Koiramäki, Aku Ankka ja kirjamessujen Suomi

 Kun on selvittänyt kolmet kirjamessut Turussa ja Helsingissä, lienee ansainnut hengähdystauon hektisestä syksyn kirjarumbasta. Tai ainakin jonkinlaisen diplomin. Samaan aikaan kun on ährästänyt myös oman varttuneemman pojan elämästä kertovan seikkailunsa painoon ja pian maailmalle.

Kirjamessut parhaimmillaan TheEnd

   Turku oli edelleen käsiteltävissä oleva kokonaisuus, Helsinki sai jo Timo Parvelalta täystyrmäyksen lastenkirjailijan puolelta ja Poesia-kustantamolta runouden osalta. Tuhannet 9-luokkalaiset raahattiin messuille nostamaan kävijämäärää, joka muuten olisikin jäänyt vanhoille perustoille. Heidän aktiivisuutensa kohteita saattoi sitten arvailla. Jäi esimerkiksi mietityttämään, miksi ohjaukseen ei käytetty kunnolla resursseja? Nyt oppilaat näyttivät kulkevan jonkinlaisen paperisen tehtäväkartan kanssa, jolleivat tehneet siitä lennokkia. Vain urheimmat näyttivät jaksavan istuskella kovasti hehkutetun Kirjakallion tilaisuuksissa. Äänien kakofonia ylti uusiin ennätyksiin.

   Samaan aikaan Helsingissä järjestettiin Lasten kirjamessut Finlandia-talolla. Idea lienee hyvä, mutta toteutus ainakin näin aluksi jopa kaoottinen. Pieni tila oli nopeasti vähemmälläkin väellä täynnä, kahden esiintymispaikan äänet taistelivat toistensa kanssa. Kirjapöytärivien rivit muistuttivat koululuokkaa. Suppeahko kuvittajien näyttely oli tungettu kulman taakse. Kuinkahan paljon samaan aikaan porskuttavat Messukeskuksen kirjamessut veivät väkeä? Minullekin soitettiin pariin otteeseen ja kysyttiin, mitkä nämä lasten kirjamessut oikein ovat ja missä ja kuka järjestää? Mielenkiintoa olisi ollut ilmassa.

Historian voittokulkua

 Näin kai voisi sanoa, jos Mauri Kunnaksen Koiramäen Suomen historia oli Messukeskuksen myydyin kirja. Onkohan niin, että sukupolvien saaton ja juuriemme tunteminen on jäänyt koirien ja ankkojen hoiviin? Ankkojen Suomi (3.p. 2017) nimittäin oireellisesti käy läpi puolestaan Suomen maakunnat. En tiedä kumpi on ominut kumman idean, mutta samalla tavalla Suomen historiaa monipuolisesti valottanut Kirsti Manninen käy läpi identiteettiämme Suomen lasten Suomessa (2016). Parin vuoden takaa voi poimia niin Matkaoppaan keskiajan Suomeen kuin Kuninkaantienkin.

   Joskus on hyvä käydä läpi muistiinpanojaan vaikka parinkymmenen vuoden takaa. Silloin Arto Paasilinna oli esimerkiksi lukiolaisten suosikki Stephen Kingin rinnalla. Rikoksia, väkivaltaa ja rakkausviihdettä. Silloin opettajat väittivät myös, että humoristinen kirjallisuus on lisännyt rutkasti kiinnostusta. Pelättiin, että oman maan kansalliset merkkiteokset jäävät pakkopullaksi ja katoavat ennen pitkää kokonaan näkyvistä.

   Kun Tuntematon sotilas ja Seitsemän veljeksen uusi teatteriversio niittävät suosiota, klassikot ovat siis siirtyneet eri tavalla koettaviksi? Kirja sinnittelee mukana Seitsemällä koiraveljeksellä ja Koirien Kalevalalla, mutta Rokan rotu on vielä piirtämättä. Mauri Kunnas ja Aku Ankka ovat niin vahvoja brändejä, että tuttu lukijakunta ahmii jopa Suomen historiaa ja maakuntien ominaisuuksia tyypitysten lomassa. Sillä tyyppejähän Mauri Kunnaksen kirjasta löytyy.

