lauantai 20. helmikuuta 2021

Runeberg ja mummot universumista

 

Ollaanko lasten ja nuortenkirjoissa matkalla kaiken aikaa? Aukaise kirja kuin kirja, niin harvemmassa ovat rauhoittumisen ja heinänkorren pureskelun hetket.

Niitäkin kaipaa aina välillä, ainakin tässä kohta alkavan uuden julkaisuaallon edellä. Tarrata siis voi viime vuosien kirjoihin hyvällä omallatunnolla ja etsiä sieltä – tai niin, etsiä ei tarvitse oppaita maailman kiertämiseen.

Matkalla moneen maailmaan

Miten runojen lukemisen ja kirjoittamisen kautta päästään selventämään ja oppimaan suhdetta ympäröivään maailmaan? Runomatkaoppaassa (Aviador 2019) eskariin, kouluun ja kotiin soveltuvia runomatkoja vinkkeineen ja harjoituksineen riittää runsaasti. L isäksi ne tuntuvat harkituilta ja koetelluilta. Työpajojen kohdilla on suosituksia iästä ja ajan käytöstä. Alussa neljä alan kokenutta toimijaa kertoo taustoista, runoilijan päivästä, sadutuksesta ja niin edelleen. Tästä edetään harjoituksiin, aistien merkitykseen, runotyyleihin, erilaisiin tekniikoihin ja runobuffetin tarjouksiin jälkiruokineen. Erityisen kiitettäviä ovat laajat käyttökelpoisten materiaalien listat ja vinkit aina lavarunouteen ja runokirjan julkkareihin saakka. Tietokirjojakaan ei unohdeta, vaan niitä voidaan käyttää yhtä lailla hyödyksi. Tämäpä kirja on varsinainen aarreaitta – myös tavalliselle kirjallisuuden harrastajalle, joka haluaa uppoutua runouden moninaisiin ulottuvuuksiin ja sfääreihin.

 Hengästyneet kaukomatkailijat

 Toista ääripäätä edustanee sitten Janne Haikarin ja Carlos da Cruzin Suomalaiset tutkimusmatkailijat (S&S 2020). Miksipä ei Kuninkaantien ja Suomen keskiajan jälkeen, varsinkin kun mukaan on valikoitunut tuntemattomampia tai vähälle huomiolle jääneitä matkailijoita. Muissakin kirjoissa jo tarkemmin selvitettyjä ovat mm. A.E. Nordenskiöld, Elias Lönnrot, Edward Westermarck, Gustaf Mannerheim, G.A.Wallin, Herman Spöring, Väinö Bremer eli OH-ABB, Pehr Kalm… ohoh, jäiköhän muita jäljellekään? Toki, esimerkiksi tuoreempia kuten Thyre G. Sahama Itä, Afrikassa, Liisi Oterma kaukoputkineen avaruudessa, Hilma Granqvist Palestiinassa, Pekka Soini Perussa, Väinö Auer Tulimaassa, Marja-Liisa Swantz Tansaniassa ja HY:n kasvimuseon tutkijoiden matka Aasiassa. Paikallaan on myös omalaatuisen keräilijän Helinä Rautavaaran Etelä-Amerikan seikkailujen taltiointi. 

Carlos da Cruzin tyyliin kuuluu hiukan krouvimpi tyypittely, mutta ajan ja paikan peruspiirteet on tutkittu ja tilanteiden esittämiset on varmasti jouduttu valitsemaan tarkasti. Tietokuvituksen erilaisuudet ja vaatimukset näkyvät, kun asettaa vierelle vaikkapa Markku Löytösen löytöretkien kuvittajien tarkat ihmiset ja maisemat. Tässä toki on tarkoituksena ottaa esille joitakin tärkeimpiä kohtauksia ja tuloksia sekä käytetty kavalkadinmaisesti numeroittain etenevää esittelyä puhekuplineen. Numerointi auttaa, sillä aukeamilla olevat pikkutilanteet voisivat muuten sotkeentua.  Mukavasti hyvän kokonaiskuvan tutkijoittemme kiinnostuksen kohteista antavat kansiaukeamien kartat. Niissä näkyy keskittyminen kaukomaille ja alkuun maisteluksi myös lyhyet esittelyt kirjassa mukana olevista matkailijoista. Kaiken kaikkiaan tämänkin hengästynyt rientomatka osoittaa, miten suomalaiset eivät jääneet kotikonnuille, vaan valloittivat arvostettuina tutkijoina koko maailmaa.

 Mummut – nuo oman elämänsä sankarit

Historia, lähimenneisyys, isovanhempien elämä – sielläkin riittää vauhtia. Täytyy myöntää, että aluksi ajattelin lukevani Marja-Stiina Suihkon Mummun ja Tirpan retkikirjasta (kuv. Susa Paavilainen, kustannus Aarni 2020) tuttuja aiheita kesäloman suloisuudesta. No, näinkin toki on, mutta paljon muutakin löytyy. Hiljalleen minua alkoi miellyttää yhä enemmän tekijän ja mummun yhteistyö. Rauhallinen isovanhemman viisaus ja elämänkokemus näyttäytyy monessa tarinassa lastenlasten kysymysten, pelkojen ja ongelmien monipuolisena pohtimisena ja ratkaisujen löytämisenä. Myös eri-ikäisten lastenlasten keskinäiset suhteet ja luonteet tulevat vivahteikkaasti esiin. Isää on mumminsa kasvattama ja osaa hänkin tunnistaa lasten erilaiset tarpeet. Ja enpä oikeastaan ole lukenut aikaisemmin koskettavampaa kuolemansa kuvausta lapselle kuin mummin kertomus Tuonen virrasta. Harvemmin lasten kanssa puhutaan myös sodasta ja sen syistä. Ainoastaan kuvat eivät kolahtaneet kuin osittain. Luonto toimii, mutta henkilöhahmot jäävät kovin persoonattomiksi.

Mummeista on kirjoitettu monenlaisia tarinoita. Tässä on yksi, joka sopii iloisten ja energisten ja nuorekkaiden isovanhempien kategoriaan. Mila Teräksen Lentävällä mummilla (kuv. Sanna Pelliccioni, Otava 2020) on tarinatukka, punainen variaatio. Hän on vauhdikas ja ymmärtää lastenlastensa tarpeet kuten olettaa sopiikin tässä raamissa. On sirkusta, on lentämistä. Kun isä tulee pyörällä hakemaan lapset kotiin, mummo on vasta aloittamassa ja vetämässä tanssikenkiä jalkaan. Siellä hän mennä huristaa Pentti-ystävän moottoripyörän takaistuimella. Mutta oikein ei tämä energinen mummeli tuntunut sopivan lapsikuuntelijoiden pirtaan. Syyksi ilmeni kuvitus, joka todellakin taisi nyt hajota aukeamilla pieniksi sirpaleiksi ja nukkemaisiksi hahmoiksi. ”Ei ole kuvissa tolkkua”, sanoi joukon sanavalmis kriitikko. ”Hätäinen mummo”, jatkoi toinen. ”Menin ihan vähän sekaisin”, kolmas oli suopeampi.

 Matkalla universumiin ja kiirettä pitää

 Miklun Universumin paras kirja (Otava 2020) on jo kolmas olemassa olevan todellisuuden valloittamiseen tähtäävä kooste. Edelleen on hienoa, että Miklu jaksaa puhua lukemisen tärkeydestä. Edelleen kiirettä piisaa, kun Miklu kertoo hajanaisia tarinoita elämästään ja tyttöystävästään, esittelee valokuvia vielä varsin nuoren elämänkaarensa historiasta. Näinkin varmaan saa edustavan kuvan nykynuoren haasteellisesta elämänrytmistä. Piirrostekniikka ei ole vielä huomattavasti edistynyt.

