sunnuntai 29. syyskuuta 2019

Karkkikirja - vai koko perheen kivikirja?


Kun tässä parin viikon aikana on tiiviisti lukenut ja parannellut omia kirjojaan julkaisukuntoon – ensin Aavetakkia ja nyt Väinö Lakeutta ja Enkelinaaman tapausta – uusia kirjoja on ilmestynyt koko ajan kiihtyvässä tahdissa.
Onkohan armon vuodesta 2019 tulossa kotimaisen lasten tietokirjan runsasta kukintaa?  Siltä saattaa tuntua kun kasaa pöydälleen jo ilmestyneitä ja esiteltyjä opuksia – ja uusia vielä odotellaan. Hyviä uutisia siis on ilmassa – ja odotellaanpa miten tämä mahtaa näkyä lasten-ja nuorten kirjallisuuden Finlandian ehdokaiden asetteluissa. Siellähän eivät tietokirjat ovat erityisesti juhlineet Mauri Kunnasta lukuunottamatta. Harmillista, kun tälle alueelle ei ole Finlandian kaavassa oikein muutakaan paikkaa.
Monet tarinapohjaiset lastenkirjat liittävät mukaan tieto-osuuksia tai käyttävät faktoja koko tarinan raameina. Urheilu, tekniikka, avaruus ovat tulleet tutuiksi kautta aikojen.
Helppolukuisina mukavina kirjoina ilmestyneet Lätkä-Laurit ovat saaneet oman seikkaperäisemmän ja selvin humoristisinkin kuvin pelaavan Lätkä-Laurin jääkiekkokirjan (kuv. Harri Oksanen, WS 2019), missä Sapelihammastiikereiden matkalla jäähalliin kerrataan kaikki tärkeät osa-alueet historiasta aina Saku Koivun treenivinkkeihin. On Antti Nikusen Autokirja (WS 2019), selkeä isokokoinen opas sekin autolla ajon salaisuuksiin. Autoinsinööri Kaarlo Kätevän opastuksella löytyvät kojelaudan mittarit ja vaihteiston käyttö. On liikennemerkit, sähköautot ja jopa oma unelmien auto.
Anni ja Akseli puolestaan selvittävät Tiina Sarjan ja Mikko Posion yhteistyössä Minne sähkö meni? (kuv. Henna Ryynänen, Mäkelä 2018). Tiedekoira Voltti avustaa kaksosten arkipäivän tilanteesta – sähkökatko -  lähtevää tutkimusmatkaa. Sen aikana selviää monta tärkeää taustatekijää sähkön synnyttämisestä uusiutuviin luonnonvaroihin ja ydinvoimaan sekä tuulivoimaan. Aurinkopaneelit ovat lopussa isän ratkaisu pikaisiin latauksiin. Tarina on odotetusti painottunut sähköisiin asioihin, jotka ympätään koiran karkumatkaan.
Avaruus on siis yhä pinnalla, joten Tero Hiekkalinnan Rakettimatka avaruuteen (kuv. Carlos da Cruz, Karisto 2019) asettuu ison pinon päällimmäiseksi. Tämän alueen kirjoissa ei ole ongelmia valokuvien suhteen, niitä riittää toinen toistaan komeampia. Kuvittajan osuus onkin lähinnä vakiokaavan mukaisesti mukaan temmatun Kaukoputkimiehen kommenttien puolella. Kirjan rakenne kuitenkin on erilaisempi – ensiksi luodataan mitä avaruudessa tapahtuu historian ja nykyisyyden valossa. Loogisesti seuraavaksi käsitellään avaruusluotaimia, planeettalaskeutujia ja -mönkijöitä sekä lopuksi avaruusteleskooppeja. Mukana on paljon mielenkiinoista pohdiskeltavaa tulevaisuuden avaruusaluksista suomalaisiin satelliitteihin tai jopa Tesla-autoon.
Minne sähkö meni?
 Historian havinaa

Vielä näyttää olevan myös uskoa pikatiedon autuuteen. Jos ottaa esimerkiksi Maailman valtiot- sarjasta Pohjois-Korean innoittaman osan (Lector-kustannus 2019), huomaa tuijottavansa aukeaman mittaista kolmeneljäsosan ison kuvan ja muutaman pikkukuvan koostetta – tekstiä on 9 riviä.
Suuret nais-mies-tyttö-poika –sankarimme ovat saaneet niin monta erilaista jatko-osaa, että niihin täytynee perehtyä tarkemmin. Joukossa on niin mielenkiintoista ja haastavaa materiaalia kuin tavanomaiseen sabluunaan tyytyviä esittelyitä.
Mauri Kunnaskin jyrää edelleen aikaisempien kirjojensa runsaan materiaalin hyödyntämisessä. Historia on aina ollut vankka ja turvallinen tiedon alue. Nyt Herra Hakkarainen eksyy historiaan (Otava 2019) etsi ja löydä -metodin avittamana. Kirjassa on selkeät aloitusohjeet, edelleen mainiot piirrokset Turussa ja maantiellä 1500-luvulla, Viaporista 1740-luvulta kiiruhdetaan kesäjuhliin 1840-luvulle. Koiramäki on tietysti mukana niin talvella kuin matkan teossa, on koulua, kauppapuotia ja suutarinverstasta. Jokaisella aukeamalla on kysymyksiä, keksimistä ja kertomista puhumattakaan hauskoista etsimiskohteista. Ja toki, hienoa, lopussa on vielä oikeat kohdatkin pienoisaukeamilla. Tällainen eksyminen on hauskaa. Sopivasti jaksoteltuna se voisi hyvinkin toimia vaikka esikoulussa.

Makusteltavia loistokohteita

Vuokko Hurmeen edellisessä, tarinakuvatietokirjassa Housuvaaran huvipuisto (Into 2018) oli kätevästi fantasiaa viljelevän hauskan juonen lisäksi huvipuistojen historiaa ja laitteiden moninaisuutta. Tuotteliaan kirjailijan tietopuoleinen kiinnostus ulottui myös Pikkurillin kehittymiseen ja oikeuksiin ja toiseenkin ääripäähän, vanhenemiseen.
Nyt Hurme on poliittisestikin aran aiheen äärellä. Karkkikirja (kuv. Anni Nykänen, WS 2019) lupaa kertoa karkin olemuksesta kaiken. Sisällys selviää kannesta: megapussillinen tietoa, makeita testejä ja karkkireseptejä. Kuulostaako epäterveelliseltä? Kyllä. ”Miten suklaa, lakritsi ja marsipaani syntyvät? Minkäkokoinen on maailman suurin toffeepala ja mikä on vaahtokarkkien syömisen maailmanennätys?” Mutta ei luovuteta näin helpolla: ” Entä minkä ihmeen vuoksi karkkeja ei voi syödä niin paljon kun huvittaa?”
 Vaikka aluksi tuntuikin sokerisen makealta, jatkossa perehdytään sulavasti mahtavaan makuaistiimme ja miksi karkit maistuvat niin hyviltä. Aukeamat ovat ehkä turhankin täynnä mielenkiintoisia tietoja ja yksityiskohtia, tietovisaa, ja -iskuja. Kuvittaja ja taittaja ovat tehneet parhaansa helpottaakseen katseen suuntimista ja onnistuneet välttämään erilaisilla taustoituksilla ja humoristisillä piirroksilla karikoita.
Kirja sisältää siis paljon asiaa, jota kertyy niin historiallisesti kuin ravintopuolelta ajatellusti aukeamien kautta. On sokerin maailmanvalloitusta, herkuttelijoita kautta aikojen ja sitten tietysti tunnetuimpien karkkilaatujen esittelyt. Ja tuleehan sieltä myös otsikko Vaarallinen karkki! Mukana on lisäksi hauskoja – mutta toivottavasti paljastavia! – testejä omasta karkinsyöjän roolistaan ja heti perään vinkkikimara paremmasta olosta.
Tämä taitaa olla koko perheen kirja. Isän lakritsaharrastus. äidin suklaa, veljen kovat karkit, oma vaahtokarkki – mitä ne kertovat?

Tarjolla olisi jalokiviä – muun muassa 

 Saija Saarnin upeassa Kiviä taskussa – koko perheen kivikirjassa (kuvitus ja graafinen suunnittelu Matti Berg, Nemo ja Otava 2019) on kokonainen kivien maailma esillä. Kansi ei ehkä heti luo kuvaa kunnianhimoisesti tehdystä kokonaisuudesta.  Siinä on epämääräisiä kivimassoja ja tutuntuntuinen ratkaisu eli ei niin houkuttelevan näköinen geologi Keijo Kivinen, jolla kuitenkin sisäsivuilla on heti asiaa ja mielenkiintoiset työvälineet.
Sisältö on kuitenkin ihan timanttista. Kerrankin aukeamat on sommiteltu tehokkaan tiedollisiksi, mutta rauhallisella ja kiireettömän oloisella taitolla: on selkeä otsikko (Magmakivien tulinen tarina, Tyynylaavaa ei suositella päänaluseksi), selkeät tekstiblokit, grafiikka ymmärrettävää ja esimerkiksi poikki- tai sisäleikkaukset tajuttavia.
Toki aloitetaan ehkä vieläkin hiukan mietityttävällä maan ja kuun syntymisellä, alkuräjähdyksellä, mutta sitten edetäänkin jo todella kiinnostavilla – kaikenikäisille! – esittelyillä miten Suomi sai alkunsa ja muotonsa, käydään maapallon sisällä ja pohditaan nyt ajankohtaisia syväreikien poraamisia, on magneettisten napojen liikehdintää, maanjäristystenvärähdysaaltoja, mantereiden matkaamista ja sitten kivien syntymistä. Vain pintaa hiukan ehdin tässä raapaista.
 Kivien erilaiset muodot ovat kiehtovia, hämmästyttäviä: maapallo tuntuu olevan jättimäinen kivenkerrätyslaitos – kivestä syntyy eri tavoin uutta! Suomen kivet esitetään tunnistettavin valokuvin ja lopussa on lisäksi Keijon vinkit kivikokoelman perustalle. Bonuksena vinkataan parhaat paikat kiviretkille ja kerrataan sanastoa unohtamatta hyvää hakemistoa.
Olen viehättynyt ja ilahtunut Saija Saarnin työstä. Siitä on iloa monessa yhteydessä kodeista kouluun. Yleensäkin Kiviä taskussa antaa mahdollisuuden ymmärtää maapallon kehittymisen kautta myös jatkuvaa liikettä ja elämän mahdollisuuksia avaruuden syleilyssä.
Tulipa runollinen loppulausahdus, mutta sitä selittänee oma suhteeni kiviin. Onneksi Saija Saani pitäytyy faktoissa – minä olen kiinnostunut kiviin liittyvistä kansanuskomuksista ja maagisista tuntemuksista. Ne ovatkin sitten hiukan toisenlaisen tarinatietokirjan materiaalia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti