Tekoälyn tulosta ja kehityksestä puhutaan
koko ajan enemmän. Varsinkin alan messujen yhteydessä mietiskellään, mitä
tekoäly todella tulee muuttamaan elämässämme. Vähemmän on selitetty, kuinka
kiinalaiset ja amerikkalaiset tekoälyn suunnittelijoiden suurvallat tulevat
muokkaamaan tuotteistamista – ihmisten hallintaa toki, mutta valtion vai
kulutuksen ehdoilla?
80- ja
90-lukujen alan skifin ja fantasian klassikoiden kahlaaminen aikoinaan loi jo
monenlaisia suuntaviivoja tekoälyn ominaispiirteille ja mainioille tulevaisuuden
hahmotuksille.
Robottien kädet heiluvat
Lasten ja nuorten tietokirjallisuudessa
ollaan päästy ainakin robottien mietiskelyn tasolle. Mutta juuri Suomen
nuorisokirjailijat ry:n traditionaalisen ja arvostetun Topelius-palkinnon
pokannut Anniina Mikama yhdistelee Taikurissa
ja taskuvarkaassa (WS 2018, kansi Sami Saramäki) molempia alueita
yllättävästi ja taitavasti. Pitänee onnitella nuorisokirjailijoitten raatia,
joka jo ehdokasasetteluissaan löysi ns valtapalkintoa mielenkiintoisemmat
kohteet. Eikä Lydeckenin voittanut Petja Lähteen Surunsyömäkään (Karisto 2018) huono valinta ole, joskin sille olisi
ollut tasapäistä vastusta enemmänkin. Kymmenvuotiaan puoliorvon Pentin
vastuunotto surevasta isästään on kyllä sekin sydämeen osuvaa dokumentointia.
Taikurissa on kuitenkin kerronnan
imua, mietitysti rakennettua juonta ja aikaan ankkuroituvaa lähtökohtaa. On
Helsinki vuosisadan vaihteessa, on historiasta tuttuja yksityiskohtia niin
arkkitehtuurissa kuin luonnonilmiöissä vuoden 1890 Kaisaniemen puutarhan
tuhonnutta elokuun myrskyä myöten.
Taikurin maaginen sirkus tuottaa
hämmästyttäviä rakennettuja elävän tuntuisia olioita ja tapahtumia. Sen tekijä
on tulevaisuudesta paennut robotti, joka on rakentanut vuosien mittaan itsensä
kaltaisen ja näköisen kumppanin. Näin voidaan sopivin määrin pohtia niin
edistyneen teknologian luomaa lähes inhimillistä olentoa ja tämän tunteita,
toisaalta miten robotti suhtautuu tappamiseen tai ihmisen vahingoittamiseen
aivan kuin Asimovin robottien mielenkulkuja seuraten.
Koulua ja tulevaisuutta
Mikaman jalanjäljissä tietokirjat tuntuvat
hiukan kuivakkailta, joskin luotettavilta ja asiallisilta. Mutta viimeistään
rinnakkain vertaillessaan esimerkiksi Linda Liukkaan Hello Ruby – Robotti koulussa -opasta (Otava 2018) vaikkapa
Mindstormsin rakennussarjoihin tai vain legojen perusvalikoiman sarjoihin -
Kevin Hallin uusin kirja esittelee
sananmukaisesti Lego robotit: 30 mallia
(2019) sovelluksineen ja pohdinnoillaan – huokaisee. Niin mainiota työtä kuin
Liukas tekeekin kursseillaan, markkinoinnissaan ja asian esilletuomisessa,
kirjan haileat ja nopeasti hahmotellut kuvat eivät oikein jaksaneet
koelukijoita innostaa. Pakollisen lapsiryhmän asiaan vihkimisjutun jälkeen
alkaa sitten varsinainen robottikurssi, jonka jälkeen pitäisi tietää jotain
tekoälyn toiminnasta. Se taas vaatii paneutumista kaikenikäisiltä puuhaajilta
ja muistuttaa – kuten kai tarkoitus onkin – koulun täytettävää tehtäväkirjaa.
Kun alkukertomus on toisaalta tekstiltään mukavan selkeää ja yksinkertaista,
saattaa tieto-osuuden selailu jopa pelottaa.
Kun yhdessä varttuneemman kanssa
kuitenkin menee läpi johdatusta, huomaa otsikoiden johdattelevan harkitusti
kohti uusia ja erilaisia kysymyksiä robottien ja tekoälyn toiminnasta,
Parhaimmassa tapauksessa yhteinen into syttyy ja todellakin tekoälyn median uutisiin
voi ottaa paremmin kantaa. Lopussa Liukas pääsee pohtimaan jo elämääkin
tekoälymaailmassa. Tulevaisuudessa tekoäly toimii ihmisen työparina lähes
kaikissa tehtävissä, Liukas toteaa – mutta ei ota kantaa ymmärrettävästi
amerikkalaiseen kuluttajan tarpeita ennakoivan tekoälyn tarkoitusperiin.
Liukkaan Android-robotti on tuotettu tai muokattu Googlen luoman ja jakaman
alkuperäisen mallin mukaan.
”Tekoäly kehittyy nopeasti. Onko
tulevaisuuden tekoäly koira, kummitus, kaveri, apulainen, työmyyrä vai jotain
ihan muuta? En tiedä, mutta toivon, että pienet ballerinat, biologit ja muut
tulevaisuuden rakentajat suuntaavat luottavaisina kohti tekoälymaailmaa.
Tärkeintä on utelias, käytännöllinen ja peloton asenne.”
Selkoa roboteista
Vaikka kirjojen nimissä ei ole käytetty
erikoisemmin mielikuvitusta, kehitystä on sisällöistä löydettävissä luonnollisesti
uusimmissa opuksissa. Mitä ihmettä -sarjan kirja muistuttaa melkoisesti Linda
Liukkaan robottia ulkoasultaankin. Se lähestyy aihettaan kuitenkin
tietokirjamaisemmin erilaisten aukeamittain järjestettyjen otsikoiden
kavalkadina. Kun muistaakseni Liukas totesi jossakin haastattelussa, että
ohjelmointi eri vivahteineen lähestyy jo runoutta, tässä johdatuksessa
aloitetaan robottirunoudella! Jos saisin robotin…
Peruskäsitteiden – mikä robotti on, robotin
runko – jälkeen syvennytään aisteihin ja aivoihin. Entäpä tämän kirjan
vaihtoehdot robotin töille? Niitä tietysti on koko ajan ympärillämme
huomaamatta, mutta tutusti esitellään hankalat työt, lääketieteen apuneuvot,
itseohjautuvat autot, avaruustutkimus ja – lemmikkieläimet. Lopuksi päästään tässäkin suunnittelemaan ja
rakentamaan oma robotti.
Kaiken hypetyksen jälkeen on ihan
rauhoittavaa lukea Seija Niinistö-Samelan johdatusta historiaan ja nykyaikaan,
jopa tulevaisuuden malleihin. ”Kirjassa vastataan kysymyksiin siitä,/ vievätkö
robotit ihmisten työpaikat/ ja miten älykkäitä robotit ovat./ Kirjasta löytyy
vastaus kysymykseen,/ miksi joitakin robotteja pidetään pelottavina.”
Selkokielinen ilmaisu hioo kätevästi asioita tiukkaan, helposti ymmärrettävään
muottiin. Näin myös sanoman perillemeno mahdollistuu monelle ikä- ja tarveryhmälle.
Tämä robottiesitys on mainio luotaus pohjaksi jatkoselvityksiin, monipuolinen
ja loogisesti etenevä. Kuvituksena on valokuvia. Ihmisen ja robotin yhteisestä
tulevaisuudesta Niinistö-Samela toteaa varovaisesti: ”Robottien avulla on
mahdollista/ parantaa ihmisen elämän laatua./ Ihmisen vastuulla on päättää,/
miten robotteja käytetään.”
Jään mielenkiinnolla odottamaan – no, uusia
tekoälyselvityksiä toki – mutta nimenomaan Anniina Mikaman jatkoa Taikuriin ja
taskuvarkaaseen. Tekoälyrobotin seikkailut ja moraaliset ongelmat eivät ole vielä
saaneet lopullista vastausta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti