Kusiaiset, viholaiset ja muita kesän herkkuja

Hengissä on selvitty kuumankylmän suomalaisen luonnon kynsistä. Suuri apu oli tietysti alan kirjallisuudesta, joka meillä on perinteisesti monilukuista ja -alaista. Valokeilaan näyttävät nyt nousseen muurahaiset, mauriaiset, kusiaiset, keltiäiset, paperimuurahaiset, kaljukekomuurahaiset, loviniskamuurahaiset, verimuurahaiset, mustahaiset, hevosmuurahaiset, viholaiset, suurpäämuurahaiset ja miekkapistiäiset – valitse toki oma suosikkisi!

Nuorempien kanssa voi tähän avainlajin tutustua vaikkapa hauskan kerroskirjan Petra Bartikovan Muurahaispesän avulla (kuvitus Magdalena Takacova,  Tammi 2019). Keon muotoon leikatut sivut sukeltavat samalla yhä syvemmälle rakennelman uumeniin. Lisää tietoa tarjotaan läpikulkevien aukkojen kautta. Kätevästi samalla paljastuu syvemmältä tärkeitä asioita kuten kasvatuskammio. Lapsille on motorista iloa sormeilla aukkoja ja käännellä kerroksia. Lopussa on vielä perustietoa muurahaisista ja keon tekemisestä ja rakentamisesta.

Seuraavaksi voikin tarttua Maia Raitasen Suomen viehättävimpään ötökkäkirjaan (etukannen toteamus) Muurahainen lypsyllä (Into  2019). Sitä esittelinkin jo aikaisemmassa blogissani, mutta muurahaisten perusrotuja ja filosofisia keskusteluja Maia Raitasen esitystyyliin voi uudelleenkin kerrata muiden ötököiden rinnalla.

Vaikka klassisin muurahaisfilosofia onkin iskostunut muurahaisen ja heinäsirkan kohtaamisessa jo omassa lapsuudessani äidin kettomana, sokerina pohjalla tämän kesän kekohommissa on ehdottomasti Katja Bargumin ja Heikki Helanterän Suuri suomalainen muurahaiskirja (Minerva 2019). Edellisten opusten herättämiä lasten ja varttuneempienkin kysymyksiä on nimittäin vastaamatta runsaasti. Katja Bargum vastaa kaikkiin - ja millä tavalla: joustavaa, selkeää ja koukuttavaa kertomista, selkeät jaottelut, loistavat värikuvat, kattavat hakemistot, Suomessa esiintyvät muurahaiset – vieraslajeista kiinnostaa Aavemuurahainen! -, lajihakemisto, yleinen hakemisto. Tietokirjan tekoa parhaimmillaan.

Suomen muurahaisten elämästä edetään merkitykseen ja maailmanvalloitukseen, sosiaalisiin suhteisiin ja pohditaan miltä ympäristö näyttää muurahaisen näkökentästä – erittäin pohdituttava asia nuoremmille. Joukkoälystä on puhuttu paljon julkisuudessakin, ja muurahaisten rakennuspalikat ovat todella hyvin tuntosarvissa. Heillä toimii myös terveydenhuolto mallikelpoisesti, joskin raa’ahkosti. Maailmalla lajit erikoistuvat, mutta maailmanvalloitus on tosiasia – mutta tarvitsevatko muurahaiset suojelua?

Kirjan koko on maltillinen, kyllä sen jaksaa kantaa pihalle ja metsäänkin kenttätyötä varten. Kaksipalstaisuus helpottaa lukemista, vaikka tekstikoko pienehkö onkin. Aukeamilla on lisäksi suurella I:llä ja väritaustoituksella eroteltu tietoiskuja, jotka usein pysähdyttävät ihmettelyyn – mitä ne kiitomuurahaiset oikein olivatkaan, salamannopeat leuat, miten isoja pesät ovat ja salaperäinen otsikko ”mestaus vai valtaistuin”! Pystyin myös briljeeraamaan ja vastaamaan ovelasti esitettyyn kysymykseen ”Mikä muurahainen puree kipeimmin?”  Tietysti eteläamerikkalainen luotimuurahainen, jonka pistoa tutkija kuvaa kuin viiniä: ”Puhdas, intensiivinen, loistava kipu. Kuin kävelisi tulisten hiilien päällä kantapäässään kolmen tuuman naula.” Huolestuneeseen jatkoihmettelyyn voi myös rauhoittaen todeta, ettei suomalaisten, lähinnä viholaisten pisto yllä edes ampiaisen tasolle.

Olisiko tässä varteenotettava ehdokas niin tiedonjulkistamisen tai tietokirjallisuuden palkinnoille?

Agenteista luonnonsuojelijoihin

Kun metsään haluat mennä nyt, niin takuulla hämmästyt. On siis paras varustautua monipuolisilla nykyajan oppailla, sillä dinosauruksia ei ole viime aikoina nähty. Valinnanvaraa on Lintu- ja pörriäisagenteista Hemulin mainioon kasvioon ja erilaisiin virike- ja tutkimuspläjäyksiin.

