Pamputtaako poliisi ja saunooko palomies

 Kotimaisesta lasten tietokirjallisuudesta löytyy helposti ikuisia suosikkikohteita – ainakin aikuisten tekijöiden joukosta. Ja nämähän kirjoja rustaavat. Odottavasta kirjapinosta voi poimia esille tällä kertaa vaikkapa erilaiset ammatit poliiseista ja insinööreistä palomiehiin. Jos jättäisi avaruuden ja luonnon ihmeellisyydet väliin, niin kissatkin ovat löytäneet taas kerran tekijänsä. Mutta jos voisivat niin nostaisivat kenties oikeusjutun.

Poliisi auttaa aina

Mainioin idealtaan taitaa olla Könösen Eemelin Poliisi kertoo työstään (Bookea.fi 2020) Kahdeksanvuotias Eemeli on kyseleväistä ja uteliasta sorttia. Nyt kysyy ja poliisin työtä selvittää ja esittelee kerrankin kirjan kohderyhmän ikäinen kaveri. Ja tuleehan sieltä oleelliset asiat, mutta myös paljon kivaa ja tarkentavaakin.

Kirjassa on haastateltu oikeaa poliisia, ja valokuvatkin on saatu ammattilähteistä. Millaisia tehtäviä poliisilla on lienee hyvä alkukysymys. Sitten onkin henkilökohtaisen tiedonhalun vuoro: miten taskuvaras saadaan kiinni? Mukana ovat DNA-näytteet, turvallisin reitti rahan kuljetuksessa, poliisikoirat ja moninaiset apulaitteet. Mutta lisää näitä ydinkysymyksiä: Miten poliisiautoon pannaan vilkut päälle? Miten kovaa sireenit kuuluvat poliisiauton sisään? Mainio sukellus 8-vuotiaan mietteisiin! Isot aukeamat, hyvät kuvat, selkeä teksti. Mikäs tässä on miettiä poliisia vaikkapa tulevaisuuden ammatiksi – mutta Eemeli kuulemma aikoo jatkaa sarjaa ensiapuläälärillä, lentokapteenilla ja ambulanssin kuljettajalla. Odotellaan!

Anniina Mikaman Päivä maapallolla. Poliisit (kuv. Carlos da Cruz. Karisto 2020) selventää heti alkuun maapallon eri aikavyöhykkeitä ja esittelee eri maiden poliisipäähenkilöt. Saattaa nimittäin olla edellisen kirjan tapaan (Päivä maapallolla. Koulussa. Karisto 2019) hankalaa yrittää saada selvää työpäivästä aukeamalla vilistävien kellonaikojen kera. Kokonaisuudesta tulee tällä ratkaisulla väkisinkin sekavahko, joskin samalla joutuu olemaan tarkkaavaisempikin – jos into säilyy. Kuvittaja on valinnut ratkaisuksi jakaa aukeaman kahtia. Vasemmalla esitellään varusteita ja aamutoimia, oikealla sarjamaisissa ruudukoissa työpäivän tapahtumia. Ne tuntuivat toimivan parhaiten, kun da Cruz saa niihin eloa, vauhtia ja väliin jänniä tilanteita. Hiukan ne alkavat muistuttaa toisiaan, osin kuvittajan helposti samankaltaiseksi hahmottuvien tyypitysten takia. Kun malttaa palata asioihin uudelleen ja selailla tapahtumia, voi kätevästi miettiä ja jutella poliisin työn samankaltaisuuksista ja muutoksissa ympäri maailmaa.

Koulussa –kirjan tutkiminen alakoululaisten kanssa oli alkuun kiinnostunutta, mutta pitemmän päälle tuo samanlainen rakenne alkoi kyllästyttää. Kirjoja toki voi käyttää monella eri tavalla, esimerkiksi valitsemalla kohteen ja seuraamalla vain päivän kulumista. Kaikkia maita ja tietoja ei tienkään mahtuisi mukaan, mutta kiinnostusta idea herätti: ”Miten eskimot käyvät koulua? Mitä kieltä siellä puhutaan?” Ehkäpä järkevästi venäläisten poliisien toimia ei tarkastella lähemmin.

