sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Älytön äyriäinen, mutta kultamitali oppikirjalle


Seuraavat viikot alkavat olla jo täynnä toimintaa, näyttelyitä, palkintoja, kunniaa ja pettymyksiä. Pian pääsee jännittämään Tieto- ja Junior Finlandian ehdokkaita, itse suurta isojen kirjailijoiden Finlandiaa - ja tuleepa sieltä johonkin väliin vielä lastenkulttuurin valtionpalkinnotkin.
Näyttää siltä, että siellä täällä on tartuttu veikkaukseen ja muodostettu erilaisia varjoraateja. Itsekin aikoinaan sorruin samaan muottiin, mutta sentään lasten kanssa. Juonsimme aikoinaan Raili Mikkasen kanssa televisiossa lasten varjoraatia. Tulokset olivat toisaalta odotettuja, toisaalta mukaan pääsi melkoisia yllätyksiä.
Mutta näin taitaa olla myös aikuisraadeissa. Varjolistojen tekeminen tuntuu nyt jotenkin turhalta, koska kolmenkin esiraadin jäsenen keskuudessa mennään varmasti läpi kunnolla koko tarjolle saatu kavalkadi, tehdään äänestyksiä, mietitään, asetellaan ja sovitellaan. Ja tullaan ihan hyvään, yhteen kokonaisuuteen. Pakko kai näin on todeta, kun on itse sen rumban kerran jo käynyt läpi. Samalla se on varmasti raadin jäsenille merkittävän hieno mahdollisuus nähdä kerralla kokonainen vuodenmittainen kirjapino. Mielenkiintoisinta oikeastaan näin journalistin kannalta on tutustua raadin peruskartoitukseen ja mielipiteisiin vuoden trendeistä ja tasosta. Joka vuosi nimittäin ei tätä hienoa mahdollisuutta nostaa lasten- ja nuortenkirjallisuus kunnolla esille ei todellakaan ole - se kannattaa käyttää häikäilemättä hyväkseen.

Kissat naukuvat kovimmin

Koska juuri satun pläräilemään kuva- ja runokirjojen kasoja, voi silti noukkia esiin joitakuita tarinoita, jotka ovat ilahduttaneet. Totesin, miten kissa on nyt löylyttänyt koirat runoissa - tämän vuoden runon grand old lady Kirsi Kunnas on saanut juhlajulkaisuksi mm. Tiitiäisen kissa- ja koiraystävät (no, onhan siellä muutama koira), on Riimikissa kikattaa (Tammi 2013) ja Kissa kissa kissa (Lasten Keskus 2013). Mietiskelin, miten jonkun kuvittajan piirrostyyli omimmillaan on toisaalta hieno ja erottava merkki, mutta miten se sitten taas voi helposti viedä mielikuvat ihan toisaalle. Kun sain ensin käsiini Tiina Nopolan Siirin ja kadonneen tähden (Tammi 2014) niin huvituin Mervi Lindmanin naperotyylistä ja hauskoista tilannevalinnoista. Seuraavan kirjan
kohdalla aloin ihmetellä Nopolan hurjaa luomisvauhtia, kunnes huomasin kysymyksessä olevan uuden yrittäjän Teija Rekolan Eetun ja nokkelat neropatit (WSOY 2014). Mervi Lindmanin hahmot vain erehdyttivät samankaltaisuudellaan. Lapsia samannäköisyys ei taida haitata, kunhan tarina on vain kunnollinen. Mervi Lindman näyttää saaneen töitä Ruotsin puoleltakin, niin että nämä naperot ovat voittoisalla tiellä kohti kuuluisuutta.
Sekä minulle että lapsilukijoille meni kuitenkin erittäin hyvin perille uuden tekijän Ninka Reitun Messi ja mysteeri -sarja ja sen uusin, Käpälät kohti seikkailua (Otava 2014). Siinä on omanlaisensa pulskahtava piirrostyyli, mihin ympätään mainiosti jotain Tatun ja Patun rakennepiirustuksista ja hulvattomasta vauhdista, mutta myös jännittäviä perspektiivin vaihtoja, pientä pelottavuutta, jännitystä - joka ratkeaa helpottavan myönteisellä tavalla. Ninka Reittu vaihtelee myös tyylissään taitavasti sarjakuvamaista tilanteen kehittelyä, upeita laaksojen ja vuorenhuippujen aaltoilua. Eikä hassumpi idea lasten mielestä ollut lainkaan kutsua apuun kiperässä tilanteessa Batman-Mysteerisankari. Osittain menevän kokonaisuuden onnistumiseen vaikuttaa myös Ninka Reitun varma ote kokonaisuudesta: kun kuvittaja myös tekstittää kirjansa, jompikumpi osa voi jäädä lapsipuolen asemaan. Nyt ei niin tapahdu, vaan saumat pitävät.

