Hortoilu Educan tämän vuotisilla messuilla oli vaisuhko kokemus verrattuna edelliseen. Silloin hurmosta oli selvästi enemmän digiloikkien ja älytaulujen keskellä. Nytkin interaktiiviset liitutaulun korvaajat näkyivät käytävillä, mutta olivatko opettajien sormet kohmeessa? Neliön tai ympyrän piirtäminen ei sujunut ihan toivotulla tavalla. Jokseenkin arkirealismia puolestaan oli Alpha-robottien myyntipuheessa: nämä itse rakennettavat ja ohjelmoitavat ukot kestävät varmasti luokkakäyttöä!
Viime vuonna varsinainen hitti
oli Kamerakynä-ohjelmat ja omien elokuvien teko vaikka kännykällä opetuksen
liittyvien ongelmien havainnollistamisessa. Nyt muutenkin opetuskorttipakettien
teossa kunnostautunut SanomaPro esitteli Arttu-sovelluksensa, jonka avulla voi
tunnistaa puhelimellaan kirjan sivun ja siihen ympätyn videon.
Viitisentoistatuhatta
opettajaa, kirjantekijää ja tuotteistajaa osallistui järjestäjien mukaan
messuille. Pääteema oli kuten arvata saattaa Suomi 100-vuotta, ja senkö
kunniaksi esimerkiksi kaikkien puolueiden edustajat vannoivat koulutuksen ja
sivistyksen nimiin – leikkaukset tältä alalta olivat valitettava virhe. Itse
ohjelmistossa näyttivät nyt painottuvan opetuksen arvot, yleissivistyksen
mahdollinen rapautuminen ja kiusaamisen ongelmat. Jonkinlainen Hippokrateen
valan tapainen opettajien uskontunnustuskin kuultiin.
Oppikirjailijan työn arvostusta
Suomen tietokirjailijat ry:n
tilaisuudessa iso sali oli täpösen täynnä, kun jaettiin
oppikirjailijapalkintoja. Nämä muistuttivat kätevästi oppikirjan yhä edelleen
tärkeästä roolista. Yhteenvedon tehnyt äidinkielen ja kirjallisuuden lehtori
Inkeri Hellström totesi mm. yksiselitteisen tylysti: oppikirjasta luopumisesta
puhuvat eivät joko ymmärrä opetuksesta mitään tai eivät koskaan ole kunnolla
opettaneet.
Kuin historialliseksi
todisteeksi tilaisuudessa julkistettiin myös paksu ja painava opus Oppikirja Suomea rakentamassa. Sen
laajoissa artikkeleissa käsitellään monipuolisesti – ja poleemisesti –
oppikirjan pitkiä perinteitä aapisen ja lukutaidon opetuksen alkuajoista eri
aineiden materiaalien muotoutumiseen ja nykytilanteeseen. Helena Ruuska tarttuu
mielenkiintoiseen alalajiin eli lukukirjojen merkitykseen: nykyisin unohdettu
laji on kasvattanut monta sukupolvea lukemaan ja myös rakastamaan
kirjallisuutta. Keskikoulun lukukirjan
eri vaiheiden myötä rakentuu kuva moderneista kirjavalinnoista oppilaiden
käyttöön.
Kun itse olin aikoinani mukana
WS:n kunnianhimoisessa lukukirjaprojektissa Werneri, jäin miettimään erillisten
tekstien tenhovoimaa. Silloin mukaan valittujen tekstikatkelmien lisäksi
kolmikkomme Arvi Arjatsalon ja Elina Karjalainen kirjoitti teemojen ympärille
omia tarinoitaan ja kertomuksiaan. Voi varmasti sanoa, että oppikirjojen
liitännäisinä lukukirjoilla oli sekä hengähdystauon että lisäviitteiden rooli. Ruuska
tiivistää lopuksi PISA-tulosten herkistämänä: ”Ehkä lukukirjakonseptille ei
kannatakaan jättää hyvästejä, sillä vielä saatetaan kaivata kompaktia
lukutaidon oppikirjaa – tietenkin päivitettynä2010-luvun ja sitä seuraavien
vuosikymmenien tarpeisiin.”
