Tietofinlandia ja kirjamessujen kirjaroviot

Tietofinlandian ehdokkaat avasivat suuren palkintosyksyn julkisuuspelin. Televisiot eivät vaivautuneet paikalle, mutta salamavaloja tuntui räpsyvän. Mielenkiintoista oli, että toisen suuren palkinnon eli Kanavan voittaja ja ehdokkaat eivät olleet samoja. Tämä ainakin näyttäisi todistavan tietokirjallisuuden kärjenkin laveudesta. Ja toisekseen: nyt eivät juhlineet WSOY, Tammi eikä Otava, vaan keskisuuret kustantamot. Mitä tästä voisi ajatella?

    Raati näytti uskovan Marimekkoon, Piikojen valtakuntaan, maailmankarttojen kulttuurihistoriaan, ruotsalaisen rasismin historiaan, keskiaikaisiin pyhiinvaelluksiin ja syväluotaukseen siitä, millaista on olla eläin. Jälkimmäinen muuttaa raadin mielestä käsitystä maailmasta jokaisella aukeamalla. Se on siis vaarallinen kirja, mikäli uskomme historiallisia kirjanpolttorovioiden sytyttäjiä. Se täytyy myös hankkia ja lukea.

    Palkintojen myötä ajatukset siirtyivät Helsingin kirjamessuille, kirjavuoriin ja keski-ikäisten ja varttuneiden ihmisten ryntäilyyn lavalta ja myyntitiskiltä toiselle. Kaikki tuntuu keskittyvän: Finlandia-ehdokkaat ja muut palkinnot nostavat hetkeksi lukevan yleisön tajuntaan parikolmekymmentä teosta ja kirjailijaa.

Minne katoavat painokset?

    Mitä tehdään niille muille messuillakin notkuville myyntipöytien kasoille? Parin euron kirjat menivät kaupaksi. Edulliset lastenkirjat sujahtivat kasseihin. Mutta tuhansien painosmäärien lukemattomat oudot tittelit? Etsitäänkö niitä joskus divarien hyllyiltä, kuinka paljon Suomen autotalleissa on avaamattomia kirjalaatikoita, lahjoitetaanko kaikille Suomen koululaisille kirja tai ainakin lukiolaisille? Kirjamessujen myyntivimmassa ei tiedä, miten olla optimisti. Hienoa kun on näin paljon valinnanvaraa. Miten nuo kaikki kustantajat ja kirjantekijät oikeastaan pärjäävät? Onko tässä tittelimäärässä järkeä, kun tieto opuksista ei tavoitakaan? 

    Kirjamessut tietenkin hehkuttaa, miten lavoilla on 800 esitystä ja yli 11 000 kirjailijaa ynnä muuta pyörimässä ympäriinsä. Helsingin Kirjamessut on kasvanut 30 000 kävijän tapahtumasta lähes 80 000 kirjan ystävän tapahtumaksi. Sen pinta-ala on tuplaantunut 15 vuoden aikana. Kirjamessuihin osallistuu tänä vuonna 330 yritystä ja näyttelypinta-alaa on käytössä 7400 m2. Antikvaarisille Kirjamessuille osallistuu 50 antikvariaattia.

    Jos pöhötys ei lopu, samaan aikaan toisella puolella olevat ruoka- ja viinimessut joutuvat tilaamaan merkittävän määrän Riedel-laseja lisää.

    Ja mitä tekivät 8000 messuille rahdattua koululaista? Helsingin Sanomien mukaan söivät ainakin lakritsia. Mitä sanoi Panu Rajalaa kuulemaan itsensä tunkenut naisihminen: ”Puolesta tunnista menee alku- ja loppukahinoihin 7 minuuttia. Loppuihin mahtuu muutama kiinnostava ilmiö, jotka katkeavat kuin kanan lento lavaemännän kurkunleikkausmerkkiin.” Mitä miettivät vihreiden telttojen alle itsensä ahtaneet lapset, vanhemmat ja ulkopuolelle jääneet lastenvaunut: ”Kuumaa, sekavaa, mutta lapsia viehättävää – kunhan olisi ollut paikat kunnossa ja äänenlaatuakin.”

