Mikä viikonloppu!
Ensin meitä hemmoteltiin perjantaina uudella muumien animaatioelokuvalla ja sen maailmanensi-illalla, kaupan päälle vielä Tove Janssonin kirjekokoelmalla sekä filmistä raakattu kuvakirja. Lauantaina ympäri Suomea vietettiin Sadun päivää paraateineen. Sunnuntaina kai sitten voidaankin levätä kaikesta tästä hauskasta ja miettiä mitä jäi käteen - kun vielä Suomi teemamaana -frankfurtilainen messuhulina päättyy.
Ainakaan lounasaikaan sijoittunut Muumit Rivieralla -ensiesitys ei houkutellut kuin kourallisen lapsiyleisöä kasvattajineen katsomoon. Yleisö oli varsin sivistynyttä, enpä päässyt laskemaan kuin pari naurunpyrskähdystä. Toinen kuului, kun muumiperhe muutti loistohotellissa asumaan valtavaan sänkyyn - muualla oli liian hienoa - ja toinen, kun pikku Myy pääsi käyttämään hampaitaan. Ai niin, kyllä hihitystä tunnistin myös, kun Niiskuneiti yritti maalata itselleen suloiset pusuhuulet!
Muumit Rivieralla tuotti tällaiselle muumifanille päänsärkyäkin. Toisaalta toivoi tietenkin, että animaatio räjäyttäisi pankin ja toisi kunniaa tekijöilleen muumifilosofian taitavana tulkitsijana. No, elokuva on kait myyty jo ympäri maailmaa, mutta...
Rustasin muistilehtiööni ranskalaisia viivoja. Alussa oudon hailakat värit? Pikku Myy ylimääräinen lisäke, onko perusteltua? Merirosvoseikkailu alussa irrallinen. Meri ja purjehdus mukavan hurjia.
Ja niin edelleen.
Sarjakuvan asiantuntijat varmaan vielä jollakin foorumilla mietiskelevät strippien ja elokuvan yhtäläisyyksiä ja eroavaisuuksia. Familjen lever högt perustuu Toven ja hänen äitinsä Rivieran vierailuun, ja äkkisältään hahmot ja osin tapahtumat perustuvatkin säntillisesti sarjakuvan hahmoihin - alunperin suoraan englanniksi tehtynä. Minusta pikku Myyn mukaanotto ylimääräisenä hahmona on kekseliäs, mutta lopultakin hänen roolinsa jää pitkälti vain purevaksi - totuuden suorasukaisena tulkkina vähäisemmäksi. Muumi-sarjakuvissahan Pikku Myy ilmestyy mukaan Talonrakennus-kokonaisuudessa, kun Mymmelin äiti saapuu 17 uuden lapsen kanssa asumaan Muumitalossa. "Pienuuttani minä kompensoinkin ilkeydellä." pikku Myy ilmoittaa rouva Vilijonkalle. Ja Muumipappakin saa osansa löydettyään tyttösen sängystään: "Minä olen pikku Myy! Puren, koska se on mukavaa!" "Johtuu varmaan siitä vapaasta kasvatuksesta.", arvelee Muumipappa.
Elokuvassa mukaantulo on loogisoitu merirosvolaivan haaksirikolla - laivasta pelastuu pikku Myykin, joka piiloutuu muumiperheen veneeseen ja matkalle kohti tarunomaista Rivieran rannikkoa. Merirosvoista ei alun jälkeen nähdä häivähdystäkään. Koko episodi muuten saa muistelemaan tyyppeineen Egnerin kolmea iloista rosvoa...
Muistutettakoon, että vuonna 2010 tuli mainio Maria Lindbergin nukketietokoneanimaatio Muumi ja punainen pyrstötähti. Suomalaisessa versiossa ääninä olivat mm. Tapani Perttu ja Elsa Sainio, muissa mm. Max von Sydow ja Mads Mickelsen. Riviera -elokuvassa musiikissa valloittavinta olivat jazzahtavat osat (Lassy) - Pyrstötähdessä The Comet Song oli itsensä Björkin käsialaa!
