Pohjolan äkäisin muurahainen vai tuohinopsakki?

Lastenkulttuurin kentällä toimivien erilaisten järjestöjen työn hedelmistä on kiva nauttia ja saada vaikka hengähdysaikaa omasta lasten kulttuuriaktivoinnista. Lastenkulttuurikeskuksissa ja kaupunkien järjestämissä touhuissa voi bongata erilaisia taideharrastuksia, vaihtelua kesälomailuun ja virikettä koko perheelle. 

Tuoreessa koululaiskyselyssä todettiin, että 55 % vastaajista haluaa aloittaa jonkin harrastuksen ja joka viidenneltä sellainen puuttuu! Syksyllä 5.-11.9. vietettävä harrastusviikko pyrkii osaltaan tutustuttamaan lapset ja nuoret mielenkiintoisiin, mahdollisiin kohteisiin. Tukea kyselylle saa myös Mikko Salasuon toimittamasta valtion nuortenneuvoston julkaisusta Harrastamisen äärellä. Lasten ja nuorten vapaa-aikatutkimus 2021 käsittelee 7-29-vuotiaidenharrastamista eri näkökulmista. Teeman on erityisesti nuorten kulttuurin, taiteen ja median käyttö. Tutkimusta varten haastateltiin lisäksi nuorimpien vanhempia. Mukana on myös lukeminen, vaikka pääpaino onkin muussa kulttuuritarjonnassa.

Sanataidekouluilla on lisäksi tärkeä osuutensa lukemisen ja kirjallisten kohtaamisten kentällä. Hieno tunnustus oli tämän vuoden Kirsi Kunnas-palkinnon myöntäminen postuumisti sanataituri Jukka Itkoselle, ja kymmenentuhannen euron ohjaaminen Valveen sanataidekoululle Oulun lastenkulttuurikeskuksessa. Valve toteuttaa nyt Jukka Itkosen mukaan nimettävän sanataidekokonaisuuden.

 Sanataideoppaiden kirjoa 

 

Lukemisen ja kirjoittamisen oppaita on viime vuosien aikana ilmestynyt kirjahyllyille mukava pino. Muutaman vanhemmankin voisi poimia tuoreempien rinnalle. Olen jo aikaisemmin kehunut Runomatkaopasta (Aviador 2019), mutta vanhassa voi olla ytyä enemmänkin. Miten runojen lukemisen ja kirjoittamisen kautta päästään suhdetta ympäröivään maailmaan selventämään ja oppimaan? Eskariin, kouluun ja kotiin soveltuvia runomatkoja vinkkeineen ja harjoituksineen riittää runsaasti. Työpajojen kohdilla on suosituksia iästä ja ajankäytöstä. Alussa neljä alan toimijaa kertoo taustoista, runoilijan päivästä, sadutuksesta ja niin edelleen. Tästä edetään harjoituksiin, aistien merkitykseen, runotyyleihin ja runobuffetin tarjouksiin jälkiruokineen. Tietokirjojaan ei unohdeta, mikä on hienoa asia, vaan niitä voidaan käyttää yhtä lailla hyödyksi. Tämäpä kirja on varsinainen aarreaitta – myös tavalliselle kirjallisuuden harrastajalle, joka haluaa uppoutua runouden moninaisiin ulottuvuuksiin. 

Katariina Vuoren Tarinataikurit (kuv. Maija Hurme, Lasten Keskus 2020) sisältää sekin mielikuvitusta ruokkivia sanataideharjoituksia lapsille päiväkoteihin, kerhoihin ja kouluun. Harjoitukset eivät ohjaa liikaa, vaan auttavat alkuun monin eri tavoin. Lapsen oma tarinointikin antaa aikuiselle paljon tietoa. Mukana on myös satumaisia askarteluvinkkejä ja ilokseni myös oma osastonsa faktalle ja fiktiolle. Tämän tapainen tiedon luikerteleminen tarinaan kun jää useimmista oppaissa hoitamatta. Osasto osoittaa samalla, miten mainiosti tietoa voi käyttää tarinan tukena ja osana. Luontevaa on lähteä omasta itsestä, sukupuusta, perheestä ja touhukkaasta päivästä. Maija Hurmeen vekkulit vinjetit ja hahmot riemastuttavat. Ja saahan näistä vinkeistä aikuinenkin tehdä tarinansa vastavuoroon jälkikasvulleen.

Tuotteliaan Tittamari Marttisen Haaveiden huvilaan (Avain 2022) muuttaa perhe, jonka päähenkilönä voisit olla vaikka sinä. Kun tapaat sitten kirjailijan, voit kysellä kaikenlaista kirjoittamisesta. Kirjailija taitaa seurata sinua Haaveiden taloonkin. Näinpä alkaa Tittamrin johdatus kirjoittamisen ja tarinoiden pariin. Tämä opas ei olekaan perinteinen, vaan eräänlainen hyppely mahdollisuuksien maailmaan. Vaikka rakenne saattaa tuntua sanojen myllytyksen tulvalta, hiljalleen rakenne tulee tutummaksi. On kepposten portaita, on saippuakuplasalia, unelmastudiota, hupihuonetta, tähtien tarkkailuhuonetta, pelihuonetta, kirjojen huonetta ja niin edelleen. Perusjuttuja sirotellaan mukaan: tekotapoja, sanakimppuja, lauseen syntyjä, juonihuonetta. Tietoa ja sen käsittelyä ei ole liiemmälti, mutta sentään siellä täällä mahdollisuuksista muistutetaan. Haaveet eivät ehkä ole niin tosia?

 Tuo tuttu suomalainen luonto 

 

Kesällä erilaiset puuhat lisääntyvät ilmojen myötä ja esimerkiksi luontotietoretket tuovat tärkeitä asioita takaraivoon. Suomalaiseen lanu-tietokirjallisuuteen ei tule vuosittain notkahdusta ainakaan luonnon kohdalla, vaan sinnikkäästi tarjoillaan eväitä tutkiskeluun ja havainnoimiseen. Toki sävyt ovat monipuolistuneet niin luonnon moninaisuuden kuin muutostenkin suhteen. Tarjolle on tullut edelleen näitä komeita lajioppaita, jotka väliin tuntuvat kuin samasta kuva-arkistosta hiukan muuttaen kokoonpannuilta. Kivoja selailla, mutta luontoon niitä on vaikeampi raahata. 

Kotimaiset luotettavien tekijöiden tutuntuntuisetkin opukset ovat lukemisen ja käyttämisen väärtejä. Valita voi Lapsen omasta ötökkäkirjasta omaan metsäkirjaan tai perhoskirjaan. Näissä on kuvittajana huseerannut Laila Nevakivi, joka on viimeksi hyväksi havaitun maalin mukaan tehnyt kokonaan itse Lapsen oman puutarhaseikkailun (Minerva 2022). Kati-keijun puutarhassa (Maahenki 2018)oli myös Nevakiven omaa tuotantoa, ja niinpä nyt mukaan on tullut puutarhakeiju Uolevi, Iiris-tytön rakas ystävä. Tämän kaksikon kanssa tutustutaan fantasian avittamana kevään tuloon, keijujen kasvimaahan ja kukkivaan keittiöpuutarhaan. Pienten tarinoiden kautta päästään laajempiin tieto-osioihin, joissa selvennetään varsin selkeästi miten elämä uinuu siemenessä, kasvien yhteyttämistä, omilla aukeamilla tutustutetaan lisäksi tarkemmin lajeihin. Tietosivut ovat mielenkiintoisia kasvien väreistä supervoimiin ja Uolevi-keijun kasvisherkkuihin. On pölytystä, puutarhan lintuja, siilin suojelua, onnellisen puutarhan rakennetta, rikkaruohojen kitkemistä. Mummin kautta tutustutaan vahoihin kasvilajeihin ja kukkakalenteriin. Marjoista ja hedelmistä päästään lisäksi puiden pariin ja uskomustietoihin. Sadonkorjuujuhlien jälkeen keijulla on talvilevon aika, mutta puutarhamuistoja kannattaa laittaa muistiin vaikkapa kirjan loppusivuille. 

Sen sijaan Pikku Myyn ötökkäkirjan (WS 2022) avatessaan löytää joitakin Toven piirroksia toki, mutta mittavan kavalkadin hienoa piirroksia ja tiedot kahdestasadasta Suomen yleisestä ötökästä punkeista perhosiin ja siiroista tuohinopsakkiin.

Toinen pitkän linjan ammattilaisen Sari Kanalan kirjoissa on tekstin lisäksi kuvamaailma ollut aina kunnossa.  Piilosilla metsässä (Avain 2021) Hannu Ahosen valokuvista näkyy osasia, joista on hauska miettiä mistä otuksesta ne ovat peräisin. Samalla annetaan vastauksen yhteydessä perustiedot kustakin kohteesta. Ja onpa ihmetystä, kun ison piikin kohdalla arvataan varmaksi sarvikuonon sarvea, ja sivua käännettäessä eteen tulee horsmakiitäjä! Ihanat koiramme (Avain 2021) oppaassa Daga Ulvin kuvat ovat tyyliteltyjä, mutta hauskan luonnekkaita. Lyhyehköissä esittelyissä on perustietojen ohella lisävinkkejä ja pieniä tietoiskuja. Uusin Elämää pihapiirissä (Avain 2022) saa Hannu Ahosen valokuvista selkeään ja sujuvaan esittelyyn oman erikoisen viehätyksensä. Kuva ei ole pelkästään lajin tunnistamiskuvista, vaan siitä löytyy jännittäviä ja erikoisia kuvakulmia niin kyykäärmeestä, perhosista tai jäärästä.

 Mutta nämä uudet ja vanhat suosikit

 Muurahaiset! Lepakot! Punkit! Niistä on Suomen luonto tehty. Ainakin mikäli on uskomista lukumääriin. Ja siihen, että vielä kerran tyrkylle tullut Kaikkea eeppistä dinosauruksesta ja muista esihistoriallisista pedoista kertova Mike Loweryn (WS 2022) ”massiivnen” tietoteos ei herää Jurassic Parkin tapaan eloon juuri nyt! Onneksi teoksen kuvat kohteistaan eivät voisi olla kauempana totuudesta. 

Katja Bargumin Muurahaisten ennätyskirja (kuv. Jenny Lucander, suom. Veera Antsalo, Teos 2022) kertoo supervoimaisista muurahaisista, miljoonasta miljardista. Esitystavaksi on valittu Guinnessin ennätysten kirjan tähdittämä jaottelu. Sepä onkin kiinnostavaa alakoululaisen mielestä. Jos muurahaiset menisivät jonoon, se ylettyisi kymmenen kertaa aurinkoon ja takaisin. Heti ensimmäisellä aukeamalla itse dinosaurus toteaa: ”Ei hassummin, vai mitä?”

Jatkoa seuraa, sillä supervoimia tosiaan löytyy hajuaistista muurahaisten parhaimpaan lämpöpatteriin. Muutoin kirjaa voi käyttää niin mainion kuvituksensa puolesta nokkelan humoristisena yksityiskohtien etsimisessä ja toisaalta arvuutteluna. Nyt nimittäin selvitetään muurahaisten yksilöllisiä ennätyksiä: epätavallisin, laiskin, viekkain, äkäisin, kauhein, nopein, väkevin ja niin edelleen. Tällä raamituksella saadaan tarjolle myös monipuolisesti erilaista tietoa ja vertailukohteita. Muurahaiset selviävät mainiosti myös avaruusmatkoista. Tietotekstit on sijoitettu lisäksi hyvin kuvien tukemiin paikkoihin.

Koko perheen muurahaiskirja (suom. Tuomas Renvall, Minerva 2021) on tutumpi kuvituksensa puolesta. Vaikuttavan lähelle tuleva valokuvanomainen esitystapa vaihtelee sopivasti tarkoilla yksityiskohdilla ja suurilla koko pesää tai vaikkapa ruoanhakumatkoja selventävillä isoilla kokonaisuuksilla. Kirja on selkeästi jaoteltu asiakokonaisuuksiin ruumiinrakenteesta pariutumiseen, keon rakentamisesta vuodenaikojen vaihteluun, vihollisiin ja puolustamiseen, ruoan löytämiseen ja sukupuolten ja kastien syntymiseen aina yhdyskunnan muuttamiseen. Tietoa on paljo, ja se jaetaan lähinnä kuvien yhteydessä olevien tekstilaatikoiden kautta – pitkiä yhtenäisiä tekstejä on vähän. Tämä saattaa olla houkutteleva keino tutustua helpommin kiinnostavaan kohteeseen, joka taitaa olla kaikille jollakin tavalla tuttu. Samalla kirjaa on mahdollista kätevästi selailla sieltä täältä tai kiinnostuksen mukaan ja jatkaa taas myöhemmin eteenpäin. Ja kirja on sen verran koukuttava, että siitä on varmasti koko perheen tutkailtavaksi.

 Nahkasiivet vauhdissa 

 

Esikouluikäinen porukka oli kyllä kiinnostunut Minna Viitalähteen kuvakirjanomaisesta Me uhanalaiset (Atena 2021), mutta kuvitustyyli tuli ensiksi esteeksi. ”Miks ei ole valokuvia?””Tai ainaski oikean näköisiä. Ei karhu ole tollanen.” ”Eikä hylje.” Niinpä, aukeaman peruskuva näyttää kohteen sulosilmineen ja tyylitellyin ominaispiirtein. Esimerkiksi lepakko ei hahmottunut kunnolla pitkään aikaan. Oikean sivun perustiedot kuvineen saivat armollisemman vastaanoton, ja nehän olivat jo aika luonnollisen tuntuisia. Idea ja tarkoitus on hyvä: esitellään 14 uhanalaista eläintä Suomen luonnossa karhusta mustarottaan (joka on jo oikeastaan hävinnyt Suomesta). Lopussa on esiintymisalueet kartalla, jälkiluettelo ja mukana on myös uhanalaisuusluokat. Pienet tietoruudut väliin hankalilla alusväreillä vaikeuttavat väliin tulkintaa.

Mutta Mia Röngän ja Thomas Lillyen Lepakon vuosi (kuv. Nadja Sarell, Sammakko 2020) innosti ja vähän varttuneempia. Lepakkoihin liittyy varsinkin korona-aikana kaikenlaisia uskomuksia ja pelkoja, joten tämä realistinen tarina ja tietoaines antavat vastauksia moniin kysymyksiin. Raamina on ystävysten Kimon ja Tomin innostuminen tutkimaan lepakoiden arvoitusta. Mukaan tulee vielä vanhempi Nahir-tyttö ja tietoa alkaa löytyä. Juoneen liitetään luontevasti myös luonnonsuojelua ja jopa taistelua purkutuomiota vastaan. Uusi tie uhkaa viedä mennessään Penttilän ukon vanhan vierasmökin metsän laidalta. Lapset löytävät ison lepakkoyhdyskunnan, ja talo pystytään suojelemaan. Tiedonhankintaa selvitetään realistisesti eri tavoin kirjaston ja netin avulla. Mukaan saadaan jopa tekijöiden alter ego, kun lisäapua saadaan Lepakkonaiselta eli tutkija Leena Lehtoselta Luonnontietelisestä keskusmuseosta.

Nadja Sarellin yölliset kuvat tenhoavat, joskin joissakin kohdissa olisi kaivannut vaikkapa valokuvia selvennykseksi. Aukeamilla reunoilla on erilaisia tietopalstoja, piirustuksia ja tehtäviä. Perustiedot lepakoista saadaan. Aluksi sirpalemaiset tiedon osaset järjestyvät kuitenkin loogisemmaksi kokonaisuudeksi liittyessään tiiviimmin tarinan kulkuun. Mainio kokonaisuus juuri tähän maailmanaikaan lisää varmasti kiinnostusta muihinkin luonnon arvoituksiin.

Lapset punkkitutkijoina (Aviador 2021) on taas ajankohtainen. Ritva Penttinen ja MaijaLamppu aloittavat arkisesti: Molli-koirasta tipahtaa jotain Eevin piirustuksen päälle. Äiti toteaa sen punkiksi ja patistaa käymään isovanhempien luona saamaan lisätietoa. Einon kanssa Eevi saakin perusannoksen punkin elämää, kun mummi alkaa lukea tietokirjaa. Tiedonjano on herännyt, ja seuraavana päivänä jatketaan vaarin mikroskoopin avulla. Nyt näkyy punkin kärsäkin ja muut osat, ja samalla selvitetään miten borrelioosi ja puutiaisaivokuume voivat syntyä. Iltapäivällä järjestetään pyydystysretki ja tutustutaan toukkapunkkiin ja muihin maaperässä eläviin punkkeihin kuten nopsaan petopunkiin.

Lapset saavat luonnossa lisää tutkittavaa, kun löydetään puiden lehtien äkämäpunkit ja muita piilopesiä, Äiti osallistuu tutkintaan tunnistaessaan kasvimaaltaan samettipunkin ja kasvihuoneesta vihannespunkkeja. Nyt tarvitaan avuksi ansaripunkkeja puutarhakaupasta, ja tällä biologisella torjunnalla vältetään kemikaalien tarvetta. Esimerkit ovat selkeitä ja havainnollisia, ja kuvitus tarpeeksi yksityiskohtainen. Kirjan koko tunnelma on – en sano vanhanaikaisempi – vaan rauhallisen yhteistoiminnallinen isovanhempien kanssa.

Ehkäpä tässä on toimintamallia tämän kesän matkoille ja tapaamisille. Hyvän kirjan kanssa.