Lukiolaiset hoivaavat aikuisia

KirjaKallion ohjelmasta sanottiin, että se pureutuu mm. syksyn herkullisimpiin nuortenkirjoihin kirjailijahaastattelujen ja sanataiteen kautta. No, nuortenkirjoja ei kovin paljoa nähty – vaikka onhan esimerkiksi Tuomas Kyrö yhden joulupukkijutun tehnyt. Hyvinkin mielenkiintoinen esikoinen ja Otavan kirjoituskilpailun voittanut Nadja Sumasen Rambo oli eräs harvoista. Vaikka kirjan aiheet olivatkin näitä yleisiä ja yhteisiä eli hankalat aikuissuhteet, mielenterveysongelmat, huoli omasta pärjäämisestä ja yleinen epävarmuus, Sumanen kirjoittaa koukuttavasti ja mukavalla kuivalla huumorilla höystäen. Hänellä onkin vankka tuntemus työnsä kautta nuorten ongelmista ja riippuvuuksista. Ratkaisuksi hahmottuu tällä kertaa isovanhempien osuus ja lähentyminen yritysten ja erehdysten kautta myös muihin läheisiin.

    Nuorten haastattelijoiden otteista paistoi kyllä syventyminen tekstiin ja ikään kuin hyvin tehty taustatyö. Mutta kun kirjailija joutuu useamman kerran sanomaan, ettei osaa vastata tuohon kysymykseen, niin kulmakarvat nousevat. Tottunut haastattelija olisi vienyt kirjan tekemisen ongelmat, kielenkäytön, huumorin ja roolien murtumiset yleisölle haastavampaan ja kiinnostavampaan muotoon. Mutta kirjamessuilla lienee myös kouluttava roolinsa?

  

    Puolen tunnin parasta antia antoivatkin sellaiset jouhevat esiintyjät kuin Anneli Kanto ja Paula Havaste, jotka naurattivat, kiinnostivat ja pitivät pihdeissään miettiessään historiallisen romaanin taustoituksia, materiaalinkeruuta ja rakastumista hahmoihin – kunnes Pyöveli katkaisee kaulan. Ihan samaan eivät pystyneet eivät tubettajat, eivät open mic-runoilijat tai seksin kyllästämä maailmakaan.

Muita messumahdollisuuksia

Jos ajatellaan, että pieni on kaunista, niin ei voi kuin ihailla muutamaa myyntiponnistusta. Toinen on helsinkiläinen lastenkirjakauppa Lasten Toukka, joka Kalliossa pitää majaansa ja on keskittynyt hyvään ja korkeatasoiseen lastenkirjallisuuteen (varmimmin keskiviikosta perjantaihin 13-17). Samalla putiikissa Fleminginkatu 8:ssa voi bongata näyttelyitä ja muuta toimintaa. Mutta erityisesti Toukan oma pakettivolkkari toimii myös kiertävänä myyntipaikkana ja mainoksena siellä täällä Suomessa, yleensä kirjaan liittyvien tapahtumien yhteydessä.

Salla Savolaisen tilannekuvassa on kaikki Toukasta.

    Toukka tuli mieleen kun osallistuin toiseen kiertävään kirjasirkukseen eli parilla kirjalla myyntiauton matkaan. Kirjamobiili oli REUNA-kustantamon toteuttama Kirjan vuoden 2015 tempaus, jolla haluttiin viedä kirjat ja kirjailijat paikallisiin tapahtumiin ja pienille paikkakunnille, joilla ei (enää) ole kirjakauppaa. Kulkuneuvoksi päätettiin matkailuauto, jolloin auto, sen kuljettaja ja kirjamyyjä voivat yöpyä caravan-alueilla. Kuinka paljon voivatkaan kirjaan uskovat ihmiset kärsiä aatteensa puolesta! Kirjamobiilin matkamittariin kertyi 11 000 kilometriä ja ”virallisia” etukäteen sovittuja etappeja oli 27, joista osa kaksipäiväisiä. Lisäksi kirjamyynti laitettiin pystyyn camping-alueilla iltaisin ja muutamia kirjatilauksia tuli myös sähköpostilla ja puhelimitse. Provisiolla saatiin katettua polttoaine- ja yöpymiskulut, mutta ei palkkaa työstä. Pr-hyöty oli merkittävä. Kirjamobiili sai iloista ja myönteistä palautetta kaikkialla.

Palautteessa totuuden siemen?

Reuna on myös kiinnostava nuortenkirjojen pienkustantaja

    Juttelemaan pysähtyneet ihmiset ihmettelivät usein sitä, että esillä oli korikaupalla kiinnostavia kirjoja, joista he eivät olleet koskaan kuulleetkaan. Yhdeksi myyntisloganiksi muodostuikin: ”Tämä on valikoima, jota et löydä mistään kirjakaupasta. Ihmiset olivat lomatunnelmissa ja kesämielellä, joten humoristiset kirjat tekivät kauppansa; niitä ostettiin selvästi tuliaisiksi mökille tai juhliin, joihin oltiin matkalla. Toisaalta omaan työhön tai tutkimukseen liittyvää kirjallisuutta on aikaa lukea vain kesälomalla, tietokirjoja myytiin mielestämme yllättävänkin paljon. Lastenkirjoissa kiinnitti huomiota se, että joka ikisellä etapilla tuli lapsia tutkimaan lastenkirjalaatikkoa, mutta useimmiten äiti kielsi koskemasta kirjoihin ja totesi, että a) sen saa kirjastosta b) sinä et lue sitä kuitenkaan c) meille ei osteta enää yhtään kirjaa ja d) sen saa divarista halvemmalla. Kirjoja ostivat isät, jotka heltyivät suostumaan lapsen hartaisiin pyyntöihin."

    Vau! Tästä lähtien on keskityttävä opettamaan lapset manipuloimaan nimenomaan isiä! Ja heitähän manutetaan nyt lukemaan lapsille ja muillekin isänpäivän viikolla.

   

Kirjamessut ja isotissiset lähiönoidat

Kustantajat tähtäilevät kirjojen ilmestymiset sopivasti kirjamessuille ja Finlandia –palkintojen ehdokaslistoille. Niinpä yltäkylläisyyden tuntua on ilmassa ja kirjapinot kasvavat huolestuttavasti. Löytyisikö tarjonnasta sitten joitakin trendejä?

    Helsingin kirjamessujen kakofoniasta niitä on vaikeampi löytää, vaikka venäläisen kirjallisuuden esiinnostaminen näyttäisi olevan sittenkin suunnitteluryhmältä oiva veto. Tilaisuudet ovat mukavasti täynnä, ja yllättävän moni ystävistä kertoo kulkevansa venäläisyyttä kokemassa. Ehkä se on myös helpoin tapa selvitä kirjailijatarjonnasta? Kun messujen tiedotus vierittää eteen lukuja kirjailijamääristä, osallistujista ja näytteilleasettajista, voi vain pudistella päätään. Messuohjelma taas kiusallisesti näyttää mitä on seurauksena: samoihin aikoihin useita esityksiä puhumattakaan kustantajien omien lavojen puheenvuoroista. Ja puoleen tuntiin muuten ei sittenkään pysty kuin hiukan mainostamaan kirjaansa ja näyttämään karismaansa.

    Vaikuttavinta messuilla olikin rakennuspäivinä, luurankojen maisemassa: puolivalmiita rakennelmia, pystytysohjeita tutkivia ihmisryhmiä, hyllyjen kokoamista kuin Ikean hommissa, autoja käytävillä, pahvilaatikoita ja hermostuneita ohisujahtelijoita. Oli lähes mahdotonta löytää oikeaa paikkaa, koska mitään perusmerkintöjä edes ei vielä ollut. Missä on 6g139?

