Muumilaakso tyhjäksi - missä Tove?

Original Tove ja Hattivatit

Muumipeikosta on saatu jälleen jutunjuurta, kun uutta animaatiosarjaa on reposteltu joka puolelta. Tuorein julkaisu tulee puolestaan Ruotsista! Kyllä, Muumilaakson kertomuksia (Tammi 2019) on todella Alex Haridin, Cecilia Davidssonin kokoon ymppäämää ja Cecilia Heikkilän muumiviivan kopiointia. Hyväksynnän tällekin uudelleenluomiselle on antanut kukas muukaan kuin Sophia Jansson, Moomin Charactersin taiteellinen johtaja.

Minnekähän tämä markkinointitaiteilu vielä ehtiikään? 

Kun vertaa näitä uusia kertomuksia Tove Janssonin omiin voi vain huokaista. Esimerkiksi voisi kaivaa Tovella niin monessa paikassa esiintyvät hattivatit, nuo oudot, vääjäämättömästi etenevät ukkosen ystävät, jotka alkavat elää vasta salamoiden loisteessa – kuten Tove Näkymättömän lapsen upeassa novellissa tulkitsee Muumipapan silmin. ”Hän käsitti, että vain raju ukonilma saattoi sytyttää hattivatteihin elämän. Niissä oli voimakas lataus, mutta ne olivat kuin kuoreen suljettuja. Ne eivät tunteneet mitään, eivät ajatelleet mitään – ne vain etsivät. Mutta kun ne tulivat sähköisiksi, ne elivät, vihdoin, kaikin voimin ja suurin, kiihkein tuntein.”

Kuka oikein määrää ken ilmapuntarin löytää?

Muumianimaation osassa hattivateista näkee kätevästi, miten surutta esitystavan ehdoilla tarinaa muutetaan. Siinä Muumipeikko ja Niiskuneiti purjehtivat kahden oudolle saarelle, ja Niiskuneiti luulee ilmapuntaria ensin peiliksi. 

Muumilaakson kertomuksissa saareen matkaa koko konkkaronkka, Nipsu löytää ilmapuntarin ja Nuuskamuikkunen keksii ratkaisun.

Taikurin hatun Toven ”versiossa?” Hemuli lyö kallonsa hattivattien tankoon ja kiiltävään, mahonkiseen ilmapuntariin. Nuuskamuikkunen on tässäkin pelastava sankari, ja Muumilaakson jengi kokee myrskyssä kovia.

Eikä unohdeta Vaarallisen juhannuksen paljastusta. Nuuskamuikkusella on repussaan hattivattien siemeniä, ja niillä rankaistaan pollean virkaintoista puistonvartijaa.

Ei Nuuskamuikkunen pelasta, vaan kaunis Tulppaana!

Muumilaakso juhlii I-I1 (WS  2013) sisältää alkuperäiset tarinat ja lisäksi valikoiman sarjakuvia. Hattivattien talon läpileikkaus löytyy myös ihanasta kuvakirjasta Kuinkas sitten kävikään. Samalla voi nauttia tosissaan sanan taiasta – ja muumien pienten yksityiskohtien täyttämästä piirrosmagiasta. Saisikohan sitä luvan julkaista uudelleen kokonaisesityksen Hattivattien löytöretket ukkosten tiellä? Niin tärkeä aihe ilmiö tuntui Tovelle olevan. Eikä kovin paljon tarvitsisi runoilla täytteeksi. Aaveet ja oudot ilmiöthän ovat suurta hittiä lasten- ja nuortenkirjallisuudessa juuri nyt.

Mainiot kulttuurilehtemme

  

Kulttuurilehtien yhdistyksen Kultti ry:n järjestämä paneeli sopivasti vaalien alla poliitikoille pienten mielipidelehtien merkityksestä tuotti – tietenkin – hymistystä laajalla rintamalla. Poliitikkojen valppautta olisi toki tarvittu aikaisemminkin, kun opetusministeriö yksipuolisesti muutti kulttuurilehtien tuen kriteereitä ja näin karisti niskoiltaan suuren osan pienlehtiä.Kultin mainiota Kulttikiskaa seuraamalla näkee, mitä on jäljellä. Lastenkirjallisuutta jäi puolustamaan printtiversiona tamperelaisen Lastenkirjainstituutin jäsenlehti Onnimanni. Uutena päätoimittajana aloittanut Pivi Heikkilä-Halttunen on selvästi panostanut ensimmäiseen numeroonsa. Se on mainio teemakokonaisuus eläinaiheista lasten- ja nuortenkirjoissa: on Jukka Itkosen eläimiä, maatiloja kuvakirjoissa ja jopa lukukoiria ja kirjoitusponeja. Erityisesti kiitän selkeää taittoa: ei konstailua, hyvin jäsennellyt otsikot ja helposti luettava kolmipalstaisuus.

Konstailua nimittäin riittää tuskastumiseen asti Kirjasto-lehden mukagraafisessa otteessa. Jo kannesta voi laskea liian monta erilaista tekstityyppiä, ja sama hajanainen levoton ote jatkuu sisällä. Väliin valtavia anfangeja – ja yleensä aivan liian pieni leipäteksti. Kappa meitä kirjastoihmisiä on muitakin heikkosilmäisiä? Lehden tulisi myös miettiä, mikä se haluaa olla? Haastattelukavalkadi, ammattilehti, kantaaottava pureutuva, poleeminen…

Sarjainfo jaksaa yllättää. Viime vuonna tuli kiva lastensarjakuvanumero, nyt teeman on todella hyvin tehty ja mielenkiintoinen verkkosarjakuva. 

Ainoa nenännyrpistykseni tulee löysästä puffiartikkelista Muumi-animaatiosta, jonka ydin on nostettu näin: ”Tarinassa painottuu tällä kertaa kasvaminen. Yhteisöllisyyden sijaan keskushenkilöksi on nostettu Muumipeikko.” Niin, ja jos tekijät haluavat tosiaan katsojiksi myös aikuisia, ihmettelen tarinoiden koostamista.

Kaikki terhakkaat pienkulttuurilehtemme, Tähtivaeltajaa ja Porttia unohtamatta, sisältävät mainiot arvostelevat osionsa, jotka kattavat kirjat, lehdet, omakustanteet, elokuvat, dvd:t ja niin edelleen.

Niiden avulla kerää mainion yleiskuvan saatavilla olevasta rikkaasta materiaalista.