Topelius on robotti

Tekoälyn tulosta ja kehityksestä puhutaan koko ajan enemmän. Varsinkin alan messujen yhteydessä mietiskellään, mitä tekoäly todella tulee muuttamaan elämässämme. Vähemmän on selitetty, kuinka kiinalaiset ja amerikkalaiset tekoälyn suunnittelijoiden suurvallat tulevat muokkaamaan tuotteistamista – ihmisten hallintaa toki, mutta valtion vai kulutuksen ehdoilla?

 80- ja 90-lukujen alan skifin ja fantasian klassikoiden kahlaaminen aikoinaan loi jo monenlaisia suuntaviivoja tekoälyn ominaispiirteille ja mainioille tulevaisuuden hahmotuksille.

 Robottien kädet heiluvat

Lasten ja nuorten tietokirjallisuudessa ollaan päästy ainakin robottien mietiskelyn tasolle. Mutta juuri Suomen nuorisokirjailijat ry:n traditionaalisen ja arvostetun Topelius-palkinnon pokannut Anniina Mikama yhdistelee Taikurissa ja taskuvarkaassa (WS 2018, kansi Sami Saramäki) molempia alueita yllättävästi ja taitavasti. Pitänee onnitella nuorisokirjailijoitten raatia, joka jo ehdokasasetteluissaan löysi ns valtapalkintoa mielenkiintoisemmat kohteet. Eikä Lydeckenin voittanut Petja Lähteen Surunsyömäkään (Karisto 2018) huono valinta ole, joskin sille olisi ollut tasapäistä vastusta enemmänkin. Kymmenvuotiaan puoliorvon Pentin vastuunotto surevasta isästään on kyllä sekin sydämeen osuvaa dokumentointia.

Taikurissa on kuitenkin kerronnan imua, mietitysti rakennettua juonta ja aikaan ankkuroituvaa lähtökohtaa. On Helsinki vuosisadan vaihteessa, on historiasta tuttuja yksityiskohtia niin arkkitehtuurissa kuin luonnonilmiöissä vuoden 1890 Kaisaniemen puutarhan tuhonnutta elokuun myrskyä myöten.

Taikurin maaginen sirkus tuottaa hämmästyttäviä rakennettuja elävän tuntuisia olioita ja tapahtumia. Sen tekijä on tulevaisuudesta paennut robotti, joka on rakentanut vuosien mittaan itsensä kaltaisen ja näköisen kumppanin. Näin voidaan sopivin määrin pohtia niin edistyneen teknologian luomaa lähes inhimillistä olentoa ja tämän tunteita, toisaalta miten robotti suhtautuu tappamiseen tai ihmisen vahingoittamiseen aivan kuin Asimovin robottien mielenkulkuja seuraten. 

Koulua ja tulevaisuutta

Mikaman jalanjäljissä tietokirjat tuntuvat hiukan kuivakkailta, joskin luotettavilta ja asiallisilta. Mutta viimeistään rinnakkain vertaillessaan esimerkiksi Linda Liukkaan Hello Ruby – Robotti koulussa -opasta (Otava 2018) vaikkapa Mindstormsin rakennussarjoihin tai vain legojen perusvalikoiman sarjoihin - Kevin  Hallin uusin kirja esittelee sananmukaisesti Lego robotit: 30 mallia (2019) sovelluksineen ja pohdinnoillaan – huokaisee. Niin mainiota työtä kuin Liukas tekeekin kursseillaan, markkinoinnissaan ja asian esilletuomisessa, kirjan haileat ja nopeasti hahmotellut kuvat eivät oikein jaksaneet koelukijoita innostaa. Pakollisen lapsiryhmän asiaan vihkimisjutun jälkeen alkaa sitten varsinainen robottikurssi, jonka jälkeen pitäisi tietää jotain tekoälyn toiminnasta. Se taas vaatii paneutumista kaikenikäisiltä puuhaajilta ja muistuttaa – kuten kai tarkoitus onkin – koulun täytettävää tehtäväkirjaa. Kun alkukertomus on toisaalta tekstiltään mukavan selkeää ja yksinkertaista, saattaa tieto-osuuden selailu jopa pelottaa. 

Kun yhdessä varttuneemman kanssa kuitenkin menee läpi johdatusta, huomaa otsikoiden johdattelevan harkitusti kohti uusia ja erilaisia kysymyksiä robottien ja tekoälyn toiminnasta, Parhaimmassa tapauksessa yhteinen into syttyy ja todellakin tekoälyn median uutisiin voi ottaa paremmin kantaa. Lopussa Liukas pääsee pohtimaan jo elämääkin tekoälymaailmassa. Tulevaisuudessa tekoäly toimii ihmisen työparina lähes kaikissa tehtävissä, Liukas toteaa – mutta ei ota kantaa ymmärrettävästi amerikkalaiseen kuluttajan tarpeita ennakoivan tekoälyn tarkoitusperiin. Liukkaan Android-robotti on tuotettu tai muokattu Googlen luoman ja jakaman alkuperäisen mallin mukaan.

”Tekoäly kehittyy nopeasti. Onko tulevaisuuden tekoäly koira, kummitus, kaveri, apulainen, työmyyrä vai jotain ihan muuta? En tiedä, mutta toivon, että pienet ballerinat, biologit ja muut tulevaisuuden rakentajat suuntaavat luottavaisina kohti tekoälymaailmaa. Tärkeintä on utelias, käytännöllinen ja peloton asenne.”

Selkoa roboteista

Robottikirjoja on ilmestynyt tasaisesti joskin harvakseltaan. On kansikuvaltaan hurjannäköisiä kuten Clive Giffordin Robotit (Readme 2009), leikkisämpiä kuten Robert Malonen Robotit (Atena 2005) sekä Mitä ihmettä -sarjan Jenny Fretlandin Robotit (Lasten Keskus 2018). Ensimmäinen selkokielinenkin alan opus on tullut, Seija Niinistö-Samelan Robotti ihmisen apuna (pieni karhu 2017).

Vaikka kirjojen nimissä ei ole käytetty erikoisemmin mielikuvitusta, kehitystä on sisällöistä löydettävissä luonnollisesti uusimmissa opuksissa. Mitä ihmettä -sarjan kirja muistuttaa melkoisesti Linda Liukkaan robottia ulkoasultaankin. Se lähestyy aihettaan kuitenkin tietokirjamaisemmin erilaisten aukeamittain järjestettyjen otsikoiden kavalkadina. Kun muistaakseni Liukas totesi jossakin haastattelussa, että ohjelmointi eri vivahteineen lähestyy jo runoutta, tässä johdatuksessa aloitetaan robottirunoudella! Jos saisin robotin…

Peruskäsitteiden – mikä robotti on, robotin runko – jälkeen syvennytään aisteihin ja aivoihin. Entäpä tämän kirjan vaihtoehdot robotin töille? Niitä tietysti on koko ajan ympärillämme huomaamatta, mutta tutusti esitellään hankalat työt, lääketieteen apuneuvot, itseohjautuvat autot, avaruustutkimus ja – lemmikkieläimet.  Lopuksi päästään tässäkin suunnittelemaan ja rakentamaan oma robotti.

Kaiken hypetyksen jälkeen on ihan rauhoittavaa lukea Seija Niinistö-Samelan johdatusta historiaan ja nykyaikaan, jopa tulevaisuuden malleihin. ”Kirjassa vastataan kysymyksiin siitä,/ vievätkö robotit ihmisten työpaikat/ ja miten älykkäitä robotit ovat./ Kirjasta löytyy vastaus kysymykseen,/ miksi joitakin robotteja pidetään pelottavina.” Selkokielinen ilmaisu hioo kätevästi asioita tiukkaan, helposti ymmärrettävään muottiin. Näin myös sanoman perillemeno mahdollistuu monelle ikä- ja tarveryhmälle. Tämä robottiesitys on mainio luotaus pohjaksi jatkoselvityksiin, monipuolinen ja loogisesti etenevä. Kuvituksena on valokuvia. Ihmisen ja robotin yhteisestä tulevaisuudesta Niinistö-Samela toteaa varovaisesti: ”Robottien avulla on mahdollista/ parantaa ihmisen elämän laatua./ Ihmisen vastuulla on päättää,/ miten robotteja käytetään.”

Jään mielenkiinnolla odottamaan – no, uusia tekoälyselvityksiä toki – mutta nimenomaan Anniina Mikaman jatkoa Taikuriin ja taskuvarkaaseen. Tekoälyrobotin seikkailut ja moraaliset ongelmat eivät ole vielä saaneet lopullista vastausta.