Aleksis Kivi - luurangosta kierrätykseen

Näin suomalaisen kirjallisuuden päivänä voisi kuvitella kansalliskirjailijamme kääntyvän haudassaan – tai sitten ei. Kirjamessut koetaan nyt verkossa, ja Helsingin kirjamessut yrittää kovasti saada ainakin jotakin kuluja peittoon tarjoamalla maksullista linkkiä katsomaan omalta koneelta esityksiä. 

Ainakin näin alkuun nopea vilkaisu tuotti jonkinlaisen suppeuden tunteen. Otsikoita oli klikattava, ennen kuin pääsi lisätietoihin. Ylipäätään jäi miettimään, miten nyt konkretisoituu originaali kirjamessujen hullunmyllyn ja hälinän puuttuminen ruudun tuijottamiseen yksin tai kavereiden kanssa.

Toisaalta miten eri kirjalajit soveltuvat televisionomaiseen esittämiseen? Esimerkiksi lapsille kiinnostuksen ylläpitäminen voi olla aika haastavaa. Kaunokirjailijoiden kohdalla ainakin suosituimpien selostuksia saattaa nyt jopa kuulla paremmin kuin autenttisessa hölinässä. Tietokirjat kestävät kenties parhaiten intensiivisen katselemisen ja kuuntelemisen. Tarjolla on myös pelkästään otsikoidenkin kautta ajantasaista ja kiinnostavaa materiaalia. Mukaan on päässyt myös lasten ja nuorten tietokirjailijoita ajankohtaisilla aiheilla.

Luurangon rokotus – entä kakka?

Tällä alueella on muuten tänä vuonna tosiaankin varaa valita. Tuleviin blogeihin jää vielä varastoonkin materiaalia, kun yrittää pinon päältä poimia mukaan vaikkapa muutaman esimerkin eri alueilta. Pienempien tiedonharrastajien kirjoissa biologia on hyvä alue, ja Antti Nikusen Ihmisessä (WS) Urho ja Onni tutkivat tällä kertaa itseään edellisen oppaan autojen rakenteiden jälkeen. Melkein samastahan aiheesta on kysymys.

Tällä kertaa johdattelijana on terveydenhoitaja Eira Etevä ja aloitetaan kaikkia jossakin vaiheessa koskettavasta rokotuksesta. Aukeamilla seikkailee myös alussa karannut marsu. Mutta onko meitä petetty? Eihän täällä mitään rokoteta, vaan aletaan esitellä heti aivoja ja keskushermostoa. Eikö vieläkään? Ensin mennään läpi aistit, puhutaan nukkumisesta puheesta ja tunteista ja luurangosta. Tämä on kiinnostavaa, sillä Nikusen luumies saa kätevästi päälleen sitten lihakset ja sisäelimet ja suoliston. Entäs verenkierto ja iho? Täältä pesee. Nyt varmaan lähestytään pistämistä, koska opiskellaan bakteereja. Ei vielä, viimeiseksi täytyy selvittää sukupuolielimiä ja halaamisen sääntöjä. Ja sitten lasten pettymykseksi rokotus onkin jo ohi. Onneksi marsu löytyy, luuranko ei saa rokotusta ja kerrataanpa vielä kaikki! Huh ja puh, olipa melkoinen rokotusreissu. Mutta Nikusen aukeamat pystyssä tai vaakasuorassa ovat hauskoja. värikkäitä ja yllättävän selkeitä – kunhan malttaa mennä asian kerrallaan ja käyttää vaikka omaa napaansa esimerkkinä.

 Jos halutaan keskittyä tämän vuoden kuumaan lasten tieto-ongelmaan, voi myös tarttua Ei voi olla totta! –sarjan kakkoseen eli Kakkaan! (Otava). Tuutin täydeltä kakka-asiaa lupaa jo etukansi, ja sitähän löytyy. Tietoa piisaa, ja sitä yritetään ponnistaa mielenkiintoisemmaksi suoraan sanoen aika ylitsevuotavalla metodilla. Paljonko kakkaa on kakattu maailmassa? Entä pissaa? Paljonko piereskelet elämäsi aikana? Miksi vompatti kakkaa kuutioita? Ehkäpä näitä ns. sisäänheittotuotteita tarvitaan tekijöiden mielestä, mutta niiden varjossa toki saadaan hyvin asiallista tietoa kakan monimuotoisuudesta ja merkityksestä luonnossa.

 Kierrätetään ja avataan läppiä

 Avattavia läppiä hyväkseen käyttävä Kysy ja kurkista-sarjan Hyvä vai paha muovi? (Tammi) antaa ainakin jonkinlaisen yleiskuvan muovin vallasta ja merkityksestä niin taloudessa kuin luonnossa. Aukeamalla on avattavia kuvaluukkuja, joissa selvitellään hiukan enemmän sisäänheittokysymyksen ongelmaa. Miksi maailmassa on valtavasti muovia? Miksi muovia ei saa polttaa? Tarvitseeko kaikki tosiaan pakata? Minne keräysmuovi päätyy? Lopussa pohditaan jo vakavammin merien muoviongelmaa ja yritysten keinoja keksiä vaihtoehtoja. Lopuksi kerätään yhteen asioita, joita jokainen voi itse tehdä muoviongelman hillitsemiseksi.  Kovin syvälle ei luukuttamalla ylletä, mutta monia asioita heitetään pureskeltaviksi – ja aikuisenkin selitettäviksi eteenpäin.

 Elsa ja Lauri kierrättävät (Mäkelä) on jo kuudes varhaiskasvatuksen opettajana toimivan Kerttu Rahikan (ent. Ruuska) faktiotyyppisistä tietyn aiheen ympärille kietoutuvista arkitarinoista. Nyt saadaan mukavan ja monelle varsin tutun tilanteen kautta tietoa kierrätyksestä. Lapset saavat oman huoneen, mutta ensin on tarkkaan mietittävä, mitä sisustamiseen tarvitaan. Ehkäpä tutkitusti tyttö tuntuu hyvin järkevältä ja analyyttiseltä, kun taas Laurille tuottaa vaikeuksia luopua oikeastaan mistään, varsinkaan leikkidinoista. Tarvitaan rauhallista pohdiskelua tilanteen selvittämiseksi. Porukka käy mukavan informatiivisesti niin kierrätyskeskuksessa kuin kirpparillakin. Vanha lasten kerrossänky pannaan myyntiin nettiin ja saakin pian uudet asiakkaat. Laurikin heltyy ostajaperheen tytölle ja luovuttaa yhden dinoistaan ”hyvään kotiin”. Uusia huoneita juhlitaan kavereiden kanssa ja leikitään lopuksi tavaralaatikoilla junaa. Kirjan tieto-osuudessa selvitellään kierrätyksen tarkoitusta ja tapoja, mitä laitetaan minnekin, miten voi välttää turhaa jätettä ja miten voi kierrätysleikkiä. Nadja Sarellin lapset ovat ilmeikkäitä vihastuksineen ja ihastuksineen ja kautta tavarapaljouden löytyy myös hyvien asioiden selkeää faktakuvitusta.

 Aleksis Kiven päivän kirjailijat

 Kollegani Ismo Loivamaa on vuosien ajan ihmetellyt ja peräänkuuluttanutkin kotimaisten lasten ja nuortenkirjailijoiden esittelemistä lapsille ja nuorille. Olisi voinut odottaa vaikkapa Nuuskamuikkusesta tai Tiitiäisestä vihdoinkin muuta kuin sankaritarinoiden parin sivun mittaisia esittelyjä. Mutta ehkä Tove tai Kirsi ei niin helposti sopeudukaan esiteltäviksi? 

 Vaihtoehdoiksi on tarjolla Eeva Kilpi ja Väinö Linna. Karo Hämäläinen on keksinyt raamikseen Akselin ja Elinan kesänvieton mummin ja papan luona Urjalassa, sopivasti Linnan lapsuudenmaisemista. Sieltä lähdetään retkelle Tampereelle, missä on kuuluisa Linna. Mikähän linna on kyseessä? Onko yliopiston kirjasto sellainen? Entä Finlayson? Näin seurataan kätevästi Väinö Linnan elämänkaarta ja kirjallista uraa maamerkkien kautta, jotka liittyvät hänen elämäänsä. Lopussa on sarjakuvamainen kavalkadi vuosiluvuittain, romaanien esittelyt ja kartta maamerkeistä. Ilpo Koskelan kuvitus on… no miten sen nyt sanoisi, suuripiirteisen tamperelainen.

 Kolmas osa Eeva! (Teos) Leena Virtasen ja Sanna Pelliccionin sarjassa Suomen supernaisia on mielenkiintoinen kokonaisuus. Kohteena on Eeva Kilpi ja kannessa nimen alla vielä selvennykseksi ”Kirjailija Eeva Kilven polut, muistot ja viisaat sanat.” Kun aikaisemmissa kirjoissa Minna Canthista ja Ellen Thesleffistä on selvä omaelämänkerrallinen ote, nyt kirjan tekijä voisi olla Eeva Kilpi. Hän puhuu ja kertoo elämästään. On vaikea arvioida, mikä Leena Virtasen osuus on ollut sanojen ja muisteluiden kokoamisessa, varmaan hyvässä yhteistyössä kirjailijan kanssa. Eeva Kilpi kertoo lapsuudesta Karjalassa, ainaisesta ikävästä, joka purkautuu niin arkeen kuin kirjailijankin elämään, runoihin ja romaaneihin ja kirjoituksiin. Lapsuudesta vaelletaan sotaan ja evakkoon, asettautumiseen muualle, kouluun, kirjoittamiseen ja vihdoin äitiyteen ja isoäidiksi. Leena Virtanen/Eeva Kilpi ovat valinneet näytteet kirjallisesta tuotannosta taitavasti: sanat ja tunteet ovat sekä runollisen kauniita että selkeän ilmaisevia. Ja ne ovat myös selvästi innoittaneet Sanna Pelliccionia tekemään hyvää työtä ja joitakin upeita oivalluksia runojen maisemista. Näytteet erottuvat erilaisella hennolla tekstityypillä itse kerronnasta ja vain muutamassa kohdassa tumma pohjaväri hankaloittaa. 

 Takakansi ilmoittaa kirjan sopivan lapsille, nuorille, kouluille ja kaikille, jotka haluavat tietää enemmän merkittävistä suomalaisista naisista. Eeva Kilven kertomat asiat ovat selkeitä. Ehkä ei ole niin yllättävää, että runotkin toimivat aika hyvin kouluikää lähestyville lapsille. Tapahtumat lapsena, koulussa, äitinä ja mummuna ovat tuttuja. Runojen ja tekstiotteiden lukeminen puolestaan sisältävät nekin tunneskaalojen lisäksi tarpeeksi tarttumakohtia ympäristöön. Kuvaavaa on, miten kuusivuotias poika kuunteli ilmeisen tarkasti, koska kommentoi kohtaa: ”Reportterin mentyä/haastattelin pihassa kuminaa: `Miten päätitte olla mauste?´Hän jäi miettimään. miten ääni voi olla mauste.

 Suomen kieli on hienon monivivahteinen ilmaisumuoto! Kuuntelin aamuradiosta pätkän Aleksis Kiven veljeksiä ja ajattelin samalla lailla. Olisi jännittävää kuvitella Kiveä esiintymässä kirjamessuilla ns etänä. Hän voisi vangita katselijansa pelkällä kielellä? Mutta kun juuri tullut uutinen kertoo, että Finlandia-palkinnot jaetaankin Yleisradion ohjelmassa, nostin peukkuja. Palkinnonjaot ja seremoniat sopivat sinne hyvin, kun kerran Linnan juhlatkin.