sunnuntai 17. maaliskuuta 2024

Kapteeni Kalsari, takarivin pulpetit ja presidentti

 Minun piti aloittaa vuoden 2024 blogit syvälleluotaavalla kirjallisuuden palkintoviikkojen analyysillä. Toisin kävi, sillä elämä on kaikkea kritiikkiä ja suunnittelua ihmeellisempi. Se tarjoaa vaikkapa influenssaa, tietokoneen hajoamisen, uuden käyttöjärjestelmän opiskelun, presidentinvaallit tai pisteeksi blogikirjoitukselle noroviruksen.

Harmittaa, koska Finlandian lasten ja nuortenkirjallisuuden palkinnon yhteydessä paljastettiin myös tulevan presidenttikilvan voittaja. Itse Sarvijumalan selviäminen ykköseksi ei niinkään hetkauttanut – olinhan sen jo edellisessä blogissani ilmoittanut – varsinkaan, kun kattaus oli kovin tasapaksu ja aihealueiltaan epäkesko.

Mutta valitsija eli Herra Ylppö otti kaiken irti perusteluissaan eli kertoi omasta kilvoittelustaan ja lukemisen haasteistaan ja kiteytti kaiken KOLMEEN kohtaan. Hän totesi, ettei voittoon tarvittu kuin kolme kirjanta. Kirjaimia hän ei tietenkään analysoinut aivan loppuun, mutta viestistä ei voinut erehtyä. Ensiinäkin I eli isänmaallisuus, toiseksi M eli multitalentti ja kolmanneksi U eli uskottavuus sitoutumisessa kansainvälisiin suhteisiin.

IMU saattaa toki esimekiksi muusikkopiireissä tarkoittaa paljon muutakin. Lukemiseen sijoitettuna se on ihan hyvä termi otettavaksi käyttöön. Lisäisin vielä oman suosikkini eli HINGUN. Miksi takapenkin koululaisilla ei ole oppimisen imua? Miksi opettajilla ei ole hinkua vastustaa rakenteellista välinpitämättömyyttä? Miksi takaosaan ei istuteta parhaimpia oppilaita ja eteen tukea ja pedagogista imua kaipaavia? Oliko tutkijan hengailu kuukausikaupalla jo tiedossa olevaa tarinaa, jonka keinotolisi voinut lukea monista alan kirjoista – esimerkiksi Luottamuksesta ja kansalaisuuteen kasvamisesta (2022).

Vaikea kirjallinen ongelma

Kärsimysviikkojen loppupuolella jouduin miettimään näitä käsitteitä omakohtaisesti. Millaisilla kirjoilla olisi imua noroviruksen kanssa riutuvalle blogistille? Mitkä kirjat kaivaisivat esiin rippeet lukemisen hingusta? 

Lukemattomien kirjojen pinosta löysin uupuneen selailun jälkeen ilmiselvästi tyydyttävimmän ratkaisun. Hylkäsin Koiramiehet ja Kisulit ja päätin panostaa Kapteeni Kalsariin. Mutta kumpi, Violetin vessanväen vinha vahinko vai Hurjan hierrenaisen hirmutuuli? Jätin varalle samaan raamiin kuuluvan Prankensteinin, kunhan tokenisin hiukan enemmän.

Päädyin lopulta ei niin tuttuun ympäristöön eli Hurjaan hierrenaiseen (Tammi 2024). Tässä tuntui olevan kattaus lähes kaikkea toipilasajan tueksi. Aluksi tietysti lämmitti moton lainaus Albert Einsteinilta:”Mielikuvitus on tärkeämpi kuin tieto.” Tekijällä on kanttia, sillä tiedoissa kirjailija-kuvittajasta kerrotaan:”Kun Day Pilkey oli lapsi , hänellä todettiin ADHD ja lukihäriö. Day oli niin hankala luokassa, että opettajat siirsivät hänet joka päivä käytävälle. Onneksi Daysta oli kiva piirtää ja keksiä tarinoita. Hän kulutti käytäväaikansa siihen , että keksi omia sarjakuvia---”

