Sanni ja Sampo - häiriö lastenkamarissa

Kulttuurilehtien kapeneva perintö

 Itsenäisyyden juhlavuonna on todella sopivaa lopettaa neljäkymmentävuotta jatkunut lastenkulttuurijulkaisu Tyyris Tyllerön taival. Ensimmäinen numero sai ilmestyessään 22.5.1978 runsaasti julkisuutta. Ilta-Sanomien laajassa artikkelissa esiintyivät lisäkseni tiimin jäsenet toimittajat Osmo Jokinen (1938-1985) ja  Tiina Eskola. Myöhemmin mukaan tulivat mm. Kari J. Kettula ja Ismo Loivamaa. Ensimmäisen numeron nimilista oli komea Matti Paavilaisesta Hellevi Salmiseen, Orvo Mäkelästä Marja-Leena Koppiseen, rock-professori Jukka Ammondtista Kirsti Kiviseen ja Pirkko Liikaseen. Uransa aikana julkaisussa ovat kirjoittaneet lukuisat lastenkulttuurin tärkeät toimijat. Lehden kiitetyn ulkonäön on luonut mainosgraafikko Pirre Vaijärvi. Ja pääkirjoituksen vieressä komeili luvalla Karin mainio piirros risupartaisesta kulttuurimiehestä, joka kysyy Aku Ankkaa lukevalta pikkupojalta: ”Vaihetaanko?”

Sisäpiiritietoako?

Joku voisi väittää, että toimitus on saanut sisäpiirin tietoa opetusministeriön uusimmista toilauksista, mutta näin ei ole ollut. Pienten kulttuurilehtien tekijät pöyristyivät lukiessaan uutisista, että kirjastojen kulttuurilehtien ostotuki lopetetaan kokonaan ja lehtien tuki pannaan muutenkin harkintaan perustetun selvityksen ajaksi.

   Summat ovat näpertelyä itse budjetissa, mutta elintärkeitä pienille mielipidelehdille - Sampo Terhon johtaman ministeriön kokonaisbudjetista lehtituki on yksi kolmaskymmenestuhan­nesosa, vajaa 200 000 euroa, joten leikkaus ei tuota säästöä. Kirjastoille ja kulttuurilehdille siitä koituu kuitenkin suuri vahinko. Toivomme, että Suomi 100 -vuoden perinnöksi ei jää kapeneva kulttuuriperintö, toteavat tekijät julkilausumassaan.

Mielipiteillä ei täälläpäin ole kysyntää

Tosiasiassa kuristaminen on jatkunut jo edellisen eli Sanni Gran-Laasosen aikakaudella, jolloin yllättäen ja ilmoittamatta nostettiin lehtien vähimmäislevikiksi 800 kappaletta. Silloin luvattiin pitää huolta erityisalueesta, lastenkulttuurista. Tyllerön tuki loppui. Toki olimme antaneet palstatilaa rajuillekin opetuksen muuttamista selvitelleille kriittisille tiedoille.

   Päätoimittajat totesivat lisäksi, että ministeriön linjaus edustaa poukkoilevaa päätöksentekoa: vasta edellisenä vuonna kyseistä tukea korotettiin, jotta ­alueellinen tasa-arvo kirjaston käyttäjien välillä toteutuisi paremmin.

   Jälleen on huokaisten katsottava historiaa. Olimme aikoinaan Kari J. Kettulan kanssa tekemässä selvitystä kirjastojen lehtihankinnoista ja yleensäkin suhtautumisesta kulttuuri- ja mielipidelehtiin juuri lehtitukea varten.  80- Ja 90-luvulla kirjastokenttä oli todella hajanainen ja erimielinen. Oli pakko panna raportin nimeksi eräästä pohjanmaan kirjastosta tullut lakoninen vastaus: MIELIPITEILLÄ EI TÄÄLLÄ OLE KYSYNTÄÄ.

Lapset näkevät näkymättömän

    Tapiolan kirjastossa Espoossa järjestimme kuolleiden mielipidelehtien näyttelyn: se oli sekä surullista että oireellista. Tuomas Nevanlinnakin joutui vuoden 1993 alussa tunnustamaan, että ARGin taru päättyy: omaperäiselle mielipide- ja kulttuurilehdelle ei löytynyt riittävästi maksukykyisiä lukijoita. Viimeisen numeron teema oli historian loppu! Sinne kalmistoon ovat rutistuneet muun muassa niin ALOHA kuin KOMPOSTI, jota kirjastot pitkään luulivat maanviljelyksen vaihtoehtojulkaisuksi.

Sanni ja Sampo - kaksi reipasta rikkojaa

Tyyris Tyllerön komea kaksoisnumero sisältää lastenkulttuuria laidasta laitaan. On lasten psykologiaa, on mielikuvituskavereiden maailmoja ja valokuvien taidetta, on Peter Panin ikiaikaiset äidin kaipuut, on kasvatuksen dilemmoja ja stressien torjuntaa pakolaislastenparissa.

    Lastenmusiikkia joulun aikaan laidasta laitaan, palkintojen taustat ja plagiaattien kiemurat Finlandioista valtiontunnustuksiin, tietokirjojen uudet aluevaltaukset tai nuortenkirjojen väkivaltaisuus unohtamatta ajankohtaista kulttuurireportaasia Tukholman lastenkulttuurimuseosta sekä uusista aikuisten opaskirjoista. Entä mitä kuuluu juuri nyt kirjavinkkaukselle ja lasten lukemaan houkuttelemiselle?

   Opetusministeriön perusteluissa Tyyris Tyllerön tuen epäämisestä mainittiin, ettei siinä ole tarpeeksi yhteiskunnallista keskustelua. Sopii kokeilla, miltä tuntuu!

Viitsitkö etsiä asiakirjan?

Lähes huvittavaa. Sitä ei toki ollut usean kuukauden mittainen taistelu julkisuuslakiin nojaten noiden perusteluiden saamisesta. No, jo vuonna 1991, vuotta ennen Tyyris Tyllerön saamaa lastenkulttuurin valtionpalkintoa, Matti Wiberg kirjoitti HS:ään 22.12.1991 hyytävän analyysin otsikolla ”Asiakirja on julkinen – jos virkamies viitsii sen etsiä.” Wibergin mielestä jo tuolloin virkamiesten vastentahtoisuus on este asiakirjojen julkisuuden toteutumiselle. Niinpä. Tyyris Tyllerökin sai ensin tipoittain yleisiä hakuperusteita, yleisiä päätöksiä ilman yksilöityjä perusteluita ja vasta sitten jonkinlaisen perustelun – joka ei hakuehtojen mukaan edes pitänyt paikkaansa. Opetusministeriön eri hallinnonalueilla näyttää olevan valtavia eroja – Taiteen edistämiskeskus toimii täysin kiitettävästi lain hengen mukaisesti. Näin myös hakijoilla on edes mahdollisuus pyrkiä parantamaan hakemustaan ja vaivaamaan yhä vähemmän kiireisiä virkamiehiä.

Kansi Pirre Vaijärvi ja Jukka Murtosaari

    Ehkä tässä taistelussa on saatu aikaan hiukan edistystä: kulttuurilehtilautakunta lakkautettiinkin heti Tyllerön sinnittelyn jälkeen ja siirrettiin Taiteen edistämiskeskuksen puolelle – odottamaan siis ensin suuren selvityksen tuloksia!

Tunsiko lautakunta todella kentän?

Tyyris Tyllerö ei siis tainnut pudota muurilta Sannin ja Sampon ja käsikassarana toimineen lautakunnan avustamana, vaan loikkasi ihan itse ja jatkaa toisen muotoisena ilman kulttuurilehtien tukea. Se on välittänyt tietoa lastenkulttuurista lähes parisadassa numerossa ja yli 8000 sivulla. Nyt mukanaolevan hienon valokuvateoksen Näkymättömät tekijän Verna Kovasen motto on haastava: ”Ei näkymättömyys ole mikään este olemassaololle.”

   Lastenkulttuuri on voinut toistaa tätä ajatusta vuosikymmenien ajan ennen kuin siitä on tullut vihdoin varteenotettava tekijä – ei toki valtion minimaalisen tuen takia, vaan alueella toimivien tulisielujen, asiaansa uskovien puurtajien, yhteistyöhön kykenevien ihmisten ja yhdistysten toimesta. Kun Tyyris Tyllerö sai syyskuussa 1992 lastenkulttuurin valtionpalkinnon, HS:n artikkelissa oli mainio otsikko: Lapset varastivat palkintotilaisuuden. Päiväkodissa pidetyssä tilaisuudessa kun lapset aivan oikein olivat pääosassa. Samaan aikaan lehdessä otsikoitiin miten Viinasen viikate ei säästä ketään.  Lastenkulttuurille ei voinut povata enempää näkyvyyttä. Näyttäisikö tilanne nyt yhtään paremmalta?