Kun silmäilin paria nykyistä
kuudennen luokan äidinkielen oppikirjaa, päällimmäiseksi havainnoksi jäi jopa
hajanaisen tylsän graafisen ulkoasun lisäksi suppeat lisälukemisen
mahdollisuudet. Tuntuu kuin mentäisiin joko/ja suositummuuden ja tunnettavuuden
kautta Tolkienista Simukkaan, myydyimpien kirjojen listaa läpi. Vivahteikkaat,
yllättävät moniaalle suuntautuvat vaihtoehdot jäävät helposti uupumaan. Liekö
sitten syy kokonaisuuden hallinnan puutteesta vai kiireestä…
Missä tietokirja luuraa?
Liekö ollut myös opetussuunnitelman uutuuden syytä, että tiedonhankinta
ja –kirjoittaminen ovat kyllä eri tavoin pyritty ottamaan mukaan, mutta
tietokirjat ovat jääneet esittelyissä kovin piiloon, useimmiten vain jonkin
kirjalistan varaan. Onneksi Suomen tietokirjailijoilla on tähänkin tarjolla
apua. Jo aikaisemmin esiteltiin yläkouluun ja lukioon tarkoitettu luettelo Tietokirjoja kouluun! ja nyt saatiin
käsiin uunituote Lukuvinkkejä alakouluun
ja esiopetukseen.
Kun mukana on 75 tietokirjaa,
kokonaisuuden koonti on vaikea ja lopultakin aina kompromissi. Tämä myös
esikoulun ja ensimmäisten luokkien kohdalla, jotka jäävät vähemmälle. Valintoja
on turha sen kummemmin suurennuslasilla tarkastella, koska luettelon hieno
ykköstavoite on saada valokeila koulussa kohdistumaan pitkästä aikaa nimenomaan
tietoon ja tietokirjan mahdollisuuksiin eri kouluaineiden tukena.
Aukeama Tietokirjoja kouluun -luettelosta historian ja kulttuurihistorian osastosta. |
Tästä puhuu myös professori Pirjo Hiidenmaa
omassa valaisevassa johdannossaan. On oikeastaan mukava havaita, että omassa
kotimaisia lasten tietokirjailijoita esittelevässä duetossani Totta tosiaan (2015) ja Toden teolla (2016) lähes kaikki mukana olevat
tietokirjat ovat myös esiteltyinä. Sieltä ehkä voisi kaivaakin luetteloiden
tueksi vielä monia mielenkiintoisia tiedon kohteita vaikkapa Katariina
Heilalalta Päivä Kansallismuseossa
tai Liisa Lauermalta mainio Sukuseikkailu.
Suomen sotien tilanteistakin löytyy keskusteluja herättäviä luotauksia. Ehkäpä
joidenkin alueiden tärkeyttä ja suositeltavaa soveltuvuutta on ilmassa, kun
Jenni Pääskysaaren ihanat poika ja tyttö komeilevat molemmissa luetteloissa. Ja
lasten keittokirjoja on enemmän kuin koodausoppaita!
Mutta oikeastaan ainoa
varsinainen kommentti päätyykin uuden luettelon viimeiselle sivulle. Taittaja tai joku lienee väsähtänyt, kun
sivulla komeilee autojen tunnistusopas. Lisäksi kirjan mukana on myös yli 100
tarraa, joten askartelua ja liimaamista riittänee kuitenkin aika monelle
oppilaalle. Jotkut merkit taitavat jäädä käyttämättä. Runsaalle tyhjälle
valkoiselle pinnalle olisi kyllä voinut ottaa vaikka huumorimielessä Rohilan
pariskunnan niin nostalgisen ihanan Mummolan
koneet…