Linda Liukas ja opetusministeriön kompetenssi

Maanväki ja muu palkintokatras

Kulunut viikko on ollut oikeaa lastenkulttuurin palkintotähtisateen aikaa. Kun erilaiset jakavat näyttävät tykästyneen Lapsen Päivän ja oikeuksien liputukseenkin, niin mikäpä ettei alan tunnustuksia voisi jaella juuri tähän aikaan. Muuten, Tuula Korolaisen ja Riitta Tuluston Lasten omassa vuosikirjassa (Lasten keskus 2014) kerrotaan uusin tieto myös tästä merkkipäivästä ja pohditaan olisiko kiva liputtaa myös lasten hauskojen asioiden puolesta. Nyt niitä taitaa olla.

 Tähän mennessä kuumin kädenojennus oli Suomen tietokirjailijat ry:n  Tietopöllöpalkinto, joka myönnettiin lauantaina 22.11. Marjut Hjeltille. Juuri olin ehtinyt kirjoittaa arvion hänen hienosta kirja-aarteiden esittelystään eli Lapsuuden saduista ja seikkailuista (Into 2014). Ainakin tuon kirjan kohdalla ajoitukset ovat onnistuneet hyvin: Niklas Bengtsson kehuu kirjaa Portissa (3/2014) ja Yliopisto-lehtikin hehkuttaa perään. Tietopöllön Hjelt sai monipuolisista retkistään kansanperinteen ja mytologian maisemiin. Uusin kirja Maanväki (SKS 2014) onkin erinomainen esimerkki tiedon, fantasian, tarinoiden ja taustojen oivasta yhteenpunomisesta lukijaa vangitsevalla tavalla.

Toki rinnakkaiset tunnustukset taitavat syödä vähän julkisuustilaa toisiltaan. En hirveän isoja esityksiä ole löytänyt esimerkiksi lastenkulttuurin valtionpalkinnoista puhumattakaan Lasten Päivän maineteoista. Nehän menivät Rauman taidemuseolle ja tanssiteatteri Raatikolle. Erityisesti haluttiin kiinnittää huomiota lasten kulttuurikompetenssin vahvistamiseen - hei, haloo, kauhean virallinen ja muutenkin ei niin suomenkielinen tavoite! Raumalla on jo pitkään toteutettu lapsille suunnattuja näyttelyitä oheistoimintoineen. Raatikko puolestaan on vantaalainen ammattiteatteri, joka toki muuallakin on edistänyt koulujen ja päiväkotien kanssa kulttuurinsa levittämistä. "Tanssiteatteri Raatikko on tehnyt pitkän ja ansiokkaan työn lasten kulttuurikompetenssin vahvistamiseksi tanssin ja muiden taiteiden aloilla." Hyvä kompetenssi!

Sinfoniasoppa vai Milla Magia?

Ja sitten nämä lastenkulttuurin valtionpalkinnot.  Raatikon viereen sopinee ainakin minulle vähän tuntemattomampi lastenmusiikkiduo Soiva Siili, joka on myös "yleisökasvattaja ja valtakunnallinen varhaiskasvattajien musiikki- ja luovuuskouluttaja." Lisää hienoja määreitä: yleisökasvattaja! Luovuuskouluttaja! Esimerkkinä mainittakoon Sinfoniasoppa, joka on klassisen musiikin perehdyttämismetodi alakouluikäisille lapsille yhdessä Oulu Sinfonian kanssa. Onpa tullut levykin, kannen tekijänä itse kuuluisa siili Milla Paloniemi!

Kun kirjastotkin ovat nyt saaneet roppakaupalla tunnustusta, niin niiden kainaloon tai koodaamisen opetuksen rinnalle voisi ehkä kuvitella sitten Linda Liukkaan (s. 1986), joka "edustaa uutta kansainvälistä ja tulevaisuuteen suuntautunutta näkökulmaa lastenkulttuuriin ja sen kehittämiseen: hänet tunnetaan erityisesti digitaalisen teknologian ymmärrettäväksi tekemisestä ja koodauksen opettamisesta tytöille. Taustalla on ajatus koodauksesta uutena digitalisoituvan maailman perustaitona, jota kaikkien tulisi hallita luku- ja kirjoitustaidon tapaan.

Liukas on ollut perustamassa suomalaista Rails Girls -metodia, joka opettaa tytöille koodauksen alkeita. Koodaustyöpajoja on pidetty 160 kaupungissa eri puolilla maailmaa. Lisäksi Liukas on ollut laatimassa opettajille ja opetusalan päättäjille suunnattua Koodi2016-opasta sekä siihen liittyvää verkkosivustoa. Tällä hetkellä Linda Liukas työstää Hello Ruby -lastenkirjaa, joka opettaa koodausta tarinoiden ja lapsille luontevien tehtävien kautta."

Täytyy myöntää, että ensin luulin nimeä ns. taiteilijanimeksi samaan tapaan kuin Milla Magiaa ja toisekseen, että vähän olen näköjään pudonnut lastenkulttuurin uusimmista tuulista. Linda tituleeraa itseään jo kirjailijaksi, ja onhan siellä verkossa näköjään koodauslastenkirjan tapainen.  Ehkä siitä on hyötyä myös vanhemmille kasvattajille.

Ministeri on todella huolestunut

Nimittäin Suomen tietokirjailijat ry:n syyskokouksessa puhunut opetusministeri Krista Kiuru on hänkin todella huolissaan oppimisen motivaation katoamisesta: nuoret eivät enää jaksa samalla tavalla kuin ennen innostua koulunkäyntiin näillä metodeilla. Online-sukupolvi on jo kouluissa, ja digitaalisuus on saatava kaikkialle samantasoiseksi. Vuonna 2015 aloittaa 150 koulua uuden pilotoinnin uusilla kujeilla. Olisiko silloin Linda Liukkaankin uusi aika tullut, ja voisiko hän ottaa sivutoimekseen käydä valistamassa myös opettajankoulutuslaitosten porukkaa?

Krista Kiuru hehkutti kirjastojen merkitystä ja roolia suomalaisessa koulutus- ja sivistysyhteiskunnassa. Hyvä niin, sillä UNICEF ehti jo hehkuttaa lastenkirjastotyötä, joka siis sai Lapsen oikeuksien vaikuttaja 2014-tunnustuksen. Perustelut ovat ihan asiaa: "Kirjasto pyrkii ihailtavasti, lukuinnon vähentymisestä huolimatta, vastaamaan lasten sosiaalisiin, tiedollisiin ja kulttuurisiin tarpeisiin. Se pyrkii tekemään itsestään, ei vain lapsille sallitun, vaan lapset tervetulleeksi toivottavan ja turvallisen tilan, olohuoneen – mikä ei tänä päivänä ole itsestäänselvyys."

 Kirjastot toimivat tiedon lähteinä kaikille pyrkien ehkäisemään tiedollista syrjäytymistä ja mahdollistamaan yhdenvertaisen pääsyn kulttuurin pariin ja harrastuksiin kaikille lapsille ja nuorille. Tasa-arvoa ylläpidetään myös tavoittamalla kirjastoauton kautta syrjäseutuja. Kirjastot ovat innovoineet toimintaa lapsille ottamalla valikoimaansa kirjojen ja lehtien lisäksi musiikkia, elokuvia, pelejä ja harrastusvälineitä. Kirjastot pyrkivät huomiomaan eri-ikäiset lapset mm. satutunnein ja lukukoirien avulla sekä tarjoamalla verkkoyhteyksiä ja pelejä nuorille. Kirjastot tukevat toiminnallaan yhdenvertaista kansalaisuutta aikuisten ja lasten sekä eri lapsiryhmien välillä. Kirjasto sosiaalisena innovaationa ja itseään ajassa alati innovoiden vahvistaa yhdenvertaista ja tasa-arvoista kansalaisyhteiskuntaa."

Feministinen, taidokas maailma

Muistettakoon, että jo vähän aikaisemmin valtakunnallinen Lastenkirjainstituutti Tampereelta jakoi Onnimanni-palkintonsa suomalaiselle kirjastoautotoiminnalle lastenkirjallisuutta ja lasten lukemista edistävästä työstä. Tosin lautakunnassa oli peräti kaksi kirjastonhoitajaa, mutta hällä väliä: tällä kertaa he tuskin olivat jäävejä. Mutta hei: kirjasto on toisellakin tapaa pyörillä. Espoossa alkanut kirjastopyörätoiminta mahdollistaa sekin uudenlaisen lähestymistavan turuilla ja tanhuilla.

Linda Liukkaan ja tyttökoodaajien rinnalle muuten voisi sitten taas nostaa Finlandia Juniorin voittaneen Maria Turtschaninoffin, joka kiitospuheessaan vilautti F-korttia: kysymyksessä oli siis selkeä feministinen fantasia. Ohjaaja Johanna Vuoksenmaa ei säästellyt ihastustaan palkintoperusteluissaan. Hänkin tuli epäsuorasti kertoneeksi miten kirjat sarjoittuvat: Shell's Angels loppuu Vuoksenniskan mielestä sellaiseen cliffhangeriin, että seuraava kirja on ostettava. Minusta kirjan loppu oli melkoisen tyly ja masentava kaiken verbaali-iloittelun jälkeen: tekstiviestinä lyhyt ilmoitus raskaudesta. Sarjan alku on Maresikin, mutta looginen, kokonainen tarina alkuineen ja loppuineen. Minun suosikkini olivat Puuseppä ja Maresi, joten yhdytään diktaattorin sanoihin:"Maresi saa minut muistamaan, että tänäkin päivänä maailmassa on paikkoja, joissa kirjoille ei etsitä lukijoita, eikä tietoa jaeta nuorille janoisille mielille. Edelleen ihmisten mahdollisuuksia tietää ja oppia rajoitetaan ja ihmisoikeuksia poljetaan."