Finlandia Junior - voittaja tiedossa!

Nyt meni kilpailu turhan yksipuoliseksi. Voittaja on jo selvillä. Hän on nainen.

    Katsellessani estraadille ilmestyviä Finlandia Juniorin ehdokkaita aloin miettiä päinvastaista tapausta. Mitä tapahtuisi mediassa, jos ehdokkaina olisi kuusi miestä ja kaksi miespuolista kuvantekijää? Nyt tuntui siltä, etteivät kaikki edes huomanneet asiaa. Valokuvaaja rypisti otsaansa. kun huomautin asiasta ja totesi sitten, ettei todellakaan tullut ajatelleeksi asiaa. Samoin raadin jäsen – mikä saattoi olla oikein hyvä asia. Jos valinta olisi ollut tietoinen, niin se jos mikä olisi ollut absurdia.

Siiri Enorannan fantasilla menee hyvin.

    Silti miesten puuttuminen joukosta on jonkinlainen viesti raadilta, joka sentään luki yli sata kirjaa tämän vuoden tuotannosta. Toki ei koskaan voi olla varma, olivatko kaikki relevantit kirjat mukana. Ehdokkaaksi lähettäminen on kustantajan asia ja maksaa.

Raadilla oli asiaa

Toisin kuin Tietofinlandiassa, nyt Tampereen kaupungin kirjastopalvelujohtaja Pirkko Lindberg kokosi huomioita yhteenvedoksi. Tietofinlandiassa raati yksinkertaisesti totesi, että säännöt vaativat vain ja ainoastaan valitsemaan raadin mielestä kuusi parasta tietokirjaa oman mieltymyksensä mukaisesti. Ei katsausta mahdollisiin vuoden tietokirjojen teemoihin, suuntauksiin, ongelmiin, puutteisiin. Henkilökohtaisesti olin pettynyt, koska aina raadin näkemykset ovat minusta olleet tärkeitä ja mielenkiintoisia. Puhumattakaan siitä, että tarjolla on hieno mahdollisuus sanoa jotain painokasta medialle.

    Pirkko Lindberg otti esiin, miten Suomen yhteiskunnallinen tilanne on ehkä enemmän kuin milloinkaan läsnä kirjojen tarinoissa. Perheiden ahdinko, työttömyys, masennus, burn out, syrjäytyminen, kiusaaminen, päihdeongelmat ja itsemurhat ovat yleisiä teemoja. Pienempien lasten kirjoista taas löytyy uusperheitä, sateenkaariperheitä ja vanhempien kiireitä. Erityisesti kiiteltiin kuvittajien kokeellista ja rohkeaa työtä – tämä näkyi ehdokkaissa sentään yhdessä tapauksessa. Toisessa taas tietokuvan tärkeys tuli hyvin esille. Toisaalta raati herkeni moittimaan erityisesti kansikuvien kirjavuutta – kanteen panostaminen saattaa nostaa tarinan aivan toisella tavalla esiin niin kirjakaupassa kun kirjastossakin.

    Ja tosi on, että raadin toivomuksen mukaan nuorten kirjojen pitäisi kulua myös kasvattajien, opettajien ja vanhempien käsissä. Tai oikeastaan: miten jatkuva surkeuden esittäminen, ylitsepääsemättömien vaikeuksien esiin nostaminen ja ahdistus, pelko ruokkisivat luettaessa ”tavallista” elämää viettäviä nuoria? Olin jotenkin iloinen, kun laskin ehdokkaiden ulkopuolelta käsistäni Tuija Lehtisen Välivuoden (Otava). Siinä kahden erilaisen perheen kautta löytyy ei niin love story, mutta terävän humoristisia analyysejä ihmisten raadollisuudesta ja lasten yrityksistä pärjätä. Kaiken takana on luottamus nuoreen. Ja toivoa. Samaan kastiin kelpaa myös Nadja Sumasen Rambo (Otava). Paineita lasketaan nyt tälle nuorisotyön ammattilaiselle, kun plakkarissa on suuren kirjoituskilpailun voitto ja Junior-ehdokkuus.

    Ongelmien ratkaisut taitavat olla kuitenkin poliitikkojen ja toissijaisesti sosiaali- ja nuorisotyön käsissä? Poliitikot hoi. Seuraavissa vaaleissa teiltä kysytään, oletteko lukeneet tuon ja tämän nuorten ongelmakirjan.

Vaihtoehtojen kirjo

    Fantasia voi muuten hyvin tämän päivän Suomessa. Jos raadin kuusikkoa jotenkin luonnehtii, niin suurimman potin veivät nuorison kurjuus, huumorilla, fantasialla, tiedolla ja sadulla oli oma edustajansa. Jonkinlaista alueellista tasapainoa kuitenkin näytti haetun.

    Sanottakoon, että useat raadin valinnat olivat mielestäni täysin kelpoja. Itsekin raadeissa mukana olleena tiedän, että lopullinen ns. yksimielinen tuomio on monen tekijän summa. Kommentoijan helppo tehtävä onkin yksinkertaisesti vain nostaa rinnalle omia suosikkejaan ja olla ihmettelemättä miksi ne putosivat lopullisesta listasta.

    Tietokuvakirjan puolella vuosi on ollut hyvä. Osin sitä nosti Sibeliuksen juhlavuosi, mutta siitäkin huolimatta Tapani Baggen ja Salla Savolaisen Hämeenlinnan Janne (Tammi) on taiten tehty, Sibeliuksen nuoruudesta vetävästi kirjoitettu kokonaisuus, joka avaa lapsille mainion hauskasti taustoja. Samaan tasoon kipuaa myös Riina Katajavuoren ym Meidän pihan perhesoppa (Tammi), joka on kivan juonen avittamana tasapainoinen kokonaisuus erilaisten perheiden synnystä, arjesta ja lasten saamisen monista mahdollisuuksista. Kuvittajana on Christel Rönns, joka on antanut kuvallisen ilmeen myös Junior-ehdokkaalle eli Elina Lappalaisen Nakki lautasella (Tammi). Jälkimmäisestä ei pahaa sanaa – se on mainio johdatus ruokiemme alkuperään ja eettisiin syömisen perusteisiin. Ja taustat on palkittu moneen kertaan, mm. Tietofinlandialla ja Kanavalla. Nakki lautasella –kirjaa voisi siis tarkastella myös mielenkiintoisena esimerkkinä, miten aikuisten kirjailija työstää materiaalinsa lapsille. Samalla korostuu, tietenkin, kuvittajan tärkeä osuus.

   Samalla muuten Tammi kustantajana on noussut ehdottomasti lasten tietokirjojen kärkeen. Yhtiössä näytään tekevän hyvää työtä tämän uhanalaisen lajin hyväksi.

Huumoria, empatiaa, mutta hur står det till?

Ystävyys, erilaisuus ja keskinäiset vaikeat kanssakäymisen suhteet? Veera Salmi esittelee niitä ehdokaskirjassaan Mauri –pojan logiikalla, kun kaveri muuttaa Egyptiin. Kaivetaan tunneli sinne… Mauri ja vähä-älypuhelimessa (Otava) on tuota kuuluisaa tuotemainontaa, koska IPhone on paras! Toki mukana on vakavaa pohdintaa liiallisen kännykänkäytön vaaroista. Ja jääkö kirja jotenkin oudosti kesken eli jatkoako suunnitellaan? Essi Kummun ja Marika Maijalan minua ihastuttaneessa analyysissa Puheliaan Eliaksen kautta eli Harjoituspusuja (Tammi) rakkaus tulee lähelle, eikä vähiten Eliaksen fiksun äidin kommenteissa ja opastuksissa. Ensimmäinen ihastus on sellainen asia, joka jää mieleen lähes jokaiselle. Tämä kirja on hyvä muistutus.