Toinen mainio tuttavuus on suomenruotsalaiselta puolelta eli Lena Frölander-Ulfin Totta toinen puoli (Schildts&Söderström 2014) - taattu suomennos Ilpo Tiihosen. Kuvitus on hyvin animaatioelokuvan sävyistä - väliin ihan odottaa, että Gunnar-eno alias nukketeatterinjohtaja Arkan Zuppe alkaa tanssia Songs of the Berlurenstad Cabaret -jazzlevyn säestämänä. Hiukan hankalampaa oli selittää, lapsille mitä on teatterin kellarissa myytävä kotitekoinen kiljukalja. "Se johtaja varmaan kiljuu ja juo kotikaljaa" oli minusta ihan oikeaan osunut kuulijan analyysi.
Tämäkin on mainio sukupolvien välistä "kuilua" kaventava riemukas kuvakirja kaikille, joilla on kovin ryppyinen täti tai setä. Toki mukana on paljon ns. aikuisviihdettä, mutta tämän kirjanhan välittää aikuinen omalla tavallaan. Ja voihan samaan kaavaan innostua kertomaan myös oman isänsä tai isoisänsä salaisista seikkailuista. Kirjassani Mustan vihon salaisuus väitän muun muassa, että isoisäni oli ollut töissä sirkuksessa elävänä kuulana. Se taas oli melkein totta.
Sukupolviromaanien joukosta kuulin, miten Repun salaisuutta (Lasten Keskus 2014) koettiin niin, että ensin 8-vuotias luki 20-lukua koskevan osuuden (pojan ensiaskeleet koulussa ja kalastajana), sitten äiti puolestaan 40-luvun osuuden ja nykyajan koulua käytiin sitten yhdessä. Hyvän kirjan tuntomerkkeihin kuuluukin ehdottomasti tuo monelle avautuva kohderyhmitys. Toisaalta en ole ollut kovin innostunut taas aikuisista kertovista ns. lasten kuvakirjoista kuten sinänsä upeasta Ilmo Launiksen kuvittamasta Annika Eräpuron Myrskykirjasta (Karisto 2014) tai Satu Kettusen Otso Aarnisen salaperäisestä seikkailusta (Tammi 2014). Miksi kertoa miehestä joka ei saanut unta ja meni puuceehen pissalle ja lennähti maailmalle, kun sankarina olisi voinut olla pieni urhea poika tai tyttö? No, tarinan kestää välittää lapsille, koska Launiksen kuvat ovat niin mukaansatempaavia, mutta Satu Kettusen kuvat ja tarina eivät oikein saa samanlaista draivia aikaan, ja lapset tuntuivat pitkästyvän - ehkäpä se johtui sentään kertojavälittäjän lievästä kyllästymisestä?

