VR Makasiinit, karjankutsunta ja kesäloma

Mikä olisikaan parempi opas satavuotiaan Suomen juhlintaan kuin tutustua uudelleen vuonna 2005 ilmestyneeseen raporttiin Kummalliset kansanhuvit (Aamulehtikirjat)?

   Eräänlaisen nostalgisen kulttuurisen ulottuvuuden kirjaan liittää välistä löytämäni kutsukirje. Kansanhuvit nimittäin julkistettiin Taiteiden yönä 25.8.2005 VR:n Makasiineilla, joista tänään on jäljellä tuhopolton jälkeen vain toisen pään rauniot. Vuonna 2005 muistan liikehtineeni uteliaana tilasta toiseen, sillä tarjolla oli tietenkin myös omakohtaisia mahdollisuuksia tutustua suomalaiseen todelliseen elämänmenoon. Nyt rauniot taitavat olla vain surullinen kasa tiiliä, joiden takana uuden pääkirjaston jykevät kehikot ja putket alkavat hiljalleen muistuttaa toisenlaisesta temppelistä.

   Kirja tuo samoihin kansiin neljäkymmentä omalaatuista suomalaista harrastusta aina avantouinnista saappaanheittoon ja kaljakellunnasta ämmänlänkiviestiin. Itse en sittenkään uskaltautunut kovaan kisaan, vaikka tarjolla oli kotimaista rohkaisujuomaakin. Jo silloin klassisen saappaanheiton osaajia näytti olevan reippaanlaisesti, ja joillakin tekniikka oli todella upeasti hallinnassa. Olisinko pärjännyt karjankutsunnassa? Tai kännykän- tai lypsyjakkaran sekä lippalakin heitossa? Veivinheitto ja viikateniitto vaikuttivat niin vaaralliselta, että ne saattoi jättää helposti omaan rauhaansa. 

    Omassa harvinaisessa kappaleessani on komeasti tekijöiden komeat signeeraukset. Risto Etelämäen (teksti), Bruno Maximuksen (kuvitus) ja Arto Komulaisen (ulkoasu) taustalla on vuosien aktiivinen keräystyö ympäri Suomen. Tekijät ovat koonneet valtavan määrän tietoa käymällä kansanhuvitapahtumissa ja haastattelemalla kymmeniä lajiyhdistysten aktiiveja. Missä pidetään joukkuemarjanpoiminnan MM-kisat? Millainen pari kannattaa valita eukonkannon loppukilpailuihin? Vastaukset löytyvät kirjan monipuolisista lajiesittelyistä.

    Kirjan monet ”ota mittaa toisista” –aktiviteetit ovat edelleen tuttuja ympäri vuoden, mutta mikä lienee niiden nykyinen suosio? Niin kuin M.A. Nummisen suomalainen keskiolutbaari –raportti, juhlavuonna olisi tärkeää saada uusi luotaus kansanhuveihimme. Kaljakellunta on edelleen voimissaan, mutta miten on käynyt paidattoman talvijuoksun, pöytärummutuksen tai ämmänlänkien?

   Lastenkulttuuria tämä ei ainakaan vielä ole, mutta kyllä sellaistakin löytää kyykästä, lumipallosodasta tai neppiksestä. Ja jossakin välissä on varmaan hyvä ottaa tiedollista tuntumaa aikuisten tulevaan elämään ja huveihin.

Suomalaisuus on näkyy, kuuluu ja tuoksuu

Kun televisioon juhlavuoden kunniaksi ängetään yhä uusia suomalaisuuden määrityksiä ja pohdintoja, Kummalliset kansanhuvit antaa oman tulkintansa.  Se piirtää kuva kansasta, joka haluaa aina kokeilla jotain uutta eikä pelkää isojakaan haasteita. Olen taipuvainen yhtymään tekijöiden tulkintaan: ”Olemme äärilaitojen kansaa, ja se näkyy harrastuksissamme. Suomalainen mielenlaatu kulkee vaikka tulikuumasta saunasta suoraan jääkylmään avantoon. Voimme istahtaa tyynen rauhallisesti muurahaispesään ja antaa ajan kulua". Lukijat voivat itse ottaa kantaa tämän jälkeen onko suomalaisuus loppujen lopuksi vain arktista hysteriaa vai myös viisasta vuoropuhelua luonnon kanssa? 

   Taiteilija Bruno Maximuksen realistis-surrealistiset öljyvärimaalaukset näyttävät kansanhuvien taustalta löytyvän suomalaisen kansanluonteen. Hänen kuvissaan hikoillaan, sauvotaan, tarvotaan ja ähkitään. Myös kymmenet valokuvat lajitapahtumista valaisevat oivallisesti lajikirjoa. Naivistisen mehukkaat kuvakulmat tekevät kirjan kuvituksesta itsessään jo klassisen kansallisen taideteoksen.

   Kun tästä nyt lähtee kesälomalaitumille ja jättää blogin enemmän tai vähemmän rempalleen vähäksi aikaa, suosittelen harrastettavaksi Hyttysentappoa.

LAJI: mahdollisimman monen verenimijän nitistäminen yhdellä iskulla. LUONNE: maltti, nopeus. TARVITSET: iso kämmen, maukas veri.

   Hyviä hermoja siis kaikille lomanviettoon.