Pienempien lintuharrastajien iloksi kuvittaja Karoliina Pertamon Lintunaapurini (S&S 2019) katsauksessa  lähdetään lintujen pariin, tosin varsin perinteiseen tyyliin. Alussa on peruskäsitteitä ja –merkkejä, jonka jälkeen ollaan järvellä, merellä, pihlajassa, käydään läpi pöllöt, muuttolinnut , kolopesijät sekä petolinnut. Mitä lintuja tapaamme lintulaudalla ja puutarhassa, entä puistossa? Pelto ja metsä seuraavat, kunnes joudutaan satamaan ja taivaalle! Lopussa on isätietoa netistä, radiosta ja muista kirjoista – viimeistään siitä selviää, kuinka paljon samanlaista materiaali löytyy. Pertamo on valinnut aina yhden aukeaman yhdelle kokonaisuudelle. Mukana ovat selkeät värimaalaukset kohteista, lyhyet luonnehdinnat ja yleisjohdatus. Kuvien yhteydessä on kätevästi lintujen mittoja.

Joskus tulee miettineeksi, miten nopeasti näinkin suositun tietokirja-alueen hiukan vanhemmat oppaat unohtuvat. Samoja asioita kerrataan kuitenkin hiukan erilasilla mausteilla.

Grethe Rottböll in Luontopartio pelastaa eläimiä (kuvat Anna-Karin Garham. Otava 2019) alkaa, kun Leena ja Olli pelastavat myrskyssä pudonneen linnunpesän kissalta. Kätevästi lähiympäristöstä löytyy realistisia kohteita, joiden kautta opitaan tärkeitä hoitomalleja. Ullakolla voi olla lepakoita, pääskyset likaavat pesänsä alapuolen, miten suojella nokkosperhosen toukkia tai pelastaa sammakot tai siilit tieltä. Harmillisempiakin tehtäviä löytyy, kun lipastosta löytyy hiirenpesä tai naapurista tappajaetanoita. Esitysrunko on samanlainen ja toimiva: ensin realistinen tilanne, sitten toimintatapa tai jopa apuvälineen rakennepiirustuksia ja vielä perustietoja kohteista. Mukana on myös haastavaa pohdintaa, milloin voi vahingollisen elävän tapaa. Kuvitus on kaavamaisen humoristipitoista, mutta samalla sopivan tarkkaa toimintojen kuvaamista.

Karin Runessonin ruotsalaista alkuperää oleva opas Villin luonnon puuhakirja (kuv. Emielie Bergman. Calazo 2019) lähtee monien samanlaisten oppaiden tapaan vuoden ajoista talvesta syksyyn.  Ideana on esitellä, mitä kaikkea voidaan valmistella ja puuhata luonnon antamilla materiaaleilla. Talvella vaikkapa jääpalloja ja lumilyhtyä, tutkitaan papanoita, joihin kiinnitetäänkin paljon huomiota tai syödään nuotiolla. Näin jatketaan nauttimalla sateesta ja etsimällä nuijapäitä tai auttamalla mehiläisiä. Kesällä on muurahaiskutsuja, syödään puuta tai ennustetaan säätä ja kylvetään papanoita, syksyllä vaikkapa maalataan mustikalla, hiivitään hiljaa metsässä ja tehdään puolukkaherkkuja. Kuvitustyylin ihmiset ja muut kohteet ovat mainosmaisen jäykkiä ja samanlaisia, mutta ohjeet ja ideat tulevat kyllä selviksi.

Pierufilosofia ei petä

Tämän aihealueen siis luullaan kiinnostavan erityisesti?  Nick Caruson ja Dani Rabaiottin Piereskeleekö se? (Aula&co 2919)  onkin mielenkiintoisempi kuin ikuisuushauskuus antaa olettaa. Kirjassa mennään säntillisesti läpi noin 80 eläinlajia ja selvitetään tieteellisen todistusaineiston perusteella piereskeleekö kohde vai ei. Kaikki alkoi viattomasta lapsen kysymyksestä: Piereskeleekö käärme? Kyllä, ja niin teki moni muukin, vaikka ei uskoisi. Mielenkiintoista on lisäksi, miten aivan kaikkiin ei varmasti tiedetä vastausta: lepakko piereskelee ehkä, mutta Portugalin sotalaiva ei taatusti. Aukeamalla on vasemmalla humoristinen kohteen piirros ja oikealla perustiedot ja pohdinta kysymyksestä sekä perustelut. Täältähän saa aikaan vaikka minkälaisia tietokilpailuja ties mihin tilaisuuksiin. Piereskeleekö papukaija? Ei muuten tee kuten eivät muutkaan linnut. Se on vain taitava matkija, joten…

Mutta hei – piereskeleekö muurahainen? Täytyypä tarkistaa vielä Suuresta suomalaisesta muurahaiskirjasta. Vai ovatko tekijät unohtaneet tämän perustavaa laatua olevan ongelman?