Runonlaskua murteella ja vallankumouksia

Mitenkä runojen lukeminen lapsiperheissä jaksaa? Muistavatko isät ja äidit niiden mainion merkityksen sanojen leikittelylle, omien lallattelujen teolle ja ilmiöiden nimeämiseen uusilla mielikuvilla?

Isomummit ja vaarit varmaan tämän osaavat ja yrittävät viedä runonlaulajien perinnettä eteenpäin? Kustantajatkin säntillisesti, ehkä tradition tunnustajina tuovat valittaviksi mielenkiintoisia rimmauksia.  Vanhat ja uudet nimet työntyvät sekaan sulassa sovussa.

Taitajat riimittävät ja kuvittavat

Traditiota edustaa esimerkiksi Ismo Loivamaan toimittama ja Sanna Manderin kuvittama Toivoisin, että asuisin kuussa (WS 2018). Reilun kokoinen opus sisältää runojen lisäksi myös Marjatta Kurenniemen satuja. Tekijä, Tove Janssonin ja Kirsi Kunnaksen aikalainen, on ehkä jäänyt turhaankin kollegoittensa varjoon. Marjatasta (1918-2004) olisi hänestäkin jännittävää saada elämänkerta aikaiseksi. Hiukan asiaa avittaa Ismon alkuun tekemä kivan laaja katsaus Marjatan kirjailijakuvaan ja elämään. ”Kurenniemen luja luottamus lapsiin näkyy muun muassa Onneli, Anneli ja nukutuskello –tarinaan sisältyvässä Lasten vallankumouslaulussa: Lapset kun kerran vallan saa/ ei ole palloa parempaa! Kurenniemen vaikutusta voi aavistella esimerkiksi Sinikka ja Tiina Nopolan Heinähattu ja Vilttitossu –sarjassa, jossa sisaruksilla niin ikään on oma vapautuslaulunsa.”

Ismon valikoimasta löytyy hyvä kavalkadi Kurenniemen runojen polkuja Vattumadon talosta kirjan nimirunon kautta Kahteen kukkopilliin. Sadut tarjoavat puolestaan luontoa, lapsikohtaloita ja sadun värinää pöyhkeästä voikukasta tavattoman tavalliseen prinsessaan. Hienoa myös tarjota kuvittajille haasteellisia töitä ja mahdollisuuksia. Mandart taitaa onnistua parhaiten nonsenseväritteisissä yhteyksissä.

Pia Perkiö on myös pitkän linjan riimittelijä. Nyt hän on saanut kuvittajakseen Siilin satupuuhun (Tammi 2018) yhden kuvittajasuosikkini – Pia Sakki tekee jälleen mainiota luonnehdintaa humoristisen hellyttävillä eläintyypeillään sammakon hyppykilpailussa, hämähäkin täkissä tai myyrän päiväkodissa. Perkiön runoissa on tutusti hyväntuulista, aurinkoista ja yhteistoiminnallista menoa. Kun Pia Sakki saa kuvittaa isoja aukeamia runojen ympärille, tuloksena on silmän ja korvanruokaa roppakaupalla.

Osa aukeaman kuvitusta - Pia Sakki

  

Murteen laskuoppi

Näyttääpä myös siltä, että omatyylinen Anne Vasko on intoutunut kovaan menoon Heli Laaksosen Ykköne –kokoelman tunnelmista (WS 2018). Ei ihme, sillä Laaksosen numerorunoissa on oivallusta, ytyä ja riemukkuutta. Tämä lienee pikkusisko Laaksosen aikaisemmalle Aapine –aakkosrunokirjalle. Onpa Heli Laaksonenkin tainnut miettiä lounaissuomalaisen murteen käytön ongelmia ja perillemenoa, kun lopussa on selitystä ja jopa sanakirja. Ihan totta – minulle numerojen runot ja lorut ovat mieltä hauskuuttavia ja käteviä rinnastuksia täynnä, vaan miten käy pikku Pietarilta homman tajuaminen? Mutta jos esimerkiksi runon 1000 Tuhat yrittäisin kääntää yleiskielelle? 

”Iso numero, suuria puheita, mutta tuhat…/ se kuulostaa nuhalta / Kuuntele nyt: / tuhat!

 Ja miltä se näyttää! / Nololta. / Katso nyt: /kolme nollaa/ vessajonossa oven takana jalat ristissä. 

Mutta / kuinka kauan joutuu odottamaan vuoroaan / miljoonan viimeinen nolla?

Sääli häntä!”

No jaa, kyllä murre taitaa olla hauskempi. Ja voihan sen lopussa suomentaa varmuuden vuoksi. Ja sanoohan Heli Laaksonen itsekin: ”Jos joku sana taik muato tuntu vieraalt, voit lukke sen omal tavallas. Ei tämä mikkä lakikirja ol.”

Tietokoneen oikeinkirjoitusohjelma tietysti rakastaa Helin murretta. Saa vetää punaista joka toisen sanan alle.

Hännän väripaletti

Eipä kolmea mainiota kuvittajaa ilman neljättä.  Ensin Mila Teräs on minusta onnistunut täsmärunoilemaan pienen ketun pyrkimyksen päästä taivaanrannan maalariksi kauneimmalla värillä komeakokoisessa kuvakirjassa Kettu ja värit (Karisto 2018). Etsimisen aikana poikanen ymmärtää, miten kaikilla on erilaiset mieltymykset ja kuinka kaunein väri taitaa tulla yhteistyöllä. Karoliina Pertamo vie ketun isoilla aukeamilla hurmaavasti luonnonvoimien kautta lopulliseen tulokseen. Revontulet täyttävät upeasti aukeaman taivaan. Ja vaikka Teräs kuljettaa tarinaa suorasanaisesti, kaikki värien ehdottelijat esittävät perustelunsa runomitassa kiiltomadosta aurinkoon, heinäsirkasta pakkaseen. 

Ainoa seikka joka jäi mietityttämään, oli erään pienen pojan ihmettely: ”Miksi ketun naamassa on kirjoitusta? Mitä siinä lukee?” Ymmärrän, että Pertamo käyttää graafisesti tekstejä eri medioista, mutta tosiaan, mitä lisäarvoa se oikeastaan antaa? Paitsi että taitaa osa teksteistä jotenkin liittyä luontoon ja väreihin? ”Valokuvat vaihtelevat kaarista sädekimppuihin ja verhomaisiin muotoihin…” Kuin Pertamon kuvitustyylin selvitystä!