Tiedonjulkistaminen - tarinatietoa vai tietotarinaa?

Pariviikkoa on mennyt lievässä höykytyksessä, kun ilmoitus tiedonjulkistamisen valtionpalkinnosta saavutti. Se tuntui toki upealta ja samalla hiukkasen kultaiselta kädenpuristukselta – varsinkin kun perusteluissa hienosti kuvailtiin pitkän ajan saavutuksia.

Kansi Pirre Vaijärvi

Hiukan kerettiläisesti ajattelin ottaa näkökulmaksi siis kädenpuristukset. Ensimmäisen kerran sain kokeilla tyyliä kirjallisuuden valtionpalkinnon jakotilaisuudessa Smolnassa. Olin parkkerannut itseni jostakin syystä Veijo Meren eteen, joten kuulin kommentit selvästi. Hän totesi, että tämä ministeri on ihan hyvän näköinen ja muutenkin virkeän oloinen typykkä. Marjatta Väänäsen puristus oli sanoisinko jopa rouhea ja mutkaton, mutta ehkä hän ihmetteli leveää hymyäni.

Lastenkulttuurin valtionpalkinto jaettiin taas Säätytalon takapuistoa vastapäätä olevassa lasten päiväkodissa. Lapset lauloivat ja muutenkin oli mukavaa, tietenkin, kun toisena saajana olivat mainiot musiikkiammattilaiset Ritva Ollanranta ja Maija SImojoki. Tytti Isohookana-Asunmaan kättelyä voisin luonnehtia iloiseksi, kättä vatkattiin parikin kertaa.

Miten sitten Sanni Grahn-Laasonen suoriutui kokeesta itse Säätytalossa? Näillä kahdella edellisellä ministerillä oli tietenkin vankempi ja laajempi kokemus, mutta vienosti hymyilevän palkinnon myöntäjän puristusta luonnehtisin lupauksia antavaksi ja keskilujaksi. Tällä kertaa ministeri joutui tavallista kovemmalle koetukselle, sillä palkitun Hyvän sään aikana –kirjan tekijöitä lappasi lavalle peräti kaksikymmentäkaksi.

Tarinatietoa vai tietotarinaa?

Istuin professori Heikki Ojan vieressä ja pääsin kehumaan blogissanikin hymisteltyä Universumi –kirjaa. Kun itse puheessani käsittelin tasan 50 vuotta sitten ensimmäisen palkinnon saanutta Yrjö Karilasta ja Antero Vipusta, Ojan kiitokset välittyivät kaikkien universumien vihreiden miesten kylteissä: HYVÄ ME!

Takanani istui puolestaan vanha tuttu, monipuolinen nuortenkirjailija Sisko Latvus-Pörsti, jonka mukanaolo selittyi pian, kun Joonas Pörsti kapusi lavalle Propagandan lumo –kirjansa ansioista. Hän puolestaan pohti mm. yliopistojen leikattuja tutkimusmäärärahoja. Mielenkiintoisia kirjoja riitti siis merkittäväksi lukulistaan.
 

Kansi Pekka Rahikainen

Elämäntyöpalkinnon saanut professori Kaisa Häkkinen on tosiaan armoitettu kielihistorian elävöittäjä. Hän on tehnyt A sanoi Agricola – tietokirjaan erinomaisen piispan henkilöhistorian, mutta valottaa myös pojan, Kristianin elämänpolkua sekä kirjakielen syntyä, koululaisten juttuja silloin ja nyt, 1500-luvun ja nykysuomen vertailua. Kun varsinainen kirja on runsaasti kuvitettu ja näkökulma on Kristianin aapisikäisenä, kokonaisuus on selvää faktiota. Mutta onko se tarinatietoa vai tietotarinaa?

Juuri lasten ja nuortenkirjoissa tuo viiva faktan ja fiktion välillä on mielenkiintoinen ja häilyvä. Suomennoksenikin herättää pohdintaa – vai onko vain kirjastonhoitajatausta jälleen tuottamassa luokittelun ongelmia? Sivumäärin mitattuna tarinaa on 64 %, joten tämä on tarinatietoa!Tähän problematiikkaan täytyy palata tarkemmin. Onhan pottakirja lapselle täyttä faktaa...

Tulossako uusia tiedonväyliä?

Vaikka lasten ja nuorten tietokirjat - ja muukin tietomateriaali -helposti unohtuvat niin lasten lukemisen oppaista, kirjavinkkauksista kuin kirjailija- ja kirjastokäynneillä, hitaasti näyttää valoa löytyvän myös tälle lajille. Syynä ovat osaksi alan järjestön ja säätiöiden tukimuodot, mutta myös kustantajien lisääntynyt kiinnostus. Syksyllä voidaan odottaa jopa jännityksellä tietokirjojen kirjoituskilpailussa palkittujen uusien tekijöiden tuotoksia ihmisen sukupuolten roolien muutoksista tai vain maaperämme salaisuuksista.

Kansi Sanna Pelliccioni

Kuten kaikessa lasten ja nuortenkirjallisuudessa vanhoja mainioita kirjoja ei saisi unohtaa. Tiedon kohdalla aika ei aina aja nopeasti ohi. Parin vuoden aikana on tarjolle tullut paljon kiintoisia useammankin kirjan tekijöitä ja samalla hyviä ehdokkaita erilaisiin palkintolistoihin. kunhan töille saadaan tukea lisää.. Seuraavien vuosien aikana Riina Katajavuori ehkä jatkaa mainiota Mennään jo kotiin ja Naapuriin –sarjaansa, Laura Ertimon valintaa kolmanneksi omaperäiseksi kohteeksi Veden ja Yön jälkeen voi jännittää. Mikä on Katariina Heilalan seuraava vierailu Korkeasaaren, Kansallismuseon ja Tiernapoikien jälkeen, jatkaako Marketta Vaismaa Vesikirjasta eteenpäin ja minne Janne Haikari kuljettaa lapsia Suomen keskiajasta? Selkokielen puolellakin tapahtuu: monen tärkeän luontokirjan jälkeen Seija Niinistö-Samela pohtii Robottia ihmisen apuna (pieni karhu 2017). Ja Vuokko Hurme - vauvan ja vanhuksen jälkeen käsikirjan voisi tehdä vaikka poliitikosta?

Jo palkitutkin tekijät rikastuttavat tietoamme vaikkapa pahoista voimista. Marjatta Levanto on tehnyt pitkään hautomansa idean valmiiksi. Pelottelun (ja pelon voittamisen) käsikirja (Teos 2018) vie kaikenkarvaiset lukijansa – anteeksi – päähenkilönsä mainioiden ja yllättävien maailmanhistorian kuvavalintojen kera tuumimaan, mikä pahojen voimien rooli oikein on ja missä ne luuraavat – nyt?



Kansi Tiina Ripatti

Helmet - kaiken kadottaja?

Nyt on näköjään ryhdytty sanoista tekoihin. On erilaisia lukupaketteja koulujen kirjastoihin, on täsmäkirjaiskuja tietyille luokka-asteille ja nyt sitten pääkaupunkiseutujen Helmet-kirjastojen lahjoitusrumba alueensa ekaluokkalaisille. No, mikä olisi sopiva kirja? Valinnassa on taidettu miettiä tasapuolista sukupuolijakaumaa, kielen helppoutta ja sopivaa sanavaraston lisäämistä sekä tietysti mukaansatempaavaa juonta pientä jännitystä unohtamatta. Kun kysymyksessä on oma kirja, niin varmasti on pohdittu myös kotona yhdessä lukemista. Hienoa muuten, että omat teokset saavat myös ruotsin- ja venäjänkieliset koulunsa aloittavat.  Lukemisesteiset lapset saavat käyttöönsä Celian lahjakirjoista tekemät ”saavutettavat äänikirjat”. Tuota termiä en olekaan vielä kuullut. Äänikirjathan ovat tämän hetken nousevin trendi, joten ehkä sen voisi kuvitella osuvan koko alueelle? Saavuta äänikirjasi!

Ovelan kätevästi ekaluokkalaisille jaetaan koulussa kutsut kirjastoon, mistä kirjalahjan voi noutaa. Samalla kirjastokäynnillä ekaluokkalaisella on mahdollisuus hankkia uusi Helmet-kirjastokortti tai vaihtaa vanha.

Yleiskelpoisia sankareita?

Suomenkielinen teos on Reetta Niemelän Kaiken Kadottajan arvoitus, jonka on kuvittanut Katri Kirkkopelto (Lasten Keskus 2017). Ainakin sukupuolijakaumat ovat kohdallaan, sillä päähenkilöinä ovat yleiskelpoiset Vilskeen kaupungin järjestyksenvalvoja Nysä Nörtti ja hänen apulaisensa Pikkirii.  Nämä vekkulit selvittävät omituisesti paikkaansa muuttaneiden esineiden kohtaloa. Kuka kulkee yössä ja sijoittelee esineitä mitä kummallisimpiin paikkoihin. Onko asialla kammottava Kaiken Kadottaja? Pikkirii palkkaa avukseen pannukakkuja rakastavan Rymyjätti-koiran ja päättää yöllä vahtia kaupungin unta. Arvoitus ratkeaakin, kun liian innokas siivooja ja huononäköinen Tursula Tuuttipuru jää kiinni tiikeritohveleissaan kenkäkaupassa – vaikka kohteena oikeasti olisi ollut silmälasikauppa. Täältä löytyy tietysti myös ratkaisu. Lukemaan oppineille ja opetteleville arvoitus on sopivasti letkeä, hauskakin. Tekstikin on helppoa ja osin tavutettu. Joskus vain mietin, mistä nämä kaikki lastenkertomusten villit ja vaikeat nimet oikein syntyvätkään…

En sitten tiedä, miten Helmet-kirjastot ovat päätyneet mainostamaan tiettyä aapisversiota. Pikkiriin pulmatoimiston tyypit ovat tuttuja Vilske-aapisesta ja lukukirjasta.

Lukulehmien parissa

Mainosklippinä Reetta esittelee Helmetin perussivulla kirjaansa tuttujen lukulehmiensä kanssa. Vautsi, nuo eläimet näyttävät jopa hetkeksi lopettavan märehtimisen lukunäytteen aikana ja siirtyvät lähemmäksi!

Mitä kummituspuodissa tapahtuu?

Reetan ja kuvittajan pointit ovat vastaansanomattomia: ”Usein sanotaan, että kirjassa pitää olla riittävästi toimintaa, mutta minun mielestäni nimenomaan kieli pitää lapsen mielenkiinnon yllä. Kielen tulee olla samaan aikaan helposti sulavaa ja rikasta, kuin ihanaa marmeladia, joka ei tartu hampaisiin.” Katri Kirkkopelto puolestaan kiteyttää: ”Nysä Nörtti on lapsen silmin hassu hahmo ja antaa lapselle kokemuksen, että hän itse osaakin jo aika paljon. Usein lapsille asetetaan järkyttävän kovia odotuksia, kuinka osaava pitäisi olla heti. Kirjan viestinä on lempeys ja se, että asiat järjestyvät. Pienin voikin olla se nokkelin ja oivaltavin."

Entä ne muut vaihtoehdot?

Kustantajan myötämielisyys ja vastaantulo ovat varmaankin mahdollistaneet tämän miellyttävän satsauksen. Mietin äkkisältään, mitä muita kirjoja olisin itse selaillut vaihtoehdoiksi. Niitä rajaa tuo ekaluokkalaisuus. Tuttu tosiasia on kuitenkin, että on ihan kiva lukea hieman isommille tarkoitettua kirjaa. Oma suosikkini (jonka jatkoa odottelen nyt syksyllä vesi suussa) on Magdalena Hain Lukupaloissa ilmestynyt Painajaispuoti ja kamala kutituspulveri (WS 2018). Sarjan kaavamaisten vampyyri ym kohellusten joukossa siinä on omintakeisuutta, huumoria, nokkeluutta ja mainio uudempi kuvittaja, Teemu Juhani. Mutta voi, päähenkilönä on pelkästään yksi tyttö, tarmokas Ninni, joka pestautuu sumeilematta apulaiseksi painajaispuotiin. Vai olisiko ekaluokkalaisille pojille samantekevää, jos sankari on tyttö ja miljöö kutkuttavan aavemaisen yllättävä?

Hotelli Hämärässä tapahtuu!