 Pilkeyn pelasti siis käytäväjengin sosiaalisesta yhdenvertaisuuspaineesta oman lahjakkuuden ja kiinnostuksen imu ja hinku. Ja huomattakoon, että asiaan vaikutti merkittävästi myös opettaja, joka lopulta kannusti ja tuki Pilkeyn kuvittamista ja kirjoittamista. Omaelämänkerrallista materiaalia siis, jonka kohtalaisen runsaan tekstityksen Jaana Kapari-Jatta on kääntänyt tavoilleen uskollisena - taitavan vauhdikkaasti ja erilaisissa lukutilanteissa oleviaen jaksamiskykyä helpottaen.

29 lukua ja motorista aktivointia

Kirja vie mukanaan heti alusta koulun realistiseen maailmaan. Ensinnäkin on kaksi upeaa poikaa, Erno ja Huuko, joilla tosin on ilkeä ja sälleiksi haukkuva rehtori Kruppi. Onneksi rehtorin voi hypnotisoida, joten koulunkäynti muuttuu mukavammaksi. Tai sitten ei, koska rehtori tälläisessa tilassa luulee olevansa supersankari Kapteeni Kalsari. Kun mukaan saadaan eläkkeelle pääsevä poikioen oma tiukkaakin hurjempi opettaja Helke, hommat ja pilat lähtevät rullaamaan. Vauhti on sitä luokkaa, etten voi enempää paljastaa kertomatta samalla oleellisia juonenkäänteitä (kuten Helken ja rehtorin raflaavien otsikoiden myötä juksaamista naimisiin tai Helken muuttumista Hierrenaiseksi ja robottimaisten kaksoinolentojen omituisista toilauksista).

Ehkä parasta ideointia koulupäivien sulostuttamiseen ovat erilaiset viikot kuten Oikkuviikko. Yhtenä päivänä ei tulla ollenkaan kouluun, toisena yöpuvussa ja vaikkapa perjantaina harrastetaan ruokasotaa. Eniten heikossa kunnossa olevaa lukijaa kuitenkin ilahduttivat kirjan sopivasti jaksotellut osat sarjakuvien, ilmaisevien kuvitusten ja muodonmuutosten välillä. Ja etenkin sinne tänne sirotellut vanhan ajan ”elävät” sivuanimaatiot saivat yrittämään kaikkensa. Supersähköinen suuri sivallus esimerkiksi – kokeilkaapa miten vasen käsi tähän ja oikea peukalo tuohon ja menoksi!

Presidentit taas kehiin

Kaisa Paasto on jo tuttu energisillä tyttökirjoillaan Anni kaverinkesyttäjästä. Prankenstein (Tammi 2024, kuvitus Mari Ahokoivu) siirtyy sujuvasti Nolon elämäni tai Neropatin päiväkirjan viereen. Nyt esitellään viidesluokkalainen Elmeri ja omanarvon asteet, kiusatuksi tuleminen ja koston ihana tunne. Prankki puolestaan on jäynä tai pila, jonka maineen mittaa tietysti sen vaikuttavuus. Elmerin ura alkaa vahingossa hyvästä sydämestä: hän auttaa opettajaansa tietoteknisesti, mutta lopputuloksessa on prankki.Tervetuloa 3 D-ulostuskurssille

Kun Elmeri saa tahtomattaan prankkivalmentajakseen serkkunsa Robinin, meno äityy hurjanpuoleiseksi. Viime aikoina presidenttejä on vilahtanut muutaman kerran lasten ja nuortenkirjoissa, usein varsin kohteliaasti. Nyt kuitenkin lopullinen jäynä on tosi hurja. Presidentti on tulossa vaimoineen vanhaan kouluunsa, jossa häntä on kiusattu. Esiintymässä on myös taikuri Lauri Uusikuu kahden ns tyhjän silinterihatun kanssa. Älkää arvatko mitä voisi tapahtua. Odottakaa kärsivällisesti, miten Elmerin hyvä sydän käskee toimimaan.