Mitä jää uupumaan?
Kuvakirjassa Muumit Rivieralla (WSOY 2014) ei siinäkään ole häivähdystäkään merirosvoista, vaan aloitetaan suoraan idyllistä: "Muumitalon puutarhassa vietetään kodikkaan rauhallista ja tunnelmallista iltahetkeä." Kirjassa piirrosjälki on väliin oudon vimeistelemätöntä. Mietinpä, miten tässä toimii kirjan ja elokuvan suhde eli tämä vanha kysymys, kumpi ensin?
Nyt ilman muuta kirja, jos pakko on. Siitä saa selkoistetun juonikuvion, jota elokuva sitten pystyy jonkin verran lihottamaan. Kovin paljon sekään ei paneudu hienosäätöihin. Toki Muumipapan omahyväinen omiin sankaritekoihin uppoutuminen tulee esille, toki hiukan Muumimamman psykologinen silmä luksuselämän vaaroista, jonkin verran Muumipeikon ja Niiskuneidin suhteen ongelmat. Satiiri taiteilijaelämästä, rahan vaikutuksesta naisten shoppailuun on mukana, mutta sittenkin alkuperäisen sarjakuvan ruutujen tehokkuus himmenee Rivieran rannikon auringon keltaiseen utuun.
Muuten, jäin ihastelemaan erästä ratkaisua elokuvassa. Kun poliisit lopussa jahtaavat (Chaplinin poliisit?) Muumipappaa pormestarin patsaan turmelemisestä, muumiperhe pelastuu päästämällä irti säkistä riiviöt. Nämä pienet mustat otukset alkavat kiljua hävyttömyyksiä joka puolelle, ja niinpä poliisit ja muutkin rivieralaiset ovat pian tukkanuottasilla. Olisiko tämän idean lähtökohta Taikurin hatussa? Siinähän vieraskieliset sanaotukset ryömivät lattialle herättämään epäjärjestystä!
Boel Westinin ja Helen Svenssonin toimittama Kirjeitä Tove Janssonilta (Schildts&Söderström 2014) on valikoima kohteinaan perhe, Elisabeth Wolff, Eva Konikoff, Atos Wirtanen, Vivica Bandler, Tuulikki Pietilä, erikseen äiti Signe, kääntäjä Maya Vanni ja kustantaja Åke Runnquist. Tove oli todella uupumaton kirjeiden kirjoittaja (tämähän näkyy kirjoissakin: muistakaa Nuuskamuikkusen kevätkirje muumitalon salongin lipastolla). Jos Tove sai parhaimpina aikoinaan muun muassa ihailijoiltaan parituhatta kirjettä vuosittain ja vastasi kaikkiin, kirjetulva paisuu melkoisiin mittoihin - kenties sillä pääsisi Guinnessin ennätysten kirjaankin.
Kokonaisuus on maltillisesti jaoteltu sekä vuosittain että myös varustettu selventävillä osviitoilla. Hyvä näin, vaikka luulisin kirjan kiinnostavan erityisemmin nimenomaan Toven uraan ja elämään uppoutuneita entusiasteja. Silti kirjeistä paljastuu hyvin läheltä, riipaisevastikin, Toven ajatuksia, tuntemuksia, haaveita ja päämääriä. Osa kirjeistä on toki jo hyödynnetty erilaisissa tutkimuksissa, mutta niiden lukeminen kokonaisina, aikaan ja henkilöihin sidottuina, antaa intiimimmän ja vaikuttavamman tunteen läsnäolosta. Henkilökohtaisesti tämän kirjan läpikäynti oli vaikuttava kokemus, aivan kuin Tove Jansson olisi uudelleen tullut kirjojensa ja kuvitustensa kanssa viereen.
