Arttu Tirttu - jokaisen influenssarin toiveuni

Hetken jo luuli olevansa flunssapöpöjen ulottumattomilla, mutta viime hetkellä jostakin ne ujuttautuivat kurkkuun ja nenään. Ei jaksanut tehdä mitään, lukea mitään, kirjoittaa eikä paljon ajatellakaan. Mörinän ja niiskuttelun lomaan ilmestyi kuitenkin selviäkin hetkiä, jolloin haeskeli tautiin sopivaa viihdykettä. Flunssasta on jopa pari tietokirjaa, pöpöistä enemmänkin, mutta kukapa haluaa kurkkuunsa kurkistaa.

Sami ja Riina Kaarlaan on kiinnittänyt katseensa jo heidän Muumi-luonneyhtiölle tekemiensä vaihtoehtoseikkailujen kautta. Muihin muumityyppejä versioiviin yrittäjiin verrattuina pariskunnalla näyttäisi olevan selkeä, mukavasti alkuperäistä maailmaa noudatteleva ote.

Aamuradion kolumnissa olin kuulevinani puhuttavan influensserista. Se ei tainnut kuitenkaan tarkoittaa Eesaun käsillä ja Jaakobin äänellä tapahtuvaa vaikuttamista, mutta jotain sinnepäin. Ainakin havahduin siihen, että ainoa oikea influensseri köhinätilanteisiin on vihreä mies.

Arttu Tirttua kuumeen keskelle!

Sami ja Riina aloittavat, kun  Arttu Tirttu herää henkiin ( Lasten Keskus 2017). Takakansi sen kertoo: Täsmälääkettä kirjakammoon! (Ehkä myös niiskuttavaan tylsyyteen?)  Vauhdikas kirjasarja täynnä huumoria ja jännitystä. Siis jatkan hommaa limutölkin kokoisen, vihreän kumisen kiinalaisen leikkiukon kanssa. Luonteeltaan tämä taitaa mennä samaan sarjaan kuin muutkin nuoren pojan/tytön neropatti/koulu/tietokone/kommellusfundeerauksien kanssa koheltavat arkirealismit. Siihen viittaavat myös viivapiirrokset, joissa heitellään sarkastisia huomioita. Huumoria? No miksei, ainakin jos sisäistää Jimin eli kertojan mukavasti itseironisen kerronnan. 

Jännitystä? No come on! Onko kumiukon selviytymistarinassa todella jotain jännitystä, vaikka se joutuukin käymään erinäisiä kommelluksia ennen kuin a herää henkiin b päättää muuttaa Jimin taloon leikkimään kissaa ja hiirtä. Täsmälääkkeeksi itselleni tämä ei nyt vielä tehoa.. Jimi vaikuttaa sopivasti nörttimäiseltä koululaiselta, ja mukana on hyvää kritiikkiä tavarapaljoudesta, kestävästä kehityksestä. Mutta kaipa se yksinäisyydestä ja lähisuhteistakin kertoo, jos paras kaveri on Arttu Tirttu tai höpsähtänyt mummo – niin, tuttuun tyyliin Jimin äiti on jättänyt kaiken vastuun muille.

Kun Arttu Tirttu katoaa (2018) sekä Arttuun että kumisen leikkikalun omistajaan Jimiin on kertynyt lisää vivahteita ja ominaispiirteitä. Jimi ei vielä uskalla ottaa Arttua mukaan kouluun, koska pelkää näyttävänsä hölmöltä puhuvan leikkikalun kanssa. Kun luokkaan tulee uusi punatukkainen tyttökin, löytyy uusia vakoilun ja kuvittelun aiheita. Asuuko tyttö metsässä, onko siellä susia, ampuuko tytön isä pyssyllään ja roikkuuko mökin takana ruumiita? Luokka lähtee majakkasaarelle retkelle,ja Arttu piiloutuu eväsrasiaan ja katoaa. Jimi löytää lelun majakan tornista, mutta muut ehtivät lähteä veneellä mantereelle. Paitsi Eleonora, joka lähetettiin hakemaan Jimiä. Artun salaisuus paljastuu, ja Jimistä ja Eleonorasta tulee ystäviä ja yhteisen salaisuuden haltijoita. Tytönkin outoudet selvenevät: susi on susikoira, irlantilainen isä luonnonystävä ja ruumiit kuivumassa olevia makuupusseja. Kiinalainen kumilelu on nyt löytänyt hyvän kasvualustan: on terävää huomiokykyä, satiirisuutta, kiukkua ja omanarvontuntoa. Tästähän on ihan hyvä jatkaa.

Kurkkukipu vaatii laatutasoa

No, hyvä ja hyvä.. Arttu Tirttu ja aave (2018)  onkin ilmeisesti rustattu nopealla aikataululla varsin klassiseksi aaveseikkailuksi. Kun vanhassa Bemböön kartanossa on nähty aave, Jimi ja Arttu reippaalla Eleonoralla vahvistettuna lähtevät tietysti tutkimaan asiaa. Väliin saadaan hiukan lisää tietoa tytön ja hänen isänsä ekoasumisesta ja luonnon säästämisestä, mutta pääpaino on kuitenkin hiiviskelystä vanhan kartanon komeissa saleissa. Oudon helposti porukka pääsee sisään ja saa kuljeskella arvokkaassa miljöössä, mutta näin paljon kait suodaan oikomista juonen kehittelyssä. Ongelmallisempaa on niin tuttu säpsähtely ja outojen äänien kuuleminen ja valojen näkyminen. Loppujen lopuksi syyksi paljastuu vanhainkodista karannut 96-vuotias Gunnar, joka on saanut huonosta palvelusta tarpeekseen. Kuvaus on aikaansa edellä! Kirjan kuvitus on isoissa värillisissä kuvissa mainiota ja aaveellisen tehokasta, mutta köhinäistä influensseria eivät väliin tungetut viivapiirrosvitsit miellyttäneet Ja hyvän luonnekuvan aikaisemmissa kirjoissa saanut kuminukke Arttu ei oikein pääse tässä vauhtiin, vaan yrmyilee vain silloin tällöin muiden mukana – rooli on hukassa?

Nykyaikaisen tytön huone voisi olla mukava vertailukohde Riina Katajavuoren Mennään jo naapuriin -kirjalle!

 Robotit valloillaan

Artun rooli ehkä jää hukkaan, koska pariskunnan seuraava sarjan alku, Täältä tullaan. lemmikit! (2019) on siirtynyt Tammen kustannusohjelmaan. Pitäisikö olla sankarittarelle, aina niin auttavaiselle Kati-e:lle, kateellinen: hän on rakentanut oman robottinsa Ti-botin, nuket eivät kiinnostaneet vaan tietokone ja tabletit, käynyt koodauspäiväkodin, eletroniikkaeskarin ja käy kolmannella ohjelmoinnin linjaa. Mikähän vuosi tässä onkaan menossa? Onko tässä Linda Liukkaan mentorointia?

Riina Kaarla piirtää edelleen kiinnostavasti. Varsinkin laajat interiöörit ovat koukuttavia – niissä on todella paljon mielenkiintoista etsittävää ja havainnoitavaa. Varsinainen clou saattaa olla Kati-e:n kiinnostus eläimiin ja niihin liittyvien pulmien ratkaisemiseen. Mutta edelleen puolikuntoisen tuhisevana on todettava, ettei nyt jaksa innostua sinne tänne juoksentelemisesta tai robotin lentoradoista ja tutunoloisista pikku pulmista koiranhankinnasta kissanmahan kurinaan.

Mutta seuraava seikkailu on jo tulossa syksyllä. Ehkä se tempaa mukaansa. Nimi tosin on enteellisen influenssatorinen: Varkaan jäljillä…

Atshiii. Terveyttä kaikille. Arttu Tirttuja laskemalla voi flunssainenkin saada unen päästä kiinni.