa.  "- Haista rhororenrendo.  - Se on rhododendron, ääliö." Vähän ihmettelen, minne Palviainen jäi Finlandia Juniorissa, sillä Perjantai on hyvä päivä lähteä on iholle tuleva tulkinta kahden erilaisen nuoren kaipuusta johonkin ja sen vähittäisestä toteuttamisesta. 

Uskottavasti Palviainen lähentää kahta alussa vierasta hiljalleen toisiinsa, luottamusta, uteliaisuutta ja rakastumista. Kaikki tämä tehdään preesensissä - kiva valinta, joka tuo tiiviisti tapahtumat tähän hetkeen - ja Lotan kertomana juoni etenee myös taitavasti molempien päähenkilöiden tarinaa aukoen. Nuorten ensimmäinen rakastelukohtaus on myös hapuilevan tarkkasilmäinen ja myötäelävä ja todenmukainen. Oikeastaan ainoa hiukan vaivaannuttava asia minulle oli lähdön laukaissut syy, Lotan isän todistaminen rikollisjengiä vastaan ja siitä seurannut pako maan alle. Myös ratkaisu on kuin pakon sanelema: uhka väistyy, ja isä pääsee palaamaan kotiin.

Onnittelut Karistolle myös Kalle Veirton Säbätalvesta. Hänellä on sormenpäissään mainio tuntu lievien luusereiden elämään, ja miten siitä selvitään hengissä. Einari, 19, on liikenneonnettomuuden jälkeen vailla tulevaisuutta, mutta saa pestin auttamaan lupaavana salibändin pelaajana tulevaisuuden joukkuetta Heinolassa. Jännästi tämä raskaana olo seuraa näitä nuorisokuvauksia: Einarin uusi tyttöystävä synnyttää kolmen kuukauden kuluttua toisen miehen lapsen. Tässä on kuitenkin viittaus tulevaisuuteen: "Kaikki on yhä kesken. Tämä ei ole loppu." Katsotaan miten käy Rudin ja Einarin!

Viimeisiä sivuja Tove Janssonista

- mutta melkoisen komeasti, sillä Petter Karlssonin (teksti), kuvatoimitus Bengt Wanseliuksen eli Muumimaailma ja todellisuus. Tove Janssonin elämä kuvina (WS 2014) on sananmukaisesti mahtava kirja, johon on Toven kuvakirjojen tapaan leikattu kanteen pyöreä reikä. Siitä näkyy Tove tähyilemässä kaukoputkella merelle. Sisäsivulla huomaa kuitenkin, miten reunassa kipuaa Muumiperhe ylös köysitikkaita auki retkottavaa ovea kohti. Teksti soljuu melkoisen kuvamateriaalin läpi ikäjärjestyksessä. Kuvista ja kommenteista voi poimia pieniä herkullisia yksityiskohtia:"Lapsena hän haaveili majakanvartijan pestistä. 'Sellainen minusta tulee sitten, kun olen vanha ja rikas.'" Kuusivuotiaana Tove kirjoitti sadun Prick-nimisestä koirasta, joka sairastuu ja siirtyy autuaammille metsästysmaille. Tove myös myi koulutovereilleen omatekoisia lehtiä "Julkorven" ja "Kakta knopp". Hän oli tietysti itse tehnyt kuvat ja tekstin, mutta myös monistanut sivut, keittänyt liiman ja koonnut kokonaisuuden. Parhaimmillaan Tove sai myydyksi jopa 23 kappaletta. 14-vuotiaana hänen Mannerheimiä ylistävä runonsa Hej, hurra för Mannerheim julkaistiin Allas Krönika-lehdessä. Mutta samana vuonna Tove myös lähetti kustantajalle esikoiskirjansa Pipu ja Kalle ja Ahdin mustekalat salanimellä Vera Haij.

Kuvissa näkyy paitsi työskentely-ympäristöjä myös vanhaa Helsinkiä. Ja usein tuo melkein tunnuskuvaksi muodostunut asetelma Tovesta kallion päällä tähyilemässä jonnekin kauas.

Tulevaisuudessa nimittäin Muumit aivan varmasti valloittavat yhä uusia ystäviä ympäri maailmaa. Toven juhlavuosi on ollut melkoista hurlumheitä, mutta luullakseni Muumiperhe on ottanut sen vastaan syvän filosofisen tyynesti. Ainahan voi sitten lähteä seikkailemaan salaperäiselle merelle tai vetäytyä nyt hyvin ansaitulle talvilevolle.