Pelastakaa pörriäinen ja pihapöljänteri!

Heinäkuu, ja koronan rajoitukset hellittävät. On kesäpuuhien aika: voi mennä metsään halaamaan puita, loikoilla veden äärellä, tutkia mummin ja vaarin kasvimaata, seikkailla villissä luonnossa, pelastaa pörriäisiä ja tajuta jotain luonnon monimuotoisuudesta. Eikö niin?

Toivottavasti. Ainakin kotimaista ja joistakin käännöskirjostakin saa vinkkejä ja apua oikeastaan kaikenmoisiin retkiin. Luonto taitaa olla suurin ja kaunein lasten ja nuorten tietokirjojen alue, jota uskollisesti vuosi toisensa jälkeen lannoitetaan kerättäväksi. Toivoisi vain, että puitten runkojen takaa muistettaisiin, miten mahtavan hyviä oppaita on tehty aikaisemminkin. Eli kannattaa tutkailla kirjastojen luontohyllyjä hiukan tarkemmin – olettaen että kirjastoihmiset ovat valveutuneesti pitäneet esillä myös parhaita ikääntyneempiä ja yhä täysin ajankohtaisia opuksia.

 

Kuvitus Sanna Pelliccioni

Parin kolmen vuoden periodistakin noukkii helposti mielenkiintoisia ja aktivoivia retkiä luonnon saloihin. Jos sivuutetaan sinänsä hyvät ja mainiosti kuvitetut isommat kotona selailtavat opukset – esimerkiksi Viljami Ovaskaisen useat luonnontutkijaksi sparraavat – niin tarinaa ja tietoa yhdisteleviä kuvakirjoja on heti mukava pino.

Agentit ja pihapöljänterit

Yksistään palkitun Reetta Niemelän tuotannosta voi poimia vanhemmasta viehättävästä Milja-sarjasta Miljan kesän (2002), joka vie nostalgiseenkin maalaismaisemaan. Siitä voi jatkaa hiukan varttuneempien seikkailupitoisempaan agentti-sarjaan, vaikkapa Nähdään majalla, kasviagentit (2018) pörriäisten ja lintujen jälkeen. Kirjan rakenne on tuttua ja taattua edellisten kirjojen malliin: vasemmalla etenee tarina ja oikealla löytyy erilaisia tietoiskuja ja esittelyjä kasvien maailmasta. On dinosaurusten salaattia ja kirjavinkkejä, sokerin valmistamista ja hassunkurisia nimiä. Kuolemankouraksi vanhastaan kutsuttu saniaisten kevätverso ristitään uudelleen lohikäärmeen poikaseksi. Voihan niitä nimiä tosiaan itsekin keksi: törsäke ja pihapöljänteri! Välillä suojellaan hienoa niittyä ja pörriäisten kukkia ruohonleikkaajalta. Monipuolista, hauskaa, aktivoivaa.

Käännöspuoleltakin löytyy pelastamisen meininkiä. Grethe Rottböllin Luontopartio pelastaa eläimiä (2019) löytää kätevästi lähiympäristöstä realistisia kohteita, joiden kautta opitaan tärkeitä hoitomalleja. Ullakolla voi olla lepakoita, pääskyset likaavat pesänsä alapuolen, miten suojella nokkosperhosen toukkia tai pelastaa sammakot tai siilit tieltä. Harmillisempiakin tehtäviä löytyy, kun lipastosta löytyy hiirenpesä tai naapurista tappajaetanoita. Esitysrunko on samanlainen ja toimiva: ensin realistinen tilanne, sitten toimintatapa tai jopa apuvälineen rakennepiirustuksia ja vielä perustietoja kohteista.

Laajan tuotannon ovat saaneet aikaiseksi myös Titta Kuisma ja kuvittajana tunnetumpi Laila Nevakivi, joiden tuorein seikkailu vie metsään. Aikaisemmin on harrastettu niin ötököitä kuin luontoa yleensä.

 Lapsen oma metsäkirjassa (Minerva 2020) sukelletaan metsän moninaisuuteen nuoren liito-orava Nupun matkassa. Liituri lähtee etsimään omaa reviiriä ja pesäkoloa, mutta sopivan metsän löytäminen ei olekaan ihan helppo juttu. Ihmiset ovat tehneet pesimisen vaikeammaksi harventaessaan ja hakatessaan sopivia paikkoja. Nuppua auttavat monet metsän eläimet pusta puhumattakaan, jotka auliisti tarjoavat yöpaikkoja matkalla. Kuisma kertoo suuhun sopivasti liikoja maalailematta, mutta tietoa soljahtaa mukaan kuin huomaamatta. Matkatarinoiden väleissä on selkeitä tietoaukeamia tietenkin liito-oravasta, mutta myös kätevästi vuodenaikojen vaihdellessa liiturimetsän eliöistä, puista, lehdistä ja siemenistä, puiden kavereista kuten sienistä, männiköistä, sekametsistä ja lehdoista. Miten metsä sitten auttaa ihmistä? Isojen ja pienien eläinten perässä näkyy jätöksiä ja totta kai metsässä on merkillistä kansanuskomusten väkeä. Keväällä Nuppu huomaa mielenkiintoisen vieraan ja siitä lähtee elämän kiertokulku uudelleen poikasineen. Mukana on myös pönttöjen rakentamista ja lähdekirjallisuutta.

