Ikikalliosta tulevaisuuden vessaan

Harvemmin kotimainen lasten+ nuortenkirja herättää kiivaampaa polemiikkia -tietokirja ehkä useamminkin. Ikikallion tarinoita – Urbergets berättelser (Aviador) sen teki, kun kaikki eivät voineet uskoa Vantaalla olleen alunperin tummaihoisia asujia. ”Tämän hetken tietojen mukaan Skandinaavian vanhimmilla asukkailla oli 10 000 vuotta sitten mustat hiukset, tumma iho ja siniset silmät. Vasta noin 8000 vuotta sitten tänne pohjoiseen vaikuttaa tulleen vaaleaihoisia ja -hiuksisia ihmisiä.”  

 Tämä ei häirinnyt tiedonjulkistamisen neuvottekuntaa, joka antoi teokselle valtionpalkinnon. Syystä perusteluissa kiitetään Andreas Koivistoa ja kuvittaja Tom Björklundia esihistorian ja varhaishistoriamme yleistajuisesta ja monikielisestä kerronnasta. Pitkään olen ihaillut Björklundin kuvituksia, jotka mielestäni uskomattomalla intensiteetillään tuovat erilaiset ajat ja kohteet aivan käsin kosketeltaviksi. 

Hän on tehnyt ympäristöekologian oppikirjojen ja luontokirjojen lisäksi muitakin historiaan liittyviä töitä kuten Espoon esihistoriaa. Eräänlainen lähtökohta Ikikalliollekin voisi olla upea Mammutin aika – elämää jääkaudella Seppo Vuokon tekstiin (Tammi 2009). Puhtaammin lapsille tarkoitettu hieno sarja luonnon kiertokulusta Kirsti Hutrin kanssa eli Eläinten talvi (2001), Vesimyyrän kesä (2002) Kaupungin kesä (2003) ja Närhen syksy (2005) ansaitsisi uudet painokset.

Koivisto on valinnut tehokkaan kerrontatavan ja antaa ikikallion kertoa, mitä sen pinnalla ja ympäristössä oikein tapahtuu. Kirja on siis Vantaan kaupunginmuseon näyttelyn ”opas”, missä kerronnan ja kuvituksen keskiössä ovat nykyisen Vantaan seudulla eläneet lapset ja heidän perheensä. ”Vuosituhantinen elämä ankkuroituu paikalliseen ympäristöön, johon voi tutustua vielä nykypäivänäkin. Kivikaudelta modernin ajan alkuun lapsihahmot on kuvattu rikkaasti ja samalla realistisesti, toimijoina omassa ympäristössään. Tarinoista välittyvät lapsen tietotasolle sopivalla tavalla entisajan elämän kovat ehdot, mutta toisaalta myös huolenpito. Näyttelystä kertova kirja tarjoaa suomen- ja ruotsinkielisen kertomuksen samojen kansien sisällä. Vaihteleva kuvitus kutsuu lukijaa tutustumaan myös toisella kotimaisella kielellä julkaistuun osuuteen, ja kokonaisuus antaa mahdollisuuden käyttää kirjaa myös kielen harjoittelussa.” Kirja on koettava, sillä siitä irrotetut kuvat eivät anna tunnelmaa harkitusta kokonaisuudesta.

Tiedonjulkistamisen neuvottelukunta ei ole ensimmäistä kertaa välittämättä eriävistä mielipiteistä. Varhaisnuorten faktio Lehmäkirja (Infomacs 1993) palkittiin huolimatta erinäisten järjestötoimijoiden paheksunnasta lehmän aiheuttamien ongelmien mukaan ottamisesta. WSOY löi hanskat silloin tiskiin, mutta pienempi kustantaja markkinoi kirjaa tehokkaasti myös erilaisilla maatalousmarkkinoilla toiseenkin painokseen.

Sarjojen monipuolisuutta

Neljänä viime vuotena kotimainen lasten- ja nuortenkirjallisuus sai mukavan runsastumispiikin, kun lanseerattiin Tietopalat-sarja. Alussa 2021 luotettiin varmoihin aihevalintoihin kuten Mika Wickströmin Jalkapallo haltuun, Salaperäiseen kissaan, Söpöihin lemmijyrsijöihin tai Roope Lipastin mainioon kokonaisuuteen Ihmeellisestä jääkaudesta. Tämän jälkeen tahti on kiihtynyt, ja tällä hetkellä sarjan 21 opusta esittelevät monipuolisesti ja kiinnostavasti moninaisia aiheita lentämisestä merenalaiseen lumoon, menneisyyden ja aurinkokunnan arvoitukset, koirat, kissat, kanit ja kevoset taruolennoista puhumattkaaan. Luonto on aina läsnä kotimaisissa lasten tietokirjoissa, mutta ylletään täällä robotiikankin keinoilla.

Monet esimerkiksi Tietopöllöllä palkitut tekijät luovat turvallisen faktojen raamituksen, mutta samalla pääsee tutustumaan uusiin kuvittajiin tuttujen rinnalla. Tekotavoissa on eroja, mutta on hauska poimia vaikkapa 1850-luvulta lähtöisin olevan lasta tukevan opastajan muodonmuutoksia. Malliesimerkki voisi olla esimerkiksi Aaro Ravantin Aurinkokunnan arvoituksissa (WS 2023), missä kuvitteellinen AU-1 avaruusluotain toimii hauskasti matkaoppaana. Jade Haapasalon Hurjissa luonnonmullistuksissa (WS 2024) puolestaan kuvittaja Ari Vannas on luonut Keijo K. Kotilon, joka tutkii toinen toistaan hurjempia ilmiöitä. Mutta kuvittaja voi myös sukeltaa väreillään kohteiden elinympäristöön. Miina Mäen Kiehtovissa yöeläimissä (WS 2024) Sini Kuparinen näyttää maailman, joka valvoo kun me nukumme. Tervetuloa jännittävään tummaan seikkailuun kissaeläinten tai skorpionien kanssa.

Tammi puolestaan on jatkanut National geographic Societyn varmasti tarkistettujen tietojen parissa. Sarja on ystävällisesti jaettu kolmeen tasoon lukemaan opetteleville, oppineille ja sujuville tiedon hankkijoille. Esimerkiksi ykköstason Myrskyt (2024) on tavutettu ja sinänsä harkitusti koottu. Yllättäen hyvin valitut esimerkkikohteet jäävät haaleahkoiksi ja asettelultaankin sirpaleleisiksi. Tietoa löytyy toistaiseksi harvakseltaan niin luonnosta kuin avaruudesta tai menneisyyden ihmeistä. Suurikokoisempi Kids-tietokirja Jännistä dinoista (2024) on taas hupaisa yritys lisätä entisestään niin runsasta dinosauruksen fanikuntaa. Tuttuja kuvia, tietoja ja faktoja.

Muutkin kustantajat ovat esimerkin innoittamina? ryhtyneet etsimään sopivaa sarjamuotoa. Minervan Uskomatonta! sarja tosin kertoo jo kansikuvillaan, mitä tai miten tietoa koetetaan välittää.Haisunäädät (2024 ja Kärpäset (2024) on kuvittanut ranskalainen Sampar tunnistettavalla sarjakuvatyylillään. Huumorilla yritetään pelastaa lukemisen intoa, sillä kovin pienet tietoiskut eivät sivujen alareunoissa innosta. Näissä esimerkkikirjoissa ranslainen alkuperä on vuosien takaa – 2005 – ei kai ihan tällainen ole: sotkua ja pieruhuumoria?

Totuuden nimissä sarjasta voi poimia noita tietoiskuja myös hämähäkeistä, krokotiileista, leijonista, mustekaloista, lepakoista tai pitaijoista – hampaita ja imunystyröitä kenen makuun?

Tärkeitä valtauksia tiedon tiellä

Onkohan niin, että kuvakirjojen, fantasian ja tarinoiden runsaus saa yksittäisten laadukkaiden tietokirjojen esiintymisen tuntumaan entistä tärkeämmältä ja vaikuttavammalta? Aihealueet varmasti sivuavat toisiaan, joten mainio mahdollisuus onkin tukea tietoa tarinoilla ja päinvastoin.

Palkittu tekijäkolmikko Juha Kuisma, Kirsti Manninen ja kuvittaja Jussi Kaakinen luonttaa edellisten kirjojensa, Suomen lasten historian (uud. p. 2021 Otava) ja Suomen lasten taidehistorian, muottiin. Ei unehdeta myöskään Kirsi Mannisen ja Carlos da Cruzin Suomen lasten Suomea (2016 Otava), joka keskittyi kertomaan suomalaisten ominaislaadusta, mistä kaikkialta olemme tulleet ja minkälaiset kulttuurit ja tavat löytyvät kotomaasta.

Hyvä niin, joskin nyt noista historian kirjoista tutut tietoa ryydittäneet tarinat uupuvatkin. Suomen lasten ympäristön historiaa tutkaileva Muutosten maa (Otava 2024) on selkeästi jaoteltu ja graafisesti sopivan hyvin eteneväksi sommiteltu kokonaisuus. Sitä tukevat Kaakisen mainio tilanne- ja historiallinen kuvitus sekä selkeyttävä valokuvamateriaali.

Kirjassa ei oteta kantaa ihmisten ihonväriin Suomessa, mutta pakostakin on käytävä läpi Ikikallion tarinoiden tavoin mammutinmetsästäjät, Suomen nouseminen meresträ, sulamisen jäljet ja vihdoin tulentekijöiden aika. Tuttujen muutosten – karjan ja viljan tulo – jälkeen päästään koneiden aikaan ja omavaraiseen Suomeen. Eri osioiden alkuaukeaman komean kuvituksen lomassa on johdantoa, sitten aukeaman verran tarkastelua halkojen vaihtumisesta öljyyn, ongelmiin viljavuorien ja pakettipeltojen kanssa, sähkölaitteiden tulvaan, öljykriisiin ja ydinvoimaan. Jos odottaa ympäristöhistorian ottavan kantaa muuttumiseen, saa odottaa Kierrätyksen kunnian jälkeen viimeiseen kokonaisuuteen, Tuhlata vai säästää. Lopussa tutuisilta iskulauseista tuntuvat tiivistelmät esittelevät luonnon ja ympäristön puolustamisen ja kehottavat tuumasta toimeen. 

Toisiaan tukevien kirjojen pino kasvaa. Yuval Noah Hararin nuorille muokattuPysäyttämätön ihminen-sarjan toinen osa Miksi maailma ei ole reilu (kuv. Ricard Zaplana Ruiz, suom. Seppo Raudaskoski, WS 2024) vääntää sutjakkaasti esteemme todisteet, miten jotkut ovat alkaneet hallita muita. Kun edellinen osa kertoi enemmän kehityshistoriastamme, nyt on esillä Hararin mieliteema: miten viaton vehnän kasvatuskokeilu johti nälänhätään, kulkutauteihin ja sotaan. Lukijaa houkutellaan historian ehtymättömillä koukuilla: miksi krokotiililla on kultaiset korvakorut ja maapallolla on ainakin viisikymmentä miljardia masentunutta kanaa. 

Kiteytyksien huippukohtia taitaavat olla Hararin kuvitelmat keskusteluista epäuskon, kriittisyyden ja auktoriteettien vallan syöväreistä kahden nuoren kesken. Viljapoika Susi ja kerääjäpoika Orava eivät oikein pääse yhteisymmärrykseen maanviljelun eduista. Vaeltajatyttö Varpunen puolestaan kuulee olennaisen argumentin kylätyttö Vehnikin suusta: heidän henkien asiantuntijansa, papiksi lopulta tituleerattu, tekee sopimuksen sadepilvien ja muiden jumalien kanssa. Sitä varten pitää vain rakentaa temppeleitä ja uhrata runsaasti. Varpunen ei pääse kärryille, koska heidän henkien asiantuntijansa puhuu piiikkisioille luonnon asioista.

Mikä vilske Happoklubissa

Niin Ikikallion tarinoita, Muutosten maa kuin Hararikin ovat mietittyjä esityksiäa, joissa tarjolla oleva tietoaines on pyritty pitämään kiinnostavina osakokonaisuuksina. Tieto on selkeästi esillä kuvien tukemina, eteneminen sivuilla on helppoa. Tietoaines on jaoteltu tekstityypittäin eteenpäin johdattelevaksi. Väliin voi innostua aiheen ja siitä saatavan tiedon moninaisuuteen. Monet tekijät ovat kertoneet hankalimman vaiheen olevan juuri karsimisen ja kohderyhmän kannalta tärkeän tiedon selkeän valitsemisen.

 

Paljon olen Laura Ertimon tuotannosta pitänyt ja vaihtelevien aiheiden sekä tiedonmäärien kanssa seikkaillut. Uusin, Mikä mahti! (Into 2024, kuv. Mari Ahokoivu) saa hengästymään jo alusta. Tutut hahmot, Lotta ja Kasper, ovat nyt luonnon puolella. Kun kirjan alaotsikko voisi olla ´Mikä mahti maailmaa likuttaa´, Harari voisi antaa jatkoksi useita pohdittavia ratkaisuja. Lotta ja Kasper puolestraan seiskaluokkalaisina haluavat selvittää katastrofien synnyn ja vaikutukset. Hyvä kun heti ensimmäisellä aukeamalla on esitelty tärkeimpiä henkilöitä. Heitä on runsaasti Happoklubilaisista erilaisiin opettajiin – Kasperin äitikin on sopivasti biologian ja maantien edustaja – ja tietenkin klassiset opastajat ja mielidevaikuttajat Ilmastokeiju ja Fossiilimenninkäinen. Nyt Ertimo sekoittaa alussa myös aikarytmitystä Kasperin hetkellisellä ahdistuksella kirjastossa ennen mielikuvituksellista sisällysluetteloa. Kurisioteettigalleriasta päästään Päätösvallan peilisaliin. Kirjasto saa arvoisensa merkityksen, mutta mitä ihmettä tapatuukaan Kiipeilyverkostossa tai Tulevaisuuden vessassa (omat tikut mukaan)? Ehdotetuilla sivuilla ei nimittäin löydy otsikkoa vastaavaa havaintoa, mutta kenties tarkoitus onkin houkutella tutkailemaan sieltä täältä. Välillä nimittäin se varsinainen asia ja otsikko onkin vaikkapa edellisellä sivulla.

Tarinan keskeyttävät jälleen aukeamienn mittaiset analyysit vallan muodoista. On yksinvallan aikamatka, kuka päättää kokemuksista, päätösvallan kuviot malliesimerkkinä vaikkapa metsä, hyvinvointi ja ympäristöongelmat tai talouden aineenvaihdunta. Kannattaa siis miettiä, miten tämän ideoiden, asioiden, väitteiden ja vasta-argumenttien maailman yrittää omaksua ja taltuttaa - Mari Ahokoivun virtuoosimainen piirrosvauhti erilaisine tyylimuutoksineen, no, kiihdyttää selaamaan, vaikka oikeastaan tätä kirjaa pitää lukea ja tuumiskella hitaasti ja rauhallisesti. Näin se tehoaisi lyhytjänteisyyttämme vastaan? Suurikokoinen kuvakirja yläkoulun puolelle herättää kyllä ounasteluja. Ehkä kuvittajan sarjakuvista saatu palkinto Puupää-hattu herättää kuitenkin kiinnostusta.

Kirjan alku- ja loppuaukeamat ovat aika hauskoja filosofisia pohdiskeluja varmaan salamielisesti opettajille ynnä muille mahti-ihmisille eli kirjojen hankinnasta vastaaville. Kirjan tekijät nimittäin esittäytyvät ja miettivät ankarasti kuinka he käyttävät valtaa kirjaa tehdessään ja julkaisemisen jälkeen. ”Luin opiskeluaikana kirjaa, jonka nimi on ´Sanat kivettyvät kaupungiksi´. Ihmiset ajattelee tarinan muodossa, hahmottaa maailmaa syiden ja seurausten ketjuna.””Kun eihän meillä ole valtaa itsellämme, valta voi olla meidän ja lukijoiden välissä. - Ai vaikka silleen, että tyypit joko lukee tai ei lue tätä kirjaa? - Ja on joko enemmän tai vähemmän samaa mieltä, tykkää tai ei tykkää.”

No, tuossahan taisi tulla aika napakasti vedettyä yhteen kommentit – kuten Ihmisten puolueessa tekevisiosarjassa aina lopuksi todetaan.

Kaksi vinkkiä kesän helteisiin ja sateisiin 

Jukka Laajarinteen Kommelluksia keittiössä (kuv. Mari Luoma, Gummerus 2024) tarinoidaan kemiasta. Mukana ovat tutut pienet ötökät luonnosta, erityisesti taas Mansikkamysteerin Humpu Uki, josta on tullut varavaravarakuningatar tuttuine humpuukiväitteineen. Kivoja juttuja: kuinka perunajauhoista voi tehdä muovia? Tarinaan liittyvät kokeet on helppo toteuttaa koko perheenkin yhdessäollen. Opitaan myös hieno salakirjoitus viestintään. Ja ehkä hiukan voi naurattaa, kun tekijä antautuu virnistelyn kohteeksi. Keittiössä pitäisi valmistua jotain hienoa Tavattoman Ihastuttavan Vieraan nautinnoksi , mutta kuinkas sitten käukään? Mari Luoman kuvitusta olisi saanut olla enemmänkin – nyt jotkut aukeamien tekstit näyttävät yksinäisiltä.

Muumit ovat aina viihtyneet merellä, parissa kivassa tietokirjassakin aikaisemmin. Leena Paasion ja Petteri Mattilan Muumi venekirja (WS 2024) on ehdottomasti turvallisin kokonaisesitys Muumipapankin hurjasteluihin. Kaikki veneistä – ja kaupan päälle muistiaiset muumien enemmän tai vähemmän oudoista kohtauksista meren syleilyassä. Hyvää lukukesää.