No, universumin paras kirja saanee oikeutuksensa esimerkiksi sivuilla 22-26, kun kerrotaan Miklun näkemästä avaruusaluksesta ja pohditaan taustoja. Olisiko kysymyksessä unihalvaus? Ei, sen tuntomerkit eivät nyt käy.  Miklu selvittelee erilaisia mahdollisuuksia ja antaa sitten monipäiselle seuraajajoukolleen valaisevan tiedon: ”Kerran katsoimme elokuvaa tyttöystäväni kanssa ja puoliunessa luulin, että eräs suosittu tiktokkaaja istui vieressäni ja puhalsi jalkapohjiini. Jos pystyin näkemään jotain sellaista, on myös ufon näkeminen puoliunessa mahdollista. --- Tulevaisuudessa tulen silti kertomaan lapsilleni, että se oli alienin ohjaama lentävä lautanen. Se on tarinana paljon hauskempi.” 

Miklu tuntuu myös olevan kovin innostunut geenimanipulaatiosta, joten siitäkin seuraajat saavat monenlaista tietoa. Geenimanipuloituja superihmisiä on pian olemassa! ”Tämä on monen mielestä eettisesti väärin, koska lapselta ei ole kysytty, haluaako hän, että hänet muutetaan toisenlaiseksi. Uskon kuitenkin, että geenimanipulaatio tulee olemaan arkipäivää tulevaisuudessa.” Ihan ei tule selväksi, onko Miklu sitä mieltä, että tämä on onni ja autuus vai kenties jotain muuta? Ja kouluhommat ovat tietysti mielessä: ”Kouluunkaan ei tarvitsisi välttämättä mennä fyysisesti, kun koulun voisi rakentaa simuloituun maailmaan. Siellä kaikki oppilaat voisivat leijailla luokasta toiseen ja oppia avaruudesta tai Egyptin historiasta pyramidien keskellä. Opettajan olisi ainakin huomattavasti helpompaa saada oppilaat kiinnostumaan aiheesta.” Hm, minkälaisia kiusaamisen ilmiöitä tuo tekniikka voisikaan saada aikaan? Varsin mielenkiintoinen on myös Miklun versio itsensä tuntemisesta. Hän kysyy: Kuka lemmikeistäni olet? Ja lopussa toki Shakespeareen viitaten kolme ihmisenä olemisen perusvinkkiä: ”Korjaa asenteesi. Säästä rahasi. Löydä oma polkusi.”

Niin, ja loppurunossa lisää: ”Ja kun elämä alkaa mieltäsi tallata,/ voit aina kotiin palata ja/ rakkaitasi halata/ Muista silloin, että sanoin näin:/ Kaikki kääntyy parhain päin.”

Täytyy sanoa, että nautiskelin kirjan parissa, enkä tuntenut kiirettä ollenkaan. Humoristisuus piristää aina. Mutta jännittävintä taitaa olla, mikä tulee Miklun seuraavan pläjäyksen nimeksi. Jäljellä ei taida olla enää kuin taivas ja kuolema?

Runeberg yöjunassa – mikä asema?

Lopuksi: junioreiden Runeberg-palkinnon pokkasi jo aikaisemmin esittelemäni Karin Erlandsson Yöjuna (kuv. Peter Bergting, S&S 2020). Kadonneita ihmisiä keräävällä junalla on 24 pysäkkiä eli yhtä monta kuin kirjassa lukuja. Tosin kaksi asemaa on vielä kateissa, joten taikajunaa on korjattava. Runsas dialogi, sopivasti jännitystä piti otteessaan palkinnosta päättäneitä nuoria lukijoita. Vaikka kohdetta saattoi jo ennakkoon arvata, niin onhan suora palaute lukukelpoisen kirjan rakenteista aina opettavaista. Kuvituksen merkitystäkään ei kannata aliarvioida.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti