Kesän
aikana on mukava verestää erilaisia muistoja ja vaikkapa vierailujen yhteydessä
tutustua eri paikkakuntien kuuluisiin tai vähemmän tunnettuihin
muistomerkkeihin. Linnat ovat aina
kiehtoneet poikaviikarien mielikuvitusta. Samalla alkavat historian kerrostumat
ja tapahtumat asettua omille paikoilleen. Linnojen yhteydessä on pakostakin
tilaisuus miettiä arkeologiankin tehtäviä ja tuloksia. Perinteisesti juuri
historiaan ja sen lähialueisiin liittyvä lasten ja nuorten tietokirjallisuus on
loistanut monipuolisuudellaan – oikeastaan vain luonnon tutkiminen on kyennyt
tarjoamaan yhtä laajan repertuaarin.
Tammisaareen
mentäessä ei voi välttyä jyhkeän Raaseporin linnan muurien salaperäisestä
kutsusta. Jälleen kerran mainiota historiallista ajankuvaa ja nykyisyyttä
mukavassa muodossa syntyy asiantuntevien ns harrastajien toimesta alueen
kulttuuriyhdistyksen tukemana. Arkea ja
juhlaa Raaseporin linnassa (Västnyländska
2019) historiaa ja nykyhetkeäkin
valotetaan monelta kantilta. Toimittajan
ammatti näkyy Niklas Erlinin joustavasta kerronnassa ja hauskoissa
yksityiskohdissa. Täytyy tunnustaa, että pariin kertaankin käymästäni linnasta
Nina Enlund on valokuvissaan löytänyt uusia kuvakulmia – varsinkin linnan
paikka, mahtavat muurit ja toiselta puolelta avautuvat näkymät tuovat historian
hyvin lähelle. Mukana ovat taustoitetun elämänkaaren joukossa tietysti
jännittävät tanskalaisajat, tarinat ja akvarellein höystetyt kuvaukset linnan
arkipäivästä. Raaseporin linna on lisäksi koko ajan mielenkiintoinen: uusia
löytöjä tehdään, muinaismuistorosvot ovat tehneet tuhojaan, linnaa on
restauroitu oikeastaan ällistyttävän paljon. Raunioita on kätevästi käytetty
myös erilaisten julkisten tilaisuuksien kulisseina. Juhlaa ja arkea on hyvä
tiivistys kirjan annista, joka on samalla sekä kätevä johdatus historiaamme
että houkutteleva viitoitus tutustumaan linnaan tarkemmin – paikan päällä, kun
Turusta ja Hämeestä ja Savonlinnasta on päästy.
Kimmo
Taskisen ja Vesa Sisätön Kiehtovat linnat
(WS 2019) on ennen kaikkea ammattivalokuvaajan kavalkadi linnoissa Suomessa ja
muualla Euroopassa. Kunkin linnan kohdalla, Suomesta on mukana tuttu Raasepori Turun,
Hämeen, Olavin Kajaanin ja Kastelholman linnojen rinnalla. Jos ei kovin uutta,
niin tuovatpahan mieleen taas meidän historiallisen tilanteemme verrattuna
Eurooppaan. Kotoisten kivimuuriemme jälkeen nimittäin päästään todella
huikealle kuvamatkalle ensin Ruotsiin ja Balttiaan ja sitten Brittein saarilta
Keski-Eurooppaan, Itä-Eurooppaan ja Balkanille. Ranskan linnat tuovat jo
mieleen muskettisotureitakin, Italia ja Kreikka omia vivahteitaan, kunnes
päädytään Portugaliin ja Espanjan komeisiin holveihin. Teoksessa on hyvät johdatukset
valokuvaajan näkemyksiin linnoista kautta aikojen ja kunkin alueen
erikoispiirteistä. Mutta ennen kaikkea kirja innostaa sukeltamaan
linnaromantiikan ja historiallisten tapahtumien syleilyyn – meitä kivimuurien
salaisuuksien ihastelijoita kun on varmasti melkoinen määrä. Siemen on kylvetty
ritariromaanien ja seikkailukirjojen kautta jo kauan sitten!
Nopeasti
selailtuna tiukahkosti ladottu Saana Saarisen tekstikirja Kauppaleikki muuttuu todeksi (Elpa 2019)ei näytä kovin
houkuttelevalta. Ulkoasu kuitenkin pettää ja jääkin harmittamaan ettei
graafisesti/kuvallisesti ole enempään ilmeisesti ollut varaa. Saara Saarinen on
nimittäin kelpo kertoja. Tarinat seikkailuista Suomen linnoissa ovat hyvin
koostettuja ja taustoitettuja, Faktat ovat mukavasti läsnä nuorten
päähenkilöiden toimissa.
Näin
edetään muuten taas Raaseporin linnasta ja Hirsipuumäeltä vuodesta 1521
Hämeenlinnan markkinoille 1647, Suomenlinnasta 1764 Turkuun takaisin vuodelle
1561. Väliin mahtuu harvinaisempia kohteita kuten Sjundbyn tai Louhisaaren
linnat. Tosikertomuksena mukana on käynti Viiritsassa ja Terijoella tapaamassa
Ilja Repiniä. Kohtuullisen pituiset ja kätevästi väliotsikoin jaotellut
seikkailut voisivat olla käteviä lisälukemisia käsiteltäessä näiden aikojen
historiaa koulussa. Teksti mukautuu myös hyvin dialogeineen ääneen lukemiseen.
Mitäs
me arkeologit
Kannuksensa
jo moneen kertaan hankkineet Ilari Aalto ja kuvittaja Elina Helkala - muun
muassa Matkaopas keskiajan Suomeen
(2015) – innostavat nyt nimenomaan nuoren arkelogin käsikirjalla Jatulintarhoja ja hiidenkiukaita (Atena
2019). Asiat ovat hyvin hallussa: teksti on selkeää ja ryyditetään
mielenkiintoisilla lisukkeilla, arkeologian aikakaudet ja tekniikka tuodaan
aukeamilla monipuolisesti käsille. Menneisyyden salapoliisityö aloitetaan kuten
kaivauksetkin: nykypäivää lähellä olevasta historiallisesta ajasta edetään
edelleen taaksepäin kivikaudelle asti.
Matkalla
tutustutaan kaivauksiin ja tutkimuksen etenemiseen, apuvälineisiin ja
muinaisjäännösten käsittelyyn. Mukana on kätevästi nettivinkkejä asioiden
lisätarkennuksiin. Eri aikausien – historiallinen, rauta -, pronssi- ja kivikausi
– yhteydessä yleispiirteiden jälkeen perehdytään usein jännittävienkin
tapausselosteiden kautta tärkeimpiin kohteisiin. Itämeri on laivojen
hautausmaa, kohtalokkaat kahvipavut, Suomen vanhin hylky… Koko ajan kaivetaan
erilaisia paikkoja ja löydetään erilaisia aikakaudelle ominaisia esineitä ja
jätöksiä.
Ja
kuinka ollakaan, taas aloitetaan rauniolinnojen esittelyssä mistä muustakaan
kuin Raaseporista, jota tekijät kutsuvat yhdeksi hienoimmista kohteista.
Houkuttelevasta kuvauksesta on kätevä siirtyä Arkea ja juhlaa-kirjaan – ja ehkä paikan päällekin. On Suomen
vanhin kirkko, hautojen salaisuudet, on elämää rautakauden kylässä ja lasten
elämää. Saamelaisten seidoista päästään vaikkapa miekan tiehen Suomeen,
ensimmäiseen taloon ja kotimaisin pyramideihin, kunnes kivikaudella mietitään
ihmissyöntiä ja kalliomaalauksia.
Tekijät
ovat valinneet esittämismuodoksi pelkät piirrokset, jotka toki ovat
havainnollisia ja selkeitä, väliin kivasti salaperäisiä ja tunnelmaa luoviakin.
Ehkä kunnolliset valokuvat ovat arvokkaampia – tähtitieteen kirjoissa käy
kateeksi upea ilmainen kuvamaailma. Erittäin hyvin tehdyssä verrokissa eli Aino
Nissinahon Muinaishaudan salaisuudessa ja
kuinka se paljastetaan (2013) yhdistetty kuvamaailma tuo kyllä selkeämmin
ja mielenkiintoisemminkin käden ulottuville arkeologian löytöjä ja paikkoja.
Pedagogisesti mukaan ympätty ns johdattelija eli mäyrä kommentteineen tuntuu
kyllä aika päälle liimatulta. Sen sijaan on hauskaa, että pitkin kirjaa
opetetaan puhumaan ”arkeologiaa” eli selitetään mitä eri termit ja ilmaisut
tarkoittavat. Lähes pakollisena tietokirjakuviona näyttää olevan
”tietokilpailu-tyyppinen” oikeiden ratkaisujen hakeminen vaihtoehdoista.
Joitakin
salaisuuksia on jäänyt tutkijoiden mietittäväksi. Niitäkin arvuutellaan. Asuiko
Suomessa koskaan viikinkejä?
Harad
Sinihampaasta ja Mielusta
Mainion
kirjan ainoa kauneusvirhe taitaa kannen tylsässä kuvassa ja nimessä. Mikä
vetävyys nyt Ihan oikeissa viikinkiajan lapsissa muka on? Mahdollisuuksia kun
olisi ollut Rapolan valtiaista riimukirjoituksen salaisuuksiin tai aseisiin,
loitsuihin ja ryöstöretkiin? No, muutoin Karoliina Suoniemen Ihan oikeita viikinkiajan lapsia
(kuvitus Emmi Kyytsönen, Avain 2019) lukee ja välittää mielikseen. Rakenne on
lukijaystävällinen ja selkeä: kutakin aihealuetta edeltään kiinnostava pieni
tarina Mielun ja Joutsin elämästä, joka pohjustaa kätevästi tieto-osuutta. Tämä
taas sisältää kohtuullisen lyhyitä selvityksiä aluksi rautakaudesta ja
viikingeistä yleensä ja Suomen ja muun maailman tilanteesta vuoden 1000
paikkeilla. Erityisen selventävä on vertailu esimerkiksi Kiinaan tai
islamilaisiin valtioin ja Euroopan Bysanttiin. Mukana on hauskoja pieniä
vinkkejä kuten bluetoothin kytkeytyminen
viikinkikuningas Harald Sinihampaan nimeen. Eri tietokokonaisuuksia erottava kuvitus on
melko viitteellistä, mutta vaikkapa asut ja toiminnan ydin tulevat hyvin
esille. Näin selvitellään asumukset, arkipäivä, leikit ja kotieläimet,
mietitään uskomuksia ja pyhiä paikkoja tai kuoleman tuloa. Entä miten
liikuttiin ja syötiin, pukeuduttiin ja koristauduttiin? Suomessa asuivat myös
saamelaiset, viikinkilaivat kävivät ja lähtivät kaukaisiin maihin, kunnes
rautakauden lopussa maailma taas muuttui.
Osioiden lopussa on myös erilaisia tehtäviä riimukirjoituksista omaan
loitsuun tai miekan suunnitteluun. Tuloksena on hyvin kompakti ja
varhaisnuoriakin kiinnostava mietitysti kokoonpantu opas.
Museot
kunniaan
Eri
museot ovat vastanneet monista mainioista nuorillekin soveltuvista
historiallisista ja arkeologisista julkaisuista. Helsingin kaupunginmuseo
esimerkiksi on julkaissut parikin Jaana Mellasen sarjakuvan muotoista albumia (Helsinki Helsingin alla 2007). Museoiden
esittelyjäkin on tehty, niistä parhaimmasta päästä vaikkapa Christel Rönnsin
kuvittama Melkoinen museoretki
(2011).
Kun
museoista puhutaan ja niitä esitellään, kuvitukselta voisi pyytää jonkinmoista
autenttisuutta. Tällä kertaa Elina Kuorelahden (kuvitus Nunnu Halmetoja, Nemo
2019) suurikokoisessa Museoseikkailussa
niin perspektiivit, ympäristö ja historiallisetkin puitteet ovat
sinnepäin – Aane-mummon giganttisia silmälaseja myöten. Reipas mummo toki on
kyseessä: ”Oattelin törräytteä torvea ennenku tulen sissään että soatte housut
jalakaa. Toen torilta perliinimmunkkeja. Joko ne lomalaeset o’ herreillä?” Koponen,
Metso ja Salvio ovat kesälomalaisia koululaisia,Aane-mummon hoidossa. Mummohan on hankkinut Museokortin ja sitä
pitää käyttää. Ateneumin taidemuseosta aloitetaan ja opas haastaa etsimään von
Wrightin veljeksiä. Omituisissa raameissa komeilevatkin sinnepäin-metsot ja
museo huitaistaan läpi kuivakkaan selostuksen kera – no hauskaa löytyy
tietysti, kun Salvio on nähnyt enemmän patsaiden peppuja kuin uimahallissa
vuoden aikana. Luonnontieteellinen museo ravataan samaan tahtiin viitteellisten
kuvien kera, Hauskaa on taas eläinten kakkakasojen luona. Teatterimuseo olisi
todellakin ansainnut tarkemman esittelyn – useammalla aukeamalla saadaan nyt esiin joitakin
mielikuvitusta kiihottavia mahdollisuuksia. Lohikäärme puuttuu Turun linnasta, mutta muuten tarjoillaan tutut kuviot
vankityrmistä linnan historiaan ja aaveisiin. Aboa Vetus uuvuttaa retkeilijät
niin, että on syötävä tuhdisti ja riennettävä kotiin suunnittelemaan uutta reissua.
Miettikääpä toki konseptia ja kuvitusta… Lopussa on mainokset Museokortista ja
tiivistelmä museoissa olevista puuhateemoista.
Raaseporin
rauniolinnan voisitte jättää väliin. Sillä on jo tasokkaat puolestapuhujat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti