Finlandia - kuusi tanssia Ernest Lawsonille

 Ovatko Finlandian jakoperusteet oikeanlaiset? Mikä järki antaa yhdelle diktaattorin valtuudet? Ketä sorsitaan? Tuntuuko tutulta? No, pitkään alalla huseeranneet kyllä muistavat alkuaikoja ja pohdiskeluja, jotka tuntuvat toistuvan sopivan ajan kuluttua.Esiraatihan tässä on kovemmalla. Miten sulatella noin sadasta ehdokkaasta kuusi koko Suomen hämmästeltäviksi? Tai ainakin meidän ”tietäväisten” hammasteltaviksi? Varinkaan, kun emme tiedä, keitä kaikkia kustantajat ovat ehdottaneet mukaan ja maksaneet jokaisesta sata euroa.

Uusin polemiikki on poikinut ehdotuksia muun muassa kahtia jaetusta junioreiden Finlandiasta – toinen lapsille, toinen varttuneille. Kuvakirjat jäävät varjoon, entä pelkät lasten tekstikirjat ilman kuvia? Fantasia jyllää aivan liikaa. Missä ovat seikkailu ja jännitys? Tuskinpa Kirjasäätiö innostuu jakamisesta. Pitäisikö palkintosummakin jakaa? Kuvakirjojen kohdalla on toki syytä miettiä näkyvyyttä lisää, niin korkeatasoista tuotantoa meiltä löytyy. Mutta eikö silloin kannattaisi keskittää olemassa olevien tunnustusten kohottamiseen?

Alan näkyvin palkinto kantaa Rudolf Koivun nimeä. Aikoinaan sitä ovat olleet jakamassa niin Suomen nuorisokirjailijat kuin Kirjasäätiökin, nyt hommasta vastaa Grafia yksin, joka toinen vuosi. Pitkän historian omaavaa tunnustusta pitää tukea rahallisesti useammalta taholta ja saada se jokavuotiseksi. Vuodesta 1949 saakka esillä ovat olleet parhaimmat kuvittajamme Helga Sjötedtistä Maria Sanniin, jotkut Tove Jnassonin tapaan useamman kerran.

 Kuusi tanssia diktaattorille

 Miltä kantilta lanu-päättäjä Ernest Lawson lähtee arvioimaan urakkaansa? Poliisia esittävän näyttelijän roolissa ei taida löytyä oikein kunnollista varas/roisto/jännitystavaraa hoidettavaksi. Reetta Niemelän Mustan Kuun majatalossa sentään löytyy uhkaa ja Pottermaista rekvisiittaa. Kun kuvittajana on Katri Kirkkopelto, sivuilla on pätevän tunnelmallisia kohtauksia ja tietysti kuvakirjoista tutun Pikkiksen versio eli harvinainen peikkon, ilkinakkeli Rorrim. 

Mutta jospa nyt astuu esiin Tanssii tähtien kanssa-juontaja, joka joutuu toteamaan hienon foksin lopussa hiukan kanta-askeleen ongelmia.  Kilpailevan vampiirikunnan pahikset valmistelevat jotain outoa ostamassaan vanhassa tehtaassa. Lopun huipentuma, asukkaiden usuttaminen outojen olioiden kimppuun jää vaisuksi. Mutta niinhän ensimmäisen osan tarkoituskin on, jättää arvoituksia ja mielikuvitukselle aiheita seuraavaa varten. Tietopöllö-palkintonsa jälkeen Niemelä on intoutunut tuotteliaaksi. Nytkin yhtä hyviä ehdokkaita eri lajeihin olisivat olleet hauska Anna Vaskon kanssa tehty Mummokirja tai ajankohtainen Kettu ja hiljaisuus (kuvitus Eri Shimatsuka).

 Mehän mennään vain siitä ohi voi kiinnostaa peruskoulun opettajan roolin pukeutunutta lukijaa nuorison vaikeana itsenäistymisprosessina. Ehkä opettaja muistaa jo vuosien takaa lukeneensa tämän tyylistä nuorten tyttöjen tuskaa bestiksien, ihastusten ja orastavan seksuaalisuuden kanssa. Varsinkin kun tuon jälkimmäisen ehkä rohkeiksi ajatellut kohtaukset eivät nykynuorta paljon hetkauttaa. Kuuma salsa taitaa saada tasaisen seiskarivin. Vastaparina vois tanssia Ansu Kivekkään Raakaversio (kansi Laura Lyytinen), missä on nykynuoren kipuilua pari kertaa enemmän, osin mielenkiintoisena tekstiviritelmänä. Huumeiden maailma, vanhempien roolit, kaikki on mukana, mutta tässäkin hurjassa pasodoblessa loppu jää ilmaan, kun laukat eivät osu aina kohdalleen. Hyvä ote vaipuu tavanomaisemmaksi poliisiselvitykseksi.

Muurahaisten ennätyskirja! Tästä voi hyvin olla apua alakoulun opetukseen ja luontoretkeilyyn.  Mutta opettaja voi myös aprikoida, olisiko muurahaisten sijaan ollut jotain miten nyt sanoisi vielä enemmän ajassa liikkuvaa? Monimuotoisuutta, tulevaisuuden tutkimusta, Mansikkamysteeriä? Ai niin, jälkimmäinen saikin juuri ansaitusti Suomen Tietokirjailijat ry:n Tietopöllöpalkinnon.

Tai sitten ajassa liikkumista taaksepäin, mutta kuitenkin tiukasti tällä hetkellä maailman tilannetta peilaamassa? Jos haluaisi jännityskertomuksen, opettaja tarttuu Roope Lipastin Palavan kaupungin lapsiin ja Turun paloon. Jos taas sodan vaikutuksiin, Ulla Eton Nuori Priitu veisi elävästi piirretyn sarjakuvafaktion kautta sisällissodan hetkiin pohjoisessa ja olisi ollut raja-aitojen kaadossakin rohkea veto.

 Pudonneet ja muut vaarat

Todellisuuden sattumanvaraisuus, armoton peli, pala kerrallaan selviävät kohtalot, eri näkökulmia. Marisha Rasi-Koskisen Pudonneet on raadin ylistystekstin mukaan taitavasti rakennettu kokonaisuus. Juuri näin se on tehty ja sen huomaa. No, tekijä on jo saanut Finlandiansa.

Mutta oi raati! Miten sanottekaan Valpurstai ja vaarallisesta aamupuurosta: ”Liekö puuroa koskaan kuvattu näin vivahteikkaasti?” Onneksi valveutunut diktaattori-isä varmasti muistaa sen ainoan oikean vaarallisen aamupuuron eli Puttilan Kaaron, hillosilmien kuninkaan, eikä usko vakuutteluun. Olisin kuvitellut, että raadin lastenkirjamuisti olisi kantanut pitemmälle kuin tähän vuoteen. Hyvää huomenta, Apu Apponen (isänä Juhani Känkänen) näyttää, mitä aamupuuron kanssa taistelu todella on. Valitettavasti Valpurin sinänsä hauskat kuvitelmat kalpenevat tässä kaksinkamppailussa. Apo Apposen elämässä nimittäin kaikki vaikuttaa kaikkeen, eikä mitään kompromisseja tehdä. Valpuri kun lopussa kuitenkin löytää puuron ihanuuden – isän mieliksi.

Ja lopuksi suotakoon Ernest Lawsonille mahdollisuus käyttää kaikkia roolejaan viimeisen yrittäjän kanssa. Maaginen realismi on vaikeaa tai helppoa, jos sitä tukee monimielinen kuvitus. Kirahvin sydän on tavattoman suuri on myös Runeberg Junior ehdokkaana, eikä syyttä. Siellä mietin kohderyhmää eli esikoulua ja ykkös-kakkosluokkalaisia tuomareina. Mielenkiintoista kuulla, miten Porvoossa käy. Kirahvisaaren Vega on kymmenvuotias ja näkee outoja mielikuvituseläimiä. Äidin kaipuu on tässä kuitenkin ytimessä ja laajenee lähes filosofiseksi seikkailuksi.

 Summa summarum

 Yleisesti ottaen esiraadin kuusikossa on kolme suomenruotsalaisten kustantajien kirjaa, kolme ns suurempien ehdokasta. Fantasia on tämänkin hetken must. Mitään kovin jännittävää yllätystä ei löydy, jollei siksi laske pienempien erikoiskustantajiemme poissaoloa kuten Etana editionsia. Juuri kuvakirjan paikalle olisi ollut kovaa tunkua. Helsingissä puhujanpönttöön asettuu joku kolmesta roolista tai kaikki kolme. Emme voi syyttää Ernestiä hänen valinnastaan. Tämä on henkilökohtainen valinta.  Esiraadin mielenpolkuja olisi ollut taas mukava seurailla. Radion kulttuuriykkösessä oli mielenkiintoinen tuokio tietokirjallisuuden ehdokkaiden raadin kanssa. Meniköhän minulta ohi samanlainen versio lasten ja nuortenkirjoista? Erinomainen ohjelmaidea, joka jatkukoon. Taustat ja perustelut selvisivät kiinnostavasti ja hauskasti. Lopulliseen valintaan saakka voi aamuisin syödä puuroa.