Pankaapa muuten muistiin Anneli Kannon Älytön äyriäinen ja muita eläinriimejä (Karisto 2014). Kuvittajana on minulle uusi nimi Kaisa Rekinen, jolle toivotan lisää töitä. Värimaailma on mukava, hahmot humoristisia ja kekseliäitä - hiukan tuli aluksi mieleen yksi suosikeistani eli Hannu Hirvosen krokotiili-kirjojen kuvittaja Pia Sakki. Anneli Kanto näyttää kyntensä mainioilla aakkosloruilla - jopa vaikea C saa aivan ajankohtaisen ja lapsillekin tutun taustan:"Kuoriainen Coloradon/hotki Lopen pottusadon./Syytettynä tästä/yritteli pälkähästä:/"En ollut min. Syy on madon!". Nonsensen kuvioita näkyy monessa nimistössä - jopa Espoo saa oman Ekonomi-etanansa ja kesäpaikkani Sammatissa litisee sammakon lammikko.
Nämä eivät ole varjokirjoja, mutta kelpo kohteita mille vain hymistykselle. Arkistostani löysin muuten Pekka Tarkan jyrähdyksen (HS 4.10.1981) Palkintojen inflaatio. "Palkittu nuortenkirjailija Hellevi Salminen sanoi televisiouutisissa, että nuoret eivät lue nuortenkirjoja, vaikka kotimaisen tuotannon taso on korkea. Yhdeksi syypääksi hän sanoi koulun: oppilaat opetetaan jo lukiossa harrastamaan aikuisten kirjailijoita kuten Albert Camusia. 
Niinpä niin. Minusta on kyllä hyvä, että ihmiset oppivat jo varhain lukemaan mahdollisimman täyttä tekstiä, eli kehittymään niin pitkälle, että eivät enää tarvitse heille erityisesti sovitettua tavaraa." Tarkka kirjaa alalla annettavat palkinnot 14 kappaletta kunniakirjat mukaan laskien, eikä mukana edes ole vielä tuota Finlandia Junioria.
Tasapuolisuuden nimissä Tarkka esittelee myös aikuisten kirjojen palkintojen inflaation, joista taitaa vain Maila Talvio -palkinto olla sammunut kokonaan. "Mutta joskus tuntuu siltä, että palkittavia ei riittäisi joka vuodeksi.""Minusta kuitenkin tuntuu, että noin tasapuolinen lautakunta sissittelee pelokkaasti nurkissa eikä osaa tehdä päätöksiä. Palkintojen pitäisi olla sellaisia, että vain todella hyvät niihin yltävät. Epädemokraattinen, elitistinen palkinto voi olla tuloksekasta kirjallisuuspolitiikkaa."
Junior- ja Tieto-Finlandiass taitaa tänä vuonna olla muuten maksimi ehdokkaita eli kuusi kappaletta. Saapa nähdä miten ne jakautuvat moninaisten lajien kesken. Minusta nimittäin vuosi 2014 ei ollut järin  jännittävä, mutta palkittavia sieltä löytyy aivan varmasti tarpeeksi.

Kultaa suomalaiselle historialle

Yksi palkinto muuten on jäänyt medialta ihan ohi, joten on kiva kertoa siitä tässä blogissa, varsinkin kun on kysymys Frankfurtin kirjamessuista ja suomalaisesta hymistelystä. Editan yläkoulun oppimateriaali Memo 8 Historia palkittiin Best European Learning Materials Awards  2014 -kultamitalilla yli 12-vuotiaille suunnattujen oppimateriaalien sarjassa. Palkinto luovutettiin siis messuilla oppimateriaalikustantajien Education Forumilla. Sarjaan muuten kuuluu hyvin modernisti oppikirjan lisäksi tietysti tehtäväkirja, mutta myös digitaalinen tehtäväaineisto, äänikirja ja digitaalinen opettajan aineisto. Tekijöinä ovat Jussi Hanska, Kimmo Jakonen, Juhapekka Rikala ja Anu Waltari. Nyt kun opetushallitus on julkistanut oman Pilvi-jakelukonseptinsa, niin on toisaalta hyvä huomata, että suomalainen peruspaketti niittää huomiota. Ehkäpä palkinnosta on oltu niin hiljaa, koska se ei tullutkaan ns. traditionaalisen merkittävien kustannustalojen puolelle?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti