Itsenäisyys ja visuaalisuus

Linnan juhlista lapsuuteen

Itsenäisyysjuhlissa tuntuivat suurimman mielenkiinnon vievän erilaiset värikkäät puvut. Tämänkin trendin taitaa todistaa mainio Marleena Mustolan, Johanna Mykkäsen, Marja Leena Böökin ja Antti-Ville Kärjän toimittama kirja Visuaaliset menetelmät lapsuuden- ja nuorisotutkimuksessa (Nuorisotutkimusseura 2015), joka lähestyy aihettaan niin kasvatustieteen, sosiologian, taiteen ja kulttuurintutkimuksen, maantieteen, liikuntatieteen, uskontotieteen kuin perhetutkimuksen kautta. 

    Tosiasia on, että visuaalinen kulttuuri on lisääntynyt räjähdysmäisesti lasten ja nuorten arjessa. Tutkimuksessa kirjataan, miten somessa lähetellään kuvaherjoja, iltaisin katsotaan elokuvia, otetaan selfieitä, viestitään hymiöiden avulla ja pelataan digitaalisia pelejä. Ymmärrystä maailmasta ja itsestä löytyy juuri visuaalisuuden avulla. Myös tutkijat ovat yhä kiinnostuneempia lasten ja nuorten visuaalisesta maailmasta. ”Kirjassa avaamme sitä, mitä kaikkea visuaalisuus voi olla ja miten sitä voidaan tuottaa, ymmärtää ja tutkia erityisesti lasten ja nuorten elämänpiireissä, kertovat toimittajat. - Joskus ilman kuvia haastateltavia ei tahdo saada puhumaan juuri lainkaan. Esimerkiksi piirtäminen saattaa toimia jäänmurtajana tutkijan ja haastateltavan välillä.”

    Koulukin on joutunut ottamaan huomioon kuvallisen kulttuurin. Uudessa opetussuunnitelmassa korostuukin monilukutaito, joka pitää sisällään myös kuvien kriittisen lukutaidon. Vauvojakaan ei ole muualla unohdettu. Vauvojen värikylpy on kuvataidetoiminnan muoto, jossa vauvat vanhempineen työpajaan osallistuen tuottavat visuaalista ilmaisua erilaisia materiaaleja sekä väri- ja maalausaineita tunnustelemalla ja käyttämällä. Toiminta on kehitetty Porin lastenkulttuurikeskus - Satakunnan lastenkulttuuriverkostossa ja siitäkin löytyy jo oppaita.

Uusia ideoita ja malleja

    Visuaalisuus ja sen yhteys tarinaan ja kertomiseen tulivat vahvasti mieleeni, kun kävin Galleria Dixissä, Uudenmaankatu 19, Helsinki. Siellä on vielä 20.12. saakka koettavissa monimielinen, tenhoava, tulkitsemaan haastava Tini Sauvon näyttely lintukansasta, josta on tehty myös monipuolinen kirja Lintukansan muotokuva. Tini Sauvon lintuveistosten lisäksi galleriassa on Tero Makkosen valokuvia ja Esa Lindroosin ääniteos.

   Lintukansassa yhdistyivät tärkeät raamit: kiinnostavia hahmoja, joista on melkein pakko kehitellä omia tarinoita. Mitä haikaralla on selkänsä takana? Miksi korppi kantaa sylissään ihmistä? Kissalla lintu käpälässä? Alaston satakielinaaras? Variksella sirppi ja naishahmo mukanaan?  Ja ehkä hurjin kaikista, palokärki, kirves (minun mielestäni) ja köysi valmiina. Kirjassaan Tini Sauvo raottaa hiukan syntytarinoita ja valmistusprosessia, mutta ei oikeastaan liikaa – pohdittavaa jää palokärjellekin: ”Pitkä selkä, lyhyet jalat ja pieni kaljamaha. Vahvassa etukenossa kädet levällään se muistuttaa mäkikotkaa. Suunnittelen sille kullervohousuja nyörivöineen, ja samaa nyöriä kiepiksi toiseen kouraan, toiseen puukko. Sutisinko röpöiseksi jätetyn vartalon pintaan kultapilkkuja? Laittaisinko kultaiset hikipisarat, tai hopeahilettä? Miten se huutaa pää punaisena?”

    On mustarastas, egyptiläisen näköinen koira, lokki laulaa ja suokukko tanssii. Maagisen shamaanin näköinen sarvilintu – siitä lähtee heti käyntiin seikkailu tai uni tai ennustus, jota ruokkivat rautalangan varassa kevyesti pimeästä ilmestyvät Varjovartija tai Tähtikoira. 

    Näyttelyn outoa maagisuutta ruokkii vielä musiikkivideo, jossa hahmot tulevat lähelle, pyörähtävät, lentävät ja esiintyvät hohteessa ja muuttuvassa valaistuksessa. Jotenkin kuvittelen, miten lapsiryhmän kanssa vaellan tämän lintukansan mailla. Päiväkodissa teemme uudelleen tuon matkan erilaisuuteen – vaikkapa hienosti toteutetun dvd:n tukemana.

Kömmipä mielikuvituksen huoneisiin

Samaten visuaalisuus tulee tykö mainiosti myös Helsingin Annantalossa aina 29.2.2016 saakka auki olevassa näyttelyssä BY – Olipa kerran kylä.  Kansainvälisen kiertueen tehnyt kokonaisuus tulee Suomeen Frankfurtin ja Ruotsin kautta. Kylässä on taloja ja elokuvateatteri. Siellä täällä kasvaa muutama puu. Mutta keitä taloissa asuu? Kävijät voivat tutkiskella lastenkirjojen alkuperäispiirustuksia ja luonnoksia sekä astua taloihin sisään, kurkistaa ikkunasta tai vain tarkastella taloja ulkopuolelta.
    Näyttelyssä yhdeksän suomalaista kuvittajaa esittelevät työtään: Malin Ahlsved, Linda Bondestam, Lena Frölander-Ulf, Maija Hurme, Anna Härmälä, Veronica Lassenius, Åsa Lucander, Christel Rönns ja Kasper Strömman.  

    Heidän erilaisissa taloissaan voi olla vaikka tiikereitä täynnä oleva konttori tai löytötavaratoimisto tai mystisen hämärä linna. Paikalla voi myös katsoa animaatioelokuvia ja rauhoittua hetkeksi. Näyttelyssä on piirustusnurkkaus lapsille ja pieniä yllätyksiä siroteltuna sinne tänne.

     Miten mainiota visuaalisuuden, tekemisen ja ajatteluttamisen vauhtia täälläkin. Asiantuntijalle antaa paljon myös näyttelyyn kuulunut paksu opus, missä suomenruotsalaista lasten kulttuuria ja tietysti kuvittajien mietteitä ja tekemisiä ruoditaan. Onpa siellä ajatus siitäkin, miten Tove Janssonin ylivoimaisuus olisi kahlinnut suomen-ruotsalaista kuvittamista turhan pitkään. Taitaa olla tällä hetkellä jo menneen talven lumia.

 Kuvat tulevat iholle

Kuvituksen valtionpalkinto myönnettiin Matti Pikkujämsälle (s. 1976). Opetus- ja kulttuuriministeriö tiedottaa palkinnosta mm. näin: Hänellä on pitkä työhistoria lehti- ja kirjankuvituksen parissa, useita lastenkirjoja, joista kaksi on ollut Finlandia Junior -palkintoehdokkaana. Kuvitustekniikka on ilmaisuvoimainen ja herkkä ja hänen omaleimainen tyylinsä on avoin uusille kokeiluille.

    Opetusministeriössäkin on huomattu mielenkiintoinen uusi tapa tehdä bisnestä, johon itsekin törmäsin vaeltaessani sattumalta Korjaamolta Mannerheimintielle. Havaitsin kutsuvan sisäänheittävän mainoksen, missä luvattiin tehdä mallista kuva kuvittajan pienessä katutason ”ateljeessa”. Tuli mieleen heti Pariisin ja Barcelonan katutaiteilijat, mutta Pikkujämsä taitaa olla tyylissään jo askeleen edellä. ”Pikkujämsän tuoreimpia projekteja on livemaalausmuotokuva, eli elävän mallin tallentaminen tauluksi taiteilijan tunnistettavalla ja omaleimaisella tyylillä. Projekti tuo kuvan tekemisen lähelle yleisöä, kun kuvitustapahtumassa syntyy kohtaaminen tekijän ja kohteen välillä.”

    Ehkäpä nyt valtionpalkinnon jälkeen livemaalauksien arvo nousee kohisten. Saan siis syyttää itseäni, etten muka ehtinyt teettämään muotokuvaa. Toisaalta kyse on aina kuvituksien kohdalla mieltymyksistä. Saattaa olla, että olomuodostani ei olisi saanut millään molempia tyydyttävää tulkintaa? Pikkujämsähän on kuvittanut runsaasti mm. Jukka Itkosen mainioita runoja, joihin tyyli aukottomasti sopiikin. Astronautin rusinapullasta (Otava 2013) esimerkiksi löytää valittavia mallistoja…