Ei kyllä kriitikko Ismo Loivamaa tainnut tietää, miten oikeassa onkaan,
kun mietiskeli muumibuumia Lapsen Maailma-lehden nelosnumerossa
kirjakolumnissaan. Hän mietiskelee ”voiko muumeja olla liikaa? Mukeja, vateja,
vaatteita, tilpehööriä – ja kirjoja! Kysymystä ei voi kiertää, kun perehtyy
kevään muumikirjojen kasaan. Esim. kuvakirjat Viesti Nuuskamuikkuselta sekä
Muumilaakson rallikisat on julkaistu kaikkiaan jo kolmena eri laitoksena.”
Tosiaan. Täytyy oikein
miettiä, mikä on enää originaalia muumia ja muumifilosofiaa. Tätä
hyötyajattelua vastaan löytäisi alkuperäisten muumikirjojen ja sarjakuvien
puolelta vaikka kuinka paljon vasta-argumentteja. Mutta tuottavathan nämä uudet
versiot pikkuriikkisen verran tuloa ja työtä kotimaisille kirjoittajille ja kuvittajille,
jotka matkivat Toven tyyliä näissä väliin aika heppoisissa
pikkuseikkailuissa. Paremmin mielestäni
onnistutaan tietoakin välittävissä tuotteissa kuten Muumipeikon retket
–sarjassa. Viimeisin taitaa olla Kevätretki Muumimamman kanssa, jonka mukana
saa retkivihkon. Idea on hyvä, ja kun erillisessä nidotussa vihkossa on kätevää
aktivointia ja tietoa kevään riemuista, puuhaa ja pohdittavaa, kokonaisuus
kestää pitkään.
No, Riina ja Sami Kaarla ovat
luoneet oikean muumispesialistisen kuvittajatyylin – joskus jää miettimään,
miten he itse suhtautuvat näin hyvään jäljentämiseen. Vai kokevatko he olevansa
uudestisyntyneitä figuristeja, joille Moomin Characters on suopeasti hyväksynyt
diplomin? Varsinkin retkivihkon hahmoissa on kuitenkin nähtävissä vain
peruspiirteiden nopeaa hahmotusta siellä täällä.
Oireellista olikin, että
kaiken maailman muumituotteiden joukkoon eivät sitten kitisemättä mahtuneetkaan
Sami Saramäen Image-lehden kannessa muhevasti toisiaan läimäyttelevät Tom of
Finland –muumit. Asiasta nousi häly, koska asiasta ei ollutkaan sovittu
oikeuksia valvovan yhtiön kanssa. Saattaa olla, että jossakin Aasian maassa
valmistettavat uudet muuminuket joudutaan siis salakuljettamaan pohjoismaihin.
Kun jokin massatrendi kulkee ympäri maailman, sen hyväksikäyttö näyttää olevan
kovin tavallista.
Kuvakaappaus Imagen Facebookista |
Image –lehden menekki on varmaan
kasvanut, ja irtonumeroiden myynti räjähtänyt nousuun. Tämä numero on saatava
historialliseksi todisteeksi. Niin mistä? Onko Muumi muuttunut kaikkien
kohteeksi vai Tom of Finland koko kansan maskotiksi? Imagen päätoimittajan
pohdiskelu on sekin mielenkiintoinen. Kansikuvassa kun kysymys on kuitenkin
omasta teoksesta, joka yhdistää kaksi eri asiaa. Miten voidaan tehdä satiiria
vaikkapa pääministeristä, jos lupaa joudutaan pyytämään soittelemalla?
Luultavasti Tovea asia olisi riemastuttanut…
Ismo Loivamaa ihmettelee
edelleen, miksi Suomessa ei ole laadittu vielä ensimmäistäkään muumi-ilmiöstä
ja Janssonista kertovaa lasten tietokirjaa. No, ehkä tekstin ja kuvien
käyttäminen entisten aikojen tapaisessa oppikirjojen kouluhallituksen
tarkastusrumbassa ei ole niin houkutteleva.
Mervi Lindman ja taistelu koulukirjastosta |
Timo Parvela on kunnostautunut
lastenkirjan, -kulttuurin ja lukemisen puolestapuhujana. Hän on ovelasti
sujuttanut koulun merkityksen ja myönteisten puolien korostamisen
Ella-kirjoihinsa. Satiiri taitaa olla enemmänkin aikuisten lukijoiden
saavutettavissa, mutta kuten joskus olen sanonut, Ella-kirjojen pitää kuulua
myös poliittisten päättäjien, opettajakoulutuksen eri toimijoiden ja
opetushallituksen virkailijoiden pakolliseen kaanoniin. Opetusministeriöstä en
tiedä. Jotkut ovat sitä mieltä, että nykyisellään siellä ei lastenkulttuurista
puhuta kun korulausein.
Satiiria ja aitoa huolta
Tärkeimpiä julistuksia löytää pamfleteista Ella ja kaverit salaisessa
palveluksessa ja Ella ja kaverit rakentavat ihmekoneen. Koulun kuristuksen ja
digiloikan kummallisuudet, lyhytnäköisyys ja perinteiden romuttaminen saavat
humoristisen viiltävän käsittelyn. Jos Tom of Finland-muumit ovat satiiria,
niin Parvelan porukka panee paremmaksi. Ella ja kaverit hevosen selässä (2017)
onkin sitten laukannut jo hiukan rauhallisemmille poluille – varsinkin kun
opettaja on saanut alennuksen, eikä ole enää rehtori. Parvelan silmä koomisille
tilanteille on iskussaan. ”Varoitus: Tarina sisältää hevosen. Voi aiheuttaa
hirnuntaa.”
Parvela kuitenkin jatkaa myös
valistusta ottaessaan kantaa Helsingin Sanomissa 24.3. olleeseen ruotsalaisen
kirjailijan Martin Widmarkin haastatteluun. Siinä Martin totesi mm. että meidän
kirjailijoiden on kirjoitettava niin hyviä kirjoja, että päihitämme
tietokoneet. Parvelan kommentti 25.3. on
sen verran jykevä ja perusteinen, että se on hyvä tässä toistaa kertaalleen: ” Ainakin
me suomalaiset lastenkirjailijat kirjoitamme jo sellaisia kirjoja. Maassamme
julkaistaan väestön kokoon nähden valtava määrä kotimaista, kiinnostavaa,
vetävää, hauskaa, koukuttavaa ja laadukasta lasten- ja nuortenkirjallisuutta,
jonka ainoa ongelma on se, että se ei näy missään. Erään opettajan sanoin: ’Näkymätöntä
on mahdoton suositella lapsille.
Kun jopa alan sisällä toimivat kriitikot ja toimittajat säännöllisin väliajoin huutelevat esimerkiksi poikia kiinnostavan lukemisen perään, kertoo se vain siitä, että tieto lastenkirjoista ei yksinkertaisesti kulje tai se ohitetaan. Kyllä poikia kiinnostavia kirjoja on. Kyllä tyttöjä kiinnostavia kirjoja on. Ja kyllä lapset niitä yhä lukevatkin, kun kirja ja lapsi vain saadaan kohtaamaan.
Koulujen, perheiden, kirjastolaitoksen, median ja koko muunkin yhteiskunnan tulisi viimeistään nyt herätä ja kantaa vastuuta jälkikasvumme lukutaidosta levittämällä ja jakamalla tietoa lastenkirjoista mitään lajia tai tyyliä vähättelemättä. Ei se paljon vaadi – ainoastaan kirjan ja silmien avaamisen.”
Kun jopa alan sisällä toimivat kriitikot ja toimittajat säännöllisin väliajoin huutelevat esimerkiksi poikia kiinnostavan lukemisen perään, kertoo se vain siitä, että tieto lastenkirjoista ei yksinkertaisesti kulje tai se ohitetaan. Kyllä poikia kiinnostavia kirjoja on. Kyllä tyttöjä kiinnostavia kirjoja on. Ja kyllä lapset niitä yhä lukevatkin, kun kirja ja lapsi vain saadaan kohtaamaan.
Koulujen, perheiden, kirjastolaitoksen, median ja koko muunkin yhteiskunnan tulisi viimeistään nyt herätä ja kantaa vastuuta jälkikasvumme lukutaidosta levittämällä ja jakamalla tietoa lastenkirjoista mitään lajia tai tyyliä vähättelemättä. Ei se paljon vaadi – ainoastaan kirjan ja silmien avaamisen.”
Allekirjoitan ja hyväksyn c Lastenkulttuurin vinkkari
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti