F.E. Sillinpää ja muita ahdinkoja

Henkisesti valmistuessaan Helsingin kirjamessujen kakofoniaan saattaa olla hermoja lepuuttavaa selailla lokakuun kulttuurilehtien antia. Varsinkin kun ensi vuonna saattaa lehtien kirjo olla melkoista harvempaa. Opetusministeriö ja kulttuurilehtien tukilautakunta ovat kiristäneet – vai pitäisikö arvata että ovat joutuneet karsimaan – avun saannin ehtoja. Esimerkiksi levikin pitää olla nyt vähintään 800 kappaletta – aikaisemmin ei levikkiin puututtu. Kun ennen voitiin avustaa korkeintaan 70 % kuluista, tuo prosentti on pudonnut viiteenkymmeneen.

     Jos nämä vaateet pitävät kutinsa, lastenkulttuurin ja –kirjallisuuden alueen lehdet ovat todellisissa vaikeuksissa. Mikseivät oikeastaan muutkin ns. marginaalilehdet. Oikein inhottavasti ajatellen voisi ounastella, että näin valtio leikkaa pois turhanaikaiset pilipalilehdet, jotka eivät kykene levittämään sanomaansa laajalle ja lunastamaan näin olemassaolonsa oikeutuksen.

    Sopii todella toivoa, ettei näin giljotiinimielistä porukkaa lautakunnassa istu. Muuten esimerkiksi lastenkulttuurijulkaisu Tyyris Tyllerö voi pakata kampsunsa ja kimpsunsa ja todeta, että vuodesta 1978 alkanut työ tapettiin Kirjan ja lukemisen juhlavuonna 2015. Pienellä tekstillähän tiedotteessa lukee, miten erityisistä syistä näistä ohjeistuksista voidaan poiketa. Toisaalta voidaan sitten huokaista ja miettiä, onko Suomessa ylipäätään enää järkevää ja mahdollista tehdä lastenkulttuurin ja –kasvatuksen ja kirjallisuuden puolesta töitä, kun kerran perillemeno takkuilee.

      Onneksi ovat kirjastot, jotka moninkertaistavat Tyyris Tyllerönkin painoksen ja lukijamäärät. Kirjastolehden 4/2015 kannessa hymyilee silmät sirrillään monen muunkin lehden kansityttö Linda Liukas, koodin lähettiläs. Vaikka koodaamisen ilosanomaan onkin jo vähän turtunut, Kirjastolehti näyttää monipuolisen kirjastotyön merkityksen monelta kantilta. Ira Koivu toteaa pääkirjoituksessaan, ”Joten heti, kun lähikirjastossa alkaa lasten koodauskurssi, ilmoitan sinne tyttäreni. Sitten hän voi alkaa koodata, tubettaa ja blogata kaikkea hienoa ja omaperäistä. Minä seuraan sivusta ja kannustan. Sitä ennen käymme lainaamassa kirjoja ja kartuttamassa henkistä pääomaamme.” Olenko kuulevinani ironista sävyä?

     Hienoa, että mukana on kirjan muovituksen kuvallinen kurssi. Sitä tarvitaan koulutyön kestäessä ja muutenkin. Itselläni on varmaan monen muun kirjastolaisen tapaan useamman tuhannen kirjan kokemus kirjastotyön alkuajoilta, joten voin suositella. Kuplat muovissa ovat kyllä ainainen riesa… Kirjastolehdessä on nyt uutisia, vähemmistöjen asiaa – miten mm. mobiilikotipalvelu tavottaa liikuntarajoitteiset asiakkaat – asiakkaan myönteistä yllätettävyyttä, kirjastonjohtajan työn esittelyä, kirjastojärjestelmien puintia, kirjastolain uudistamista. Ja toki myös verkkokirjaston käytön opastusta mobiilitehtävien avulla. Tässä muuten olisikin yksi mainio vinkki vaikka kirjamessuille, kun mietitään miten innostetaan tiedon ja tietokirjojen äärelle. Ehkä Kirjastolehti joutuu taiteilemaan liiaksikin ammattiväen ja kirjastonkäyttäjien mieltymysten viidakossa, mutta monipuolista materiaalia etsivä varmasti löytää. 

     Vähän pettyneempi olin taas Parnasson 5/2015 antiin. Ehkä sielläkin mietiskellään erilaisten kohderyhmien tarpeita: Salla Simukan reissupäiväkirja Lumikki-sarjan menestyksestä on kai nuortenkirjallisuuden osuus, Venäjä on mukana tietenkin messujenkin takia, runoja ja arvuuttajagrafiikkaa sekä afrikkalaisen kirjallisuuden oikein lukemisen opastusta. Vitsaillaankin: kannessa on lööpin tapaisesti otsikkona ”Mitä F.E. Sillinpäälle tapahtui?” Riemua kirjoitusvirheestä latistaa sisällä olevan artikkeli kustantajien pahimmista mokista. Kriitikin uutiset 3/2015 puolestaan herättelee kriitikon vallankaipuuta ja bloggareiden itsetuntoa. Hyvä! Mutta keitä kriitikot oikein ovat, ja miten hallitus suhtautuu kulttuurin arvovalintoihin? Ja taitaa olla niin, että Kritiikin uutisissa on hienoin juttu tanssista eli Alvin Aileyn tanssiesityksistä, vaikka seuraavana pinossa onkin Teatteri&Tanssi+Sirkus 6-2015. Levoton taitto taitaa kuvastaa monen alueen sisältöä, joskin ainakaan tänä vuonna ei hirveästi ole lasten teatteriin tai tanssiin panostettu, sirkuslapset ovat olleet näkyvämmin esillä. Mutta isokokoinen julkaisu on mukavaa selailtavaa – ja saahan sieltä trimmattua kritiikkiä laajasti suomalaisista teatteriesityksistä.

     Aina yhtä mieluusti tartun myös Ursan Tähdet ja avaruus –lehden numeroihin. Numero 7/2015 on yhtä komea kuin edeltäjänsäkin. Loistavaa paperia tietenkin tarvitaan ensiluokkaisiin valokuviin: nyt on vuorossa kuumme värjäytyminen punaiseksi. Mutta myös paljon muuta vaikkapa Marsin uusista havainnoista – ja ekstrana mainio artikkeli elokuvan Yksin Marsissa todenmukaisuuksista tai melkein mahdollisista ratkaisuista. Kuvapainotteinen on tietenkin myös Kuvittaja 3/2015, joka melko suppeana mutta komein värillisin aukeamin esittelee nyt rajojen ylittämisiä mm. Santtu Mustosen mielenkiintoisen vellovia aaltomaisen väreileviä töitä. Björn&Olof Landström peilaavat isän ja pojan kuvitusretkiä – ja onhan mukana aina muutama kiva lastenkuvakirjan arviointikin.

    Kulttuurivihot 4-5-2015 satsaa ovelasti kaksoisnumeroon – mutta on sisällä kanttiakin eli 82 suurikokoista sivua. Teemana on todella ajankohtaisen kytevä saamelaisten tilanne – Kenelle Lappi kuuluu? Toisena punaisena lankana on sosiaalidemokratian suuntaus alaspäin. Mihin demarien tulisi suuntautua? Vastaus tuli aika äkkiä lehden ilmestymisen jälkeen hiukan paradoksaalisesti: ylöspäin. Lehdessä joka tapauksessa liikkeen vaikuttajat ja tutkija penäävät taustoja yhä edelleen.

    Lastenkulttuurin puolella Lastentarha 4/15 on toki ilmiasultaan vanhahtava, mutta ei sisällöltään. Lehtihän on selkeästi varhaiskasvatuksen ammatti- ja järjestölehti, mutta aiheista saisivat monet muutkin kasvatusinnokkaat osviittoja. Kuten Kirjastolehden johtaja-analyysissa täälläkin painitaan päiväkodinjohtajien liiallisen työmäärän kanssa ja johtajuuden muutosongelmissa. Mukana on jopa irrotettava huoneentaulu hyvän johtamisen avaimista. Mukava poimia sieltä muutama iskulause itselleenkin: Oma osaaminen ajan tasalle. Työyhteisö on voimavara. Lapsen ja lapsuuden puolestapuhuja. Saamen kielestäkin puhutaan ja Lastentarha taitaa olla niitä aktiivisimpia lastenmusiikin arvioijia.

      Tiukkana pysyy Lapsen maailma 10/2015 edelleen lapsuuden eri puolien esiinnostajana. Ainakin kirjastossa lehti kannattaa aina selailla läpi. Monista artikkeleista voi löytää omaan tilanteeseen sopivia oivalluksia ja malleja. Annan anteeksi, että lehdessä on jälleen Linda Liukas koodivallankumouksensa kera – no, tarvitseehan lapsen maailmakin tämän. Mutta löytyy sieltä laaja teema ympäristöstä, ystävästämme, maahanmuuttajien tilanteista, sijaisperheen työstä tai nuorten arkirytmistä. On kivat vakiopalstat Tietotulvasta lastenkulttuureineen ja tietysti Ismo Loivamaan Kuukauden kirjat. Ismo miettii vaikeiden aiheiden nykyistä vetovoimaa ja toteaa minullekin selvinneen koulumaailman tilanteen kirjoissa: ”Koulu on kirjoissa helvetillinen paikka.” ”Ällistyttävää, miten lukkiintunut käsitys opettajista ja rehtoreista nykyisessä kirjallisuudessa vallitsee.” Ja Loivamaa perää taas kerran lisää lastenkirjailijalegendojen elämänkertoja – Marjatta Kurenniemen syntymästä tulee kohta kuluneeksi sata vuotta. 

    Monet järjestölehdet pystyvät jatkamaan toimintaansa avustuksista huolimatta. Tästäkin lehtipinosta löytyy kuitenkin ongelmiin joutuvia. Millainen on vuoden 2016 kulttuurilehti-ilmastomme?