Muissa helppolukuisissa on helpompaa, kun sankareina on sopivasti poikia ja tyttöjä erilaisissa variaatioissa. Milla Teräksen Hotelli Hämärässä ja kummituspurkissa (Karisto 2018, kuvitus Silja-Maria Vihersaari) vannotaan Teon, Tuukan ja Eilan neuvokkuuteen kummitussumun arvoituksen selvittämisessä. Näppärän Jyri Paretskoin Elias ja sukkapallopommipuu (Karisto 2018, kuvitus Nadja Sarell) on kauhean pompittavasta nimestään huolimatta oivaltavaa lapsipsykologiaa. Siinä myös kuin varkain opetetaan sosiaalisuutta, yhteispeliä ja toisen hyväksymistä – vaikka se olisikin pallonheittomestari Emma.

Auttamista ja yhteistä lukupeliä

 Ja onhan Tuutikki Tolosen ja kuvittaja Christel Rönnsinkin yhteispeli ihan meneväistä Auttamistoimisto Lunan toisessa tapauksessa Ullakolla (WS 2018). Roolitus on kohdillaan Annikin ja Yasmin kohdalla. Tukena on nörtinpuoleinen Miro (onkohan tämä kaveri Risto Räppääjän sukulainen?)teknisine vempaimineen. Kohteena outo näkymätön ullakon asukas. 

 

Seikkailu katolla alkaa!

Varsin hurja seikkailu katoilla on Rönnsiltä hieno oivallus aukeamalta toiselle jatkuvana vaarallisena takaa-ajona. Se pieni opetus taitaa olla vankilasta karanneen kaverin palaaminen vapaaehtoisesti turvalliseen selliin. Pakohan olikin vedonlyönnistä lähtenyt näytön paikka. Todellisuus voi olla kovin ruusuton ilman muita tukitoimia.  

Mutta Nysä Nörtin kanssa on hyvä aloittaa ja sukeltaa sitten muiden sankareiden kyytiin. Reetta Niemelä summaa ajatuksiaan Helmetin haastattelussa: ” Jos lastenkirja tai lastenkulttuuri ei koskaan näy missään, miten vanhemmat osaavat valita lapselle luettavaa?

Lukemisharrastukseen vaikuttaa niin monta asiaa. Kirjoitetaanko mediassa kritiikkejä? Miten lastenkirjat näkyvät kirjamessuilla? Ei ole itsestään selvää, että lukemisen yhtenäiskulttuuri säilyy. Uskon kuitenkin, että kirja on tulevaisuuden juttu. Kirja ja jopa ääneen lukeminen sopivat hyvin kierrätys- ja jakamistalouteen. Iltasatu on paras keino pysähtyä.”

Kauhistuttaja Elias ja Emma

Tietokirjoja kouluun - ja kaikille!

Suomen tietokirjailijat on kunnostautunut ennenkin lasten ja nuorten tietokirjallisuuden esiin nostajana ja tukijanakin apurahoillaan. Eräs ongelmallinen tiedotuksen alue on aina ollut tiedon välittäminen julkaistuista mainioista kirjoista sekä laajemmin että kohdentuneesti. Opettajien ei voi olettaa esimerkiksi hallitsevan koko laajaa repertuaaria – ehkä sentään oman alueensa tuotantoa ainakin tärkeimpien kohdalla? Entä sitten laajempi lukijakunta? Satunnaiset tiedon käyttäjät, kirjastossa vaeltajat, hetkessä innostuvat? Kirjastollakin on mahdollisuutensa nostaa esiin kiinnostavia ja olennaisia tiedon välittäjiä.

 

 Viime vuosien oleellista tietoa

Tietokirjallisuuden professorin Pirjo Hiidenmaan ympärillä vaihtuvat avustajat ovat saaneet aikaisiksi jo kolme kätevää katalogia. On lukuvinkkejä alakouluun ja esiopetukseen, on aikaisempi yläkoulun ja lukion kirjakooste ja nyt Lukuvinkkejä yläkouluun ja lukioon (2018). Kun aikaisempi (2016) esitteli kirjansa hyvin kirjastoluokituskeskeisesti , uusi varioi monella mielenkiintoisella sisältötärpillä: on tieto ja sen luotettavuus, Filosofiaa ja pohdintaa, Internet ja tietoverkot, Ruokakirjat ja Poliittinen henkilöhistoria.

