Karpalopallerot koulussa ja olympialaisissa

 

 Tove Janssonin päivänä on aina ilahduttavaa katsella suomenlipun liehuntaa. En tiedä mitä Tove itse ajattelisi tuotantonsa moninaistamisesta. Kenties muotoon leikatut jättikirjat jotenkin menettelisivät, ja toki tunnekasvatukseen löytyy muumeista vaikka minkläisia esimerkkejä. Kaikki vain tuntuu hajoavan ripotteluksi uusien ns. muumikirjojen sivuille, joilla huseeraavat nykyisin enemmän tai yksinkertaisemmin muumiviivaa toisintavat piirtäjät tai animaatiosta lainatut kuvitukset.Esimerkiksi Muumien värikäs kuvasanakirja (WS 2024) ja Muumien pieni kuvakirja – Tunteet (2023) sisältävät aivan samoja aukeamia. Tuotteiden joukossa on tietysti hienoja ja nostalgiaakin herättäviä koosteita – varsinkin tietokirjat ovat pieteetillä tehtyjä ja yllättäen myös puuhakija kuten Muumipostia toimii mainiosti. Mutta kukahan tulevaisuudessa tekee opinnäytetyönsä koko tästä runsaslukuisasta jälkituotannosta?

Koulun alku, olympialaisten loppu

Toven päivä osui kätevästi koulun aloitusviikollet. Näitä ensiluokan jännittäjiä tukemaan on kirjoitettu moniaita kertomuksia. Riitta Jäntin Hiiru-sarjassa on kekemukseni mukaan valloittanut mukavasti alle kouluikäiset, mutta nyt päähenkilö lähteekin kouluun.

Riitta Jäntin palkitut tietokuvvitukset Markku Löytösen suomalaisista tutkimusmatkailijoista (mm. Koillisväylän löytäjä 2005 ja Viidakkotanssi 2006 SKS) näyttivät, miten tiedon havainnollistaminen vaatii tarkan tutkimustyön tekemistä, mutta myös tunnetta ja tekstin oikeanlaista tukemista. Karmeassa kuvauspäivässä (Tammi 2024) aikaisempien Hiirujen lyhyt teksti on muuttunut hiulkan vaativammaksi, ja kuvat ovat siirtyneet tekstin tukijoiksi sinne tänne aukeamille. Ekaluokkalaiselle kuvauspäivä kavereiden kanssa on todella jännittävä, eikä se sujukaan ihan kommeluksitta, kun Hiiru kokeilee päätään väärään paikkaan.

Jäntti on poiminut hauskasti mukaan niin kavereiden keskinäisiä arkitoimintoja, tuntien menoa ja mukavaa yhdessäoloa. Hiiru-kirjat ovat kautta sarjan viestineet lämmintä ja toisia hyväksyvää tunnelmaa - eihän toki ristiriidoilta tai vahingoilta säästytä, mutta nekin voi kääntää voiton puolelle. Hiirun maailman mustavalkoinen, välillä hentoinenkin viivanjälki, tuo esiin Hiirun mielentilat ja huumorin.

Hiiru on suosittu näköjään muuallakin – käännöksiä löytyy paristakymmenestä maasta, mm. eestiksi, ruotsiksi, tanskaksi ja japaniksi. Vaahteramäen väestä kertovat saturomaanit taas laajentavat Jäntin tekstin ulottuvuuksia. Sitäpaitsi kyllä Hiiru on aikaisemminkin tutustunut opiskeluun. Pikku hiiri opintiellä (Tammi&Kansallisgalleria 2023) vie Akseli Gallen-Kallelan maalauksen myötä historiaan ja opin alkutaipaleille. Tässä kiva katselukirja tiedon karttumisesta haaveileville. Kirja kuuluu osana Taide kuuluu kaikille-projektiin. 

 

Karpalopalloista Itämeren pelastamiseen

Mutta kyllä koululaisista pidetään huolta monilla tavoin, kirjallisuudessakin. Kun katselee Satu Koiviston Koululaisen omaa välipalakirjaa (WS 2024) ei voi välttyä ajattelemasta opisahjojen ruokahuoltoa. Aivojen tueksi siis tarvitaan houkuttelevia ohjeita. Enää ei riitä nopea hankintareissu lähimpään kioskiin. Kun pääsee ohi keittiövinkkien ja välinekattauksen, voi hämmästellä iskeviä lukujen otsikoita. ”Säilyy reoussa muutaman tunnin.” Karpalopallerot? Varmaan hyvä kokonaisuus on ”Valmista äkkiä ennen harrastuksia”! Sen sijaan olisiko tosiaan niin, että relevantti ehdotus on ”Kun on aikaa koko iltapäivä”. Enemmänkin suu voi vettyä osiosta ”Kaverit yölyläassä” – chilivoipopparit!

Mikä olisi tärkeä tietokirja alaluokkalaisille lukuvupoden alkajaisiksi? Suosittelen tällä kertaa Ellaa ja kavereita. Olen näitä Timo Parvelan hellyttäviä koululaitoksen ongelmiinn paneutuvia koululaisia moneenkin kertaan kommentoinut. Nyt minusta kädessä on mukavan kompakti ja kiinnostavasti tehty kokonaisuus, Ella ja kaverit Itämeren pelastajina (Tammi 2024). 

Perusjuoni on toimiva ja toki taas buumin mukainen: Samppa kuulee vessassa pöntöstä pyynnön pelastaa lapsi merellä ja heittää Batman-taikasormuksensa avuksi. Ääni tosin tulee talonmiehen radiosta, ja tosiasiassa Helsinki eli Itämeren tytär on pulassa, koska hanhet kakkaavat sen puistoihin. Verabaalikko Parvela on sopivassa vauhdissa, ja oikein aikuismaiset lohkaisut ystävällisesti todetaan aikuismaisiksi. Batman-sormuksen etsiminen sopii opettajan suunnitelmiin, ja niinpä joudutaan melkoisen jännittävään härdelliin valuma-alueelta puhdistajan pariin eli sinne minne kakka ja muu kuulumaton materiaali joutuu. Matka jatkuu maanviljelijän, merenlaatua tarkkailevan tutkijan, rantojen puhdistajan, merikarhun ja sukeltajan kautta loppuhuipennukseen. Se on minun makuuni hiukan turhan höpsö porukan älykkyysosamäärää ajatellen, mutta miettikääpä itse.

Joka tapauksessa luokan seikkailujen kera saadaan oikeastaan todella luontevalla tavalla pläjäys tärkeää tietoa eri puolilta meren suojelun mahdollisuuksista ja uhkista. Ja aika hatvoin tieto tulee aikuismaisen terminologian kautta eli tuon vaikean termin ”Kun kalastetaan eettisesti, kaikki hyötyvät.” Mainio Anni Nykänenkin on sisäistänyt tämän kolmasluokkalaisen katraan luonteet ja aivoitukset riuskalla tavallaan.

Tietysti mukana on ovelia aivopähkinöitä: Tove esiintyy merikapteenin olemuksesta puhuttaessa:”Kuulutko sinä Mörköihin vai Hattivatteihin?”, luottavista uskoa:”Minä kalstan verkoilla, rysällä ja troolilla. Millä välineillä sinä saat parhaiten saalista? -Lukemalla, opettaja vastasi epätöimättä. - Sen parempaa völinettä tiedon pyydystämiseen on vaikea keksiä.” Ja kullä, on täällä kaikkien iloksi taas Tuukan kirjoittama essee ”Kaikki mitä olet aina halunnut tietää Itämerestä.” Jos se ei riitä, niin loppuun on kerätty Timon ja Annin tiukka yhteenveto meidän kaikkien suojelutoimenpiteistä.

Jääkiekkoa olympialaississa?

Pariisin olympialaisten aikaan saattoivat monetetsiskellä tietoa ja sääntöjä kaikenlaisista uusista lajeista. Valinnan mahdollisuuksia on runsaasti, varsinkin jalkapallosta, jääkiekostamuista palloilulajeista. Tietopalat-sarjassa näyttää Mikko Kalajoki saaneen urakakseen muiden kohteiden esittelyt, tarpeellisia juuri olympialaisiin: Yleisurheilua kiekosta kolmiloikkaan (WS 2023) ja Vauhdikkaat kamppailulajit (WS 2024).

Aino Havukaisen ja Sami Toivosen urheilulajien esittelyn lähtökohta kirjassa Tatu ja Patu – paikoillenne, valmiit, hep! (Otava 2024) taitaa olla valitettavasti yleistymässä ja vakiintumassa: Tatu ja Patu ovat älypuhelimen orjia. Laji ei taida kuitenkaan vielä päästä olympialaisten ohjelmaan? Tästä seuraa kaikenlaista muun muassa kunnon suhteen. Onneksi Veera tulee, tajuaa tilanteen ja alkaa tarmokkaasti pelastaa poikia. Hauskuus taitaa edelleen perustua väärinkäsityksiin, joita veljekset viljelevät kohtuullisesti myös eri urheilulajien opettelussa. Ja sahan näille pyhille lajeille – jalkapallo, voimistelu, tennis, ja yleisurheilu – toki virnuilla oudosti, kunhan muistaa Veeran avulla hoitaa taukojumpan, patikoinnin ja muut valmistavat toimenpiteet ennen suria koitoksia. Lopussa kiitos tulee ihan suuhun, kun terveeliiset pinaatiletut katoavat nälkäisiin mahoihin. Itse lajeista ei varsinaisesti saa lopultakaan tolkkua, koska vähän huokaisten jo etsii lähinnä veljesten tällä kertaa keksimiä outouksia. Outola, niin, mitenkähän tuo veljesten kotipaikka kääntyisi nykyisin Amerikoissa? Mutta jos tuo varsin karmeaksi äitynyt älypuhelinhuume panee miettimään, niin sitten!

Kilpailijaksi varttuneemmille on lämäisemässä Roope Lipastin Lätkä-Lauri, kuvittajanaan rosoisesti piruetteja tekevä Harri Oksanen. Junioripelaaja Lauri pääsee suorittamaan ihmetekojaan maalissa apunaan todellinen vanha taikaräpylä. Sarjan vahetessa jonnekin kahdeksanteen osaan varusteetkin paranevat taitojen myötä.

Lipasti on tottunut kirjailija niin tiedon kuin fiktion puolella, mutta jääkiekko taitaa olla lähellä sytdäntä. Sen huomaa Laurin kasvamisesta, tuntee perheen arjesta, kiihtyvistä tunteista pelin tiimellyksissä, mukavasti erilaisia miljöitä hyväkseen käyttävästä tarinan kerrannasta. Lätkä-Lauri ei ole pelkästään jäällä, vaan Kanarialla kuten Lätkä-Lauri ja Kanrian kuti (WS 2023) tai todellisessa tulikasteessa eli miten toimii lätkäjannuilta muut urheilut?

Lätkä-Laurin kesälajit (WS 2024) käy sekä Tatun ja Patun rinnalle varttuneemmille urheiluspesialisteille ja taitaa mennä parilla sekunnilla ohikin urheilutietoudessa. Koko joukkueen kesätreenit on peruttu, koska valmentaja on un ohtanut auton katolle kiinnittämänsä keihään. Peruuttaessa keihän puhkaisee kuplahallin ja se oli siinä sitten. Valmentaja komentaa kuitenkin joukkueensa muihin suorituksiin ja aloittaa uimahypyistä ja muista vesipetolajeista. Entä ranpallo? Hienoa, ohjeet ovat mukana, kun Lauri maalivahtina upeasti pelastaa tiukan iskun.

Tenniksen peruslyöntien jälkeen kokeillaan paedelia, välillä sukkaan heittämistä koripallolla ennen kuin esiinnytään uheilukentän kuninkaina ja lajimestareina. Palloilua se on pesäpallokin tai golf! Maailman suosituin laji? Jalkapallo tietysti, joskin yösuunnistus on jännempää. Tutustumme parkouriin, pyöräilyyn ja erikoispyörän ominaisuuksiin ennenkuin tarvitaan kunnon hiilareita. Kaikki on annettu erilaisille kentille. Ja niin, lopuksi kuplhalli on saatu korjattua. Lajeista annetaan kätevästi erilaista tietoa niin numeroilla kuin kuvilla ja tapahtumilla. Kansissa on isompien kenttien mitat ja selitykset.

Harri Oksasessa Lipasti on löytänyt erinomaisen aisaparin. Aluksi hiukan oudoksuin miehen ei niin mairittelevaa naamojen käsittelyä, mutta nyt olen myyty. Näissä kuvituksissa on vauhtia ja vaarallisia tilanteitä, on tuskaa, iloa, hellyyttä ja toverillisuutta, sitä yhteishenkeä, jolla voitetaan tämä matsi. Kaikki tämä kiteytyy minusta Laurin tiukkaan tilanteeseen – tosin kotona ja vastasyntynyttä pikkusiskoa Siiria hoidellessa. Mutta sellainen voi olla urheilusankarinkin osa, joskus.

Oikein mainiota sankaruutta myös koulunsa aloitteleville. Opettajille iloa ja kestävyyttä tässä lajissa.