   Se ei nimestään huolimatta ole laaja Suomen historia. vaan keskittyy aikaan 1500- ja 1800-luvun välillä, jolloin ilmeisesti Koiramäellä elettiin hulvattominta aikaa uskonpuhdistuksesta ja Mikaelista Vänrikki Stoolin tarinoihin. Kunnasmaisiin otoksiin kuuluvat aikuisille tarkoitetut mainiot versiot kuuluisista maalauksista kuten kuolleen Flemingin solvaaminen – nyt vain vääntämällä nenästä…

Sissi Löfving vakoilee

Mikä rotu kuninkaille ja ryssille?

Kuningashaukkuja ja kauppiaspossuja siis riittää esiteltäviksi komeissa kuteissaan. Mauri Kunnas ikään kuin noukkii tärkeimmät henkilöt etualalle ja kuvittaa välipaikat sotaisimmilla tai arkisimmilla tapauksilla. Hurjat tappelut ovat toki mannaa, mutta mainiosti Kunnas laittaa rinnalle Koiramäen arkisempaa oloa ja vaikkapa postin hankalaakin kulkua pitkin Suomen nientä.  Alussa on lisäksi tarpeellinen kartta ja aikajana.

   Hiukan olin pettynyt oman sankarini Tapani Löfvingin kuvaukseen. Kun venäläiset kuvataan susiksi, näyttää Tapani saaneen oveluutensa kunniaksi repolaisen hahmon. Isonvihan kuvituksena onkin monen sivun mittainen veijaritarina, hauska, mutta oikeastaan kovin nuivasti sissin ja isonvihan todellista luonnetta kuvaava episodi. Mutta näinhän lienee pakko rajata kun mietitään kohderyhmän koukuttamista.

    Turku on Maurilla sattuneesta syystä hyvin framilla, mutta kyllä turkulaiset osaavat omastakin takaa. Otso Kortekankaan ja Panu Savolaisen Kaupunki maailman keskellä (Sigillum 2017) kehuu olevansa ei enempää eikä vähempää kuin Turun lasten maailmanhistoria. No, se alkaa noin 6000 vuotta sitten, on kivikautta ja rautakautta ennen kuin päästään Turun loistokauteen ja hiljaiseen alasajoon. On Juhanat ja Erikit, Brahet ja muut kuten Kunnaksellakin, laajemmin vain – ja ehkä vähän oppikirjamaisemmin. Luotauksessa annetaan joka tapauksessa selkeästi ja hyvin jäsenneltynä kokonaiskuvaa kaupungin kehittymisestä, rakennuksista, kalastuksesta, kauppiaista, akatemiasta, tieteen tähdistä (joita Kunnaksella muuten edustaa lähinnä vain Pehr Kalm), arkisesta elämästä ja työstä.

   Kirja ei lopu kuninkaiden toilauksiin, vaan jatkaa politiikan tähtihetkiin 1800-luvulla ja kaupungin kehittymiseen nykyhetkeen saakka. Mainiossa lopputekstissään tekijät kertovat historioitsijan työstä, lähteistä ja niiden tulkinnoista. Kirjan lopussa olisi voinut olla vielä edes pieni lisälukemiseen ohjaava luettelo, niin paljon erilaista ja erityylistä materiaalia on tarjolla.

 Ankat ja muut hämäläiset

Suomen lasten – sarjaan Kirsti Manninen on itsenäisyyden juhlavuotta varten koostanut kunnianhimoisen kokonaisuuden, Suomen lasten Suomi -oppaan (2016) Carlos da Cruzin monipuolisena kuvituksena. Nyt käydään läpi Suomi-neidon olotilaa lähtien Lapista ja päätyen Uusimaalle. Rakenteeksi on valittu Aino-mummun innoittamien lastenlasten Johnin ja Jennyn matka isoäidin synnyinmaahan. Suomessa tavataan edellisen kesän leiriltä tuttuja kavereita. Nämä taas sopivasti ovat valmiita esittelemään oman kotiseutunsa parhaimpia nähtävyyksiä.

   Mielenkiintoinen rinnakkaisteos on Kari Korhosen ideoima ja kirjoittama juhlapainos Ankkojen Suomi, missä enemmän tai vähemmän huvittavien ankansiltojen kautta käydään Roope-sedän ekonomian riivaamina läpi Suomen heimot. Kirjalla on ansionsa. Aku Ankan Suomen kiertue nimittäin antaa ennen seikkailuja hyvät perusvinkit vierailupaikkojen olennaisiin tuntomerkkeihin. Ja tietysti sanaston, sillä ankkojen tapaamat suomalaiset puhuvat hyvin ja leveästi ja ylpeästi omaa murrettaan. Pitkin kirjaa on myös Suomi-kytkösten historiaa ankkojen sarjoissa kuten vaikkapa Suomi-sarjat murteista. 

Aku Ankan sukulaisia löytyy Suomenlinnasta!

   Huvittavan hellyttävää on myös ajatella, että Mauri Kunnaksen suosikkeja ovat ankatkin olleet ja kytköksiä löytyy. Koulutyöskentelyä ajatellen mieleen tulee heti moniaita mahdollisuuksia: hahmojen valinta eri tilanteisiin, miten kuvatut ongelmat ja ratkaisut kuvaavat vaikkapa savolaisia, lappilaisia, hämäläisiä? Miten kliseisiä ne ovat? Turussa Aku Ankka hoitaa suvereenisti saariston majakan kummitusongelmat, Oulussa on tiedemessut.  Helsingissä taas Suomenlinnan antautuminen saa sukuselvityksen stadin slangilla. Lapissa tietysti Joulumaa on esillä, kun Roopen bisnekset ovat hunningolla. Ja ilman muuta sieltä löytyy kireä shamaani rumpuineen (kuten muuten Mauri Kunnaksellakin, jopa hiukan viinaan menevä), jolloin vain kilautus joulupukille auttaa tunturikoivun ja tuohen väliin joutuneita matkalaisia.

Kunnas löytää Suomenlinnasta huusin

 Saamelaiset ja tataarit

    Rinnakkain teoksia on lisäksi hauska asetella. Kirsti Mannisella Saamenmaan ja saamelaisten historian kohdalle on kerätty hauskoja esimerkkejä saamenkielen sananjäljistä eri puolilla Suomea. Nuoret tutustuvat poronhoitoon, saamenpuvun merkitykseen, seitoihin ja noitarumpuihin, lumen merkitykseen, matkaamiseen ja leikkeihin. Eri alueiden esittelyjen loppuun on kerätty kevyempää tietoa esimerkiksi joulunvietosta ja saunomisesta tai erikoisia tapahtumia laulujuhlista tiernapoikiin.

   Musiikki, kirjallisuus ja taide ovat hyvin edustettuina. Alueiden suuret nimet esitellään Nätti-Jussista Manserokkiin, häjyistä Minna Canthiin, Väinö Linnaan ja Aleksis Kiveen. Turun puolelta löytyy ilman muuta Anni Polva, ja rinnalle jostain syystä yksityisetsivä Jussi Vares. Alueiden talous ja erikoispiirteet tulevat esille joko historian tai nykyhetken näkökulmasta. Savottaelämää Peräpohjolassa, sahoilta sellutehtaisiin Kainuussa, kansanparantajat Keski-Pohjanmaalla, sahan ja vanerin Keski-Suomi, kaskimaata Savossa tai ruokaa suurtiloilta Varinais-Suomessa. 

Vietanamista esitellään kulttuuria

    Erilaiseksi Kirsti Mannisen luotauksen tekee Suomessa olevien eri kansalaisuuksien ja ryhmien esittelyt. Romanien kohdalla on mukana myös nykyhetki, kun omien tapojen ja pukeutumisen rinnalla selvitetään vankkurielämän ja arvostuksen muutoksia. Romaniosuuden jälkeen käydään läpi kansanlauluja, iskelmiä sekä hurskaiden laulujen muuntautumista karaokekelpoisiksi. Juutalaisten osuudessa on mukana asioita sapatista kosheriin, heprean kieltä ja huumoria sekä Daniel Katz kirjoillaan.

   Ennen tataarien osuutta väliin on ympätty katsaus entisajan työntekoon ja työn uusjakoon. Suomalainen muotoilu taas kerrataan inkeriläisten vaellusten johdannoksi. Vietnamilaisten jälkeen tutustutaan noppiin ja aliaksiin, matopeleihin ja vihaisiin lintuihin. Somalien jälkeen luodaan vielä katsaus ulkosuomalaisiin Ruotsista Kiinaan.

    Suomalaisen historian ja luonteen kartoittaminen ei ole juhlavuonna jäänyt tähän. Evakot ovat esimerkiksi tulleet mukaan useamman kirjan voimin. Selkokirjat poimivat omituisimmat ja kätevimmät piirteemme esiin. Lasten ja nuorten romaaneissa käsitellään niin kansalaissotaa kuin historian muita haavoja yksilöiden näkökulmasta. Kun pian saamme kuulla Finlandia –palkintoraatien ehdokkaista on mielenkiintoista nähdä mitkä juonteet nousevat esille.