Molempia on myös kiintoisa verrata keskenään. Uusien otsikoiden myötä myös tuotannon erilaistuminen ja kohdentuminen tulevat esille. Tieto ja sen luotettavuus poikii neljä tärkeää ja haastavaa opusta. Faktat tiskiin, Maito tappaa, Kuka oikein tietää ja Voiko se olla totta? ovat todella ydinaluetta ja samalla hyvällä tavalla poleemisesti tai humoristisestikin kirjoitettuja tiedejuttujen juurien pohdintaa. Samaten uskonnon ja filosofian puolelta noukkii keskustelukirjojen saaman suosion. Nyt taitetaan peistä keskustellen tai kirjeitse.

Samalla toki huomaa myös meidän ns ikuisuustietolajiemme kestokyvyn: urheilu, ihmismieli ja itsetunto, elämäntavat ja harrasteet, musiikki tuottavat läpi vuosikymmenien valinnanvaraa. Nyt on vain tarjolla hiukan kättä pitempää. Nämä ovat hyviä poimintoja.

Kohderyhmien ongelmat 

 Koulukäyttöä ajatellen alakoulun ja yläkoulun siirtymän kohdalla on vaikeinta löytää varmasti perille meneviä kirjoja. Yläkoulun loppuvaiheissa ja lukiossa lukuvinkit purevat varmasti paremmin. Itselleni tärkeä ja jo aikaisemmin blogissani ihasteltu Kari Enqvistin ja Janne Saarikiven Ainoa mikä jää ja moni muukin pohtimaan haastava opus taitaa jäädä yläkoulun aloittavalta kesken. Sen sijaan ensimmäisestä alakoulun kirjavinkeistä saa edelleen hyvät portaat yläkoulun alkuunkin.

Linjanveto on vaikeaa, mutta jatkossa kannattanee pohtia miten kohderyhmiä voisi porrastaa.

Samoja vaikeuksia työryhmällä on varmasti ollut myös kirjojen mukaanotossa. Esimerkiksi kielen ja kirjallisuuden kohdalla on kyllä johtolankoja dekkareihin, sanontojen koottuja selityksiä, runon vapautta ja suomen kielen historiaa eilisestä huomiseen ja kirjoittamisen oppaan. 

Mietin muun muassa Marika Helovuon lukukipinän sytytyskirjaa 100 syytä lukea (Avain 2016) näitä kirjoja vastaan – varsinkin kun taitossa olisi ollut juuri sopiva tyhjä tila yhdelle kirjalle. Mutta ei kuitenkaan: hauskoja, tuttuja, tutkittuja vinkkejä ja haasteita riittää, mutta onni ja autuus irtoaa vain kaunokirjallisuudesta. On oikeastaan ihan outoa, miten puhuessaan uudesta opetussuunnitelmasta Helovuo ei sanallakaan mainitse tietokirjojen merkitystä, vaikka niiden suosio on esimerkiksi Ruotsissa opettajaharjoittelijoiden kärjessä. Ei, nälkävuosista saa parhaiten tietoa vain romaaneista. Pisa-tutkimuksissa on löydetty suora yhteys koulumenestyksen ja kaunokirjallisuuden välillä. Ja lukemalla kaunokirjaa voi jopa tienata rahaa. sillä vanhemmat mielellään avustavat rahallisesti moista toimintaa. No, lukemisen puolella me kaikki olemme, joskus rajatummin, joskus avarammin.

Kouluun, ok – mutta myös meille

Tietokirjoja kouluun! ei saa jäädä pelkästään koulun nautittavaksi. Selaillessani selkeää katalogia ja kirjojen nelivärisiä houkuttelevia kansia mieleni teki rustata saman tien luetteloa kirjastoon varattavista kohteista. Anakin nämä kuvituksena olevat kirjat – ja monet muut.

Ihan totta. Ehkä tämä innostukseni johtuu yksipuolisesta lukemiskulttuuristani – aika ei ole oikein antanut myötä kuin lasten ja nuortenkirjojen tulvan selättämiseen. Miten paljon onkaan jäänyt kokematta. Ja joku on tehnyt tällaiset houkutukset helposti käytettäviksi. Ehkäpä on niin, että Tietokirjoja kouluun! onkin tämän vuoden lukuhaaste. Ainakin yksi kirja jokaisesta osiosta on luettava, jotta pystyt haastamaan lukiolaiset seuraavan kerran samalta viivalta!