Homeroksesta suruvaippoihin

Ötököistä ei pääse eroon kesälomallakaan. Niiden elämää ja moninaisuutta voi ymmärtää runsaan lähdemateriaalin avulla.  On ajan tasalle saatettua tietoa kuten Silva Lehtisen Mikä ötökkä? (Avain 2020), uudistettu painos v, 2007 ilmestyneestä esityksestä.  Hyvä näin, sillä nämä ötökät mainioine värikuvineen ja ja selkeine esittelyineen saavat jatkuvasti ihmettelemään – ja ihailemaan – luonnon monimuotoisuutta. 39 ötökkää istuu, juoksee, nautiskelee, lentää sivuilla. On ukon- ja tytönkorentoja, suruvaippaa, tanhukärpäsiä, kenttäkiitäjäisiä ja kärsäkkitä. Heikompinäköisiä jää harmittamaan siellä täällä tummille väripinnoille valjuiksi jäävä hento teksti.

 Ja jos olet kiireinen aikuinen ja haluat kuitenkin opastaa asiantuntevasti jälkikasvua, tartu Anna Claybournen Hyönteisiin 30 sekunnissa. (Into 2020). Kuten hyvissä sloganeissakin totuutta ei tietenkään kerrota kokonaan. Niinpä kirjan rakenteeseen tutustuminen vie jo 60 ja jokainen osio sen 30 sekuntia. Kun tämän hyväksyy, niin itse rakenne ja esitystapa on hyvin toimivaa ja väliin jopa hauskan kiinnostavaa. Lähdetään hyönteisen ruumiista rakenteesta silmiin, tutustutaan elinkiertoon parivalinnasta jälkeläishoitoon, selvitetään ravinto (on muuten valittavaa kasvisyöjistä kakanahmijoihin) ja asumisen muodot. Entä miten hyönteiset tulevat toimeen toistensa kanssa? Tapellaanko vai eletäänkö sopuisasti? Ihmisen kannalta hyönteisistä on sekä hyötyä että haittaa, ja todella vaarallisiakin löytyy. Jokaisen osion alussa on tarpeellinen selittävä sanasto. Aukeaman vasemmalla puolella on aina perustietous, oikealla kuvituksen lisäksi lisäselvityksiä. Ihan väitettyyn lukunopeuteen ei tietenkään päästä – asiat ovat sen verran mielenkiintoisia ja kuvituksen tutkiminenkin vie kyllä paljon enemmän.

 

Pieninä vinkkeinä hiukan oudompiin maailman yhteyksiin vie Emilia  Dziubakin Ällistyttäviä ystävyksiä kasvien ja eläinten maailmassa (Aurinko kustannus 2020).  Tiedon ja tarinan välimaastossa ovelasti operoivassa isokokoisessa kuvakirjassa kissa Homeros menettää nukkumapaikkansa. Kissa päättää lähteä etsimään uutta paikkaa ja huoltajaa. On ystävää hoitajana, on erottamattomia kavereita tai kenties ystävää ei huomaakaan. Onko täydellistä ystävyyttä tai valheellista kaveruutta? Entä löytyykö jostain täydellisyyttä? Kenties ystävyyttä voisi harjoittaa vain harvoin? Ja mitä se rakkaus on? Kuinka naapureihin pitäisi suhtautua? Isoilla aukeamilla kutakin kysymystä selvennetään kuvilla ja erillisessä laatikossa olevilla selvityksillä ja luonnehdinnoilla. Kirjan kokonaisuus avaa sekä humoristisesti että mietityttävästi esille ystävyyden monenlaisia taustoja hyötymisestä pyyteettömyyteen. Isoilla aukeamilla on selventävä numerointi ja havainnolliset kuvat. Onnellinen loppu toki löytyy. Lisäksi voi vielä leikkisän testin avulla selvittää, millainen ystävä itse on.

Halaa tunnistettua puuta!

Mutta puut – nehän ovat luonnon kantavia voimia ja jokaisen ulottuvilla jollakin tavalla. Oppaitakin kasvaa melkein joka toisella oksalla. Kevin Erwinin Mitä ihmettä! Puut. Kuv. Pau Morgan, Lasten Keskus 2018) käydään selkeästi läpi kohdetta monelta kantilta. Puiden rakenne tulee useamminkin esille sijoituspaikan ja kasvun ohella. Jonkinlaisena punaisena lankana pyritään kertomaan myös puiden merkityksestä maapallon ekosysteemissä. Esitystavaksi on valittu sekoitus tietoa ja askartelua, joka täpötäysillä sivuilla jättää varsinaisen tiedon hankalammin omaksuttavaksi. Tehdään puututkimuksia, rakennetaan sääasema, runoillaan mielipuulle, luodaan varjotaidetta puun oksista ja niin edelleen. Tieto tulee kuin varkain sitten tekemisen ohella. Kuvitustyyli on tätä tietokonepelien tylsähköä hahmogalleriaa, joka selittelee puhekuplin ja erivärisissä laatikoissa asiaa. Yleiskuvasta tulee näin hajanainen.

 Kotimaisessa Jenni Erkinsalon ja Réka Királyn Ystäväni puu (Etana editions 2019) käytetään viime vuosina yleistynyttä tyypittelyä erilaisiin sadullisiin tai kerronnallisiin raameihin. Niinpä tässäkin heti alkusivulla esiintyy elollistettu linnun näköinen otus, joka onkin sitten Naava – tällaiset johdattelijat ovat lasten tietokirjan tuttua rekvisiittaa. Houkan tätimäisesti Naava on innoissaan ja tuumii: ”En malta odottaa, että pääsemme tapaamaan kaikki puut!” ”Kurkistetaanpa puiden ihmeelliseen maailmaan!” Alussa on hiukan taustoitusta puiden merkityksestä, sisällysluettelo, aktivointia ja sanaselityksien sivunumero. Juuriston jälkeen esitellään tavallisimmat puumme aukeamittain: on taustaa, kasvua, ulkonäköä ja jopa supervoiman miettimistä. Ei pelkästään mytologiaa. vaan myös käyttötarkoituksia ja soveltuvuutta.

 Naavalla on sivuilla aktivoijan rooli ehdotuksineen. Tammesta aloitetaan ja kuuseen kapsahdetaan. Tietopuoli on toki hallussa, niin paljon valmista tietoa on helposti saatavissa tällaista yhteenvetoa varten. Niin värikkäitä kuin puiden kuvitukset ovatkin, ne jäivät usein tunteellisiksi havainnoiksi – oleelliset lehtien muodot olivat kyllä kohdallaan.  Joulukuusen punaiset pallukat ihmetyttivät: ”Ei metsässä ole tuollaisia. Onko se joulukuusi? Miksi se on metsässä?” Rakenne vaatisi hiukan varttuneempaa lukijaa tekstin asiallisuuden takia, toisaalta Naavan aktivoivat kysymykset ja ehdotukset ovat pienemmille. Aika monet lapsista olivat katsoneet vanhempiensa kanssa television erinomaisen, ilmeisesti koululaisille suunnatun Puu-ohjelman. Esimerkiksi Suomen vanhin puu –selvitys oli mennyt hyvin perille. Oikeastaan lapset – esikouluikäiset – taisivat miettiä ja tietää paljon kirjan tietoja mielenkiintoisempia asioita. Puut puhuvat ja juuret ovat tietoverkko – nämä kiinnostivat tv-ohjelman myötä.

Muumit rakastavat luontoa

Ei unohdeta nytkään Muumeja.  Aikaisemmin irrallisina ilmestyneet eri vuodenaikoihin perustuneet kahdeksan luontoretkikirjaa on nyt yhdistetty mukavan kokoiseksi tuhdiksi paketiksi Muumipeikon retket (2019). Jo aikaisemmin olin viehättynyt muumien avulla tapahtuvaan luonnon tarkkailuun ja muihin aktiviteetteihin. Kun mukana on ollut asiantuntijataustana mm. Suomen Latu, asiat ovat siltäkin osin mietittyjä ja toteuttamiskelpoisia. Ulkoilukaudet otetaan siis haltuun talvesta kevääseen, kesästä syksyyn. Katariina Heilala vastaa käsikirjoituksesta ja Riina sekä Sami Kaarla muumikuvituksesta. Teoksessa on sekä mainioita ja vaihtelevia ideoita että seikkaperäisempiä manöövereitä – Heilala saa tarinoihinsa oikein kätevästi mukaan myös Muumilaakson tunnelmia ja asukkaiden erikoisiirteitä. Geokätkeilykin on mukana!

Vanhempien iltalukemiseksi vielä kaksi vinkkiä. Stefano Mangusonin Kasvien vallankumous ((Aula 2019) selvittää, ovatko kasvit jo keksineet tulevaisuuden. Miten voimme hyödyntää kasvien innovaatioita ja hajautettua verkostoa, joka reagoi nopeasti erilaisiin ärsykkeisiin. Ajatteluttavaa!

Toiseksi Karja Bargumin ja Heikki Helanterän Suuri suomalainen muurahaiskirja (Minerva 2019) joka nimensä mukaisesti avaa muurahaispesän muniaan myöten – ja muurahaisiltakin voi oppia hyvin paljon. Vierellä pienempi luonnontutkija voi tehdä saman availemalla kätevästi rei’itetyn paksusivuisen Petra Bertikován Muurahaispesän (Tammi 2019).

Eivätköhän nämä kirjat riitä heinäkuuksi. Ainakin aluksi!