Prankeilla ei päästä todelliseen ystävyyteen, vaikka niillä takapulpeteissa mainetta niittäisikin. On tehtävä vaikeita päätöksiä ja seistävä niiden takana ja uhmattava kaikenlaisia manipuloijia. ”Katsokaa tuota poikaa, presidentin puoliso Eve huusi lavan sivulta. - Hän on keksinyt oman tapansa vastustaa kiusausta. Hän on luonut tämän...tämän...voimallisen performanssin. Hän näyttää taiteen keinoin, miten rumaa jälkeä kiusaamisesta syntyy!”

Seurauksena on kutsu linnanjuhliin. Valitettavasti sinne ei kelpaa Hämähäkkimiehen asu, vaikka pukujuhla muka on. Minna sentään suostuu lähtemään daamiksi. Mutta voi sentään, Prankenstainissa ollaan hiukan myöhässä presidentin vaaleista. Ehkäpä tällä tavoin on siivompi käsitellä eksää kuin nykyhetkeä?

Todellista vaikuttamista?

Prankensteinissakin olisi voitu vielä voimakkaammin presidentin puolison suulla todeta, että kulttuurille aiheutuu todella rumaa jälkeä, jos sitä kiustaan yhä enemmän. Imu lukemiseen hiipuu, jos hinnat nousevat, kirjastoihin hankitaan vähemmän kirjoja, vaihtoehdot vähenevät ja niin edelleen.

Noissa superviikkojen kirjallisuuden palkintojuhlissa Finlandian 30 000 eurosta Tollanderin säätiön 45 0000 euroon ei lasten ja nuortenkirjallisuuden kohdalla nähty suuta loksauttavia päätöksiä, vaan sinänsä moitteetonta tuttua päiväkirjamerkintää, Finlandiasta ylijäänyttä tai yhden hikisen idean ympärille punoutuvaa tuttua kahden maailman seikkailua.

Oli toki juuri hienosti Grafian Rudolf Koivun palkintoon sopinut sanaton kuvakirja, Kadoksissa. Eipä se olisi muihin kategorioihin mahtunutkaan, joten tätä mysteeriä pitää tutkia tarkemmin. Mutta omasta puolestani olisin yrittänyt puolustaa Sari Airolan kätevää kuvasymboliikkaa kuvakirjassaVoi Viivi! (etana editions 2023). Hauska idea kerätä etu- ja takakanteen erilaisia valheen termejä ja valerhtelijoiden prototyyppejä. Viivin aloittaa kavereiden saamiseksi viehkolla ja helpolla valheella (minulla on elävä yksisarvinen) ja joutuu yhä kasvavan valkoisen, pehmeän ja lämpimän Valheen lumoihin. Aika hulvaton on Airolan ja Viivin vierailu valhetehtaassa, jossa valheet innokkaasti sujahtavat matkoihinsa aina kun tilaus tulee – ja niitähän tippuu koko ajan.

Taustalla taitaa olla myös isän kiire, joten onneksi päiväkodin aikuinen, Saara keksii valepussit. Niihin voi sujauttaa oman valheensa ja muitakin käteviä leikkejä ja ideoita keksitään. Lopuksi saadaan isäkin tajuamaan asian tärkeys.”Isä halaa Viiviä ja lupaa kuunnella paremmin, ettei Viivin ainoa juttukaveri ole Vale. - Katsotaan yhdessä iltauutiset, niin nähdään oikea emävale ja muutama hätävalekin, isä nauraa ja kutittaa Viivin poskea.”

Täytyypä tarkistaa vielä missä tuo iso valkoinen Valhe oikein luuraa? Kuinka ollakaan, ottaako tekijä tässä tietoisen kannanoton? Entisiä presidenttejä lisää näkyville, ja miksei uusiakin.

Taidan seuraavaksi kuitenkin vielä hurvitella läpi Kapteeni Kalsarin jälleen ajankohtaisen Radioaktiivisten robobokserien karmaisevan koston. Sen myötä voisi kotimaistenkin lasten ja nuortenkirjojen nimistöä kenties muutella imukykyisemmiksi?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti