Nuori Priitu ja oravien sota

 Miten sodan läheisyys ja uhka näkyy myös lasten ja nuorten fiktioissa ja faktioissa? Pitemmällä aikavälillä varmaankin - ideasta lopulliseen tulokseen pääseminen vie kuitenkin niin paljon aikaa, että yhteensattumat ovat harvinaisempia. Larysa Denysenkon Maja ja ystävät (kuv. Marija Foja, käännös Eero Balk, Tammi 2022) saatiin todella nopeasti lukijoille: kantaaottava ja erinomainen kuvakirja, jonka tuotto menee Ukrainan lasten hyväksi.

Tarinan rakenne on yksinkertaisen selkeä. Maja esittelee luokkansa lapset, joilla kaikilla on hyvin erilaiset taustat. Ihmisoikeustaistelijan kuvakirjassa tulee selväksi lapsen oikeus saada elää turvassa, rakastettuna ilman sotaa. Neljännellä luokalla on 17 oppilasta. Heidän kauttaan tullaan tutuiksi kahden äidin perheisiin, kadonneisiin isiin, on koeputkilapsia, eronneita, australialaisia äitejä, valkovenäläisiä. On Kiovasta, Luhansikista paenneita ja uusia tulijoita. Sopiviin kohtiin on lisätty tietoiskuja esimerkiksi pakkosiirtolaisista. Kuvitus on vivahteikasta ja värikästä, aukeamilla tapahtuu. Kuvituksen ilme on jotenkin tuttu tsekkiläisistä tai puolalaisistakin kuvamaailmoista. Denysenko kirjoittaa myönteisesti, lapset löytävät iloa ja toveruutta kaiken keskellä. 

Oman kotiseudun valtaamisesta ja muuttamisesta kertoo tuore Lotta-Sofia Saahkon Omenarannasta uuteen kotiin (kuv. Christel Rönns, Tammi 2022). Laatokan rannalta joutuu Lotan pappa lähtemään, mutta lapsenlapsen kanssa voi asioita kerrata. 

Ymmärrän, että julkisuutta mukavasti saanut projekti on poikinut myös kirjan. Christel Rönns kuvittaa tunnetulla ilmeikkään raikkaalla otteellaan muuttoon liittyvät monet tapahtumat ja ongelmat. Ne ovat toki varsin tuttuja useammastakin aikaisemmasta tarinasta. Maarit Malmbergin Aapeli ja sotaveteraani Reino (2011) ja varsinkin Aapelin evakkomatka (2011) ovat yhä koskettavimpia kuvauksia.

 Oravatkin ovat petoja

 Nopeasti syntyi myös kolmiosainen henkilöesittely Sankaripoikia: vapaussodassamme kaatuneiden alaikäisten muistoksi (Karisto 1918-19), lyhyet tarinat yhden sotilaan elämästä ja viimeisistä vaiheista. Mielenkiintoista, että Goethe-instituutissa Suomessa herättiin miettimään, miksi Suomessa ei ole tuoreita lastenkirjoja sisällissodasta.

Riina Katajavuoren tarina Oravien sodasta (Tammi 2021) on luettavissa joko faabelina tai sisällissodan allegoriana, julma tarina on kumpainenkin. Saksalainen taiteilija Martin Baltscheit on tehnyt tyyliin sopivan groteskin selkeän punaiseen ja valkoiseen vaihtelevan tyyppigallerian. Taisteluosuudet ovat tehokkaita, joistakin aukeamista aukeaa kuin iskulauseiden täyttämä banderollimaailma.

Oravaveljeksien Valtterin ja Pekan kanssa lähdetään lyhyin lausein puimaan tilannetta. Isoveljellä on puussa enemmän käpyjä kuin Pekalla, joten kovan talven aikana nuoremmalla alkaa olla pulaa ruoasta. Sopua ei syntynyt, joten Pekka rikkoo puiden välisen sillan ja hakee apua Karhulta. Valtterllai taas on suhteita Suteen, joten edessä on sota. ”Metsässä paukkui ja jylisi niin kovasti, että siilit ummistivat silmänsä kiinni ja pikkulinnut menettivät kuulonsa.”

Taistelua jatketaan 109 päivää, ennen kuin saadaan voittaja selville. Jälki on lohdutonta, mutta tässä faabelissa Katajavuori lopettaa katumukseen ja anteeksiantoon. Valtteri ehdottaa syksyllä, että jaetaan ruuat tasan. Molemmat pyytävät anteeksi. Silta puiden välille rakennetaan uudelleen, ja siitä pitäen oravat ovat eläneet rauhassa.

Jälkisanoissa puhutaan paljon, miten kirjan avulla voidaan lasten kanssa keskustella sodasta, äärimmäisen väkivallan hulluudesta. Juuri nyt Oravien sota voikin olla yksi polku meneillään olevan tragedian selvittelemisessä, vaikka lähtökohdat ovatkin erilaiset. Välittäjälle tämä tuo vastuuta ja ongelmia. Lasten tietoja ja ymmärrystä ei kannata kuitenkaan aliarvioida. Ekaluokkalaiset tekivät paljon kysymyksiä, mutta mieleen jäi erään lakoninen huomio: ”Oravat on petoja. Ne tappelee ja syö pikkulintujen munat. Ei kai ne voi sille mitään.”

Ristiriitojen ja tunteiden talvi 

Harvoin tulee esitelleeksi ja ihastelleeksi erilaisten museoiden ja seurojen julkaisuja. Esimerkiksi Helsingin kaupunginmuseo julkaisi tosi hauskan kirjan Tarinoita ratikoista (2022).  Toiminta jää kovin usein huomaamatta suurempien kustantajien nimikkeiden katveessa. Tämän blogin teemaan osuu Lapin maakuntamuseon monen vuoden projekti talvesta 1917-1918 Rovaniemellä kahtiajakautumisen aikana. Tuloksena on upea tekstin, sarjakuvan ja graafisen kokonaisuuden yhdistelmä Nuori Priitu (2022). Jos Oravien sota on lapsemmille, niin vielä harvemmin ilmestyy materiaalia, joka kiinnostaisi yläkoulua ja lukiota sekä tietysti varttuneempiakin.

Nuoren Priitun taustalla on maakuntamuseon ympäriltä laaja asiantuntijoiden joukko, joka varmistaa perusasioiden toimivuuden. Ydinjoukossa tarvitaan toimittajat ja käsikirjoittajat Heidi Pelkonen ja Suvi Harju sekä Ulla Etto, ulkoasun ja kuvamaailman luoja. Hiukan lisää perspektiiviä tytön kuvioihin voi ounastella, kun muistaa ensimmäisen osan, kasvuikäisen Priitun Rovaniemen markkinoilla (1911). Teos ilmestyi 2009, mutta nyt Priitu on tullutut 17-vuotiaaksi nuoreksi naiseksi, joka sotavuosien aikaan kasvaa vielä enemmän sisäisesti, lähtee töihin, päättää tulevaisuudestaan ja kokee ihmisten hädän, epätoivon ja tulevaisuuden uskon. Kouluikäisestä Priitusta voi löytää yhtymäkohtia: tyttö on vasta muuttanut Rovaniemelle, kun isä on päässyt töihin rautatieasemalle. Ja markkinoilla Priitu lukee onnenlehdestään ennustuksia kuin vuotta 1918 varten: ”Älä ole koskaan murheellinen. Joudut pian naimisiin ja kaikki muutkin toiveesi toteutuvat. Pääset pian suuriin tanssiaisiin.”  Kiertävä gramofoninsoittaja puolestaan tarjoilee kappaletta ”Minä lähden Amerikkaan.”

Ulla Eton kuvamaailma vie mukanaan. Se on taitava sekoitus sarjakuvaa, laajoja aukeamia, uutistaustojen päälle tehtyjä keskusteluja, lintuperspektiivejä eri tilanteista sodan aikana, taustoilla leikittelyä punaisten ja valkoisten manöövereistä, lähikuvia ja jännittäviä tilanteita. Ennen kaikkea ihmisten tunteet tulevat eteen vivahteikkaasti. Nuoren Priitun kasvoilta voi lukea väsymyksen, innostuksen sairaalatyöhön, ihmetyksen, kun päästään tutustumaan hienoon porvariskotiin, rakastumisen epäröinnin, huolenpidon isästä ja kaipuun äitiin.Kaikki ei ole aina huolta täynnä tai pelkoa, vaan välillä voidaan tapailla, tehdä retkiä, laulaa ja näytellä. Nuoret ovat ennen asioiden kärjistymistä olleet ystäviä ja koulutovereitakin taustoistaan riippumatta. Sota tuo vaikeita ristiriitoja ja eroja, pettymyksiä ja surua.

Nuoren Priitun tarina rakentuu kätevästi äidille sairaalaan lähetettyjen kirjeiden kautta. Niissä pystytään kertomaan asioista tytön silmien kuvien kautta. Tärkeimmät päivämäärät ovat vasemmassa yläkulmassa kuin kalenterista repäistyinä numerolappuina. Samalla sisällissodan tapahtumat Rovaniemellä etenevät vääjäämättä loppuun.

Priitu saa Juholta tarjouksen kihloista ja Amerikkaan lähdöstä. Siellä on töitä ja mahdollisuus päästä jaloilleen ja vaurastua. Tyttö pitää päänsä. Hän oli sairaalassa saanut auttaa synnytyksessä ja haluaa kouluttautua kätilöksi. Juho toki saa tulla Amerikoista takaisin ja koettaa uudelleen. Nyt Priitulle on tärkeintä lähteä isän kanssa asemalle vastaan sairaalasta palaavaa äitiä. Elämää aletaan rakentaa uudelleen yhdessä. 

Kirjan lopussa on edellisen kirjan tavoin laaja taustoitus kirjan henkilöistä ja tapahtumista. Käytössä on ollut historiallista kuva-, esine-, arkisto. ja sanomalehtiaineistoa, aikalaislähteistä löydettyjä tekstejä ja puhetta, suoria lainauksia oikeilta henkilöiltä. Ja toki mukana on paikkakuntalaisten puheissa tuota Rovaniemen murretta.

Odottelen, että Nuoresta Priitusta vielä kuullaan erilaisissa yhteyksissä. Parnassoon, Kulttuurivihkoihin, Kaltioon, Sarjainfoon ja muihin aikakausilehtiin tässä on herkullista materiaalia. Ja onhan niitä kaikenlaisia palkintojakin.