Muumilaaksosta Frankfurtiin
Sadun päivä lauantaina sai ainakin Helsingissä nauttia myös siedettävästä säästä. Jopa poliisisedät valvoivat ystävällisesti kulkuetta keskikaupungilta Annantaloon jatkamaan juhlintaa. Olikohan kulkueessa mukana Muumiperheen jäseniäkin? Ainakin satu oli kirvoittanut prinsessoja ja muita traditionaalisen vaikuttavia teemoja mukaan. Hienoa oli myös huomata, että leikkimieli saa aikuisemmatkin mukaan hullutteluun. Annantalo oli muuten mainio paikka loppupisteeksi. Siellä oli sopivasti animaatiota ja askartelua, Sadun päivän kahvilameininkiä ja vanhoja kunnon tarinankertojia Maikki Harjanteesta Camilla Mickwitziin esillä kuvillaan. Ohjelma ympäri Suomea näytti keskittyvän kirjastoihin ja teattereihin. Tämä on ymmärrettävää - Sadun päivän ideahan taisi lähteä lastenteatterin puolelta, ainakin nukketeatteri Hevosenkengän puuhaihmisiltä. Nyt mainion iskulauseen "Satua liikkeellä" -idean on hahmottanut Sari Airola.
Useimmiten kirjastoissa vannottiin traditionaalisen sadunkerronnan nimiin, mutta esimerkiksi Vaasassa kirjastossa jäi mieleen vähän erilainen meininki. Siellä seikkailtiin kirjastossa tarinoiden perässä. Ilmeisesti vinkkiä oli otettu Marja-Leena Mäkelän monista oivista kirjavinkkausideoista ja malleista.
Frankfurt, niin. Ennen Helsingin kirjamessuja suomalaisen kustannusmaailman starat pääsivät tositoimiin saksalaiseen kirjamaailmaan - sekä myymään että ostamaan. Ehkä enemmän ostamaan, mutta olisi mielenkiintoista tietää, kuinka monta kustannussopimusta saatiin aikaan näillä satsauksilla saksalaiselle kielialueelle. Sellaisia lukuja on mainittu kuin jo 130 käännettyä kirjaa, 60 kirjailijaa messuilla (joilta siis on tullut saksaksi jotain), 200 messuihin liittyvää tapahtumaa ja neljä miljoonaa euroa teemavuoden rahoitukseen, puolet yksityisiltä lahjoittajilta. Taitaa kuitenkin olla niin, että kunnon myyntilukuihin niinkin valtavassa maassa kuin Saksa ei oikein kukaan ole yltänyt? Jos Suomessa voi olla erittäin tyytyväinen viidentuhannen kirjan myyntiin, niin miten Saksassa?
Eräs erinomainen idea oli mielestäni rakentaa oma messuosasto suomalaiselle koulumateriaalille. Yhteisosasto 4.2. valtavassa hallissa nimittäin ei esittele/myy oppimateriaaleja vaan myös koulujärjestelmää. Helsingin Sanomien haastattelussa (12.10.2014) professori Pasi Sahlberg kuitenkin toteaa, että Suomen Pisa-menestyksen hohto on himmenemässä. Hänen mielestään peruskoulun opetussuunnitelman uudistaminen on menossa pieleen:"Se on Titanicin kansituolien järjestämistä uudella tavalla, vaikka nähdään että jäävuori on tulossa vastaan. Koko laivan kurssi pitäisi muuttaa." Suomessa opettajat ja rehtorit ovat pystyviä, mutta peruskoulusta ja toisen asteen tavoitteista ei ole olemassa yhteistä kansallista näkemystä, Sahlberg tykittää. Sitä ei johda kukaan. Hän mittaisi koulun onnistumista sillä, kuinka moni 16-vuotias sanoo koulun auttaneen keksimään, mitä tämä haluaa tehdä.
Miten tuntuukaan siltä, että koulun uudistuksessa on samoja titanicmaisia piirteitä kuin suomalaisessa talousuudistuksessa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti