Tutut tyypit
avaavat
Nyt tuntuu
siltä, että taas uusi syksyn kotimainen lastenkirjatarjonta alkaa! Siihen
tarvitaan tietysti neljä nimeä, Ella, Risto, Tatu ja Patu ja…
No, vielä on Mauri Kunnas odotuslistalla,
joskin häneltä on toki tullut erilaisia kuvitettuja irtiottoja ainakin
kustantajan mielestä tarpeellisista myyvistä alueista. Aikamoinen ajantieto (2016 keväällä) lupaa juhlan aiheen vuoden
jokaiselle päivälle. Ehkä tässä on jotain erilaista kun sitä verrataan
palkittuun Tuula Korolaisen Lasten omaan
vuosikirjaan (2015) kuten Maalaisjärjen päivä, John Lennonin syntymäpäivä,
ruotsalaisten vohvelipäivä… Takakansi ilmoittaa kuitenkin reilusti, että
kuvituksen on tehnyt koko kansan lempikirjailija Mauri Kunnas (ja monista
lempikirjoista nuo kuvat näyttävät löytyvänkin jo aikaisemmin), muuten teoksen
näyttää toimittaneen Lotta Sonninen. Herra
Hakkarainen harhateillä voi lunastaa vielä myöhemmin odotuksia, kun taas Isovanhempien kirja pääsee melkoisen
sarjan päähän – siellä on Summanmutikan järkäle Minun sukuni, Sukututkimusaapinen
lapsille tai maanmainio Liisa Lauerman Sukuseikkailu,
jonka ylittämistä on vaikea tehdä.
Ristiretki
numero 2
Parvelan
Timo näyttää saaneen ainakin jollakin tavalla ristiretkensä suomalaisen
kirjakulttuurin puolesta päätökseen. Kun viimeksi Ella kavereineen esti
oppikirjojen hävittämisen salaisessa palveluksessa ja nosti kirjaston oksalle
ylimmälle, nyt otetaan käsittelyyn lasten pääoma ja koululaitoksen kurimus.
Entisenä opettajana Parvela tietysti kantaa huolta nykyisestä menosta ja
opetusministeriön erinäisistä toimenpiteistä.
Mervi Lindman avustaa Sammon teossa |
Ella ja kaverit rakentavat ihmekoneen
(2016) rakentuu näppärälle perusidealla – jälleen kerran. Kun koululla ei ole
rahaa edes joulukoristeisiin, oppilaat päättävät rakentaa Sammon.
Kirjastostahan saa vaikka minkälaista tietoa, miksei ihmekoneen
rakennusohjeita. Parvelan porukan ja juonen parhaimmat kommervenkit
rakentuvatkin juuri Sammon ympärille – samalla saadaan ovela akseli niin
kansanperinteeseen, rikkauden haaveisiin ja kansantalouden kurimukseen.
Osittain opettajan mietteet vievät kyllä
oudoille teille. Ne panevat miettimään, miten lukijat oikeastaan suhtautuvat
tähän pyöristyneeseen… pöyristyneeseen… piristyneeseen… kiristyneeseen opettajan
prototyyppiin (?): ”Kuten sanottua, koulultamme ovat rahat nyt aivan lopussa.
Se taas johtuu siitä, että kunnan ja valtion päättäjien mielestä koulujenkin
pitää säästää. Säästeliäisyys on sinänsä hyvä juttu, mutta lasten koulutuksesta
säästäminen on vähän sama kuin ostaisi autoon vain kolme pyörää. Onhan se
halvempaa, mutta ei sillä autolla kovin pitkälle pääse, opettaja selitti
edelleen lempeästi hymyillen.” Ehkäpä tämä Ella olisi kätevä lahja
sivistysvaliokunnalle, opetusministeriön virkamiehille ynnä muutamalle
tuhannelle muuten asianosaiselle kuristajalle, sillä Parvella kyllä osaa
salavihkaisesti kiskoa kravattia tiukemmalle.
Lapset saattavat ehkä enemmänkin innostua
rakentelemaan omaa Sampoaan. Laatikko liimataan kasaan Paten ekstratahmealla
hiusgeelillä, kammeksi kangetaan mailan varsi. Pukari oli saanut jo aikaan
sopivan reiän paukauttamalla lautaa vasaralla. Sampo muuten toimii kuin vanha
kunnon satu – tai kansantarina: ensin sisältä löytyy tutti ja sitten vaippa,
kone myydään ja saadaan takaisin ja sieltä löytyy vihkisormus, jonka
palauttamisesta saadaan rusinoita. Ne vaihdetaan muistikirjaan ja kynään, jotka
vaihdetaan runoilijan huiviin, joka vaihdetaan rannekelloon, joka myydään
naiselle, joka maksaa siitä maltaita. Niillä taas saadaan opettajan velat
kuitattua.
Opettaja myytävänä! |
Menikö hiukan sekaisin? Selitän vielä hiukan.
Tätä ennen opettaja on perustanut POTAN eli peruskoulun omavaraisuutta
tavoittelevan toiminnallisen allianssin. Tuotteena on Ellan ja kavereiden
lasten ruusuinen tulevaisuus, johon kannattaa sijoittaa. Kun kaikki on menossa
täysin pieleen, opettaja uhraa itsensä. ”MYYDÄÄN HYVÄ OPETTAJA. Vähän käytetty,
tiukka ja hyväkäytöksinen miesopettaja myytävänä. Erittäin hyvin säilynyt ja
opetustuntejaan nuorempi yksilö.” Ja niin edelleen. Riemastuttavaa ja ehkä
tylyn ajankohtaistakin, mutta mille lapset todella nauravat?
Parvelan Timo ilmoitti kolumnissaan
Yhteishyvässä 4/16 ettei hänellä ole mielikuvitusta. ” Onneksi silloin tällöin
satun muistamaan jotain, joka sopii tarinaan. Google hoitaa loput.” Vaikka Ella
ei tästä ensi vuonnakaan vanhene ja vaikka kirjailijan tapa väännellä sanoja ja
tilanteita on kirjasta toiseen samanlainen, ei Google pääse Parvelan verbaalisen hauskuuden ja
tilannekomiikan tasolle pitkiin aikoihin. Toinen asia sitten on, pitääkö pelätä
vai nautinnolla odottaa Ellan ja kavereiden seuraavaa maailmanparantamisen
kohdetta?
Puolittamalla
pelastetaan maailma
Samanlaiseen
maailmanparannusretkeen osallistuvat myös Aino Havukaisen ja Sami Toivosen Tatu ja Patu etsivinä, kun kysymyksessä
on Tapaus Puolittaja (2016). Ja asialla ovat jälleen lapset tai oikeastaan yksi
lapsi, syntymäpäiväsankaritar Aada Kuurna. Kun kysymyksessä on vanhoihin
dekkariklassikoihin perustuva rikosmysteeri, ei syyllistä ja ratkaisua varmaan
saisi heti alussa kertoa. Aikuista viehättävät varmasti tapahtumiin sijoitetut
pienet viestit: etusivulla esimerkiksi kirjoituskoneen merkki on Marlowe, lopun
jälkikirjoituksessa Warshawski. Pitkin
tarinaa käytetään hauskasti hyväksi kovaksi keitetyn rikostarinan elementtejä –
sovitettuna tietysti Outolan tyyppipiirteisiin. Piirrostyyli on mainion
vauhdikasta, humoristista ja selkeää. Juonikin etenee kätevästi, kun sivulle on
sijoitettu sarjakuvamaisesti nelisen isompaa kohtausta teksteineen.
Yksi riemastuttavimpiatilanteita on
tapaaminen oudon suojapukuisen hyypiön kanssa, jonka tueksi ilmaantuu vielä
isompi jengi pahamaisen tuntuisia päiväkotilapsia. Epäiltyjä on monia, mutta lopulta Patu
selvittää asian. Puolittaja haluaa puolet vähemmän lahjoja, puolet vähemmän tavaraa
– hän puhuu maailman pelastamisesta omakohtaisen teon kautta. Turhat lelut
lahjoitettakoon sellaisille, joilla ei niitä ole!
Hienoa. Ehkä loppukirjoitus on kuitenkin naputeltu
meille aikuisille. Hiukan epäilen, että lapset haluaisivat puolittaa tekstiä
viilenevän illan jasmiinintuoksusta ja Aadan esimerkin valaisemasta tiestä,
joka muuttaa elämän ja sen tarkoituksen. ”Tajusin, että haluan puolet enemmän
ystävyyttä ja rakkautta – puolet vähemmän kaikkea turhaa. Aada puolitti monia
asioita, mutta minun sydämestäni hän teki kokonaisen.” Joko tässä vetistelee
tai miettii, minkä dekkarin loppua tässä puolitetaan.
Isä ja poika
Örök
Tottakai
voidaan Sinikka ja Tiina Nopolan uudesta Räppääjästäkin löytää suuria tunteita
ja pientä opetusta, mutta onneksi
sisarukset päästelevät menemään hurtilla huumorilla painottamatta näitä asioita
liikaa. Risto Räppääjästä on kasvanut kunnollinen suomalainen poika, jonka
mielenilmaisuja on mukava seurata – ne kun ovat tutuuja ja jokaisen kohdalle
joskus osuvia. On kateutta, mustasukkaisuutta ja pätemisen tarvetta, mutta myös
neuvokkuutta, rohkeutta, ennakkoluulottomuutta. Eikä vähiten miellytä tuo ehkä
vähän harvinaisempi itseironinen luonteenpiirre, jonka turvin on mukava antaa
itselleen ja kilpailijalle anteeksi.
Salla Savolaisen unkarilaista askeltamista! |
Naapuriin muuttaa Pöntisen isä ja poika,
jotka kilpailevat suuressa kädenvääntojen tapahtumassa. Kun Nelli alkaa ihailla
poika Pöntisen hauiksia ja kuntoa, Riston hermot nousevat pintaan. Kun myös
Rauha ihastuu Bill Pöntiseen, alkaa Lennartilla höyrytä. Niinpä kisaan
ilmoittautuvat viime tingassa isä Sandor ja poika Attila Örök, joiden
valmentaja Juliska Örök kannustaa etupenkistä: Pörkölt, götsöl, töltött!
Loppujen lopuksi rauha tulee Rauhankin huusholliin, kun Pöntisen suuttunut äiti
tulee ovelan tempun avulla katsomoon ja Örökit saavat luovutusvoiton. Sylvester
Pöntinen osoittautuu kaikkea muuta kuin pullistelijaksi ja vääntää lopuksi jopa
ihan kelpo räpin voitonjuhlissa.
Tölltött paprika, Nopolat! Maistuu sopivan
tuliselta ja panee vauhtia hauikseen.