Educa, Laatua! ja koulusolu

Selänhoito on realistinen metodi kouluun

EDUCA-messut olivatkin tiivistä jatkoa viikkoa aikaisemmin vietetyille äidinkielenopettajien talvipäiville. Kiertelin avoimin silmin messualueella ja huomasin ainakin, ettei viime vuoden kaltaista jättitaulujen ja muiden isojen älyvempaimien tarjontaa ollut lainkaan samassa mittakaavassa. Taisi oikeastaan pikemminkin olla tehokasta tarjontaa erilaisista selänhoitokapineista: pilatestyyliin keskivartalon ja selän lihasten kunnon vaalimisesta onkin varmaan todella hyötyä itse opetustyössäkin.

Kustantajat olivat kohtuullisesti mukana tarjoamassa erilaisia opetusmateriaaleja ja sisältöjä. Elämme mielenkiintoisia aikoja, koska Suomen Tietokirjailijat ry piti tehokkaan kirjanjulkistustilaisuuden – ja palkitsi muuten siinä sivussa myös ansioituneita oppimateriaalintekijöitä.

Kirjan nimi on ytimekkäästi Laatua! Ja se iskee runsaan kirjoittajakunnan voimin oppimateriaalien kimppuun juuri tässä muuttuvassa tietoympäristössä. Artikkelikokoelma on siis järeä puheenvuoro käynnissä olevaan oppimateriaalikeskusteluun. Niin paksu tämä laatukirja on, että sen antiin on varmaan paneuduttava myöhemminkin. On nimittäin historiaa ja nykypäivää, oppimisen materiaaleja esikoulusta yliopistoon ja tietysti uuden uljaan maailman pohdintaa 284 sivun verran.

Diginatiivin tunnustukset

Opus täräyttää heti alkuun 17-vuotiaan lukiolaisen Johannes Savolaisen viikkopäiväkirjalla. No, kaveri kirjoittaa ensimmäistä kertaa tietokirjaan, mutta viikkovauhti on huima. Hyvä alku kaikille, jotka eivät ihan ole vielä kärryillä fiksun koululaisen ajankäytöstä kaikkien vempaimien maailmassa. Varsinkin kun kriittisyyttäkin on mukana, ja kirjan parhaat ominaislaadut tunnustetaan auliisti – ja niitä käytetään tarpeen vaatiessa. Silti tarvitaan Teuvo Sankilan sanoin ohjaajaa: ”Tieto- ja viestintäteknisissä taidoissa olennaista on valmius tutustua uusiin asioihin ennakkoluulottomasti. Oppimistulosten kannalta tärkeintä on saada oppijat tekemään töitä oppimisen parissa, viihtymään koulussa nykyistä paremmin ja käyttämään monipuolisesti eri oppimateriaaleja. Teknologian hyödyntäminen tuo erinomaisen lisän opetukseen ja oppimiseen.”

Näin varmasti on, mutta liekö opettajien kohtalo jäädä yksin kaiken myllerryksen keskelle? Jos koulutusta nyt annetaan lähinnä oppimateriaalien kustantajien taholta, näin voi käydä. Kuten tilaisuudessa korostettiin, näin ei voi olla, vaan koulutuksen kokonaisuuteen tarvitaan yhteiskunnallista panostusta.

Itse ehdin ahmia lähinnä heti kiinnostavat artikkelit: mukavan hyvin jäsennellyt esittelyt aapisen maailmoista (Aapinen elää ajassa – Marja-Kristiina Lerkkanen), Kati Koivikon paljon ajatuksia herättävä must-juttu kirjan tekijöille eli Muistatko kuvan? tai monenmoisille kirjoittajille tehty Marja Simolan Sano se selkokielellä – tämä ohjepakki on tarpeellinen koko ajan.

Päiväkotien uusi menevä vaihtoehtomateraali?

Eräs punainen lanka taitaa tulla kiteytetysti esille Helena Ruuskan poleemisessakin jutussa Opettajan ei tarvitse tehdä työvälineitään. Kun opetushallitus on luomassa mahtavaa pilvissä leijuvaa kaikille vapaata oppimateriaalikokonaisuuttaan, Ruuskan teesit ovat tärkeitä: oppilaalla ja hänen huoltajallaan on oikeus ammattitaitoisesti tehtyihin oppimateriaaleihin. Mikä tahansa ei kelpaa oppimateriaaliksi eikä kuka tahansa sen tekijäksi. Oppikirja on oppilaan työväline. Oppikirja on runko, jonka varaan oppiminen rakentuu. Opetussuunnitelma konkretisoituu oppimateriaaleissa. ”Oppimateriaalipilven suurin uhkakuva lienee se, että siitä tulee vinkkien ja temppujen kierrätyslaatikko. Näin pilkotaan polttopuiksi opetusta koossa pitävä runko.”

Taikalamppu hehkuu ja palkinnot nousevat

Lastenkulttuurikin oli esillä. Taikalamppuverkosto, joka muutti nimensä ehkä selvemmäksi eli Lastenkulttuurikeskusten verkostoksi. Vajaat parikymmentä keskusta tekevät monivivahteista työtään eri muodoin eri puolilla Suomea. Huomasin kuitenkin, että esimerkiksi Helsingin Annantalon keskuksella ei tainnut olla vihiä tämän vuoden teemasta – sehän on kirjan vuosi – vaan kirja uupuu lähes kokonaan kevään teemoista. Mutta tehokasta ainakin numeroiden valossa toiminta on: verkosto tavoitti vuonna 2014 toiminnassaan 360 000 alle 18-vuotiasta lasta. Lisäystä edellisvuoteen oli 60 000 lasta, mikä on seurausta verkoston uusista lastenkulttuurikeskuksista. Valtakunnalliseen verkostoon kuuluu tällä hetkellä viisitoista toimijaa eri puolilta maata, niin kuntien lasten- ja nuortenkulttuuritaloja kuin vapaan kentän toimijoitakin. Lastenkulttuurikeskusten toiminnasta suuri osa tapahtuu osana lasten koulu- tai päivähoitopäivää, koska siten tavoitetaan kokonaisia ikäluokkia Lisäksi keskukset järjestivät perhetoimintaa, tapahtumia, lasten festivaaleja, kiertonäyttelyitä sekä antoivat taidekasvatuskoulutusta opetus- ja kulttuurialan ammattilaisille.

Kirja varmaan säilyttää asemansa edelleen verkoston työssä. Varsinkin kun käsillä on yhä enemmän mielenkiintoista materiaalia erilaisten, vaikeidenkin asioiden käsittelemiseksi. Erilaisuus perheissä on tuottanut muutamia kivoja tarinoita, ja yksi niistä palkittiinkin juuri Suomen nuorisokirjailijoiden toimesta. Vuosittainen Lydecken-plakaatti meni nimittäin Tittamari Marttiselle sateenkaariperheitä luotaavalle Ikioma perheeni (Pieni Karhu 2014). Täytyy kai kertoa Topelius-palkinnonkin saaja eli Kalle Veirto Säbätalvi (Karisto 2014), varttuneen nuoren miehen kasvamisesta. Molemmat palkinnot olivat muuten 2014 euroa eli palkinto nousee vuoren varmasti joka vuosi – yhdellä eurolla.

 Keskustelussa kuulin kuinka arvostelulautakunnalla oli ainoa vaikeus miettiä kumman palkinnon Veirto saa, hän kun oli ehdolla molemmille palkinnoille. Paikkansa jättävä lautakunta olisi ehkä voinut tehdä suomalaista palkintohistoriaa nostamalla kerrankin yhden kirjailijan kahden palkinnon saajaksi.

Ja vinkkinä vielä sarjakuvan mahtavaa voimaa: Kalle Hakkolan ja Mari Ahokoivun Sanni&Joonas –sarjasta Talviyö on kuin hieno kilpailija vaikkapa Ville Tietäväisen Vain pahaa unta –sarjikselle tai Briggsin Lumiukolle. Tekijöiden piirrostekniikkaa on mielenkiintoista peilata lasten kommentteihin, se on lennokasta ja ilmavaa ja monipuolista. Lasten unet ja arkiriennot ovat käsitettäviä eivätkä uhkaavia kuin Tietäväisellä, ja lumieläimien talviset ongelmat selviävät nekin. Kokeilkaapa!

Hypetystä ja pilven hohtavaa reunaa?

Aivan niin, olihan EDUCAssa toki joitakuita teeman vaatimia demonstraatioita.. Messuilla saattoi tutustua tulevaisuuden luokkahuoneeseen, jonka on suunnitellut Edulution Oy ja kalustanut Piiroinen. Puolen tunnin välein tapahtuvia demoja voi tulla seuraamaan ilman erillisilmoittautumista. Tulevaisuuden muunneltavasta luokasta ja kosketusnäyttö- ja mobiiliteknologiaan perustuvasta opetuksesta puhuttiin myös, kun Tablet-koulun rehtori KT Mikko Ripatti kertoo, mitä tapahtuu, kun iPadit tulevat peruskouluun, koulu luopuu painettujen koulukirjojen tilaamisesta ja toimii sähköisten oppimateriaalien maailmassa tietoyhteiskunnan tienraivaajana.

Ahaa, siis ainakin kovaa kilpailua välineistä – minä kun luulin, että Mikrosoftin porukka on jo ratkaissut samat ongelmat ja lahjoittamassa taas lisää vehkeitä kouluihin? No, tutkijan kielellä kuulin Finnish Education Groupin tutkija, arkkitehti Heikki Lumisen esittelemänä RYM SHOCK -tutkimushankkeen, jossa digitalisoituva maailma ja viimeisin oppimistutkimus yhdistetään opetukseen sopivaksi fyysiseksi oppimisympäristöksi. Hankkeessa on kehitetty muunneltava koulusolu ja oppimisympäristö Oulun normaalikouluun ja monitoimitilat Hämeenlinnaan.

Tasa-arvon häilyvyys

Jotenkin pitäisin tärkeänä olla unohtamatta perusrakenteita. Vain harvalla kunnalla on käytössään lasten kulttuurikasvatussuunnitelma, vain vähän puhutaan konkreettisista toimista lasten tasa-arvoisen kehityksen varmistamiseksi. Siksi oli mukavaa kuunnella vielä yhden palkitun pariskunnan puhetta messuilla: kokkolalaiset opettajat Juho ja Tanja Norrena voittivat tämän vuotisen Osaa & jaa -kilpailun Luottamuksen kehä -mallillaan. Tämän vuoden teemana oli tasa-arvoon ja yhdenvertaisuuteen kasvaminen.
Kehä on keino laajojen kokonaisuuksien oppimiseen ja projektityöskentelyyn. Oppilaat liikkuvat kolmiportaisella kehällä, jossa teemojen ja työvälineiden valinnanvapaus lisääntyy sitä mukaan kun oppilas etenee itsenäisessä työskentelyssä. Opettaja tukee oppilaita joka vaiheessa, mutta tuki eri portailla on luonteeltaan erilaista. Mutta tukea on, sitä annetaan ja se toimii.