Marika Maijala tavoittaa tekstin sävyt

    Hämärinkäinen (Karisto) on Mila Teräksen ja Karoliina Pertamon sukellus ehdokaskuvakirjassa runollisen herkkään tunnelmaan, hiljentymiseen ja arjen kiireiden unohtamiseen. Perinteisen sadun uusiutumisen miehinen upea monumentti on puolestaan minulla Puiden tarinoiden kolmas kertomus, Merenkulkija (Books North). Siinä Iiro Küttner ja Ville Tietäväinen vievät kaikki lukijansa monimieliseen Tuhannen ja yhden yön tapaiseen tarinankerronnan maailmaan, joka hienosti peilaa juuri tätä maailman tilannetta.

    Missä luuraavat suomenruotsalaiset? Ei Tietofinlandiassa, ei Juniorissa ei Finlandiassa? Jos puhutaan kokeilevasta ja rohkeasta työstä, niin ihan hurja juttu on kyllä Stella Parlandin ja Linda Bondestamin runokirja Katastrofer och strofer om slummer och stoj (Schildts och Söderström, uusi p.). Punamustassa kuvituksessa Bondestamin piirrokset ovat ärhäkkäitä, raakoja kuten runojen ilmiasukin: isoja vapaalla kädellä tehtyjä tekstiblokkeja. Ei ehkä ihan jokaisen lastenrunon rakastajan kirja, mutta uskallusta on. Palkintopuolelle olisi voinuti kivuta hyvinkin Minna Lindebergin  ja Bondestamin lapsikuvaus Boggan och Kyösti Kekkonen (Schildts och Söderström), missä vanhempien omaan napaan tuijottelu johtaa mielenkiintoiseen tapahtumasarjaan. Isoveli Boggan purkaa olonsa rötöstelyihin, joista kiharatukkainen Kyösti saa vihat niskaansa. Lopulta perheen yhtenäisyys saadaan palautettua. Ihastelkaa Bondestamin anarkista kuvitusta, suuria pintoja, yksityiskohtia, värien taistelua, symboliikkaa. Suomenruotsalainen puoli näyttää jääneen jotenkin huomiotta ihan syyttä. 

    Etsikää vaihtoehtoja, lapset ja nuoret. Tarjonnassa olisi.

Tietofinlandia ja kirjamessujen kirjaroviot

Tietofinlandian ehdokkaat avasivat suuren palkintosyksyn julkisuuspelin. Televisiot eivät vaivautuneet paikalle, mutta salamavaloja tuntui räpsyvän. Mielenkiintoista oli, että toisen suuren palkinnon eli Kanavan voittaja ja ehdokkaat eivät olleet samoja. Tämä ainakin näyttäisi todistavan tietokirjallisuuden kärjenkin laveudesta. Ja toisekseen: nyt eivät juhlineet WSOY, Tammi eikä Otava, vaan keskisuuret kustantamot. Mitä tästä voisi ajatella?

    Raati näytti uskovan Marimekkoon, Piikojen valtakuntaan, maailmankarttojen kulttuurihistoriaan, ruotsalaisen rasismin historiaan, keskiaikaisiin pyhiinvaelluksiin ja syväluotaukseen siitä, millaista on olla eläin. Jälkimmäinen muuttaa raadin mielestä käsitystä maailmasta jokaisella aukeamalla. Se on siis vaarallinen kirja, mikäli uskomme historiallisia kirjanpolttorovioiden sytyttäjiä. Se täytyy myös hankkia ja lukea.

    Palkintojen myötä ajatukset siirtyivät Helsingin kirjamessuille, kirjavuoriin ja keski-ikäisten ja varttuneiden ihmisten ryntäilyyn lavalta ja myyntitiskiltä toiselle. Kaikki tuntuu keskittyvän: Finlandia-ehdokkaat ja muut palkinnot nostavat hetkeksi lukevan yleisön tajuntaan parikolmekymmentä teosta ja kirjailijaa.

Minne katoavat painokset?

    Mitä tehdään niille muille messuillakin notkuville myyntipöytien kasoille? Parin euron kirjat menivät kaupaksi. Edulliset lastenkirjat sujahtivat kasseihin. Mutta tuhansien painosmäärien lukemattomat oudot tittelit? Etsitäänkö niitä joskus divarien hyllyiltä, kuinka paljon Suomen autotalleissa on avaamattomia kirjalaatikoita, lahjoitetaanko kaikille Suomen koululaisille kirja tai ainakin lukiolaisille? Kirjamessujen myyntivimmassa ei tiedä, miten olla optimisti. Hienoa kun on näin paljon valinnanvaraa. Miten nuo kaikki kustantajat ja kirjantekijät oikeastaan pärjäävät? Onko tässä tittelimäärässä järkeä, kun tieto opuksista ei tavoitakaan? 

    Kirjamessut tietenkin hehkuttaa, miten lavoilla on 800 esitystä ja yli 11 000 kirjailijaa ynnä muuta pyörimässä ympäriinsä. Helsingin Kirjamessut on kasvanut 30 000 kävijän tapahtumasta lähes 80 000 kirjan ystävän tapahtumaksi. Sen pinta-ala on tuplaantunut 15 vuoden aikana. Kirjamessuihin osallistuu tänä vuonna 330 yritystä ja näyttelypinta-alaa on käytössä 7400 m2. Antikvaarisille Kirjamessuille osallistuu 50 antikvariaattia.

    Jos pöhötys ei lopu, samaan aikaan toisella puolella olevat ruoka- ja viinimessut joutuvat tilaamaan merkittävän määrän Riedel-laseja lisää.

    Ja mitä tekivät 8000 messuille rahdattua koululaista? Helsingin Sanomien mukaan söivät ainakin lakritsia. Mitä sanoi Panu Rajalaa kuulemaan itsensä tunkenut naisihminen: ”Puolesta tunnista menee alku- ja loppukahinoihin 7 minuuttia. Loppuihin mahtuu muutama kiinnostava ilmiö, jotka katkeavat kuin kanan lento lavaemännän kurkunleikkausmerkkiin.” Mitä miettivät vihreiden telttojen alle itsensä ahtaneet lapset, vanhemmat ja ulkopuolelle jääneet lastenvaunut: ”Kuumaa, sekavaa, mutta lapsia viehättävää – kunhan olisi ollut paikat kunnossa ja äänenlaatuakin.”

Lukiolaiset hoivaavat aikuisia

KirjaKallion ohjelmasta sanottiin, että se pureutuu mm. syksyn herkullisimpiin nuortenkirjoihin kirjailijahaastattelujen ja sanataiteen kautta. No, nuortenkirjoja ei kovin paljoa nähty – vaikka onhan esimerkiksi Tuomas Kyrö yhden joulupukkijutun tehnyt. Hyvinkin mielenkiintoinen esikoinen ja Otavan kirjoituskilpailun voittanut Nadja Sumasen Rambo oli eräs harvoista. Vaikka kirjan aiheet olivatkin näitä yleisiä ja yhteisiä eli hankalat aikuissuhteet, mielenterveysongelmat, huoli omasta pärjäämisestä ja yleinen epävarmuus, Sumanen kirjoittaa koukuttavasti ja mukavalla kuivalla huumorilla höystäen. Hänellä onkin vankka tuntemus työnsä kautta nuorten ongelmista ja riippuvuuksista. Ratkaisuksi hahmottuu tällä kertaa isovanhempien osuus ja lähentyminen yritysten ja erehdysten kautta myös muihin läheisiin.

    Nuorten haastattelijoiden otteista paistoi kyllä syventyminen tekstiin ja ikään kuin hyvin tehty taustatyö. Mutta kun kirjailija joutuu useamman kerran sanomaan, ettei osaa vastata tuohon kysymykseen, niin kulmakarvat nousevat. Tottunut haastattelija olisi vienyt kirjan tekemisen ongelmat, kielenkäytön, huumorin ja roolien murtumiset yleisölle haastavampaan ja kiinnostavampaan muotoon. Mutta kirjamessuilla lienee myös kouluttava roolinsa?

  

    Puolen tunnin parasta antia antoivatkin sellaiset jouhevat esiintyjät kuin Anneli Kanto ja Paula Havaste, jotka naurattivat, kiinnostivat ja pitivät pihdeissään miettiessään historiallisen romaanin taustoituksia, materiaalinkeruuta ja rakastumista hahmoihin – kunnes Pyöveli katkaisee kaulan. Ihan samaan eivät pystyneet eivät tubettajat, eivät open mic-runoilijat tai seksin kyllästämä maailmakaan.

Muita messumahdollisuuksia

Jos ajatellaan, että pieni on kaunista, niin ei voi kuin ihailla muutamaa myyntiponnistusta. Toinen on helsinkiläinen lastenkirjakauppa Lasten Toukka, joka Kalliossa pitää majaansa ja on keskittynyt hyvään ja korkeatasoiseen lastenkirjallisuuteen (varmimmin keskiviikosta perjantaihin 13-17). Samalla putiikissa Fleminginkatu 8:ssa voi bongata näyttelyitä ja muuta toimintaa. Mutta erityisesti Toukan oma pakettivolkkari toimii myös kiertävänä myyntipaikkana ja mainoksena siellä täällä Suomessa, yleensä kirjaan liittyvien tapahtumien yhteydessä.

Salla Savolaisen tilannekuvassa on kaikki Toukasta.

    Toukka tuli mieleen kun osallistuin toiseen kiertävään kirjasirkukseen eli parilla kirjalla myyntiauton matkaan. Kirjamobiili oli REUNA-kustantamon toteuttama Kirjan vuoden 2015 tempaus, jolla haluttiin viedä kirjat ja kirjailijat paikallisiin tapahtumiin ja pienille paikkakunnille, joilla ei (enää) ole kirjakauppaa. Kulkuneuvoksi päätettiin matkailuauto, jolloin auto, sen kuljettaja ja kirjamyyjä voivat yöpyä caravan-alueilla. Kuinka paljon voivatkaan kirjaan uskovat ihmiset kärsiä aatteensa puolesta! Kirjamobiilin matkamittariin kertyi 11 000 kilometriä ja ”virallisia” etukäteen sovittuja etappeja oli 27, joista osa kaksipäiväisiä. Lisäksi kirjamyynti laitettiin pystyyn camping-alueilla iltaisin ja muutamia kirjatilauksia tuli myös sähköpostilla ja puhelimitse. Provisiolla saatiin katettua polttoaine- ja yöpymiskulut, mutta ei palkkaa työstä. Pr-hyöty oli merkittävä. Kirjamobiili sai iloista ja myönteistä palautetta kaikkialla.

Palautteessa totuuden siemen?

Reuna on myös kiinnostava nuortenkirjojen pienkustantaja

    Juttelemaan pysähtyneet ihmiset ihmettelivät usein sitä, että esillä oli korikaupalla kiinnostavia kirjoja, joista he eivät olleet koskaan kuulleetkaan. Yhdeksi myyntisloganiksi muodostuikin: ”Tämä on valikoima, jota et löydä mistään kirjakaupasta. Ihmiset olivat lomatunnelmissa ja kesämielellä, joten humoristiset kirjat tekivät kauppansa; niitä ostettiin selvästi tuliaisiksi mökille tai juhliin, joihin oltiin matkalla. Toisaalta omaan työhön tai tutkimukseen liittyvää kirjallisuutta on aikaa lukea vain kesälomalla, tietokirjoja myytiin mielestämme yllättävänkin paljon. Lastenkirjoissa kiinnitti huomiota se, että joka ikisellä etapilla tuli lapsia tutkimaan lastenkirjalaatikkoa, mutta useimmiten äiti kielsi koskemasta kirjoihin ja totesi, että a) sen saa kirjastosta b) sinä et lue sitä kuitenkaan c) meille ei osteta enää yhtään kirjaa ja d) sen saa divarista halvemmalla. Kirjoja ostivat isät, jotka heltyivät suostumaan lapsen hartaisiin pyyntöihin."

    Vau! Tästä lähtien on keskityttävä opettamaan lapset manipuloimaan nimenomaan isiä! Ja heitähän manutetaan nyt lukemaan lapsille ja muillekin isänpäivän viikolla.