Pillit ulvovat monessa autossa  

Pasi Lönn aloitti ammatteja tarkastelevan sarjan myös piipaa-autojen kanssa. Asiantuntijan mukana on leppoisaa ja kiinnostavaa tutustua poliisin työhön. Johdattelijana on poliisikoira Reetu, ja näin saatiin lukijaystävällisesti juoheva raami työn eri alueiden tarkasteluun. Jussi Kaakinen on tällaisissa työn esittelyissäkin erinomainen välittäjä: kuvat ovat selkeitä ja hauskoja niin Reetussa kuin työntekijöiden touhuissa. Esimerkiksi rikostutkimuslaukun sisältö hahmottuu mainiosti tutkailtavaksi.

Sarja yhteiskunnallisen tukitoiminnan peruspilareista jatkuu Paloasemalla (kuv. Jussi Kaakinen, Tammi 2020). Kokonaisuus on monipuolinen ja toimiva. Erityisen kiinnostavaksi ja selventäväksi kohteen tekee jälleen Jussi Kaakisen mainion selkeä ja samalla kuitenkin omatyylinen kuvitustyö. Sen avulla lukijat pääsevät kätevästi perille niin paloaseman erilaisista osista kuin itse vaativasta työstäkin.  Iloiset palomiehet nähdään reippaan saunomisen jälkeen ensihoidossa, ambulanssin ratissa, sammutustehtävissä, heikoilla jöillä, liikenneonnettomuuden hoidossa, myrskytuhoja korjaamassa ja tietysti kaikkein tunnetuimmassa hommassa eli kissan noutamisesta puusta. Kiinnostavaa pikkupalomiehille on toki kaluston erilaiset ulottuvuudet, ehkä myös letkujen ja paineilman huolto sekä korjaamo. Pieni tietoisku tällä kertaa esittelijänä toimineen dalmatialaisen Donin toimesta vie loppusivulla hevospalokunnan aikoihin.

Erilaisiin turvaoppaisiin erikoistunut Matti Waitinen kantaa kortensa kekoon myös paloturvallisuudessa peräti kahden opuksen verran, ensin Palovaarin turvaoppaassa (kuv. Marjo Nygård. Lasten Keskus 2019). Paloturvallisuudesta ja tulipaloista on lapsia valistanut epämääräinen joukko karhuista muihin eläväisiin. Nyt on vuorossa vaari, ja aasinsiltana eläkeläisen, tottuneen palomiehen kiertely päiväkodeissa kertomassa asioista.Näissä oppaissa ei näköhään ilman koiria selvitä: nyt on vuorossa partacollie Pentti. Tutun perheen lapset, tokaluokkalainen Tauno ja esikoululainen Ansa saavat olla kokemassa, kun tietoja esitellään.

Näin päästään ensin paloasemalle, tutustutaan varusteisiin ja mietitään, miten ollaan turvallisesti kotona. Aukeaman mittaisiin kokonaisuuksiin liittyy myös turvatehtäviä, jotka Pentti esittelee. Entä mitä tapahtuu, kun tulipalosta hälytetään? Tai jos rapussa syttyy palamaan? Näistä kerätään vielä yhdelle aukeamalla muistilistat. Erikseen selvitellään mistä tulipalo voi syttyä ja miten se parhaiten sammutetaan. Lopussa on vielä turvamittari ja ohjeita vanhemmille, lajitteluopas ja turvapassi lapsille. Asioiden puolesta Palovaarin opastukset ovat varmasti asialliset ja oikeat. Alun hiukan kotitekoinen esittely ja johdattelu tuntuivat turhilta selittelyiltä – lapsetkin olisivat halunneet enemmän tietoa palomiehen työstä ja tositoimista. Kuvittaja on nyt tehnyt päähahmosta isopäisen turjakkeen, jota lapset naureskelivat. Olisiko tarkoituksellista humorismia?

Sama linja jatkuu Palovaarin turvatärpeissä (kuv. Marjo Nygård, Lasten Keskus 2020), mihin on koottu tärkeimmät kodin, koulun ja lähiympäristön turvatiedot. Vaaratilanteet mennään läpi juohevasti aiheeseen liittyvien kertomusten kautta. Pääpaino on mukavasti palokuntien nuorisotoiminnan esittelystä, joten vapaapalokunnan toiminnassa on helppo tutustua alkusammutuksesta ensiapuun. Yhdessä vaarin kanssa retkeillessä kerrataan myös koulutie ja suojatiet, heijastimet, pyöräilykypärä ja pelastusliivit. Kaverukset joutuvat tositoimiinkin, kun Vesa putoaa jäihin. Lopussa on kätevä kodin turvatarkastuslista. Kuvitus on jäänyt ylimalkaiseksi. Moniin tärkeään tilanteeseen olisi kaivannut lisää tarkkuutta.

 Ihanat insinöörit konsultin silmin

 

Tässä on Koululaisen insinöörikirja (Readme.fi 2018) ja ensimmäistä kertaa näen kirjan, jonka julkaisutiedoissa tekijöistä suurimmalla esitellään konsultti Carol Vorderman. Taustalla on liuta erilaisia kuva- ja teknisluontoisia avustajia. Alkuperäisteos onkin komeisiin tieto- ja matkaopuksiin erikoistuneen Dorlingin. Ulkoasu ja kuvitus onkin selkeää, värikästä ja yleistajuistakin – sinällään se ei erotu mitenkään erityisesti lukuisista samanlaisista yleistietoteoksista.

Kirja on jaoteltu loogisesti aluksi erilaisten materiaalien tutkimiseen ja samalla omiin helposti suoritettaviin kokeisiin mutatiilistä oman muovin tekemiseen(!). Vahvoista rakennelmista siirrytään koneiden tehoihin ja käyttöön, liikkumisesta energian lähteille. Niin kuin useimmiten tällaisissa kirjoissa tavaraa on paljon ja sitä pyritään keventämään omatoimisilla kokeilla ja tietoiskuilla. Henkilökuviakin on – ainakin minulle on tuntematon koko aukeaman verran esitelty Stephanie Kwolek – kevlar-niminen aine suojaa luotiliiveissä ja tulipaloissa. Leonardo da Vinci, Robert Stephenson ja Wrightin veljekset olivatkin jo tutumpia Fazlur Rahman Khanin, Grace Hopperin ja Nikola Teslan rinnalla. Paljon tavaraa tuottaa myös sekavan kokonaiskuvan – eivätkä nämäkään kirjaa tehneet graafikot ole oppineet, ettei musta teksti punaisella pojalla todellakaan auta insinööritaitojen omaksumisessa. Olisiko tässä kuitenkin perusinnostusta niille koululaisille, jotka ovat vuorenvarmoja insinöörin statuksen tuomasta arvonannosta, työstä ja palkasta? Vai onko kirja jo valmistuneiden kunnonkohennusta.

Niin, se oudoin turhake on mielestäni kissakirja. Anteeksi nyt kissojen ystävät, mutta Izzi Howellin suoritusta Kissa tykkää tieteestä (Otava 2020) ja jatkoa tähtitieteen parissa en oikein ymmärrä, enkä kirjojen tarkoitusta ja kääntämistä. Onkohan idea pikemminkin myydä kissoja fanittamalla humoristinen kuvateos? Ismisten tapaan puettujen kattien kanssa mennä läpi holtittomia valokuvakollaaseja ja muutama irrallinen lausahdus vaikkapa fossiilisista polttoaineista tai yhteyttämisestä. Sekavilta aukeamilta ei tosiaankaan ole helppo kissojen kommenttien ja omituisen YÄK/EI/OMG! –valintataulun kera saada jotain järkeä aiheeseen.

Miau vaan.