Komeita loistopainoksia, soivia Tiernapoikia

    Ehkäpä vanhojen bestsellereiden julkaiseminen upeina loistopainoksia on jonkinlainen oire myynnin suuntautumisesta? Vai miksi muuten Harry Potter ja viisasten kivi (Tammi 2015) julkaistaan valtavankokoisena Jim Kayn kuvittamana opuksena? Kirjaan on loihdittu ihan mukavia arjen, taikuuden ja Tylypahkan maisemia, mutta epäilen, että elokuvansa nähneet eivät oikein hetkaudu tähän mukaan. Potter painaa 1527 grammaa, ja yhtä komeasti raamitettu Taru Sormusten herrasta Tolkienin silmin (WS 2015) vain 1330 grammaa. Ehkä vannoutuneet Tolkien-fanit riemastuvat tästä seikkaperäisestä Wayne Hammondin ja Christina Schullin koostamasta aarrearkusta Tolkienin omia kuvituksia, piirroksia ja fragmentteja ynnä muuta. Kirjaa mainostetaan perusteokseksi Keski-Maan ystäville – ja aika komean tilan se kirjahyllystä varmaan viekin.

     Muumilaakso juhlii (WS 2015) varmaankin nyt viimeisen kerran kookkaina koostepainoksina – nyt mukana ovat Muumipappa ja meri, Kuka lohduttaisi Nyytiä ja Muumilaakson marraskuu. Mutta ei hätää, erilaisia muita yhdistelmiä varmasti saadaan aikaan. Muumiperheen vuodessa (Tammi 2015) Riina ja Sami Kaarla muumisoivat erilaisia pikkuvälähdyksiä muumikirjoista vuodenkierron mukaan Kevätlaulusta lähtien. Paina nappia ja laula mukana –trendi tuottaa edelleen sekin tukevia kirja/ kovaääninen/ patterikolo/ ohjainnäppäimistö –kirjoja. Disneyn soivassa laulukirjassa (Tammi 2015) kuullaan suosituimmat elokuvasävelmät Frozenista, Viidakkokirjasta Aristokateista, Aladdinista, Peter Panista ja niin edelleen. Komeat kuvat elokuvista ja nuotit ovat mukana. 

    Huomattavasti viitseliäämpi ja isotöisempi kokonaisuus on Tiernapojat – soiva joulukirja koko perheelle (Tammi 2015). Katariina Heilala on koonnut vanhan oululaisen laulunäytelmän ympärille jämäkän kiinnostavan tietopaketin niin historiasta, henkilöiden taustoista ja esitykseen valmistautumisesta, tiernasanaston, pohdiskeluja tiernapoikien tulosta Suomeen ja perinteen muodoista. Mukana ovat myös Matteuksen evankeliumin toinen luku, kansanrunouden Tapanin virsi ja kivoja otteita Eino Leinolta, P.Mustapäältä, Arvi Järventaukselta, Z. Topeliukselta, Kirsti Ellilältä, Teuvo Pakkalalta ja Alpo Nopolalta. Puuhastelijoitakaan ei ole unohdettu, kun lopusta löytyy, tottakai, tiernatähden rakennusohje – ja arvoituksia. Päivi Arenius kuvittaa iloisesti hiukan venäläiseen maatuskanukketyyliin, ja mukana on myös valokuvia. Katariina Heilalasta on tullut varteenotettava lasten tietokirjailija, joka on aikaisemmin houkutellut nykyhetken tunnelmiin historiaa unohtamatta niin Linnanmäellä, Korkeasaaressa ja toivottavasti pian myös Kansallismuseossa. Olisipa mukavaa, jos jossakin välissä lapset saisivat tutustua sarjassa myös opukseen nimeltä Päivä eduskunnassa.

Kotimaisen fantasian ohjekirjat

    Uusista menevistä ja mukaansa tempaavista fantasiakirjoista huomasin löytäväni vanhan/uuden kaavan: tarinoita jaksotellaan ohjekirjan mukaan. Tätä tekniikkaa on toki käytetty monesti aikaisemminkin – ja usein juuri noitien, omituisten fantasiamaailmojen ja –eläinten kohtaamisissa. Nyt Tuutikki Tolonen luo tavalliseen arkeen kansanuskomuksiin liittyvän mörkölisän. Mörkövahti (Tammi 2015) alkaa sillä vanhalla raamilla eli kesälomalla. Nyt vain äiti on voittanut hellittelyloman Lapissa, ja isä on reissutöissä jossain kaukana. Lapsenvahdiksi ilmestyy koulutettu puoli-ihminen, kansanomaisesti mörkö, erityisalueenaan lasten- ja kodinhoito. Tolosen päähenkilöt – kuudesta yhteentoista – ovat persoonallisuuksia kaikki. Empaattisin nuorin Maikki saa yhteyden mörköön, kun taas salat paljastuvat kirjastosta lötyneen Runar Kallin kirjan sivuilta. Kirjan lukeminen avaa tarinaan perusraamin, kun lajipiirteet ja ominaisuudet alkavat paljastua. Niitä voi muuten poimia myös Pasi Pitkäsen kuvituksesta – Mörkövahti on minusta huomattavasti persoonallisempi lajikuvaus kuin esimerkiksi Pitkäsen Kepler 62:n tyypit.

     Jonkinlaista huvittuneisuutta akateemiseen Mörötutkimukseen olen huomaavinani kirjan sisällysluettelosta: ensimmäisessä osassa perehdytään möröihin tarinoissa, toisessa osassa todellisiin möröihin, kolmannessa pohditaan onko mörö eläin vai lähempänä ihmistä ja neljännessä kerrotaan empiirisistä tutkimuksista. Nämä muuten perustuvat yhden yksilön tarkkaan havainnointiin… Möröjen työtahti kaipaa vielä kohentamista, ja taustalta alkaa paljastua joidenkin tahojen pirullinen työhön pakottamisprojekti. Tolonen on hyvä dialogissaan ja tarinan vauhti on sopivasti jännittävä. Mutta jossain opinnäytteessä voisi kyllä tutkia miten kirjailijat lopettavat teoksensa – varsinkin silloin kun haluavat tehdä vielä toisenkin kirjan sarjaan. Loppu taitaa ollakin Mörkövahdin vaatimattomin ratkaisu.

    Siri Kolun annissa ohjekirjojen kirjastoon on kaavamaisempi ote. Tervemenoa Taika Taksinen (Otava 2015) antaa kunkin luvun alussa selkeät ohjeet lähiönoidan lyömiseen. Tämä on taistelukäsikirja, jonka käskykiljaisu kuuluu: ”Tervemenoa, lähiönoita! Sinä isotissinen valeaikuinen et minua nujerra!” Ydinsana taitaa olla tuo valeaikuinen, koska modernisti ja aika tutunomaisesti Taksinen onkin välinpitämättömyydellä kiusattu, pätemättömäksi nujerrettu oppilas, joka haluaa kostaa ja ottaa valtaansa koko lähiön. Homma hoituu kotiin yritysten ja erehdysten kautta, mutta lähimmäisen rakkaus ja oma tahto ovat lopulta voimakkaammat. Yksinäisyydestä kärsivä lähiönoita kohtaa tuomionsa lopussa ja joutuu jäämään yksin näkymättömään taloonsa. MUTTA: ”Minusta hän näytti varmalta siitä, että tapaisimme taas pian. Miksiköhän niin oli?” Ehkä saamme tietää siitä seuraavassa kirjassa? Sitä ennen kaikki lapset vahtimaan lähiönoitia. Tukea löytyy kaikista mahdollisista tuuteista: ”www.tervemenoa.fi Facebookissa toimii suljettu ja salainen ryhmä Tervemenoakerho, samalla tunnuksella löydymme myös whatsappista ja snapchatista. Instassa on tähän liittyviä hashtageja. Turvallisuussyistä saatte tarkemmat ohjeet linkkailuun ja tageihin meiltä. Tunnarimme kaikissa järjestelmissä ovat @LinkkiLars ja @RiesaRoosa.”

    Välillä kaikkeen koodaamiseen uupuneena uneksin noista puuhun rakennetuista majoista, kellarien päämajoista ja ullakon piilopaikoista, joissa kirjattiin ylös roistojen tekosia ja autojen rekkareita. Ohjekirjana silloin oli tietysti Pikku Jättiläinen, kuten kirjailija Uolevi Nojonen voi todistaa.